Rosettirauta

Esikoinen kehui heillä olleen valinnaisainetunnilla kotitaloudessa Vappukemut. Olivat tehneet alkujuomat, paistaneet munkit ja muut herkut. Ja ROSETIT!!

Heti kuulkaa vettyi vanhan Hirnakan suupieli, oi niitä lapsuuden vappuja. Sai vappuhuiskan, serpentiiniä, kotona tehtyä simaa ja rosetteja. Kevään ihanin päivä. Kesän paras päivä oli tietysti kevätjuhlapäivä, se oli jo kesää se.

Piti ihan googlettaa rosettiraudan kuva ja pölliä Kinuskikissan blogista rosettikuva. On siellä resepti ja teko-ohjeetkin, tuosta pääset Kinuskikissan keittiöön. 

Äitikulta paistoi meille rosetteja, munkkirinkeleistä ei ollut tietoakaan, ne oli kaupunkilaisten juttuja. Tippaleivät jäivät syömättä, mutta rosetit, niitä me kyllä mussutettiin ja paljon. Vaadin joskus synttäreillenikin rosetteja, elokuussa.

Rosettirauta on muutoissa kadonnut ja uutta en nyt lähde kyliltä jahtaamaan. Ehkä minä sen ensi vuodeksi hommaan!

Räntäsateesta huolimatta, mukavaa Vappua kaikille lukijoille, missä lienettekin!

PeeÄäs: katsaus vappusäähän:

Ilta todellakin on aamua viisaampi

Aamukuva (ylempi) otettu hirveässä tuulessa työntämällä käsi ja puhelin ovesta ulos ja toivomalla, ettei tuuli vie puhelinta. Alempi on suunnilleen samasta pisteestä noin 12 tuntia myöhemmin.
Sää suosii mutta oma olo ei. Päätä särkee niin, ettei edes sima maistu ja taidankin ryömiä pimeään makkariin pötkönpötkön. Toivottavasti Vappupäivä valkenee pirteämmässä olotilassa.

Se oli kukko

Kukko söhäsi

Merkittävä asia kirjattavaksi Torpan päiväkirjaan.

Vekki otsassa, törmäsin kanalan ilmatilassa lentävään kukkoon. Ja tämä tarina on tosi.

Kyseinen kukko taitaa kärsiä kohtuullisen vaikeista mentaalipuolen ongelmista, koska se on a) vauhko b) hullu c) patakamaa. Kaunishan se on ja ehdottomasti viriili, mutta eihän tuommoista päättömästi lentelevää puolihullua kukonräähkää tohdi kenenkään harmiksi myydä. Tutuille ei edes ilmaiseksi antaa. Kuva kukosta on edellisessä päiväkirjamerkinnässä, se komea heittoheltta.

Tähän saakka kaikki meillä asuneet ja eläneet kukot muinaisesta Urho Kukkosesta lähtien ovat olleet sopuisia, säyseitä ja arvonsatietäviä kukkoja. Vaan tämä pyryharakka on täysin toista maata. Siinä missä muut kukot tulevat katsomaan minkälaista evästä tulijalla mahtaisi olla tarjottavanaan, tämä ottaa siivet alleen ja lentelee päämäärättömästi ja samalla kauheasti rääkyen ympäri kanalaa. 

Sisätilat eivät ole niin avarat, että siellä mahtuisi lentämään tyylikkäästi kurvaillen ja leijuen. Ei, siellä otetaan räpsräps kaksi siivenlyöntiä, törmätään verkkoseinään (tai ihmisen otsaan) ja singotaan hurjasti rääkyen seuraavaan esteeseen. Olen minä nähnyt kun tuo vajakki lensi päin ikkunaa. Ei hajonnut ikkuna eikä kukolta lähtenyt taju. Ikkunan hajoaminen olisi harmittanut enemmän.

Vammat paikattuani siirsin eilen silkkikanat Töttiksen karsinaan. Ne kun eivät lentele eivätkä juurikaan korkealle kurottele eli eivät pasko seiniä. Tehtiin silkkikukon vaihto lennossa, entinen nuori kukko lähti lähikylälle ja tilalle tuli musta silkkikukko. Silläkin on silkkikukon tyyliin kukkakaalimainen helttaruusuke nokan päällä, mutta ilmeisesti se tehoaa kanoihin vaikka onkin aivan naurettavan näköinen. Vanha Hattarapääkin on aivan tohkeissaan uudesta kukosta. Musta Olga sai vihdoin värikumppanin mutta valkea silkkikana jää taatusti seinäruusuksi. Pitää hommata jostain toinen valkea silkkikana sille kaveriksi. Muuttohässäkässä valkean silkkikanan siiven alta tipahti tipu, se onneton oli sittenkin saanut haudottua yhdestä munasta elävän tipun. Ihme! Vanha Gaddafi kulki mukana, se nuokkuu itseksee omassa laatikossaan ja rääkäisee välillä kuin ilmoittaen, että henki kulkee vielä.

Nuoret kukot (3 kpl) siirsin Nuorimmaisen avustuksella kesäkanalaan ja sisätiloihin jäivät vielä Kääpiökochinit (1+3) ja vanhat sekarotuiset kanamummot (2 kpl). Ynnä Vappupilli ainoan elossaolevan rouvansa kanssa.

Näin tänään.

Illan ohjelmassa olisi vielä Esikoisen rippijuhlakutsujen räätälöinti, askartelu jää auttamatta huomiselle. Päätä särkee ja väsyttää, sain varmaan kukolta jonkun hullukukkobasillin.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!

Marssilla Vappuun

Aina yhtä suloisia

Ja taas ollaan sunnuntaissa. Viikonloppu tuli -ja näköjään myös meni. Mitään suurempia mainetekoja ei muistiin jäänyt, mutta ainakin kaikki Torpan kukka- ja yrttipenkit on nyt siivottu talven roskista. Pientä kukkaa ja muuta punnertajaa puskee hartiavoimin ylös ja ensimmäiset jo kukkivat. Ovat tervetulleita! Ihme ja kumma on se, että liljapenkistä tunkee ylös myös tulppaaninlehteä, tuota myyrien herkkua. Eivät ne pirulaiset siis aivan kaikkialle uskallakaan. Valkosipulitkin pilkistävät jo heinäkatteen alta, panostin sipulipenkin syksyllä (talvella) suhteellisen täyteen. En tehnyt säntillisiä paririvejä vaan kolmen kynnen triomuodostelmia. Näköjään ovat paikkansa ottaneet ja juurtuneet.

Ilahduin kun näin valkosipulipenkkien vieressä, noin metrin turvavälin päässä tiukan kekorivistön, myyrät ovat ihan koko penkin mitalta käyneet turhautumassa ja haukanneet happea metrin välein. Ne ryökäleet eivät todellakaan tykkää valkosipulista (hyvähyvä) ja meillä taitaa olla aika topakkaa kantaa. Iloitsen!

Olkoon sato suuri ja muhkea, käyttöä kyllä löytyy.

Tätä lisää!

Nuorimmainen kävi ratsastamassa Ihmepoikaa tänään sunnuntaina, oli ottanut vähän koelaukkojakin maistiaisiksi. Ihmepoika ahersi koko viikonlopun, tehotreenissä oltiin jo päästy laukan kokoamisen harjoitteluun. Kuulema superkeskittyneesti oli hommaansa tehnyt ja jättänyt renttuilun kokonaan. Paitsi tänään kun piti lähteä viemään tarhakaveria, kolmivuotiasta tammaa tämän ekalle peltolenkille. Silloin oli iskenyt pakki ja jupotus päälle, en liiku! 

Ajelimme juuri tallille kun tämä uppiniskainen poni seisoi jalat harallaan keskellä tietä ja ilme oli juurikin se 'liiku keskenäs, minä jään just tähän koska en tee ylitöitä'. No äkkiä siihen kipaisi ratsuttajan puoliso joka talutti lyhyen, kahden hevosen karavaanin tien päähän ja pellolle. Samaa ylityövastaisuutta oli kuulema ollut koko matkan. Eli se jonka piti olla kärkihevosena, turvasi selustan ja ensikertalainen tarpoi ekana. Käyhän se niinkin.

Paitsi että ei käy. Asia otetaan nyt tehovalvontaan ja kaikki alku- ja loppuverkat tehdään kuulema jatkossa maastossa. Tuon maastoreissun jälkeen Nuorimmainen kipaisi satulaan ja sai herkutella kaikki askellajit läpi, pitkästä aikaa.

Töttistäkin kävin pikaisesti rapsuttamassa, siellä se seisoi hyvin rypeneen näköisenä lauman laitamilla ja armollisesti antoi rapsuttaa vähän kankkuaan aitalankojen välistä. Sokuriakin kelpuutti huuleensa. 

Illalla ajeltiin Nuorimmaisen kanssa kaupunkiin venymään Bodybalanceen ja kyllä vaan tuli tälläkin kertaa tarpeeseen, kireyttä oli taas vähän kaikkialla. Nyt on hyvä ja rento mieli lähteä marssimaan kohti vappuviikkoa. Kalenterissa ei ole mitään ihmeempää,  Peetun silmätarkastus on keskiviikkona, puhtaat paperithan ovat oletusarvona ja sen jälkeen saattaakin Kasvistädin puhelin piipata treffikutsujen merkeissä. Peetu on hottis ja monen muunkin kasvattajan mieleen.

Tähän loppuun vielä pari kuvaa Torpan ylijäämäkukoista. Molempia pidin kanoina kunnes ne muuttuivat tämmöisiksi. Perhana, olisivat olleet mahdottoman nättejä kanoinakin. Toivottavasti nämä kaksi saavat omat kanaparvensa, nyt käyvät vähän turhan kuumana pikkuväen osastolla. Siellä kanarouvat istuvat orrella ja kukkopojat patsastelevat alhaalla. 

Kanala on nyt siivottu kevätkuntoon ja kohtahan pikkuväki siirtyy kesäasuntoonsa. Nämä ylimääräiset täytyy uudelleensijoittaa ja järjestää parvet vähän fiksummin. Kyllähän niitä kesällä pitää eri leireissä mutta talviasunto on kimppakämppä ja kaikki rodut suloisesti sekaisin.

Mukavaa vappuviikon maanantaita, missä lienetkin! 

Röyhelöheltta

Jestas mikä heittoheltta

Parempi perjantai

Pelastava perjantai, ihan huippukiva päivä! Viikko on kynnetty ristiaallokossa, välillä ns. köli pohjassa ainakin mielialan suhteen, mitälie kevätmasentelua. Meni ohi jo.

Vaikka aamulla olikin kirkas ja kaunis auringonpaiste, se muuttui tunnissa lumisateeksi. Meillä on nykyisin ihan islantilainen ilmasto, sää muuttuu suunnilleen vartin välein. Kevät kyllä etenee, vääjäämättä.

Kun aamun sovituista tapaamisista oli selvitty, kiiruhdin hieman kivistävin lihaksin 'ette kyllä ikinä arvaa minne' eli tutulle salille. Tänään höykytin selkää ja vähän käsivarsia, etu- ja takaosaa eli hauista yritin pullistaa ja ojentajaa kiristää. Tuloksesta en nyt niin tiedä, mutta oivalsin, mitä tarkoittaa tehokas jarrutus liikkeessä. Oi varjele, että täsmentyi tekemisen kohde kun oikein keskittyi.

Sen jälkeen täysin vapaaehtoisesti ja tapojeni vastaisesti kurkkasin jopa peiliin ja yritin naamioitua normaaliksi ihmiseksi. First aid -meikkipussista löytyi vähän sitä sun tätä ja jotenkuten sain sudittua sitä sun tätä sinne sun tänne.

Vielä ihmeemmäksi menee, minä ajoin tyynesti, hyperventiloimatta ja päättäväisesti paikallisen osuuskaupan hirmumyllyyn. Vapaaehtoisesti kyllä, tällä kertaa jopa mielihyvin. Toimittelin ostoksia eläinkaupassa, hommasin täydennystä vitamiinikaappiin ja hamstrasin ihan sieltä marketin puoleltakin muutaman levyllisen Skyrejä.

Koska unohdin puolet mitä piti hommata, tein uuden kierroksen, siellä marketin puolella. Myslihyllyn ja paperitarvikeosaston kautta kiertämällä sain puuttuvat palaset ostoslistasta ruksittua.

Hyväksi lopuksi istahdin heselän pöytään blogituttavan kanssa. Voi että oli kiva saada blogille kasvot.  Bloginsa valitettavasti on nyt määrittelemättömällä tauolla (en muistanut kysyä kyllä tilanteesta) mutta jotkut ehkä muistavat Oma tila ja ajatuksia -blogin. Ihminen sen takana on mahdottoman mukava ja rento tyyppi, ei meillä kai montaa hiljaista hetkeä tullut, ehkä silloin kun jompikumpi haukkasi sapuskaansa.

Kiva kun kävit, nähdään taas! Eihän sitä tiedä mihin elämä sinutkin kuljettaa.

Loppupäivä perjantaista sujuikin perinteisen kaavan mukaan. Iso-J kotiutui reissultaan ihan ihmisten aikaan. Nuorimmainen värkkäsi salaatin johon jokainen lisäili omat lisukkeensa. Kylmäsavulohi, vahva cheddar ja munat, ne tekevät salaatista älyttömän ruokaisan ja hyvän.
Siihen kyytipojaksi tilkka rapsakan kuivaa ja raikasta valkoviiniä ja elämässä on hyvyys vikana.

Jos ei aina ole helppoa, niin kyllä nämä bonuspäivät tasoittavat kummasti.
Nyt tämä hinaa kivistävät gluteuksensa ja muut musculuksensa yläkertaan. Ilkimyskissat ovat jäähyllä ja talossa on rauha maassa.

Viikonloppuna hommia tehdään säiden mukaan, sisä- ja ulkohommaa riittää kyllä. Toivottavasti aikaa liikenee myös hevoshommille.

Mukavaa viikonloppua, missä lienetkin!

Ilmetty Felix The Ilkiö

Kehno keskiviikko ja tyhmä torstai

Katsaus keskiviikkoon

Nythän nämä kuvat heittelevät ihan omilla säädöillään, en lähde koodaamaan kun en jaksa opetella ja Blogger on joskus kaikessa nokkeluudessaan käsittämättömän joustamaton. Tämäkin teksti taitaa upottautua kuvatekstiksi.

Keskiviikko oli ihan tyhmä päivä. Mutta tyhmälläkin päivällä on kai tarkoituksensa ja opetuksensa. Ensinnäkin, Herrasväen (kaupunkilaisvieraiden) sisäänkäynti hahmottuu pikkuhiljaa. Sain pestyksi kaikki 98 ikkunaruutua rikkomatta ensimmäistäkään. Kovasti mietin mistä saisin puuttuvat 2 ruutua pestäväksi mutta koska väliovi on varastossa maalausta vartomassa, tyydyin hinkkaamaan ulko-oven laseja. Niitä ei kuitenkaan ikkunalaseiksi voi laskea. Älkää kysykö miksi. Siis: 98 pestyä ruutua.

Kun itseeni tyytyväisenä löntystelin tupaan, näin kaikki tuvan neljä ikkunaa kaikkine kymmenine ruutuineen ja koirien tekemiä nenäleimoja lähes kaikissa alarivin ruuduissa. Melkein masennuin. Tajusin, että kaikkihan ne on pestävä ennen kesäkuun kahvijuhlia. Meinaan jokaiselle kyllä mainita, että katso nyt, lasitkin pesin kun Esikoinen ripille pääsee. Tosin, koska perillisellä on varsin arveluttava geenikeitos taakk syntymälahjanaan, voihan sen rippikoulunkin reputtaa.

Ehkä voin skipata ikkunanpesun tällä tekosyyllä. Voinhan?

No sitten satoi rakeita. Minä jo peljästyin, jotta nyt tuloo vettä ja räntää ja roiskii pestyt ikkunat ihan viiruisiksi. Ei sentään, rakeilla pommitti. Pieniä olivat rakit ja rakeet, eivät tuhoa tehneet.

Hyväksi lopuksi Felix löytyi lojumasta Pienyrittäjän johtajan tuolilta, persaus valuu tuolin yli ja jätkä senkun kuorsaa. Ulkona lyllertää lihavia hiiriä ja myyriä mutta jätkät senkus lihovat tuvassa ja ryöstävät omin lupineen ruokakaapin antimia. Harva se päivä on vähintään pari Latz -pussia revitty auki ja sisukset imetty nälkäisiin kitoihin.

Joo, keskiviikko oli semmoinen semiärsyttävä päivä, mutta jotain sentään sain aikaankin. Illalla kuopaisin vähän kukkapenkin kulmaa ja löysin paljopaljon penkkipunnertajia. Sinivuokkokin jo yhdellä tupsulla kukkii. Pitää kuvata kunhan säät tuosta selkenevät.

Ja tietysti käytiin taas autokaupassa. Nyt löytyi Iso-J:n toivoma tilaihme. Minua kyllä miellytti enemmän esillä ollut punainen Ranger, mutta hintalapun lukema 61000 € palautti taas elämän realiteetit mieleen. Enkä kyllä ikänä päivänä moista summaa autoon laittaisi. No ehkä siinä tapauksessa, että joku Eurojackpotin päävoitto napsahtaisi, voisin ehkä sortua kevytmielisiin auto-ostoksiin.  Rangerissa sentään oli vetokoukku vakiona, Iso-J:n vaihtoehdossa ei. Joku hiton tyhmä panoraamakatto kyllä on ja ne turhamaisuuden huiput, erikoisvanteet.

Taas Hirnakkaa harmitti. Kaupasta poistuessamme saimme niskaamme hurjan sadekuuron, varmaan ihan kostona yläkerrasta. Nöyrä pitää olla.

Torstainen kevätaamu

Tänään heräsin huonosti nukutun (hukun räkään) yön jälkeen talvisiin tunnelmiin. Ikkunan takana pyrytti ihan kunnolla. Linnut huusivat hätäpäissään puissa kun ruoka katosi valkoisen hyhmän alle.

Iso-J lähti reissulleen ja ihan tarkoituksella on vielä talvinakit autossa. Yrittäkööt vaan sakottaa, vappuna vaihtuu meillä kiesit kesärenkaille.

Aamulla pukkasi kaupunkireissua ja kaikesta mahdollisesta (mukaanlukien säätila) närkästyneenä luikahdin salille ja tein ylimääräisen treenin, mikäli kohdensin oikein, huomenna istuminen on vaikeaa. Sitä nöyryyttä minä haen, jos ei muuten niin persauksen kautta.

Iltapäivällä oli ohjelmassa toinen reissu ja nyt iltaa kohden näyttää tahti asettuvan. Säätila jatkaa sen sijaan riehumistaan, tuli taas lumituisku, kova tuuli ja nyt paistaa kuin viimeistä päivää. Etelämpänä on puita katkipoikki ja sähköt menneet samalla.

Kyllä meinaa talvi vielä hanttiin pistää keväälle, ei se mokoma helpolla hellitä mutta tappio on varma. Kevät voittaa ihan näillä näppäimillä. Tuntuu kyllä ihan oudolta kun ei tarvitse miettiä laitumien aitaamista, hevoset tulevat näillä näkymin kotiin vasta joskus elokuussa. Silloin toki jotain aitaa vedetään, mutta turha niitä on nyt suunnitella.

Hyväksi lopuksi tähän vielä kuva Kyttäkaksikosta jonka yllätin näin sopuisasti. Meillähän on ollut portti tuvan ovella rähinöitä rajoittamassa. Joskus portti unohtuu auki ja Nassehan sujahtaa oitis tuvan puolelle tutkimaan onko taivaasta satanut mannaa ruokakuppiin.

Peetu pääsi eilen Kasvistädin trimmiin ja nyt olisi turkki melko mukavassa kunnossa seuraavaa näyttelyä ajatellen.  Saapa nähdä tekeekö Tenavatähti comebackin vai jatkuuko sama nihkeä tuomarilinja. Mustavalkoinen Jack Russel on kovastikin makuasia ja niiden perusteellahan ne koirat sijoitetaan riviin.

Leppoisaa torstain jatkoa, missä lienetkin!

Pitkästä aikaa, kyttäkaksikko

Dodiih!

Minun on pitänyt laittaa tämä kymmenen kohdan muistilista näytille jo pitkän aikaa. Mutta koska laho pää, tulee se vasta nyt. Myöhäistä ei ole milloinkaan, tämä on oikeasti tärkeä asia. Toivoisin jokaisen lasten ja nuorten kanssa jollain tavoin tekemisissä olevan sisäistävän nämä pointit. Niin paljon pahaa mieltä, aivan turhasta, pelkästään siksi, että aikuiset eivät älyä/välitä pitää kaikkia aivopieruja sisällään vaan katsovat oikeudekseen möläytellä, vertailla ja kommentoida.

Tuli tämäkin mieleen kun viime aikoina on vellonut sun minkälaista tissigatea, pyllygatea ja muita first world problems -osaston juttuja. Tietysti yhtenä syynä männä viikonloppuna pidetyt lihasnäyttelyt joista ihan jokaisella iltapäivälehtensä lukeneella on mielipide, viis siitä, ettei oikeaa tietoa kisajutuista olisikaan. Eikä mitään mielenkiintoa ottaa asioista selvää. Yksi tilannekuva kuivan kesän oravan -mallisesta, ruskeaksi värjätystä kropasta ei kerro koko, eikä edes osatotuutta lajista, jota yhä useammat saleilla ja kuntokellareissa äheltävistä harrastavat.

Uskallan väittää, että harvempi kuin joka kymmenes saleilla viikottain/päivittäin treenaavista edes unissaan haaveilee kiipeävänsä spottivalojen loisteeseen kilpalavoille ruskeaksi värjättynä paljettibikineissä tai pikkuspeedoissa pyllistämään ja pullistamaan. Muutama minuutti lavalla ei ole koko laji. Se on ääripää.

Minä ja muu 'valtaväestö' käymme kuntosaleilla ja jumpissa tasan omista (joidenkin mielestä hyvin itsekkäistä ja turhamaisista) syistämme. Minulle ykkösprioriteetti on ollut ja tulee olemaan oma terveys eli kunto eli hyvinvointi. Eli valoisa vanhuus terveemmässä kehossa.

Jaa että mistäkö on nyt Hirnakka ärsytetty? No eipä juuri mistään ja ihan kaikesta. Lähinnä ihmisten jumalattoman kapeakatseinen ja ahdasmielinen maailmankatsomus tässä kevätpäivänä sielua korventaa.

Vaalitkin oli ja meni ja nyt on sitten jälkinillityksen aika. Väärin äänestetty.
Minua jännittää ihan kauheasti mitä tekee vanha kunnon Väyrynen. Muistelen lukeneeni, että mikäli hän ei saa ulkoministerin salkkua, hän lähtee takaisin Brysseliin. Voi että, niin olisikin hyvä. Mitä vähemmän maamme asioista päättäjiksi valitut tyypit änkyröivät, sitä enemmän jää aikaa oikeisiin ja tärkeisiin asioihin. Ei sinne näitä jarrumiehiä ja vänkäreitä tarvita.

Siellä vaan tuntuu olevan nyt ministerinvirkoja kärkkymässä niin isoegoista porukkaa, että yhteiseen hiileen puhaltaminen käy mahdottomaksi. Jokainen toki puhkuu ja puhaltaa mutta lopussa kaikilla on naama noessa. Ja nuotio sammunut.

Mitäs Torpalle. No eipä mitään. Harmaa päivä ja kevät lymyää jossain pilvipatjan takana. Nokka vuotaa, kurkkua kihelmöi ja aivastus toisensa perään tekevät elämästä hieman tylsää.
Sain jo niputettua maaliskuun kirjanpidon ja yhden matkalaskun, tehtyä jonkinmoisen yhteenvedonkin. Tänään pitää muistaa napata Peetu mukaan kaupunkiin. Seuraavat näyttelyt ovat jo ihan nurkan takana ja karvaturri pitää siistiä. Kasvistäti lupasi asian hoitaa joten piski autoon ja matkaan.

Sitä ennen tässä olisi muutama tunti joiden aikana kunnianhimoinen tavoitteeni on pestä Herrasväen eteisen ikkunat. Joka hemmetin ruutu molemmin puolin. Yhh. Se tarkoittaa myös sitä, että joudun hengittelemään kurkkua kutittavaa kevätilmaa ja aivastelen ikkunat täplikkäiksi sitä mukaa kun ne on pesty. Eli aivan hukkaanheitettyä aikaahan se on. Mutta joskus tuokin on tehtävä joten miksi lykätä. Kunpa keksisinkin jonkin syyn jolla lykätä. Voin toki kertoa, että koko aamupäivän olen syytä etsinyt, turhaan.

Ehkäpä siis keräilen ämpärit ja ikkunalastat ja siirryn hommiin.
Ai joo, nyt meillä haudotaan taas. Muuan kiuruveteläinen kanarouva lyyhistyi pesään. Alla on yhdeksän sinisellä ruksilla merkattua munaa. Saapa nähdä tuleeko hommasta mitään ja montako sieltä kuoriutuu, pari viikkoa vielä ja sitten saattaa siiven alla piipata.

Nyt piippaa huono omatunto, siirryn winduksen huuruiseen maailmaan.
Tätä tänään, mitähän huomenna? Parempaa päivää, missä lienetkin!

Kevät tuo katukuvaan vähäpukeiset naiset ja lyhyet hameet!

Majakarin kukko

Siinäpä hän pyllistelee tai keekoilee, Majakarin kukko.
Totuushan on se, että olen autuaasti sotkenut kukot. En enää muista kumpi on omaa tuotantoa ja kumpi haettiin tänne syksyllä. Muistaakseni tämä eka on se meillä kuoriutunut, kanaksi luultu, mutta talven aikana heltan ja harjan ynnä massiivisen pyrstön kasvattanut kiekkumaralla. Toisaalta, kun kanaparvea katselen, luulen että hän onkin tuo ruipeloisempi pilkkupaita. Pitää oikein tarkalla luupilla jätkiä verrata. Uskoisin kuitenkin, että eka veikkaus osuu lähimmäs ja ylempi on Majakarin parven piällysmies. Viime syksyn valokuvista se totuus paljastuu, täytyy selata.

Täällä valkeni vaalipäivä kirjaimellisesti valkeana. Maa on lumen peitossa ja lisää tulee.

Esikoisen kanssa pakkauduimme kiesiin ja kurvailimme Töttiksen luo. Siellä se mussutti paalilla tyytyväisenä eikä ollut millään tulossa porukan luota pois, piti hakea. Sitten piti hakea Vallu.
Onnistuimme sitten säikäyttämään Heidin ja Tallimiehen, ajoivat pihaan eivätkä nähneet Vallua missään. Heidi kurkisti tallin ovesta naama valkeana ja ilokseen huomasi, että Vallu oli tallissa Töttiksen kaverina kauneudenhoitotuokion ajan.

Mukavalta tuntui kun hevonen oli niin rauhallinen ja tyyni. Pari kertaa hörähti kun näki ikkunasta Tuiskun ja muun lauman liikkuvan, mutta ei mitään hätäilyä saati panikointia.

Voi varjele miten sitä karvaa lähti! Luulin jo enimpien lähteneen mutta ei. Niin paljon kuin jaksoi erinäisillä astaloilla hevosta hinkuttaa, sitä enemmän karvaa irtosi.

Harjatessa supattelin Töttiksen korvaan tulevista deiteistä ja ilmeisen kiinnostuneena tamma höpinöitäni kuunteli. Sai myös muutaman vadelmaveneen suuhunsa ja näytti oikein tyytyväiseltä.

Aikamoisen sylyksen hevosen karvaa jo jouhia kannoin lantalaan, pikkuhiljaa villahousut kuitenkin ohenevat ja sileä kesäkarva pääsee esiin. Se tietää myös hevosen värin muuttumista, valkeat päistärkarvat tulevat selkeästi esiin. Erikoinen kesämekko tällä meidän liinaharjalla.
Pitäisi joskus tehdä oikein viralliset geenitestit (whatever) ja tutkituttaa tamman värigeenit.

Tallilta ajeltiin kotikylälle sakeassa lumipyryssä ja onnittelinkin itseäni, että talvinakit rapisevat vielä alla.

Koska oli vaalipäivä ja ennakkoäänestys meni sairastamisten takia ohi, pitihän sitä hankkiutua kunnantalolle oikeutensa käyttämään. Lopullisen valinnan tein vasta kopissa, kompromissiin päädyin eikä ehdokkaani näytä menevän läpi. Onpahan taas lupa valittaa valtakunnan asioista ja asioiden hoitajista seuraavat neljä vuotta. Harmittaa vain se, että ihmiset jättävät äänestämisen väliin 'kun ei kiinnosta'. Pitäisi kyllä kiinnostaa, melko isoista asioista nuo nyt valitut päättävät.

Päivän hyväksi lopuksi kurvailtiin Nuorimman kanssa kaupunkiin venymään ja rentoutumaan Body Balance -tunnille. Tuli tarpeeseen. Koska katson nyt parantuneeni kaksiviikkoisesta räkätaudistani, voin hyvällä syyllä buukata ensi viikolle maltillisen määrän liikunta-aktiviteetteja. Siitä se taas lähtee, arki rullaamaan.

Nyt kuikuilen hetken aikaa vaalituloksia ja sitten onkin syytä painella kiireen vilkkaa Höyhensaarille. Maanantaiaamu on aina armoton ja sunnuntain ja maanantain välinen yö tavallista lyhyempi.

Pari kuvaa kanatarhasta tähän loppuun ja sitten se on moikka.
Mukavaa alkuviikkoa, missä lienetkin!

Torpan sisustus- ja hiuspläjäys

Lupaan, että tämä on ensimmäinen ja viimeinen sisustukseen ja etenkin Beautyosastoon liittyvä postaus.

Ensinnäkin, eteisen työmaa on nyt lopputarkastettu ja hyväksytty. Siitä tuli ihan mahdottoman hyvä. Laitan nyt lopputarkastuskuvan. Kun tuohon leväytetään perheen takit, nutut, pusakat, kenkiä ja muuta eteisroinaa alkaen koirien remmeistä kenkälusikoihin, voidaan unohtaa tämä harmonia. 

Hetken herrasväen puolen (vieraiden) sisäänkäynti on tyylikäs.

Olen iloinen materiaalivalinnoista, ne menivät nappiin. 

Sitten se bjyyticorneri.

Istahdin tänään Johannan tuoliin aivan liian pitkän (4 kk) tauon jälkeen. Mukanani oli pari kuvaa netistä ja sitten tehtiin suunnitelma.

Sain lukea uusimmat seiskat ja autobildin ja ennenkaikkea höpötellä vauvajuttuja. Minä kyselin Johannan esikoisen odotuksen käänteistä ja toki varsa-asioitakin puitiin. 

Haikea oli jättää ties miten pitkät jäähyväiset. 

Johannan jäljiltä Hirnakan kuontalo oli vihdoin niin nätti ja niin ihana. Lyheni reilut 10 senttiä. Kiharat ja kaikki. Ai että. Kävin salillakin näyttämässä tyttölookiani, eivät meinanneet tuntea. 

No, ensi viikolla palataan taas arkeen ja hikiruoskatukkaan. 

Heidiin ja Tallimieheenkin törmäsin apteekin kulmalla, ei meinattu toisiamme tuntea kun oltiin ihan kaupunkilaisen näköisiä.

Onnittelut myös Sadulle, synnynnäinen autokoulun opettaja olet. Toivottavasti nähdään huomenna.

Nyt illan ohjelmassa on tovi huilia ja sitten katsotaan uusi Komisario Beck.

Leppoisaa illanjatkoa, missä lienetkin.

Uusi ajanlasku

Nassen villahousut

Kevät etenee kyllä, mutta sangen omituisin askelmerkein. Pari päivää jatkunut vesisade muuttui yöllä rännästä lumeksi ja haihtuneet hanget ovat vaihtuneet ohueksi lumipeitteeksi. Joka päivän vanhetessa sulaa pois. Viileää on ollut, muutaman asteen plussalla eli sillä keväisemmällä puolella kuitenkin.

Penkeistä punnertaa esiin piippaa ja töyhtöä, silmut turpoavat ja routa sulaa. Suuria myyrätuhoja ei ole vielä näkynyt, ehkä ne ryökäleet kuolivat maksakirroosiin kun täällä on ollut myyrille avokätinen viskitarjoilu suoraan tunneliin. Nyt on viskit loppu ja näyttääpä siltä, että myyräkantakin on harventunut. Ihan turha iloita, ei tätä riemua kauaa kestä siltä uusi, entistä hanakampi myyräsukupolvi on varmasti jo kasvamassa. Ne vanhat palaisivat viikon sinisellä liekillä, viskimarinoituja kun ovat.

Isot kanat ovat päässeet ulkoilemaan niin halutessaan. Ja päivittäin ne ulkona touhuavatkin. Nuoret kukot ovat kauhean tohkeissaan kun hangen alta paljastuu jotain nokittavaa. Titalle on kasvamassa kiva kukko. Se lennähti käsivarrelle yhtenä iltana, vahingossa tosin mutta ei hätääntynyt yhtään. Tiirasi minua silmiin pää kallellaan ja selkeästi pohti mitä pitäisi tehdä seuraavaksi siirroksi. Samainen sankari lennähti aiemmin talvella hartioilleni ja ryhtyi lähentelemään pipon isoa tupsua.
Minä, lievästi lintupelkoinen ihminen, olen oppinut roimasti lisää itsehillintää, kukko on kuitenkin ihan kunnioitusta herättävän näköinen ja kokoinen lintu.

Pienten puolella talvi on muuttanut muutaman varman kanatipun kukoksi ja nyt sitä sakkia pitää harventaa reilusti. Kolme on saanut häätökäskyn, täytyy vain miettiä ensin mihin niitä tarjottelen. Pataan en tohdi laittaa. Eikä noissa pikkuisissa ole syötävääkään.

Nyt on Oscarilla jännää

Eilen istuin illalla Esikoisen rippileirin vanhempainillassa. Siinä hiljaa istuessani tajusin, että tässä tulee muuten oikeasti melkoista hässäkkää keväälle jos meinataan kaikki kuviot veivata ennen Hispaaniaan lähtöä. Parilliset viikot saivat nyt uuden merkityksen, Heidi raportoi eilen, että Töttiksellä oli hännän alla keväthulinat. Se meinaa sitä, että suunnilleen parillisina viikkoina olisi ottipäivät. Pikaisen kalenterin selaamisen jälkeen ynnäilin, että toukokuun viimeisillä viikoilla olisi hyvä kyörätä neitihevoinen orin luokse ja pois se kannattaisi tuoda juhannuksen tienoilla.

Siitä sitten seuraava kuukausi näyttääkin jo onko ns. pulla uunissa vai lähdetäänkö heinäkuulla uudelle reissulle. Aikaahan on aina elokuun loppuun saakka joten ei tässä ihan jäniksen selässä olla. Eikähän nämä asiat ikinä mene niinkuin ihmisen kalenteriin passaa vaan elämä jatkuu tai on jatkumatta ihan omien sääntöjensä mukaan. Sattuma hoitaa loput.

Tutkin eilen tietokannoista tamman emälinjan tiinehtymishistoriaa ja melko säntillistä sakkia ovat sekä tiinehtymisen että varsomisen suhteen. Tähänkään ei voi uskoaan nojata, sattuma on hauska veikko ja sekoittaa pakkaa aina tilaisuuden tullen.

Joka tapauksessa tämän kevään parilliset viikot ovat nyt ajanlaskuni virstanpylväitä ja niiden mukaan mennään.

Rippileiristä sen verran, että me vanhemmat äänestimme yksimielisesti siitä, että puhelimet annetaan yötelakalle jokaisena leiri-iltana. Hyvä niin. Eikä leirille tulla mopolla tai mopoautolla. Sekin on hyvä.

Näissä kuvissa on muuten kirjanpitäjäni uusi assistentti. Kerrassaan hurmaava labbispoika jolla on vielä pennunhaju tallella ja piikit hampaina. Onneksi olen suhteellisen immuuni koiranpennuille, ukkovarpaassa kirvelee vieläkin yhden russelipennun hampaan ote, se yritti ravistaa varvastani hengiltä!

Näissä alkuviikon sutinoissa unohtui ennakkoäänestäminenkin, pahus. Toisaalta en ole ollenkaan varma kenelle ääneni annan ja mitkä numerot lappuun taiteilen. Tein kolme eri vaalikonetestiäkin. Kaikista tuli sama puolue, mutta eri tyyppi.

Olkoonkin niin, että täällä ehdokkaan täytyy läpi mennäkseen kerätä iso potti, ei se vielä takaa mitään. Puoluekuri on tiukka ja kaikkihan ne jollottavat puoluejohdon laulua. Enkä oikein tykkää tämän puolueen linjauksista kaivosten, ydinvoiman ja EU:n lainoitustalkoisiin osallistumisen suhteen. Kovasti ovat yrittäjän kavereita vaalien alla, mutta eiköhän siellä ole jo uusia suunnitelmia pienyrittäjien kuristamiseksi. Ainakaan pienyrittäjille ei ole luvassa sosiaaliturvan helpotuksia, ei edes teoriassa. Sinä päivänä lehmät lentävät!

Päivä jatkuu nyt sillä, että lykkään luurit korville ja koetan taas uppoutua olemaan visuaalisesti virkeä ja luova. Ei helppoa kun remppamies ulisuttaa sahojaan muutaman metrin päässä ja paineilmakompura jyskyttää. Onneksi työmaa päättyy tänään. Sen verran olen suojamattojen alle jo kurkkinut, että harmaa-valkoinen värimaailma on todella seesteinen ja nätti, ihan meni nappiin materiaalivalinnat ja sävyt. Kalusteita pitää pohtia pitkän kaavan kautta. Eikä siihen tarvita parillista viikkoa.

Näin täällä. Ole tarkkana liikenteessä, missä lienetkin! Se nyt vaan on tyhmää ottaa sakot tänään kun on suuri valvontapäivä. Ettäs tiedät.

Joutsenet naapurin pellolla (Esikoisen kuva)

Kevättä rinnassa jos toisessakin

Kevättäpä tosiaan. Säät heittelee auringonpaisteesta raekuuroihin, välillä tuulee niin, että tukka lähtee, välillä on niin keväistä aromia ilmassa.

Eivätkä ne ole säät jotka pelkästään heittelevät. Myös hassuja ideoita heitellään puolin ja toisin ja nyt mulle tipahti ns. virtuaalinen hääkimppu syliin kun kysyttiin (kysyikö joku??) kuka ryhtyy Suomenhevosvarsatalkoisiin. Ennenkuin huomasinkaan, varaus oli tehty ja nyt sitten Heidi pitää silmällä erään tamman hännänseutua ja kirjaa havaintonsa almanakkaan. Sitten ynnätään ja tuumataan ja jossain vaiheessa lähdetään kyöräämään morsianta kohti eteläisempiä Karjalan kunnaita. Häitä tanssittaneen alkukesästä ja mikäli tarvitaan, jatkot on sitten heinäkuussa.

Hupsista, tässä nyt kävi näin. Hykerryttävän herttaisia mahdollisuuksia. Toki tiedän, että tie suunnitelmista onnelliseen loppuun saakka on pitkä ja vaaranpaikkoja täynnä. Luotan kuitenkin luonnonvalintaan ja siihen, että nämä hommat eivät ole meidän käsissä.  Jos nyt saan lukijayhteisöltä peukutuksia pyytää niin huutelen täällä sitten kun on niiden aika.

Sulhon omistajakin oli tehnyt sukututkimusta ja kiitteli yhdistelmää toisiaan täydentäväksi ja monien mahdollisuuksien keitokseksi. Pikkuhevonen sieltä on odotettavissa, kooltaan.

Joku kysyy kuitenkin miksi? Koska YOLO! You only live once, kerranhan täällä vain eletään.

Päivä on muilta osin mennyt luurit korvilla koneella istuen. Persaus puutuu ja sielua korventaa kun ei vielä(kään) pääse punttien pariin. Sen verran on vielä piikkilankaa hengitystiehyeissä, ettei passaa lähteä liikehtimään. Tyydyn liikehtimään jääkaapin ja työpisteen väliä.

Monta sivua valmista työtä on sentään valmistunut, pitäisi vaan osata ajoissa lopettaa se pilkun viilaaminen ja kuvien kanssa puljaaminen. Loputonta hieromista pienten yksityiskohtien kanssa, eivät ne pienet detaljit ole kuitenkaan minkään arvoisia, myyntiinhän minä vain apuvälineitä työstän.

Toisaalta tekee mieli kokeilla tehdä homma uusiksi alusta alkaen, vertailla mikä on selkein, toimivin, paras ratkaisu. Ja niitä vaihtoehtojahan on tolkuttomasti.

Perikunta on pyörinyt tänään enimmäkseen kotona. Esikoisella röhisi ääni aamulla niin, että lupasin vapaapäivän koulusta. Nuorimmainen tuli kotiin vähän etuajassa ja painui nukkumaan. Äitikulta räkii ja niistää hänkin. Väsähti apteekkireissulla ihan silminnähden ja taisi nukkua useamman tunnin päiväunet.

Tähän loppuun vielä se Toivevävyn kuva, komia ja selväpäinen nuorukainen hän on.  Ihmepojasta tulee sitten ehkä Setä? *tirsk*

Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin!

Morsian menee

Sulhanen tulee

Omituista elämää

Siellä se blondi heiluttelee tukkaansa. Koppi on lastattu likaisilla hevosilla ja juhlavan herraskainen vetoauto valmiina koeajoon. Hevoskuljetuskyyti kohti naapurikaupunginosaa voi alkaa. Tuo kahden hevosen lasti ei tuntunut vetoautoon missään, tasaista matkantekoahan se oli.

Silti kopissa odotti hiestä märkä blondihevonen ja viileäncool Vallu. Mitä lie tyttömäistä hätäilyä taas tammalta, se hevonen totisesti jaksaa yllättää.

Tallimies päästi Vallun kotilaumaansa toiselta portilta ja papparainen pyyhälsi kuulema niin vauhdilla  laumaansa, että vetäisi kyljelleen. Onneksi ei tainnut tulla mitään pahempaa, vekki koipeen mutta se ei näyttänyt tämän isännän menoa haittaavan. Melkoisen home coming show'n herra vetäisikin.

Töttis lipsahti laumaan toiselta portilta eivätkä muut hevoset ensin tainneet hoksata, että porukkaan on uinut salaa uusi jäsen. Sinne liinaharjojen sekaan oli helppo maastoutua.

Muiden hevosten mielenkiinto kohdistui Valluun, jokainen vuorollaan kävi tervehtimässä ja jokaiselle tuli palautetta, joillekin inanhdus, joillekin jotain muuta. On se vaan hassu pappahevonen.

Töttis sai kaikessa rauhassa nuuhkia uusien kavereidensa kanssa eikä siitä sitten sen kummempaa draamaa irronnutkaan.

Iltatalliin oli marssinut Vallun perässä ja todennut, että vain yhden boksin ovi on auki enää, sinne siis oman pinkin puurokupin ääreen. Aamukin oli kuulema sujunut yhtä mallikkaasti.

Jos minulla oli jonkinlaisia epäilyksiä Töttiksen suhteen, ne kyllä haihtuivat katsellessani lauman touhuja. Ei sillä ollut ensimmäistäkään hysteriaan viittaavaa ilmettä, ei huolestunutta mutrua suussa eikä muutenkaan hädän päivää.

Tokihan tuleva viikko haetaan lauman järjestystä uuden tulokkaan kohdalla, onneksi Töttis on säyseä ja rauhallinen hevonen. Kunhan on kotiutunut, lähdetään tallustelemaan maastoreiteille, niitä noissa maisemissa piisaa. Asia josta olen avoimesti kateellinen, meillä joutuu joka paikkaan menemään autoteiden kautta ja lisäksi seudulla asuu hevosia pelkääviä/inhoavia ihmisiä. Ja myös niitä yksityistien yksityisyyttä hanakasti vartioivia tyyppejä. Kenenkään kanssa en tahtoisi joutua kahnauksiin joten maastoilu on lähinnä peltojen reunoissa kiertelyä.

Täällä kotipihassakin haetaan uutta järjestystä. Aamurutiinini sujuvat vaikka silmät ummessa, koirille ruuat, takaovesta kanalaan, kanalasta varastoon, vesiämpärit mukaan, tallin läpi tarhaan, ämpärit vesisaaviin, heinät tarhaan valmiilla kassilla, Töttis ulos, kaveri ulos. Sitten koirat ulos ja vihdoin omiin aamuhommiin.

Tänään tuntui ihan hassulta kun ei tarvinnut muuta kuin ottaa koirat ulos ja käppäillä laittamaan kanalaan valot ja päästämään maatiaiset ulos. Ihan toimettomana pyörin pihalla koirien kanssa ja ihmettelin omituista aamujärjestystä. Ehkä tähän tottuu. Heinien vientiaikaan sitä huomaa tekevänsä jonkinlaisia pakkoliikkeitä tallin suuntaan, mutta sitten taas muistaa.

Nyt jää hienosti aikaa korjata tarhan aidat, rakentaa uusi tarha riihen takaiseen koivikkoon ja kenties jopa laittaa se kauan kaivattu kenttä kuntoon. Tarvitaan kaivurimies muutamaksi tunniksi kaapimaan pintamaa kentältä pois ja junttaamaan puhelintolppia aitaa varten maahan.

Kuivakoon nyt ensin tallin piha ja tarha, katsotaan sitten.

Siihen saakka vaan totutellaan hevosettomaan elämään joka sanalla sanoen on omituista.

Subaru on palautettu ja arkeen palattu autojenkin osalta. 

Mukavaa sunnuntaita, missä lienetkin!

PeeÄäs:
on se ihmisen mieli merkillinen. Heti kun ns. arkirealiteetit (hevoset) poistuvat tiluksilta, löydän itseni selaamasta Suomenhevosten orikuvastoja. Täytyy varmaan lähteä talikoimaan tarhasta talven jätöksiä pois, tunnin kun paskassa tarpoo, varsakuume kummasti helpottaa, uskoisin.

PeeÄäs2:
ei se helpota. Kohtalon ivaa, eräs ihminen heitti ilmoille tismalleen sen oriin nimen jota itsekin olen käynyt ihastelemassa moneen otteeseen. Tulisi kyllä parhaimmillaan mahdottoman hieno varsa. Auh.

Perjantain mietteitä

Katsellaan vielä vähän koiranpentuja kun minulla on sorttaamatta muutama sata kuvaa muista aiheista.

Päivän puuhastelujen perusteella katson itseni toipilaaksi, kohta varmaan täysin toipuneeksi.
Tauti oli ankara, mutta kesti onneksi vain muutaman päivän.

Räkää ja röhinää kyllä vielä riittää ja rykimiseni on vallan miehekästä. Heidipoloinenkin säikähti kun vastasin puhelimeen möreällä bassolla, ylläripylläri!

Toipumista odotellessa on ollut aikaa ajatella.
Lähestulkoon mitä tahansa ja ketä tahansa ajattelen, mieleen tuli kiitollisuus siitä, että juuri nämä ihmiset ovat elämääni ilmaantuneet. Kuka mitäkin reittiä.

Tylsiä unia?

Omia sukulaisiaan ei voi valita, mutta enimmäkseen hekin ovat mahdottoman mukavia ihmisiä joita kaikkia taitaa yhdistää tietty 'oman tilan kaipuu', se kulkee meillä suvussa. Ei tavata järin usein, mutta yleensä, tilaisuuden luonteen salliessa, hauskaa piisaa ja juttua riittää. Monet hautajaiset ollaan alati pienemmällä saattojoukolla hoidettu, mutta onneksi on ollut syytä iloisempiin juhliinkin. Eikä Iso-J:n puolen porukkakaan pöljempää sakkia ole, hyvin ollaan toimeen tultu ja tullaan toivottavasti vastakin.

Kun elettyä elämää on jo jokunen vuosikymmen, sitä on jonkinlaista vertailupohjaa ja ehkä vähän näkemystäkin siitä, mikä on hyvä ja hyväätekevä ihmissuhde. Joitakin nyt ajatellen opettavaisia ihmiskohtaamisia matkaan on mahtunut ja niinhän se pitää ollakin. Ei opi varomaan jos ei polta näppejään.

Monenlaista viheltäjää sitä onkin saanut nähdä, voi veljet sentään.

Mutta nyt on hyvä. Ei ole kyytä povella, ei uuvuttavia energianimijöitä, ei rasittavia vänkääjiä.

Lähipiiri on lähipiiri ja siihen kuuluu pieni mutta sitäkin timanttisempi ydin. Heti siinä ytimen laitamilla on monta rakasta ystävää, pikkuisen pidemmältä löytyy kaveria, toveria, frendiä. Vaikka yhteydenpito on hetkittäin hieman pätkivää, kaikkien kanssa voi pikaisen kuulumisten päivittämisen jälkeen jatkaa juttua siitä mihin se edellisellä kerralla jäi.

Kaikkia näitä ihmisiä yhdistää hyvä sydän ja luotettavuus. Jokainen hoitaa tonttinsa hyvin ja kenelle tahansa voi soittaa ja pyytää apua. Toki sitten vastavuoroisesti autetaan missä osataan.

Hevoset ovat tuoneet elämääni lukuisia ihmisiä. Osa on jo poistunut puhelinmuistiosta, mutta tottavie jäljellä on hevosihmisten aatelia. Ajatellaan nyt vaikka Ihmepoikaakin. Juuri nyt, kun Perheessä on eletty 'hieman haastavia' aikoja, asiat järjestyivät niin, että Ihmepoika pääsi suorittamaan jatko-opintojaan tuttujen ihmisten hoiviin.

Jotakuinkin näin

Niinpä olenkin tänään hyvillä mielin jättänyt Töttistyttiksen Vallun kotilaumaan. Homma sujui kuin rasvattu, hevosten lastaus vei noin 5 minuuttia ja ajomatka oli mennentullen mukava kun äärimmäisen venyvä autokauppias järjesti vetoautoksi upouuden Subarun version. Pitihän se testata, heti täysi kuorma päälle ja kulmakunnan korkeinta mäkeä nousemaan. Ei muuten yskinyt yhtään, nätisti ja tasaisesti liikkui. Eikä haissut kytkin :D 

Kiitos vielä kerran Heidille ja Tallimiehelle, täällä totutellaan tyhjään pihaan ja tallirutiinittomiin iltoihin.

Elämä on niin mahdottoman hyvää kun siihen kuuluu mahtavia ihmisiä kaikilta elämän aloilta!

Eikä sovi unohtaa blogimaailmaa. Tämän Pienen Ihmisen Päiväkirjan perustamisen jälkeen olen saanut tutustua (enimmäkseen virtuaalisesti) aivan uskomattomiin tyyppeihin ympäri laajan maailman. Niin paljon kuin nettiä joskus demonisoidaankin, on siellä paljon hyvääkin. Kiitos teille lukijoille, toivottavasti joskus jossain nähdään.

Nyt sitä kuvasiirtoa ja muita lauantain iltahommia.

Mukavaa illajatkoa, missä lienetkin.

Team Ihmepoika

PeeÄäs:

jos joku kummastelee otsikon ja julkaisupäivän epäloogisuutta, niin syyttävä sormi osoittaa operaattorin suuntaan. Perjantaina täällä ei liikahtanut teksti eikä kuva, kaikki pyki ja pätki niin paljon, että jätin homman kesken. Käyn varmaan vielä illemmalla lisäämässä muutaman kuvan.

Kärsivällisyyttä

Tuulen koura on kopaissut riihen takaosaa, tuohan vaatii jokseenkin välittömiä korjaustoimenpiteitä, perhana sentään. En tiedä ovatko vanhat varttikatteet rullautuneet näinä viime päivien mytereinä vai aiemmin.

Tuulinen päivä oli eilen ja kuulema tänäänkin puhaltelee. Minä kuulen tänne tupaan kyllä kolinat ja näen pihalla vellovan oksasilpun mutta en juurikaan mitään muuta kykene tekemään.

Se on nyt nimittäin sillä lailla, että tässä sitä kasvatellaan kärsivällisyyttä. Viimeksi olen sairastanut melko pilkulleen vuosi sitten kun oli se viimeinen megatulehdus. Ja nyt on kurkussa puoli metriä piikkilankaa, hakkaava yskä ja muutenkin potuttaa. Päätä särkee edestä ja takaa, korvat plopsahtelevat kiinni ja auki ja vatsa on karrella yskänlääkkeistä ja strepsilseistä.

Mitään ei oikein jaksa eikä kannata tehdä koska yskänpuuskat alkavat heti. Tänään saattaa kuitenkin olla pikkuisen parempi päivä, se kurkun piikkilanka nimittäin tuntuu nyt vähän liikkuvan. Eli ehkä sieltä jo vähitellen lähtee jotain liikkeelle. Se jotain on varmasti ruma, kiroileva ja pahanmakuinen, mutta häätötoimenpiteisiin ryhdyn kaikella jäljelläolevalla tarmolla. Nyt on voiteluaineena kahvi.

Perillisten kärsivällisyyttä on koeteltu myös. Esikoinen teki eilen urotyön ja sai (?) minut oppimaan kuinka telkkariin saa virrat, kuinka löydän Netflixin ja kuinka saan sieltä toivomani sarjan (Lilyhammer) ekan tuotantokauden näkyviin.

Nuorempi hoitaa kokkailut ja kyökkihommat ja yrittää ymmärtää kähinästä ja raakunnasta ohjeitani.
Onneksi mitään teinidraamaa ei ole näinä ankeina päivinä nähty, minusta ei nyt ole erotuomariksi.

Tämän päivän aion vielä toipua, teen vain minimin ja todellakin vain minimin. Onneksi ei ole mitään ihmeempää sovittuna pakollisiksi kuvioiksi joten kohtuullisen hyvällä omallatunnolla voin vielä yhden päivän sairastaa. Sitten saa luvan riittää.

Remonttimies saapui juuri tavaralastin kanssa hommiin, nyt on kuulema kaikki tarvittava, jopa ne lattiapäällysteet ja maalitkin. Käsittääkseni koko homma meinataan saada pakettiin tämän viikon aikana. Olisipa hienoa semmoinen.

Eteisestä tulee huisan avara kun väliseinä on kaadettu pois. Nythän olisi tuhannen taalan paikka tehdä 'toimiva eteinen' mutta minulta ovat ideat loppu. Tai semmoiset budjettiin sopivat ideat. Tokihan voisin hakea himoamani talonpoikaiskaapit ja systeemit ja tehdä kerralla hienon. Mutta koska antiikkihankintoihin ei nyt löydy ylimääristä massia, on pakko säveltää jotain muuta. Melkein kuulen jo ikealaisen myymälän äänimaailman korvissani. Ja haistaisin lihapullatkin jos hajuaisti toimisi edes vajaateholla.

Katsotaan mihin venytään. Asiasta kukkakeppiin, onpa kiva nähdä taas maassa vihreääkin. Ensimmäisenä lumen alta pungertavat esiin ketkäs muut kuin vuohenputket ja talviot. Ilolla tervehdin kaikkia. Talvio ei nyt varsinaisena 'vihermattona' kasva mutta yrityshän se on tuokin, muutama hassu rankula siellä täällä. Taitaa olla ankea kasvupaikka tuo salavan alusta.

Seuraavaksi ohjelmassa on vielä bonusmukillinen kahvia, pikainen silmäys sähköpostiin ja sitten aamuburanat ääntä (heh) päin ja soffan pohjaan elpymään.

Tähän loppuun vielä muutama hassu koirannaama maanantailta. Koirakuumeelle ei näemmä ikinä siedäty niin paljoa, että immuniteetin saavuttaisi. Aina nuo mokomat näädät ovat yhtä hurmaavia. Onneksi meillä on jo kaksi (keskenään uhittelevaa) urosterrieriä ja kolmas olisi silkkaa ikävyyksien haalimista. Ja onneksi noilla kaikilla on jo omat kodit joita kohti suuntaavat tulevana viikonloppuna. Peetun jälkeläisten kohdalla voikin olla jo tiukempi paikka...

Mukavaa torstaita, missä lienetkin!

PeeÄäs: Kasvistäti hämää, hällä on Golden Ringin fleece mutta sylin täydeltä näädänpentuja.