Tyrnin Marja, talvirenkaat ja lumisade

Tänään oli hyvä päivä.
Minä sain uskolliseen kiesiini uudet talvinakit. Nyt on nastaa ja pitoa eikä tarvitse ohitustilanteissakaan peljästyä, että kiesi heilahtaa raviojan puolelle.

Vanhat nakit olivat suoraan sanoen laittoman huonossa kunnossa. Vaikka päällisin puolin oli urasyvyyttä sun muuta, fakta on se, että ne Continentalit ovat olleet alla jo viisi talvea eikä nastoista ollut jäljellä kuin paikat. Ja kyllähän se kumiseoskin ajan myötä kovettuu, hapertuu ja ties miten vanhettuu. Silloin ei ole pitoakaan.

Odotteluaikana laajensin maailmankuvaani ja löntystelin kylän huoltikselle puoli viiden teelle. Se on se sama huoltis jonka tankista noin vuosi sitten herui Iso-J:n autoon jäteöljyä. Nyt on huoltis rempattu ja siisti ja tankista tulee sitä tavaraa mitä tilaakin.

Muuten kiva kokemushan se teehetki oli, mutta kolikkopelien luota rääkyi tuo (v)ihastuttava Pallivahan kotileipuri Marja Tyrni munakelloineen. Voi jösses! Onneksi sitä pelannut ukkeli hiihteli jonnekin muualle ja pelikone vaikeni. Ei ollut kuulema Marja antavalla päällä totesi ukkeli ennen poistumistaan.

Minä nieleskelin välipalan korvikkeeni ja kulautin teet ääntä päin ja lähdin kyselemään kiesini vointia. Siellä se reppana oli, tunkilla ja kaksi uutta rengasta alla. Nopeastihan se aika meni rupatellessa ja korjaamon Emma-koira kerjäsi rapsutuksia.

Kotiin oli kiva kurvailla kun ei sutinut yhtään. Huonompi kuski olisi kyllä hilpaissut pöhheikköön niillä vanhoilla renkailla. Onneksi rötös on vanhentunut ja jatkossa aion ihan itse seurata renkaitteni kuntoa. Ikinä enää en noin riskirajoilla aja.

Kotona oli mukava ylläri, Heidi tuli katsomaan Vallupappaa. Kyseinen katsonnan kohde notkui tarhan äärimmäisessä alalaidassa eikä tullut vahingossakaan tervehtimään emäntäänsä. Pappa mökötti.

Kun ei ollut Vallusta seuramieheksi, sain Heidistä juttuseuraa tupaan asti, kiva kun kävit!
Oscar ja Felix kävivät kumpainenkin kiehnäämässä, varma keino löytää ne roistot tästä torpasta on kattaa mukit pöytään ja istahtaa alas. Salamana kumpikin lojuu keskellä pöytää.

Jospa se Vallukin olisi ensi kerralla vähän suopeampi. Iltatallissa Vallu oli ihan oma itsensä ja äsken valoja sammuttaessani kerjäsi suu napsuen leipäpalasia. Minulla on tapana tipauttaa muutama leivän känttyrä heinäkasojen päälle ennen valojen sammuttamista. Eivät ole hevoset ikinä yöpalasta valittaneet, lähinnä tuhahdelleet kitsaalle annostelulle.

Turha kai mainita, että tänään on satanut lähes tauotta. Piti olla heikkoja lumikuuroja. Oli kaksi lyhyttä taukoa ja sitten satoi taas.

Traktorimies ehätti käymään ennenkuin ehdin lykkäämään pihapoluilta lumet ajoreitille. Nyt joudun ihan itse ne kippaamaan penkalle. Tänään en tosin kippaa mitään muuta kuin iltapalan käkättimeen ja itseni vaateriin. Luonnollisesti Iso-J on taas kerran turvallisen välimatkan päässä Espoossa. Aika laimeasti yritti puhelimessa osoittaa myötätuntoaan valittaessani lumitöistä, luulen kuulleeni vaimean nauruntyrskähdyksen. Ikävä ihminen.

Huomenna on ohjelmaa aamusta alkaen joten uudet talvikumit pääsevät pyörähtämään lenkin jos toisenkin.

Mukavaa keskiviikkoa, missä sitä vietätkin!