Helmiä

Tyyyyyylsääääää.... lets riehutaan!

Kuukausi vaihtui, vuoden toiseksi tympein kuukausi olikin nopea ja sujuva. Valon määrä kasvaa huisaa vauhtia ja se jos mikä kaamoksen kurittamaa mieltä piristää.

Lunta on nyt se määrä joka näillä main tapaa olla keskivertotalvena, n. 40-50 cm. Nyt ei sitten yhtään nappaisi todistaa superlumitalven ennätystä vaan tämä määrä olisi just hyvä. Ja voisi alkaa ihan vaikka heti huomisesta vajumaan vähemmäksi.

Kissat ovat vielä saaneet pitää pallinsa, mutta nyt loppuu se pöytäliinalla lepuuttaminen, yritän saada ajan osutettua niin, että voin olla kotona pari seuraavaa päivää katsomassa toipumisen perään. Ja eritoten suitsimassa hillitöntä riehuntaa.

Huomaa kyllä, että pölhöenergiaa on kertynyt sisällä luuhatessa, tuosta liinalta kun lähtee, takana loimottavat kynttilät ovat hätää kärsimässä.

Muutenkin ovat kuin pahaiset teiniklopit, rymytään ja remutaan kuin viimeistä päivää ja sitten katsotaan niin viattomasti kun ihmisväki säntäilee pelastamaan milloin kukkavaaseja milloin mitäkin.
Felix on varsinainen ponnarirenksurosvo, se hakee niitä suun täydeltä astiasta jossa niiden paikka on ja sitten niitä jahdataan pitkin lattioita. Matot täytyy kohta laittaa kaksipuoleisella teipillä kiinni lattiaan.

Mulleko puhut?

Tästä sunnuntaista alkoi muuten valaistuminen. Olin elämäni ensimmäisellä 'oikealla' joogatunnilla kun osallistuin Nuorimmaisen kanssa salillamme Flow Jooga näytetunnille. Niin tuntui sujuvalta ja helpolta, että buukkaan jatkossakin tunteja itselleni jos ja kun ne saan aikatauluun survottua. Tiedä miten viisas ja jalo ja zen minusta tuleekaan. Ainakin huomattavasti paljon notkeampi.

Iltapäivällä kävimme tervehtimässä Ihmepoikaa joka olikin kovin tyytyväisen oloisena tarhakaverinsa kanssa. Panin merkille, että Ihmepojalla oli sininen viitta niskassaan mutta tarhakaveri oli nakuna. Kovasti on kuulema ollut kiltti ja herrasmies ja kaikkea ihanaa. Ikävä tuli mutta hyvillä mielin jätimme ponin taakse. On se kyllä upea homma, että meillä on tuon hevosenmuotoisen jalokiven kanssa apuna joukko taitavia ja ponia rakastavia apuihmisiä.

Kun hevosenkatsomisreissulta kotiuduin, oli Iso-J jo hoputtamassa hiihtämään. Sukset autoon ja jääladulle. Lähtöpaikka oli oikea, mutta latua siellä ei ollut. Siispä umpihankihiihto seis, sukset autoon ja koulun ladulle. Sieltä löytyi oikein mukava pururatalenkki jossa oli muutama kuumottava nousu ja pikkuisen kuumottavampi lasku. Suksi ei luistanut ei yhtään joten laskuissa piti lykkiä lisää vauhtia ja silti tökkäsi kiinni jos yhtään päästi painoa suksen etuosalle. Yhteen kiekkoon jätettiin ja todettiin, että voitelussa vika. Tämmöinen jonninjoutava -1° on kaikkein hankalin keli. Etenkin kun ottaa huomioon, että minun suksieni pohjassa on sinne vuonna 2009 lyöty pitoteippi.

Ratsuoppilas tarkkana

Monenlaisia helmihetkiä tähänkin päivään mahtui. Nyt olisi vielä pikkuisen muita hommia. En tiedä yrittääkö jonkinlainen flunssa tehdä tuloaan, välillä paleltaa, välillä on kuuma ja väsyttää ihan tolkuttomasti.

Ensi viikko on taas omanlaisensa, sunnuntaina meidän pitäisi Nuorimmaisen kanssa astua laivaan ja suunnata kohti Tukholmaa. Tällä kertaa seilaamme valkoisella paatilla. Mutta paljon ehtii vettä Pielisjoessa virrata ennenkuin laivaan astutaan. Päivä kerrallaan.
Mukavaa viikkoa, missä lienetkin!