Huomioita helmikuusta

Ensinnäkin, helmikuu sujahti sukkelasti. En muista näin nopeaa helmikuuta kyllä ensinkään. Voihan tässä olla nyt se, että elämässä ollaan ns. kiihdytyskaistalla ja viikot, kuukaudet sekä vuodet vilahtavat ohi entistä vinhempaan .

Helmikuu oli lämmin. Epätalvi. Muisti- ja mielikuvissani helmikuu on kylmä, talven kylmin kuukausi, vasta loppupuoliskolla hetkittäin helpottaa kun aurinko paistaa päivisin sen verran, että pientä sulamista tapahtuu.

Helmikuu oli vähäluminen. Tammikuussahan satoi harva se päivä ja aina, lunta. Nyt sataa mutta vettä, räntää tai jotain muuta sen kaltaista märän olomuodon ainetta. Hanki vajui kymmeniä senttejä ja nyt jo näkee metsissä paljaita länttejä, isoja pälviä ja täysin lumettomia alueita.

Helmikuussa käytiin reissussa, Tukholmassa asti. Oli kiva reissu, Nuorimmaisen ensimmäinen visiitti naapurimaan pääkaupunkiin. Olisihan siellä viihdytty pitempäänkin mutta joskus toiste sitten.

Helmikuu oli kuntoilukuukausi, ei pahempia kolhuja, ei näkyviä vammoja eikä kipsejä. Uskallan näin optimistisesti jo todeta vaikka vielähän tätä kuukautta on muutama tunti jäljellä. Kunto kasvaa kohisten ja mieliala paranee samassa tahdissa. Uutena ihanuutena liikuntaan olen saanut kehonhuoltotunnit, säännöllisesti pari kertaa viikossa. Putkirullailua pitäisi harjoittaa kotona, mutta se on niin mahdoton yhtälö nostaa rulla nurkasta matolla ja aloittaa. Sitä nimittäin tietää, että kipeitä jumipaikkoja löytyy ja rulla saa ne mitä mojovimmin tuntumalle. Katselin taannoin kauhulla kun eräs tuttu hinkutti harmaan viemäriputken (muovinen) avulla. Vieläkin puistattaa.

Helmikuussa hölmö kiuruveteläinen kana aloitti hautomisen, sitkeästi on munakasan päällä kököttänyt mutta tipun tipua ei ole vielä näkyvissä. Voihan se olla, että nuori kukko ei ole vielä hoksannut hoitaa hommiaan eikä munissa ole mitä idättää. Täytyy nyt vaan odottaa, kyllä sieltä vielä tipuja tulee.

Helmikuussa Oscar ja Felix, nuo roistot, siirtyivät konsulttien elikkäs valmentajien kerhoon. Eipä ole leikkaus millään tavoin rauhoittanut kattipoikien mieltä, samanlaisia matonruttaajia ja mätkähtelijöitä ne ovat kuin ennen leikkausta.

Helmikuu oli Torpan väelle helppo, pitkästä aikaa on mukava sanoa näin. Arki sujuu omalla painollaan, ei ole sairasteltu ja muutenkin on ollut ihan sitä ihanaa rutiinien rytmittämää arkea. Parhautta.

Helmikuussa kamerani on saanut huilata, voisi vähitellen herätä talviunilta ja vaatia säännöllisempää ulkoiluttamista.

Uteliaana jään odottamaan minkälaisia mietteitä maaliskuusta irtoaa. Se alkaa hiihtolomaviikolla. Kalenterissa on väljempää ja tilaa jopa pienelle spontaanille irtiotolle, päiväreissu naapurikaupunkiin tai jotain. Taidan aloittaa kurkkaamalla Lippupalvelun tarjontaan, sieltä voisi vaikka saada ideoita.

Rauhallista, rentoa lauantaita, missä lienetkin!

***

PeeÄääs:
Voi noita nykyajan nuoria...
söin juuri yhden parhaista aterioista ikinä. Nuorimmainen aloitti iltapäivällä kokkailut ja tarjolla oli mitä mahtavin ateria. Padassa (ja punaviinissä) pitkään haudutettua pohjois-italialaista lihapataa, itse leivottua ciabattaleipää, uunissa paahdettuja perunoita ja jälkiruokana raikas ja kirpeä sitruunarahka-mansikka-keksimuru -jälkiruoka. Kiitos ja ylistys koulun kotitalousopetukselle. Hyvä on ihmisen vanheta kun on ruokahuolto turvattu.

Ilon kautta

Ei lisättävää

Viikko torstaissa, helppo viikko tähän saakka, suorastaan ilon kautta kulkenut. Toki pientä säätöä aikataulujen kanssa, mutta muuten oikein kelpo viikko kerrassaan. Sain sitten vihdoin luovuushousut jalkaan ja synnytin ilman suurempia tuskia muutaman tuotekoosteleiskan (hirveä sananakin). Ihme ripellystä ja säätöä kuvaformaattien ollessa jokainen omanlaisensa. Luurit korvilla sain muun Torpan äänimaailman suljettua melko tehokaasti pois ja pystyin jopa uppoamaan työhön ihan kuin vanhoina hyvinä aikoina. Miten me ennen tehtiin luovia töitä kun ei ollut spotifyn runsaudensarvea??

Hupaisaa on se, että kun teet jotain suunnitteluhommaa ja päädyt omasta mielestäsi hyvään, selkeään ja helppotajuiseen versioon, aina löytyy joku joka huutaa, että hei tästä puuttuu se ja se ja se. Kun se tyyppi ihan vedoksen avaamalla ja ajatuksella lukemalla näkisi ne tiedot, koosteena kuvien yhteydessä. Eipä suotta sanota, ettei pidä koskaan aliarvioida ihmisten käsityskykyä ja ohjeet tehdään yksinkertaisimman mukaan. 

Siinä vaiheessa kun mainitsin laittavani seuraaviin tekstit tavutettuna ja KEP-PI-KIR-JAI-MIN taisi pointtini tulla selväksi. No se siitä. Kyllä ne oppivat, myyntimiehetkin, ilon kautta !

Yläkuva näyttää päivän parhaan viestin. Tämä alempi taas sen iloisen faktan, että reilut sata päivää aurinkoon. Ihan sama mitä täällä kotimaassa silloin sataa, me vietämme vuoden toisen juhannuksen ja sitä seuraavan kuukauden huomattavasti aurinkovarmemmassa paikassa.

Juhannus 2015, ver.  2.0

Hommahan menee niin, että vietämme perinteisen suomalaisen pipo-sadetakkijuhannuksen näillä sään kurittamilla kunnahilla ja siirrymme sen jälkeen viettämään espanjalaista Juhannusta sen oikeana ja virallisena päivänä. Itse asiassa, tuo laskuri on päivää liian aikaisessa, muistin lentopäivän väärin. 23.6. on juhannusaatto ja 24.6. ihan virallinen pyhä, San Juan. 

Sadassa päivässä ehtii kuitenkin tapahtua paljon ja monenlaista. Jos nyt kaikki sujuu kuten suunniteltu, saadaan Esikoinen ripille ja elämä siihen malliin, että päästään reissuun koko kööri, jopa samalla lennolla. Koska mukana on aina pari muuttujaa, mikään ei ole varmaa. Elän kuitenkin toivossa ja odottelen sandaalikelejä. 

Nythän tuolla pihalla saa taas pliukastella, ei ota kumpparin pohja pitoa sitten millään. Käsi otti  yllättävän kipeää, mätkähdin nääs (oman) kontin kautta kylkimakuulle pihalla, ensin tärähti gluteus, sitten oikea lapa ja hyväksi lopuksi iskin oikean käteni jäähän, kuin homman sinetiksi. Nyt on koko kämmenselkä ja ulkosyrjä enempi vähempi arkana. Olen hölvännyt käteen hevoslinimenttiä, magnesiumsuihketta ja lukenut kaikki osaamani loitsut. Jospa se siitä parantuisi issekseen. Kipsiä ei tarvita.

Huominen perjantai vielä ja sitten meidän koululaiset kirmaavat hiihtolomalle. Kaupunkiin kirmaa myös runsaasti kisaturisteja, alkavathan ne ampumahiihtokisat naapurikunnan puolella. Meillä ei ole tarkoitus ampumahiihtostadionille hankkiutua, Esikoinen menee lautailemaan lähirinteeseen ja ehkäpä Nuorimmainen pääsee Ihmepojan kyytiin. Niistä kiemuroista sitten tuonnempana. Nyt mallia Oscarista ja pötkölleen. 

Ilon kautta, missä lienetkin!

Pehmeetä touhua

MUOKS:
Elämän ironiaa. Juuri kun päivän otsikkona on 'Ilon kautta', tulee illalla viesti joka vie polvet veteläksi ja tuo surun sydämeen, ystävän perheen vaikean tilanteen takia. Voi kun voisin syntymäpäivääsi tuoda edes hitusen onnea. Muista, että voit soittaa koska tahansa. 

Ei tunnu missään

Tähän alkaa jo tottua. Eikä kuitenkaan totu ikinä. Meillä on vesivahinko.

Ei onneksi niin massiivinen kuin edellisellä kerralla jolloin koko takaeteinen (kodinhoitohuone), kylpyhuone ja sisäsauna menivät remonttiin. Remontin loppusumma oli viisinumeroinen eikä se alkanut ykkösellä. Tarkistin asiaa säännöllisesti vakuutusyhtiön korvauskansiosta ja sydän pomppasi kurkkuun aina kun näin uuden summan joka oli maksettu urakoitsijalle. 

Nytkin on jo tullut sähköpostiin ilmoitus korvauksesta, omavastuu 250 € on pakko niellä. Tässä tapauksessa sekin on vain murto-osa vahingon loppusummasta.

Aineelliset vahingot jäivät tuohon vettyneeseen ja homehtuneeseen pärekoriin jossa säilytettiin sekalaisia muovisandaaleita ja muuta kesäkenkäsälää. 

Kosteusmittaaja tuli kellontarkasti aamulla sovittuun aikaan, oli jo paikalla kun kurvasin pihaan.

Sama tyyppi joka oli viimeksikin. Seuraavaksi tulee purkuryhmän johtaja, purkuryhmä, kuivattajat ja siitä se sitten taas lähtee totuttuun tapaan.

Paitsi että ei näihin vesivahinkoasioihin kyllä totu ikinä. Tälläkin kertaa oli onni matkassa, perusrunkoon ei ole tullut kosteutta vaan pelkästään etueteisen (jälkeenpäin rakennetun) seinään ja lattiaan. Siinä on tuommoinen saappaidenpesuallas jota ei ole käytetty koko aikana kun olemme tässä asuneet. Ilmeisesti sulkueriste on vuosien kuluessa kovettunut ja nyttemmin pettänyt, jolloin pientä tihkumista on ollut ties kuinka kauan.

Nyt noista (melkein) viimeisistä 80-luvun kaakeleista ja klinkkereistä päästään eroon... ei taaskaan siinä tahdissa jossa olisin toivonut, mutta kuitenkin. Koko vesipiste poistetaan ja pesukomeron väliseinä puretaan pois jolloin saadaan paljon avarampi ja valoisampi sisäkuisti. Joskus ostetaan sinne joku passeli kaappi, mieluusti valmiiksi vanha talonpoikaistyyppinen systeemi.

Huoh. Onneksi ja vielä kerran onneksi nyt ei tapahtunut pahin eikä edes toiseksi pahin. Suurin riesa taitaa tulla vieraan väen ramppaamisesta talossa, mutta sekin on väliaikainen riesa.

Onneksi on kotivakuutus.

Muuten elo Torpalla sujuu entiseen malliin. 

Nasse kävi eilen lääkärillä ja eturauhanen oli suurentunut kuten ounastelinkin. Piikki niskaan tuli siitä. Anaalirauhaset olivat täyttyneet ja ne tyhjennettiin (hyh mikä käry). Sydän oli ok ja keuhkot normaalit, mitään viitteitä sydämen vajaatoiminnasta ei löytynyt. Nyt pidän tarkkaa päiväkirjaa mahdollisista oksenteluista ja räkäisistä aivastuksista ja yritetään löytää jokin järkeenkäypä selitys oudoille oireille. Molemmat rekut saivat roiman matolääkkeen eilen ja Nasse nauttii lisäksi kymmenen päivän antibioottikuurin.

Itse olen saanut terveenä kitua, mitä nyt vähän gluteus tykkäsi huonoa eilisestä kyykkäysmaratonista ja vasemman käden peukalohanka otti tänään osumaa puntinkulmasta.

Säätila on vaihteleva, joko sataa vettä tai lunta. Välillä vaihteeksi räntää.

Kissat ovat entisellään, riehuvat kuin riihipirut. Niiltä taisi lähteä pallien myötä viimeinenkin järjenhitu, ei ole jarruja eikä järkeä.

Mukavaa viikon jatkoa, missä lienetkin!

PeeÄäs: Ponimies oli eilen opetellut uuden taitolajin, hevosenkengänheiton. Oli sievästi nakannut toisen etukenkänsä hatelikkoon josta se kylläkin löytyi pienten etsintöjen jälkeen. Niin nätti ja ehjä, että sen saa vielä taottua takaisin. Toivottavasti ei ota tavakseen.

Korkealta ja kovaa

Ja se soi

Tämä Steinway & Sons -merkkinen flyygeli (?) soi niin kauniisti säestäen perjantai-illan konserttia. Istuimme Äitikullan kanssa eturivin parhailla paikoilla ja nautimme ensimmäisestä koskettimen helähdyksestä lopun huikeaan O sole mion -yhteisesitykseen. Ihan pitää vasiten mainita, että Herra Kaupunginjohtaja puolisoineen istui takanamme *tirsk*

On syytä merkitä tämä korkeakulttuurin annos Torpan päiväkirjaan, niin merkittävä se oli. Vaikka en tuntenut alkuosan ooppera-aarioita sen kummemmin, nautin kyllä Taikahuilun, Jevgeni Oneginin, Toscan, Turandot'n, Carmenin ja monen muun aarian tulkinnoista. Väliajan jälkeen oli kevyempi osio musikaalisävelmiä ja napolilaislauluja.

Tähtinä loistivat tenori Tero Harjunniemi (ihan Orlando Bloomin näköinen), karismaattinen baritoni Juha Kotilainen ja sopraano Henna-Mari Luolamo. Flyygelin ääressä istui Kemal Achourbekov ja harmonikkaa näpelöi Arto Tarkkonen. Tanssijana lihotti Mira Heiskanen. 

Kovasti paljon tykättiin kuulemastamme ja yritetään jatkossakin hankkiutua musiikkitaiteen äärelle jos tilaisuus tarjoutuu. Ehdotinkin Äitikullalle kotiin ajellessamme, että seuraava onkin sitten Deathmetalkeikka tai Tuskafestarit, kun sitä mukavuusaluetta pitää kuulema aina vähän laajentaa.

---

Viikonloppu on ollut oikein leppoisa. Perjantaina rehkimme Siskolikan kanssa salilla, minä koutsin kanssa ja Siskolikka omillaan. Sitten käytiin toinen keikka kaupungilla, Esikoinen osti ne farkut *hmph*. Tänään kävin viemässä Esikoisen ja Peetun kaupunkiin aamuvarhain, lähtivät Savonmuan puolelle näyttelyyn. Tuliaisina oli vaatimaton EH, koska turkki ei ollut hyvä ja Peetun liikkeet hieman töpöt, niin on kipeästi hieronnan tarpeessa koko piski. Hälytin jo Heidin hommiin eli parkkeerasin Peetun hoitojonon jatkoksi.

Siskolikka lähti etelän tielle, seuraavan kerran sitten pääsiäispyhinä, ehkä.

Illan ohjelmassa on lähinnä vötkistelyä naistenlehtien parissa, väsyttää ankarasti eikä ulkoilukaan maita. Siellä on nyt niin liukas pääkallokeli, että saattelin Äitikullan saunalle ja takaisin, hän hiihteli potkurin avulla ja minä yritin varmistaa, ettei kuljetus kellahda kumoon. Mikään hiekoitussepeli/hiekka ei pysy vaan valuu vetisen jäiseltä pinnalta sivuun. Ainoat pitävät jalkineet ovat ihme ja kumma vanhat uskolliset crocsit, niissä on jokin pito sentään. Kumppareilla on nurin saman tien.

Huomenna Iso-J lähtee hänkin etelään, me jäämme aloittelemaan viimeistä viikkoa ennen hiihtolomaa. Rippikoulupassi vaatii vielä rasteja ruutuun joten Taize -messu on luvassa illalla. Kyllä sitä kaikkea näkee ja kokee kun tarpeeksi vanhaksi elää. Ihan kivaahan tämä on, näkee vähän uuttakin ja muuta kuin kotitorpan nurkat.

Leppoisaa lauantai-iltaa, missä lienetkin!

Tekniikka tutuksi

Samsung aukene! Ja Samsung aukeni

Torppaan melko tasan kaksi kuukautta sitten kannettu monsteri-tv osoittautui savolaiseksi malliksi, suattaapa kuva ilmestyä vuan suattaapa olla ilmestymättäkkii. 

Tuommoisilla monsteritelkkareilla on ihan ikioma Vip-huolto jossa huoltomies pyytää luvan käyttää tv:n nettiyhteyttä ja klikkautuu sisään telkkariin sieltä jostain nörttikonttorin peräkammarista. Ihan turha enää pohtia valvotaanko meitä ja kuka niin tekee, telkkarin kautta voi varmaan ihan kuka vaan huoltohemmo tsiigailla perheemme olohuonetapoja, kyllä kai siinä kaksisuuntainen kamera on.

No, siinäpä katsovat ja näkevät monta erilaista tapaa röhnöttää soffalla ja tuoleilla, monta tapaa kaivaa nenää ja laajan kirjon teinien ruokavaliosta. Tokkopa silmät lasittuina ruutua tuijottava, posket lakuja pullollaan mussuttava teini on pidemmän päälle mitenkään inspiroivaa katsottavaa.

Siinä vaiheessa kun kuuntelevat Torpan äänimaailmaa, on minun syytä punastua. Saattaapa nimittäin olla, että nörttikonttorin pojilta menee energiajuomat nenään kuullessaan kuinka meitsi käskyttää kissoja, teinejä tai koiria. Tai keskustelee Iso-J:n kanssa. Ups. Sori.

Asiaan. Telkka piti kantaa tuvan pöydälle koska ei ollut muutakaan tarpeeksi laajaa pintaa mihin sen asettaa. Lattiamatolle ei voinut laittaa koska jalusta. Joten tupaan. Älysin onneksi passittaa eräät nelijalkaiset pallittomat kaaharit jäähyboksiin, olisi kuulkaa tullut rumaa jälkeä kun tuosta virtapiireiltä lähdetään sutimalla hatkaan.

Piti vaihtaa emolevy. Tässä kuitenkin vielä jonkinlainen lähikuva telkan 'sisuksista.

Kuka pölli kuvaputken? Litteä on.

Emolevy, en muista kumpi versio

Niin tuli emolevy vaihdetuksi sekä telkkariin, että erilliseen mustaan ohjausyksikköön. Tämä uusi telkkaan asennettu levy ei keskustellut samoilla sävelillä ohjausyksikön levyn kanssa,  joten molemmat piti vaihtaa. Jopa ilmestyi ääni, jopa tuli kuva.

Kaikenkaikkiaan huoltomies värkkäsi täällä yli kolme tuntia, matkat päälle ja päivä oli hänelläkin täys.

Tekniikka pelaa taas ja Torpassa on sen osalta rauha maassa. Minulle on herttaisen yhdentekevää onko meillä koko vehjettä, en minä sitä juurikaan istu katsomassa, mutta muille se on ajanvietettä ja olkoon niin.

Siskolikka ja kaksi nuorempaa poikaa hurauttivat pihaan iltapäivällä ja viivähtävät täällä vain hetken, lauantaina lähtevät ajelemaan etelää kohti. Pyykkivuori auton perässä vaatii kuulema kiireellisiä toimenpiteitä. Ymmärrettävää.

Meillä saadaan hiihtolomaa odottaa vielä yksi kokonainen viikko, kymppi on se meidän lomaviikko.
Esikoinen viihtyi eilen lumilautailuopetuksessa niin hyvin, että tahtoo kuulema toistekin. Opettaja oli kuulema 'tosi kiva, nuori ja jajaja... *punastus* joten äkkiähän tuosta johtopäätöksen tekee :D

Mikäs siinä, kyllä minä häntä rinteelle kuskaan, eihän lähimmälle nyppylälle ole kummoinenkaan matka. Se opekin on kuulema hänen ikäisensä ja käy Itä-Suomen koulua (venäjä ekana vieraana kielenä). Ja oli se lautailukin kuulema ollut tosi hauskaa ja sujuvaa sitten loppuvaiheessa.

Huoh. Nuorena kaikki on niin täyttä ja totta ja ihanaa.

Nuorimmainen valmistautuu huomiseen taksvärkkipäivään. Kotitalousope oli antanut tehtäväksi suunnitella ja valmistaa italialainen tai ranskalainen kolmen ruokalajin ateria ja siihen on nyt suurella hartaudella paneuduttu. Yritin ehdotella jälkiruuaksi limoncelloa mutta ei kuulema kuulu terveelliseen ruokavalioon. Höpöhöpö. Mulla on Limoncelloflinda pakkasessa ja äkkiä sieltä suut makiaks saadaan.

Taksvärkkiläinen saa retuuttaa kaikki irtisaamansa tekstiilit hankeen, raanut ja tyynyt ja torkkupeitot ja matot. Sitten luvassa on jännittävä imurikiertoajelu joka huipentuu lattian huolelliseen pesuun.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!
Tähän loppuun suosikkipoliisini Rauno Repomies kiteyttää tv-kannanottoni:

Nykyajan laitteet!

Tule mukaan muuttumaan

Joko mennään, joko??

Valkeni tiistainen aamu. Koko aamun ne surkeat nälän näännyttämät karvanaamat kehräten kerjäsivät ruokaa, mutta pidin pääni eikä herunut murun murua. Felixiltä ei tullut naukuakaan, kielikin oli ihan kuiva. Kävin kaupungissa ja tulin ajoissa kotiin, ei tarvinnut sitä käheää mouruamista kuunnella koko aamua.

Pikkuisen ennen kymmentä kerroin pojille, että nyt on aika lähteä Tule mukaan muuttumaan -matkalle. Kerran elämässä -tilaisuus muuttua kollista konsultiksi. Bonuksena aamupäiväkännit.

Sinne siis. Jo vain oli helppo nakki saada kissakelmit häkkiin. Ei tarvitse kuin avata boksin ovi ja utelias katti sujahtaa sisään, toinen perään. 

Nukku-Matti iski yllättäen ja tuli paha elämä

Eipä mennyt ekasta piikistä kauaa kun Felix äkkinäisenä poikana sai päihteistä pahan elämän ja puklasi mitä lie sylkeä. Oscar simahti saman tien.  Itse toimenpide ei kokeneelta mieheltä kauaa kestänyt, suunnilleen tyyliin viilto, viilto, pisto ja plops, ensimmäinen pallukka pyörähti virkaheittona pöydälle. Sama toiselle, pari pistoa tikkejä ja katti lepoon, ensimmäinen konsultti oli syntynyt.

Eniten minua hirvitti kissojen avonaiset silmät, ne kun eivät tuossa tajuttomuuden tilassa sulje luomiaan. Niihin laitettiin paksu kerros geeliä etteivät kuivu ja kolhiinnu.

Se oli noin 40 minuuttia kaikkine puheineen kun poistuin sangen kohtuullinen lasku taskussa kattilaatikkoa retuuttaen. Kissat saivat myös rokotukset ja koko homma kustansi 133 €. Ei paha. 

Kotona asettelin uupuneet seikkailijat suihkutilan lattialle heräilemään. Yllättävän monta tuntia jätkät elpuuttivat. Ensimmäisenä (alleen laskenut) Oscar hoiperteli omin jaloin kuivempaan paikkaan nukkumaan. Felix virkosi paljon myöhemmin. Nyt ovat kumpikin syöneet, hyppäävät jo entiseen malliin ruokatarjottimelleen mutta istuvat turvallisella 'selkä penkkiin' tyylillä, ilmeisesti hännänalus on kipeä kipulääkkeistä huolimatta. Felix pitkistä unista johtuen siristelee silmiään melko lailla, taisivat kuivahtaa tipoista huolimatta. Muita murheita ei ole. Lattiakin on pesty ja hajua ottanut pikkumatto pyörähti koneessa.

Tikit sulavat aikanaan eivätkä pojat edes tiedä mitä menettivät kun viihdevehkeet hukkasivat reissullaan. Täydellinen win-win tilanne jossa kaikki voittivat.

Hyvä näin.

Nasselle on varattu oma aika ensi maanantaille, katsotaan se sydän koska oireet viittaavat sydämen vajaatoimintaan (nesteen kertyminen hengitysteihin) ja kopaistaan eturauhanen.

Rauhallista illan jatkoa, varo päihteitä missä lienetkin!

Konsultit elpymässä

PeeÄäs: se taannoinen Pages -ohjelmamurhe on poissa. Olin vain valinnut väärän tallennustavan. Kun älysin kokeilla 'vie' -toimintoa, kuvat pysyivät just semmoisena kuin pitikin. Että ihan ite osasin. Kerrankin.

Vielä siitä ystävyydestä

Ehkä tämä kuva kertoo enemmän kuin pystyn kirjaimin selostamaan. Siinä se on, ystävyys ja luottamus eikä edes vadelmavenekarkkeja ole rukkasessa. Onni on hevosen kokoinen ystävä.

Ihmepoika voi hyvin ja on entisellään, rento ja kiva kaveri. Näytti toki tarhakaverilleen, ettei hänen ihmistensä luokse ole tuleminen tai tunkeminen ja tammavarsa väisti nätisti. Jännä oli nähdä miten antoi kaverinsa ensin meitä haistella ja sitten ajeli kauemmas, että varmasti saisi jakamattoman huomiomme.

Osasipa vielä kääntää ahterinsa minulle sanoen 'tuosta takajalkojen välistä nyt sitä rapsutusta sitten', se on meidän yhteinen juttu ollut ihan Ihmepojan varsa-ajoista asti. Pitääkin valistaa tallilaisia, että muistavat karvanlähdön muututtua totiseksi hakea heinäharavan ja raapia ponin persausta, siitä poni tykkää.

Meille tuli todella hyvä mieli jälleennäkemisestä enkä usko, että Ihmepoikakaan harmittelee yllätysvieraita. Nyt on ruunalla hyvä.

Palataan taas!

Kuka muu muka??

Sakset sanoo nips ja naps

Ah ma nauran! Sain kuin sainkin tänään eläinlääkärin puhelimen päähän ja sovittua ajan toimenpiteelle. Niin, juuri sille toimenpiteelle jossa sakset sanoo nips ja naps ja pari machopallukkaa per kissa helähtää kaarimaljaan. Siitä alkaa taas hieman rauhallisempi ajanjakso Torpan paljon nähneiden hirsien huomassa.

Siitähän lähdetään, että nämä kaksi karvaista pentelettä ovat kaikin tavoin pahempia ja riiviöisempiä kuin Veljekset hulluudessa koskaan. Veljekset ovat varmasti lähettäneet nämä kaksi terr... hunnia Torpan kissanvirkaa toimittamaan ja hyrrittävät tyytyväisyyttään siellä jossain. Näihin huligaaneihin on istutettu joku virhekoodi joka saa ne lietsottua sekunnin sadasosassa täysin reikäpäisille riehunta-asetuksille joka loppuu vasta siihen, kun roistot retuutetaan jäähylle.

Vieläkään emme elä niitä auvoisia aikoja, jolloin lämmin kissannahka lämmittää ihanasti jalkoja öisin. Sen sijaan täällä säntäilee kaksi yön saalistajaa portaita ylös ja alas, tehden koko muusta Torpan asujaimistosta hermoraunioita kymmenessä minuutissa. Kokeiltu on. Jätkät viettävät yönsä takaeteisessä ja kylpytiloissa. Siellä on kiva nujuta lämpimillä kaakeleilla ja saunanlauteilla, raadella välillä vessapaperirullaa ja härnätä Justiinamummoa.

Aamulla ne sitten päästetään kirmailemaan ja totta totisesti ne kirmaavatkin. Siis rynnistävät sorkat kopisten huoneesta toiseen, rypistävät matot ja kanttaavat leivinuunin kulmasta superloikalla suoraan portaikkoon. Ja sama alaspäin tultaessa. Tähän kun lasketaan mukaan satunnaiset helähtelyt, räsähtelyt ja kolahtelut erinäisten esineiden tipahdellessa lattiaan ei voida puhua rauhallisista öistä. Ehkä pahimpia ovat mätkähtelyäänet jotka syntyvät kun useampi kilo hyvinsyönyttä kissanlihaa mätkähtää lattiaan, seuraava ääni on vonkaisu, parkaisu tai rääkäisy, riippuu kumpi iski ensin. Joka kerta havahdun sydän takoen hereille, siihen ei vaan ikinä totu.

Minusta (ja koko perheestä) on ihan perusteltua viedä poikakullat huomenna toimenpiteeseen ja toivoa, että tulisi edes vähän jarruja, järkeä tuskin noihin paksuihin umpiluukalloihin mahtuu yhtään.
Kumpikaan ei tiedä kollien ulkoilmaelämästä mitään, tupakissoina ovat olleet tähän saakka. Pissa haisee jo jäätävälle, joten äkkiä ne kilkuttimet pois ennenkuin keksivät reviisinmerkkailun ja kilpakuseskelun.

Lysti alkaa jo tänään kun nämä suursyömärit pannaan paastolle. Vesikippo, murokuppi ja latztarjoilu korjataan pois, sillä ennen nukutusta pitää olla paastolla 10-12 tuntia. Kun aika on aamulla kl. 10 (mikäli lääkärille ei tule jotain lehmänpoikimistapausta), paaston on alettava puoliyön tienoilla, mieluummin vähän ennen. Yhtään en valvo ylimääräistä jätkien tankkauksen nimissä vaan kerään kipot veks ja poistun nukkumaan. Korvatulpilla vältyn kuulemasta raivokasta mouruamista ovien läpi.

Minun osakseni jää huomenaamulla kahden äkäisen ja nälkäisen kissahulttion pakkaaminen kuljetuskoppaan ja lääkärin auttaminen rauhoittamispiikkien kanssa. Loppuhommahan onkin helppoa, krapuloissaan löhnöttävät kissat on helppo pakata laatikkoon ja roudata kotiin selvittelemään päätään. Voin vain kuvitella, etteivät nämä veljet järin riemastu kun ne otetaan yksi kerrallaan boksista pois peltipöydälle ja tuikataan pitkällä piikillä perskannikkaan unetusainetta. Annostus on hankalaa, Felix on iso roikale ja painaa varmasti yli 5 kg, Oscar pienempänä jää alle, toivottavasti pystytään joku arvio painoista laatimaan, kissat eivät taatusti istahda vapaaehtoisesti vaakaan.

Huomenna ollaan viisaampia ja toivottavasti myös pallittomia ja toivottavasti krapulastaan selvittyään jätkät eivät kanna kaunaa, ainakaan kauaa.

Peetu ei tällä kertaa tarvitse eläinlääkärin palveluita, mutta Nassen arvelin pakata mukaan. Eturauhasta olisi taas syytä epäillä ja kenties jarrupiikillä vähän hillitä sitä veitikkaa kasvamasta liikoja. On myös syytä kuunnella mitä Nassella on sydämellään, epäilen jotain vanhuudenvaivaa vaikka terrierin sydän sitkeä onkin. Tiedä vaikka nitroresepti saataisiin.

Tästä maanantaista tuli oikein kiva muutenkin. Vaikka pakkasta oli liki -20°, aurinko paistaa kirkkaasti, linnut visertelevät jo vähän ja uskallan väittää, että aurinko vähän jo lämmittääkin. Onhan se aina juhlavaa vetää kaamoksen jälkeen ensimmäisiä kertoja aurinkolasit silmille, siitä tietää ettei kevät ole kaukana.

Onhan tässä toki hiihtolomatkin vielä edessä mutta mitään suunnitelmia ei sen varalle ole vielä tehty.
Ainakaan mihinkään pidemmälle reissulle ei päästä koko perheen voimin.
Alkaneen viikon sääennuste on mielenkiintoinen, luvassa on roima lauhtuminen ja epäilemättä lisää luntakin saadaan. Esikoisella on koulun liikuntailtapäivä läheisessä laskettelukeskuksessa, onkin mukava nähdä teini pitkästä aikaa toppahousuissa, ilmoittautui nimittäin lumilautailuopetukseen. Koska kyseessä on lähes yhtä onnettomuusaltis tapaus kuin äitinsä, pikkuisen hiottaa jo etukäteen. Torstaille ei olekaan mitään ihmeempää vielä kalenteroitu, Siskolikka tulee illalla hiihtoloman häntiä pitelemään. Toivottavasti ei tarvitse torstaita istua kipsipolilla...

Nuorimmaisella on perjantaina taksvärkki, ehdotti työmatkaa Kuopijoon, siellä on joku kauppa jossa on kuulema liki täydellinen takki. Täydellisin jäi Åhlensin tavarataloon, merkki 48/7 Sweden tai jotain. Ja hintaa aivan törkeän paljon. Kuopijon takin saisi murto-osalla siitä.

Pikkuisen on erilaiset käsitykset Nuorimmalla taksvärkkipäivästä kuin minulla. Minä arvelin pesettää parit ikkunat ja pistää hänet retuuttamaan kaikki sohvatyynyt ja tekstiilit hankeen tuulettumaan. Täytyy asiasta neuvotella kunhan sinne päästään viikossa eteenpäin.

Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin!

PeeÄääs: ai että minuu turhauttaa. Kitostelin eilen pyhäpäivän ratoksi erään tuote-esitteen Pages -ohjelmalla. Oli hienoa saada valmista. Hienous loppui siihen vaiheeseen kun tallensin tuotoksen pdf-muotoon. Suurin osa kuvista vääristyi aivan tolkuttomaan muotoon. What the hittoa?? Mikä ihme niitä kuvia nyt vääntää kun ovat ihan samat kuvat samoilla paikoilla kuin pages-versiossakin? Mikäli lukijoissa on Pages-tietäjiä, nyt olisi sopiva hetki laittaa parhaat neuvot jakoon.

Ja vielä, suurkiitos Heidille joka niin huomaavaisesti tarjosit lauantaina lippua Sami Hedbergin keikalle. Sydän verta vuotaen oli sanottava ei. Kiitos kuitenkin tarjouksesta. Toivottavasti keikka oli hauska. Hengessä olin mukana. Ja nyt myötäelän suurta menetystänne, voi Pässikultaa.

Ystävät

Näin Ystävänpäivän iltana ei juurikaan ole enää mitään lisättävää, kiitos Ystävät kun olette elämässäni.

Onnekseni ystäväpiiri on laaja, siihen mahtuu väkeä laidasta laitaan, kaveripiiri vielä laajempi ja voi veljet miten mainioita tuttavia minulla onkaan. Yritin tänään ajomatkalla kaupungista kotiin miettiä mistä kaikista ympyröistä ihmisiä onkaan tarttunut elämääni, lopetin muistelot alkuunsa, loputon määrä nimiä ja kasvoja vain vilisi mielessä. Vanhimmat ystävät ovat kouluajoilta, ihan sieltä huimasta nuoruudesta. Lapsuusajan ystäviäkin on vielä muutama tallella, eivät ole kaikki lukuisten muuttojen ja ihmissuhdekiemuroiden melskeissä jääneet.

Sukulaiset ovat oma lukunsa, meitä on vähän, mutta kaikki sitäkin tärkeämpiä. Oma perhe... rakkaita jokainen.

On matkoilta mukaan tarttuneita, hevosten kautta elämään tulleita, myös kissat ja koirat ovat toimineet puhemiehinä. Jopa täältä blogimaailmasta on tullut huikean hauskoja tuttuja, moni toki vain bloginsa välityksellä mutta kuitenkin.

Entisiä työkavereita, paljon mukavia ihmisiä elämääni tavalla tai toisella vaikuttaneita.
Joskus on ystävyys haaltunut tuttavuudeksi, onneksi vain harvoin on joutunut poistamaan nimen ystäväkirjasta kataluuden vuoksi. Valitettavasti joitakin ystäviä on siirtynyt pilvien päälle, mutta siellä sitten rämpytellään lyyraa jälleennäkemisen riemussa, hurskaudessa ja kirkkaudessa. Tai noh, varmasti siellä kellaribändissäkin on tuttuja.

Paljon on koettu ja paljon on varmasti vielä koettavaa. Toivottavasti nykyiset ystävät pysyvät kyydissä ja uusiakin mahtuu vielä mukaan.

Erityisen iloinen olen siitä, että olen saanut ihan omia, uusia tuttavia ja kavereita, jopa jokusen ystävänkin täältä synnyinkaupungistani. Vuodet muualla etäännyttivät tehokkaasti kaikesta ja kun tänne vuonna 2009 paluumuutimme, olin kuin se vanha kunnon Liisa ihmemaassa. Kaikki oli outoa, uutta ja onneksi kuitenkin jollain tavoin tuttua. Kotikaupunki on pessyt kasvonsa moneen kertaan ja tuntuu nyt ihan oikealta kotikaupungilta.

Kiitos kaikille, halataan kun tavataan tai jotain. Missä se sitten tapahtuukaan !

PeeÄäs: viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä erityisen kiitollisin mielin mietin Torpan karvaisia kavereita, nykyisiä ja jo joukosta poistuneita. Elämä olisi aivan kamalaa ilman eläinystäviä. Pitkää ikää ja elämäniloa kaikille eläinystäville, ihan kaikille !

Matkailu on mukavaa

Aatelista eleganssia

No niin, Tukholma on taasen katsastettu ja todettu ennallaan olevaksi, valtakunnassa kaikki hyvin. Silviaa ei nähty, kurkki varmaan taas sieltä linnan ikkunoista, ihan kun olisi pinkit papiljotit yhden verhon takaa vilahtaneet.

Tällä kertaa matkaseurana (matkanjohtajana) oli Nuorimmainen joka visiteerasi Tukholmassa ensimmäistä kertaa. Kyseessähän oli pitkään odottamansa palkintomatka ja kyllä oli mieleinen palkinto.

Kaikki olennainen ehdittiin, tarvittava ostettiin ja muutenkin pidettiin mukava kaupunkipäivä. Toki tuleviakin reissuja varten jätettiin hankittavaa, myös ne taalainmaan puuhevoset. Saituus iski jälleen kerran tarjonnan äärellä enkä osannut tehdä valintaa värin, koon tai koristelun suhteen. Ja kalliitahan ne ovat, pikkuinenkin maksoi yli 20 €, ne koot joita itse haluaisin, olivat luokkaa 60 € ja yli. Siispä jäivät hyllyyn tälläkin kertaa. Turistipuotien feikkejä en osta periaatteesta. Jos ei ole aitoon varaa, ollaan ilman.

Nasukassit, ne suurimmat aarteet

Islatte ja parit bagelit

Laiva yllätti iloisesti hytin tasokkuudella, yhdeksänneltä kannelta oli mukavat näkymät merelle ja hytin ikkunakin isokokoinen. Ja mikä mukavinta, saimme molemmat nukuttua ihan kunnolliset yöunet. Merenkäynti oli hyvin laimeaa ja vaikka tuuli allamme roikkuneen pelastusveneen vaijereita vähän ulvottikin, ei se haitannut yhtään. Oikein onnistuneen faceliftin olivat Serenadeen tehneet, pisteet siitä.

Bon Vivantin viinibaarista sai iki-ihanaa Clio -punkeroa jota maistelin mennen ja tullen lasillisen verran, erinomainen viini. Säilön omaani kellarissa ilolla, ehkä jonain päivänä on syytä juhlaan ja oma Clioni pääsee lasiin saakka.

Helsingissä juuri ennen lähtöä

Ruokatarjoiluissa punainen kilpailija vetäisi niukasti pisteet kotiin. Menomatkan karitsan sisäfile oli erinomaista, mutta tulomatkan seisova pöytä oli vähän nihkeä. Ehkä nyt ei ole sellainen sesonki, että tarjoiluilla yritettäisivät tehdä hajurakoa kilpailijaan, sinänsä sääli. Ja kyllä minä vanhanaikaisena ihmisenä olisin kaivannut valkoisia liinoja buffetkattaukseen. Vaikka olikin illan ensimmäinen kattaus ja asiakkaana paljon pikkulapsiperheitä, oli aika karua kun pöydät olivat paljaana.

Laiva ol,i kuten jo mainitsin, lastattu pikkulapsiperheillä, kiinalaisella opiskelijaryhmällä ja senioreilla. Kiinalaiset liikkuivat kurinalaisesti kuin työmuurahaiset eikä heitä juurikaan näkynyt muualla kuin lähtö- ja tulotilanteissa. Ei voi kuin ihastella sitä kurinalaisuutta millä kymmenet 10-16 vuotiaat liikkuivat paikasta toiseen turhaan meluamatta, sähläämättä ja hölisemättä. 

Bussikyyti Värtanilta Oopperatalolle on nopsa ja kätsä eikä muutenkaan löydy mitään moitittavaa. Niin paljon tykkäsin, että hommasin klubikortin seuraavia reissuja silmälläpitäen. Hyviä hintaetujakin sillä kortilla sai, kunhan muistaa ostotilanteessa mainita jäsenyydestä, saa alet vaikkei korttia vielä olisikaan. Jättekiva och bra.

Merkille pantiin taas kerran ruotsalaisten liikuttavan yhtenäinen pukukoodi, eipä juuri yksilöllisyyttä katukuvasta erottanut, paitsi romanikerjäläiset. Muuten oli hyvin demokraattista meininkiä asuja myöten. 

Lagerhaus ei petä vaikka remontissa olikin

Kotimatka sujui sekin uusilla talvikumeilla sujuvasti, erityiskiitos Helsingin pään kuskillemme, Iso-J:n isälle. 

Kotiin oli kiva palata ja tänään olikin paluu arkeen. Vähän vielä väsyttäisi mutta se kai kuuluu asiaan onnistuneen matkan merkiksi.

Tänään on ollut keväisen lämmin päivä ja molemmat hevoset saivat ulkoilla loimetta. Vallu dyykkasi ensimmäisenä tarhaan päästyään hankeen ja hinkutti itseään lumeen hartaasti ja huolella. Voi sitä röhkimistä ja ähellystä mikä isosta hevosesta lähtee lumikylvyssä. Ihana pappa.

Tähän loppuun vielä asukokonaisuus joka saa silmät vetistämään. Tällä kertaa asialla eivät käsittääkseni ole ruotsalaiset vaan ihan toisen suunnan ihmiset.

Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin.

Ballerinaponi

Ihan tavallinen perjantai

Pakkoruotsia?

No hups kun viikko taas luiskahti niin liukkaasti viikonloppuun, että en juurikaan jaksanut päiväkirjamerkintää tehdä, saati vierailla muidenkaan kuulumisia kurkkimassa. Kyllä minä yhä kuitenkin meinaan tätä päiväkirjaa pitää ja tehdä niitä eläinpostauksiakin. Titalle täällä haudotaan omia kanasia, siitä sitten enemmän tuonnempana. Nyt vielä eletään puhelinräpsyjen varassa ja merkitsen muistiin talven tapahtumia verkkaisella tahdilla. Yritän kuitenkin saada vähintään kolme merkintää per viikko jotta edes joku roti säilyy.

Eihän tänne isoja ihmeitä mutta yhdelle perjantaille kuitenkin ihan riittävästi. Eka kuva kertoo kohtaamisesta bensamittarilla. Kaupungin matkakeskuksen kulmilla olevalla St1:llä päätti automaatti asioida kanssani toisella kotimaisella. No mikäs siinä, tack tack, nu ska vi tanka på svenska. Pikkuisen yritin kurkistella ympärilleni onko kyseessä joku piilokamerajuttu mutta koska mistään ei kuulunut hihitystä tai muutakaan epäilyttävää, jatkoin puuhiani tankin ja auton parittamiseksi.

Onnistui ja kvittokin tulostui ihan nätisti. Voin vain kuvitella jonkun ilomantsilaisen isännän ilmeen kun kone hälle alkaa ruotsiksi ohjeistamaan. Äkkiä tulee tunkkia tankin kylkeen jos ei kieli muutu.

Myöhemmin muistin, että Duudsoneitten H-P on kaupungissa, mutta tokkopa hänkään joutaa tankkikällejä tekemään kun on puhumassa kiusaamisesta koululaisille. Myös Nuorimmaisen koulussa.

Kiesi hörähti tulille ihan nätisti joten ilmeisesti sain ihan oikeaa polttoainettakin, ei mitään jätteneutralia lightversiota.

Iltapäivän aurinko helmikuussa

No sitten toinen ihme oli iltapäivän aurinko. Sinne se on länteen laskemassa, mutta kuvanottoaikaan, n. 14.30 se oli vielä noin korkealla. Ihana kirkas ja kaunis valoilmiö joka vetää suun hymyyn ihan väkisin. Minkäänlaista lämpötehoa tuosta ei vielä irtoa, mutta mieltä toki lämmittää ajatus lähestyvästä keväästä ja kesästä ja valoisista ajoista.

Korkealla ovat kinoksetkin, ihan hirveä miten paljon tuota lunta nyt sitten kuitenkin kertyy.

Viime yönä oli taas pyryttänyt viitisen senttiä lisää vaikka minä jo tilasin yläkerrasta kevättä. Ei heru näemmä vielä tai sitten tilasin väärällä koodilla.

Myrskyä ja mylvintää on luvassa tuleviksikin öiksi. Siksipä tänään on lämmitetty tuvan uunia. Rannikolle näyttäisi tulevan ihan kunnon myteri, ainakin Norjassa on päädytty jopa evakuoimaan joku rannikon saari. Pikkuisen minua hiottaa ajatus meriyöstä maanantain vastaisena yönä Helsingistä Tukholmaan, mutta uskon tuulten laantuvan siihen mennessä *koiranpentuilmeitä yläkertaan*.

Viime kesän ukkosen tihutyö, rajapihlaja on haljennut nätisti kolmeen suuntaan, meille, teille ja heille. Tuo on se hevosten kesälaitumen varjopuu jonka alla yleensä notkuvat pahimman paahteen ajan. Ensi kesänä ei varjoa ole, tuo raasku on kaadettava kokonaan pois ennen aitojen laittoa.

Kolmeen jaettu pihlaja

Eivätkä kyläläisetkään jääneet osattomiksi Torpan ihmeistä. Illan päätteeksi tarjoilimme heille vähän jännempää actionia, ohikulkijat joutuivat hidastamaan oikein kunnolla nähdäkseen kaiken. Uteliaimmat taisivat peruutella useampaan kertaan. Uskon, että kaurapusseja kuumennellaan monessa talossa niksahtaneita niskoja varten, lämpöhoitohan se auttaa moneen vaivaan, myös uteliaisuuteen. Tai sen seurauksiin.

Meillä oli se päältäajettava ruohonleikkuri huollossa ja tänään haettiin musta paholainen kotiin. Koska meiltä ei löytynyt tähän hätään ajoramppia kärrystä alas, piti kone ajaa sieltä alas kun nostamaan ei kahteen pekkaan tohdittu ryhtyä.

Kuomullinen peräkärry, leikkuri kyydissä ja leikkurin kyydissä Iso-J joka peruutteli vehkeen alas. Minä pitelin takalautaa (koska olen vahva) ja sitten painovoima hoitikin lopun, kärry niiasi nätisti taakse ja Iso-J huristeli sievästi talliin. Pikkuisen jänskätti pitääkö kuomun lukitus, se olisi nimittäin sopivasti alaspaukahtaessaan tehnyt rumaa jälkeä sekä mieheen että koneeseen. Onneksi kumpikin on vakuutettu.

Homma päättyi onnellisesti. Sama kärry pääsee huomenna heinänhakuun. Minä karautan heti aamusta viikon viimeiseen BodyViveen hikoamaan ja sitten onkin aika pakata nyytit ja huristella Nuorimmaisen kanssa etelään vievälle tielle. Sunnuntaina sitten valkoisella laivalla kohti länttä. 

Nyt on hevosten iltaleipien aika ja sitten minäkin oikaisen itseni petiin. Pikkuisen yläselässä kihelmöi, aamun jumppahetki koutsin kanssa oli haastava, mutta palkitseva. Otin kuvan treenipäiväkirjan sivusta. Eihän tuo mitään kerro jos ei osaa tulkita, mutta minulle se kertoo paljon siitä, että voimatasot alkavat olla entisellään. 

Viime vuonnahan taukoa tuli ja paljon koska tärkeämmät asiat (Nuorimmainen) menivät omien treenien edelle. Niinpä nyt olen kirinyt ja melkeinpä saisi jo vähän kiitellä itseään. 

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!

Päivän saldo

PeeÄäs: kuulin tänään erityisen ihmeellisen termin: pakarakimara. Kyseessä on fitnessbuumilla rahastamisen uusin multihuipentuma ja epäilemättä tähänkin fit and beauty -trainingcampiin löytyy liuta maksavia asiakkaita. Mutta oikeasti hei, pakarakimara! En kestä. En.

Tyrnin Marja, talvirenkaat ja lumisade

Tänään oli hyvä päivä.
Minä sain uskolliseen kiesiini uudet talvinakit. Nyt on nastaa ja pitoa eikä tarvitse ohitustilanteissakaan peljästyä, että kiesi heilahtaa raviojan puolelle.

Vanhat nakit olivat suoraan sanoen laittoman huonossa kunnossa. Vaikka päällisin puolin oli urasyvyyttä sun muuta, fakta on se, että ne Continentalit ovat olleet alla jo viisi talvea eikä nastoista ollut jäljellä kuin paikat. Ja kyllähän se kumiseoskin ajan myötä kovettuu, hapertuu ja ties miten vanhettuu. Silloin ei ole pitoakaan.

Odotteluaikana laajensin maailmankuvaani ja löntystelin kylän huoltikselle puoli viiden teelle. Se on se sama huoltis jonka tankista noin vuosi sitten herui Iso-J:n autoon jäteöljyä. Nyt on huoltis rempattu ja siisti ja tankista tulee sitä tavaraa mitä tilaakin.

Muuten kiva kokemushan se teehetki oli, mutta kolikkopelien luota rääkyi tuo (v)ihastuttava Pallivahan kotileipuri Marja Tyrni munakelloineen. Voi jösses! Onneksi sitä pelannut ukkeli hiihteli jonnekin muualle ja pelikone vaikeni. Ei ollut kuulema Marja antavalla päällä totesi ukkeli ennen poistumistaan.

Minä nieleskelin välipalan korvikkeeni ja kulautin teet ääntä päin ja lähdin kyselemään kiesini vointia. Siellä se reppana oli, tunkilla ja kaksi uutta rengasta alla. Nopeastihan se aika meni rupatellessa ja korjaamon Emma-koira kerjäsi rapsutuksia.

Kotiin oli kiva kurvailla kun ei sutinut yhtään. Huonompi kuski olisi kyllä hilpaissut pöhheikköön niillä vanhoilla renkailla. Onneksi rötös on vanhentunut ja jatkossa aion ihan itse seurata renkaitteni kuntoa. Ikinä enää en noin riskirajoilla aja.

Kotona oli mukava ylläri, Heidi tuli katsomaan Vallupappaa. Kyseinen katsonnan kohde notkui tarhan äärimmäisessä alalaidassa eikä tullut vahingossakaan tervehtimään emäntäänsä. Pappa mökötti.

Kun ei ollut Vallusta seuramieheksi, sain Heidistä juttuseuraa tupaan asti, kiva kun kävit!
Oscar ja Felix kävivät kumpainenkin kiehnäämässä, varma keino löytää ne roistot tästä torpasta on kattaa mukit pöytään ja istahtaa alas. Salamana kumpikin lojuu keskellä pöytää.

Jospa se Vallukin olisi ensi kerralla vähän suopeampi. Iltatallissa Vallu oli ihan oma itsensä ja äsken valoja sammuttaessani kerjäsi suu napsuen leipäpalasia. Minulla on tapana tipauttaa muutama leivän känttyrä heinäkasojen päälle ennen valojen sammuttamista. Eivät ole hevoset ikinä yöpalasta valittaneet, lähinnä tuhahdelleet kitsaalle annostelulle.

Turha kai mainita, että tänään on satanut lähes tauotta. Piti olla heikkoja lumikuuroja. Oli kaksi lyhyttä taukoa ja sitten satoi taas.

Traktorimies ehätti käymään ennenkuin ehdin lykkäämään pihapoluilta lumet ajoreitille. Nyt joudun ihan itse ne kippaamaan penkalle. Tänään en tosin kippaa mitään muuta kuin iltapalan käkättimeen ja itseni vaateriin. Luonnollisesti Iso-J on taas kerran turvallisen välimatkan päässä Espoossa. Aika laimeasti yritti puhelimessa osoittaa myötätuntoaan valittaessani lumitöistä, luulen kuulleeni vaimean nauruntyrskähdyksen. Ikävä ihminen.

Huomenna on ohjelmaa aamusta alkaen joten uudet talvikumit pääsevät pyörähtämään lenkin jos toisenkin.

Mukavaa keskiviikkoa, missä sitä vietätkin!

Helmiä

Tyyyyyylsääääää.... lets riehutaan!

Kuukausi vaihtui, vuoden toiseksi tympein kuukausi olikin nopea ja sujuva. Valon määrä kasvaa huisaa vauhtia ja se jos mikä kaamoksen kurittamaa mieltä piristää.

Lunta on nyt se määrä joka näillä main tapaa olla keskivertotalvena, n. 40-50 cm. Nyt ei sitten yhtään nappaisi todistaa superlumitalven ennätystä vaan tämä määrä olisi just hyvä. Ja voisi alkaa ihan vaikka heti huomisesta vajumaan vähemmäksi.

Kissat ovat vielä saaneet pitää pallinsa, mutta nyt loppuu se pöytäliinalla lepuuttaminen, yritän saada ajan osutettua niin, että voin olla kotona pari seuraavaa päivää katsomassa toipumisen perään. Ja eritoten suitsimassa hillitöntä riehuntaa.

Huomaa kyllä, että pölhöenergiaa on kertynyt sisällä luuhatessa, tuosta liinalta kun lähtee, takana loimottavat kynttilät ovat hätää kärsimässä.

Muutenkin ovat kuin pahaiset teiniklopit, rymytään ja remutaan kuin viimeistä päivää ja sitten katsotaan niin viattomasti kun ihmisväki säntäilee pelastamaan milloin kukkavaaseja milloin mitäkin.
Felix on varsinainen ponnarirenksurosvo, se hakee niitä suun täydeltä astiasta jossa niiden paikka on ja sitten niitä jahdataan pitkin lattioita. Matot täytyy kohta laittaa kaksipuoleisella teipillä kiinni lattiaan.

Mulleko puhut?

Tästä sunnuntaista alkoi muuten valaistuminen. Olin elämäni ensimmäisellä 'oikealla' joogatunnilla kun osallistuin Nuorimmaisen kanssa salillamme Flow Jooga näytetunnille. Niin tuntui sujuvalta ja helpolta, että buukkaan jatkossakin tunteja itselleni jos ja kun ne saan aikatauluun survottua. Tiedä miten viisas ja jalo ja zen minusta tuleekaan. Ainakin huomattavasti paljon notkeampi.

Iltapäivällä kävimme tervehtimässä Ihmepoikaa joka olikin kovin tyytyväisen oloisena tarhakaverinsa kanssa. Panin merkille, että Ihmepojalla oli sininen viitta niskassaan mutta tarhakaveri oli nakuna. Kovasti on kuulema ollut kiltti ja herrasmies ja kaikkea ihanaa. Ikävä tuli mutta hyvillä mielin jätimme ponin taakse. On se kyllä upea homma, että meillä on tuon hevosenmuotoisen jalokiven kanssa apuna joukko taitavia ja ponia rakastavia apuihmisiä.

Kun hevosenkatsomisreissulta kotiuduin, oli Iso-J jo hoputtamassa hiihtämään. Sukset autoon ja jääladulle. Lähtöpaikka oli oikea, mutta latua siellä ei ollut. Siispä umpihankihiihto seis, sukset autoon ja koulun ladulle. Sieltä löytyi oikein mukava pururatalenkki jossa oli muutama kuumottava nousu ja pikkuisen kuumottavampi lasku. Suksi ei luistanut ei yhtään joten laskuissa piti lykkiä lisää vauhtia ja silti tökkäsi kiinni jos yhtään päästi painoa suksen etuosalle. Yhteen kiekkoon jätettiin ja todettiin, että voitelussa vika. Tämmöinen jonninjoutava -1° on kaikkein hankalin keli. Etenkin kun ottaa huomioon, että minun suksieni pohjassa on sinne vuonna 2009 lyöty pitoteippi.

Ratsuoppilas tarkkana

Monenlaisia helmihetkiä tähänkin päivään mahtui. Nyt olisi vielä pikkuisen muita hommia. En tiedä yrittääkö jonkinlainen flunssa tehdä tuloaan, välillä paleltaa, välillä on kuuma ja väsyttää ihan tolkuttomasti.

Ensi viikko on taas omanlaisensa, sunnuntaina meidän pitäisi Nuorimmaisen kanssa astua laivaan ja suunnata kohti Tukholmaa. Tällä kertaa seilaamme valkoisella paatilla. Mutta paljon ehtii vettä Pielisjoessa virrata ennenkuin laivaan astutaan. Päivä kerrallaan.
Mukavaa viikkoa, missä lienetkin!