Joopajoo

Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa. Edelliseen postaukseen viitaten, ilo oli ennenaikainen. Se siitä. 

Pikku limanuljaskat Oscar ja Felix ovat olleet puuhakkaina ja käyneet kahden kissan voimin ilmeisen vihamielisen wc-paperitelineen kimppuun. 

Ne roistot kyllä keksivät tekemistä. Ja säännölliset hepulit neljän tunnin välein. Tai minuutin. 

Viikko on ollut sumuinen ja tuhnuinen. Vähät lumet ovat likimain muisto vain ja uusia saa odotella ties miten pitkään. 

Parasta olisi ottaa mallia Nassesta ja taistella itselleen paikka soffalta ja vaipua talviuneen. 

Huomenna onkin jo taas perjantai. Viikonloppuna käyn ainakin yhdessä lätkämatsissa kun kummipojan joukkue tulee pelireissulla tänne syvään itään. 

Muusta ei vielä tiedä.

Tiedätkö sinä, missä lienetkin!?

Pientä vipinää

Tänään taisi loksahtaa pari palikkaa kohdalleen. Kanalan viikkosiivousta tehdessäni mieleen hiipi yhtäkkiä idea. Oivallus.

Minä hankkiudun itseäni viisaampien tykö ja kurssitutan itsestäni tähän perheyhtiöön 'graafikon' ynnä sivuntekijän. Oikeat ammattilaiset, herneet pois nenästä heti. En ole änkemässä akateemisten tekijöiden tontille riesaksi hääräämään, vaan hankkimaan sen verran tietoa ja taitoa, että osaan kotitarpeiksi tehdä esitteitä, kuvastoja ja tuotekortteja.

Ajatus lähti alun perin siitä, että Iso-J on nyt koko viikonlopun tusannut leikkaa ja liimaa -menetelmällä tuotekuvastoa, joka on tarkoitus painattaa ja antaa printtiversiona asiakkaille.

Monta hemmetin tuntia se ihmiskurja on tuolla työhuoneessa värkännyt, eikä valmista tunnu tulevan muuten kuin monen manaamisen kautta. Toinen henkilö on räpsinyt tuotekuvia jotka ovat aivan hirveitä ja hän ottaa omalla puhelinkamerallaan parempia, kaikki on siis tehty kahteen kertaan. Eikä valmis ole vieläkään. Ihan kuin tämän voisi tehdä helpommin, vähemmällä manaamisella, voisikohan?

Näitä kuvastoja tarvitaan vuodessa useita, samoin olisi hyvä saada nettiversio. Kun minulla nyt on kohtuullisen hyvä kamera, kohtuullisen kelvollinen kirjallinen ulosanti ja jonkin verran aikaa, voinen tämän taakan ottaa Iso-J:n harteilta pois. Hän keskittyy siihen minkä parhaiten osaa, myyntiin.

Homma vaatii uuden tehokkaamman läppärin hankintaa ja se olisi muutenkin ajankohtaista, sillä vanha kunnon MacBookini alkaa olla tupaten täynnä ja päivitys uuteen käyttöjärjestelmään olisi enemmän kuin suotavaa. Se vaan ei mahdu tähän nykyiseen. Lisäksi tarvitaan kuvauksia varten heijastamattomat taustat, kenties lisäsalama ja toinen objektiivi. Kaikki nuo ovat olleet hankintalistalla jo kauan.

Oi että, melkein tässä jo innostun. Katselin jo sen verran netistä koulutustarjontaa, että sitä on ja vieläpä vanha, entisestä elämästä tuttu firma sitä tarjoaa. Nyt kun nämä kaikki kulungit voidaan laittaa suoraan yhtiön kirjanpitoon, kipukynnys lähtemiselle on huomattavasti matalammalla. Pienillä kuluillahan tässä on tahkottu, eikä tästä edes vuositasolla isoa kuluerää kerry.

Oliskohan tämä nyt se portti tai edes joku sivuovi siihen elämään jota olen salaa itselleni toivonut? Hetki omaa työtä, omaa projektia ja omaa osaamista. Ja kaiken voisi näkemykseni mukaan ujuttaa sulassa sovussa Torpan elämäntahtiin. Pari kurssipäivää Isolla Kirkolla ei tätä pakkaa sekoita yhtään.

Hmmm... tämä on nyt sitä vipinää jota kaamostympääntynyt minäni taisi juuri kaivatakin.
Pitäkäähän peukkuja, että kaikki järjestyy ja saadaan työnjakoa hieman mielekkäämmäksi.

Mukavaa viikonjatkoa, missä oletkin. Marraskuu kääntyy vihdoin loppusuoralle ja se on kyllä iso juttu se!

Heltta punaisena pohtien kohti tulevaa

Naapuriapu

Tänään oli hyvä päivä. Naapuri viestitti, että olisi mielellään tulossa tyttärensä kanssa liikuttamaan hevosia valoisan aikaan. No sehän passasi kuin pipari Joulupukille, Esikoinen oli nääs rippikoulupäivässä, Nuorimmainen ei kykene/saa enkä itse ollut yhtään inspiroitunut.

Niinpä naapuri ystävällisesti liikutti molemmat hevoset, ensin Töttis pääsi hölkälle ja sitten Ihmepoika Poni S. Tosin hevoset eivät olisi hevosia jos ne eivät olisi pihistäneet tilaisuutta päästä pikkuisen spurttailemaan. Tällä kertaa se oli Töttis joka lietsoi itsensä erohysteriaan ja kipaisi tallinkäytävältä pellolle juoksemaan. Poni S. kiritti tarhasta minkä kerkesi. Ja kyllä, osaa se Töttiskin sangen lennokasta ravia ja vauhdikasta laukkaa tehdä.

Kun oli palattu ruotuu ja järjestykseen, kaikki sujui kuin unelma. Kaikki olivat tyytyväisiä. Näin toimii naapuriapu.

Ja kuin tilauksesta Esikoinen saapui rippikoulupäivästä Palvelustehtävä mukanaan. Kolme tuntia olisi suoritettava lähimmäispalvelusta. Oitis viestin naapuriin, tarvitaanko apukäsiä. Ja kiitollinen vastaus tuli salamana, kyllä kelpaa.

Niinpä sovimme, että joulunalusviikolla Esikoinen menee leikittämään naapurin lapsia ja äiti saa siivota rauhassa tai ottaa vaikka tirsat.

Aamulla meilläkin oli pikkuisen lisää lunta, kuohkea viiden sentin kerros uutta lunta. Ja pikkuisen pakkasta. Erinomainen talvisää. On se tuo lumi jännä, tuo valoa ja vaimentaa ääniä. Ensin sitä odottaa kuin kuuta nousevaa, sitten keväämmällä potkii kinoksia turhautuneena; sula jo, sula!

Luin jostain, että nyt olisi tulossa kylmin talvi sitten haman vuoden 1981. En kyllä muista kyseistä talvea mitenkään erityisenä, ehkä silloin oli pakkastakin, mutta eihän se meitä silloin millään tavoin rassannut.  Se oli niitä tyhmiä nuoruusvuosia jolloin seistiin pakkasessa kaupungilla ilman pipoa.

Jäin muutenkin miettimään, siitähän on jo yli 30 vuotta, ihmisikä! Kyllä aika rientää ja suorastaan kirii kun elämä vie mennessään.

Nyt olisi vuorossa sauna ja jotain kotimaista tv-viihdettä tallenteelta. Tykkään tämänvuotisesta Putouksesta, erityisesti sydäntä lähellä on ihana Kissi Vähä-Hiilari mutta Svetlana on aivan omaa luokkaansa. Liitto-Oravakin on aika kiva vaikka onkin vähän pehmee porilaisorava.

Eiköhän tämä tästä, huomenna jotain muuta. Ehkäpä ihan itsekin könyän Ponin satulaan ja käyn käppäilemässä peltolenkin. Tai noh, Ponin innokaan asenteen tietäen, lennokasta kauhontaa on luvassa. Parasta etsiä takki jossa on lumilukot hupussa ja hihansuissa... täti ei välttis pysy kaikissa käänteissä mukana. Ja ne käänetet tulevat äkkiä. Se on kuitenkin vissi, että huomenna Ponille leikataan uusi harja, alkaa jo olla mallia huojuva torni.

Mukavaa illan jatkoa, missä lienetkin!

Viisi pientä hiiviötä

Peetun kasvistädin luona sitä on aina kaikkea jännää. Ja hyvin vaarallista. Nytkin siellä pötki menemään viisi pientä hiiviötä, kaikilla terävät hampaat ja pissatykki valmiina pruittaamaan. Kaiken hyvän lisäksi nuo mokomat lämpimät, tuhisevat pentukääryleet tuoksuvat vielä koiranpennulle, eivät koiranhöngälle. Hyvin vaarallisia otuksia kaikkiaan.

Olin luvannut yrittää ottaa vähän kuvia jokaisesta pirpanasta erikseen ja yhdessä. Pönötyskuvia joissa koira seisoo kohtuullisen nätisti pöydällä ja mugshot -kuvat eli naamat. Helppoo kuin heinänteko, senkun räiskii kameran sarjatulella kohteeseen ja toivoo parasta. Jep.

Tarvikkeemme ovat: maksapasteijatuubeja, trimmauspöytä, kohtuullisen tasainen vaalea liukumaton kangas, taustaksi valkea seinä (siirrämme sohvan) ja valaistukseksi reteästi olohuoneen kohdevalo. Ja viisi pientä hiiviötä. Sitten vain kamera jonkinlaisille säädöille ja pentu pöydälle.

Ruutuja siirtyi kuvankäsittelyohjelmaan 414 kpl joista alkukarsinnan jälkeen jäljelle jäi parisataa. Joista ehkä 50 oli jollain tavoin julkaisukelpoisia.
Hirrveen helppoo hommaa tuo kuvaaminen. Mutta ehkä sitä joka kerta jotain oppiikin, nyt osasin vähän katsoa varjojen perään, silti monessa kuvassa pennun kaulalla on korvan varjo. Pitäisi ehkä panostaa hyvään salamaan, siirrettävistä valoista en todellakaan tohdi edes haaveilla.

Mutta hyväksi lopuksi jokaisesta penskasta on nyt jonkinlaiset pönötyskuvat ja jopa naamakuvatkin, vaikka jokainen koetti kyllä rimpuilla mugshotin kohdalla parhaan taitonsa mukaan.
Kuten monesti todettu, helpompi kuvata kopallinen kirppuja kuin pentueellinen russeliriiviöitä.

Kovetin luontoni ja poistuin pelkän kameran kanssa. Ai joo, sain minä hemaisevan houkuttelevan putelin paukkukorkkiroseeta. Sitten kun on juhlan paikka, poksautan korkin kattoon ja imuttelen putelin parempiin suihin ihan hyvillä mielin.

Viikon saliaherrukset on kuitattu tehdyksi, raskasta oli ja peilikuva kertoo, että tehtävää on. Ihmeen sitkeästi tarttuivat espanjan herkuttelut ja syksyn mussuttelut. Rusketus lähti jo, kilot jäivät. Mutta on siellä jossain alla lihastakin, ainakin siltä tuntuu kun kerran kipeänä ovat. Eilinen askelkyykkykävely ja muu jalkarääkki tekee perjantaista vähemmän kevytkenkäisen. Veikkaan, että mono painaa ja paljon.

Hyvää yötä, missä lienetkin!

Kerrankin ajoissa

Jatkan vielä eilisillä hevoskuvilla kun niitä nyt sattuu tuolla olemaan.
Tänään oli talven neljäs tuleminen. Lunta on maassa kaksi senttimetriä, mittasin sormiarviolla. Pakkanen lauhtui ja nyt ollaan nollassa. Vielä ei lotise loskana vaan lumi on lunta ja siitä saisi lumipallon.

Päivällä hankkiuduttiin kaupunkiin ihan vasiten kun kauppias lähetti uskollisille asiakkaille nipun kuponkeja joilla sai sekä ilmaista suklaata, puolihintaista Aino -jäätelöä, että kaksi yhden hinnalla -tyynytarjouksen. Paljon muutakin olisi ollut tarjolla mutta kun ei tarvita niin ei osteta.

Käytiin myös osulan hirviömarketissa, Iso-J:llä oli jotain saunarempan tarvikevaihtoasiaa.  Ärsyynnyin heti niistä räikeistä valoista, pilkullisenkirjavasta lattiasta, kilometrin pituisista käytävistä ja kauheasta hälinästä. Yhhh, ei ole osula minua varten. Opasteetkin on toisella täkäläisellä eli kyrillisin kirjaimin.

Ja sitten, käytiin kaupungin ainoassa uskottavassa Tavaratalossa. Ostamassa adventtikynttilöitä. Löysin viimeiset kynttiläpöydän alatason takaosasta, kykenin nimittäin tänään kyykistymään jo vallan ketterästi. Ylösnousemus vaatikin jo kolmannen asteen akrobatiaa, mutta kokosin itseni ja tein sen.

Nyt on hyvä mieli kun on adventtikynttilät valmiina. Tiedän kaapinkin jossa kynttilöiden numerokyltit ovat ja muistaakseni minulla on niille passaava kapea lasilautanenkin jossain jemmassa. Pitäisi vaan löytää se jemma.

Kinkkua ei ole vielä hommattu, vielä sen ehtii. Eipä sen puoleen, possunpersaus houkuttaa minua vuosi vuodelta vähemmän. Viime jouluna taisin  yhden ohuen siivun maistaa, keskityin kalkkunaan. Paras kinkkumuistoni on isävainaan vuosia sitten porsaina ostamat, huolella syöttämät Johannes ja Kyllikki. En muista kumman kankku joulupöytään osui, mutta se oli hyvää lihaa.

Iso-J on näperrellyt saunatyömaalla. Kyllä siellä valmista tulee, nyt näyttää hyvältä. Tosin annoin vähän palautetta yhdestä saumauksesta. Oli vetänyt mustan mosaiikkilaatan välit harmaalla! Harmaalla! Kyseessä on kiukaan alle tuleva ns. kakku jonka reuna on tällä mosaiikilla koristeltu. Se näytää pahuksen kivalta mustalla saumauksella kylppärin seinässä mutta aivan järkyttävältä harmaana.

Olin sitä jo muutaman viikon miettinyt, että koskakohan hän tuon kohdan saumaa. Järkytys oli suuri kun tajusin, että se oli jo saumattu. Harmaalla. Annoin palautetta ja pienen kehityskeskustelun ja purkupalaverin päätteeksi hänkin tuli siihen lopputulemaan, että huono valinta oli se harmaa. Puolustuksen puheenvuoro perusteli (töllön)työtä sillä, että lattialaatta on saumattu harmaalla. Juuei. Ei harmaalla mustaa mosaiikkia. Ikinä.

Hauskana yksityiskohtana saunatyömaalla on pomojen määrä. Enkä tarkoita itseäni. Felix makoilee lauteilla ja ilahtuu aina kun remppamies tulee hommiin. Ei voi mitata, ei kirjoittaa muistiin, ei ruuvata ilman, että kissannaama on vieressä tai tassu osoittamassa oikeaa kohtaa. Ja kauhea kehräys. Edes naulaimen käytössä tarvittavan kompressorin ajoittainen ujellus ei kissapomoa haittaa. Hän kehrää kovempaa.

Riesansa kullakin. Häjympiäkin pomoja on nähty.

Ei harmaata saumaa, ei.

Viikonloppu kääntyy nyt arkeen päin, maanantai lähestyy jo niin, että huohotus kuuluu vastaantulevien kaistalta. Aamulla käydään puntarilla ja sen jälkeen odottaa nivaska tositteita. Tiistaina on treffit ihanan kirjojenpitelijän kanssa. Heti aamutreenien jälkeen.

Monta sovittavaa asiaa ja ajanvarausta pitäisi muistaa hoitaa ja sovittaa nousuviikkoon.
Eläinlääkärikeikkaa pukkaa myös. Pikkupoikien pallit pitää napsaista pois, Oscarin kopisevaa jalkaa pitää tutkia ja Felixin napatyrää palpoida. Nassekin pääsee samalle reissulle, tsekataan sydämen tila ja otetaan lääkitys tarvittaessa. Kallis reissu, josta tuskin heruu tukkualennusta.

Rokotuksetkin pitäisi tsekata.

Näillä lähdetään uuteen viikkoon. Olkoon se armollinen vaikka marraskuun viikko onkin.
Mukavaa viikkoa, missä lienetkin!

Lennokasta liikehdintää ja lihaskrapulaa

Kas noin, kuvasarja laatuponiesittelystä.
Lauantain kunniaksi vähän lennokkaampaa liikehdintää, mallia näyttää Ihmepoika. Turha mainita, että tarkennukset menivät ns. kintuille eli unohdin ne tehdä ja luotin kameran muistiin tallettamiini asetuksiin. Ei olisi kannattanut. Mutta Poni, kuka muu muka! Ei huolet eikä murheet paina, lennokkaana on Ihmepoika aina.

Kuvista ei näy, mutta meillä on ollut koko päivän pientä pakkasta. Loppuviikon on ollut kuivaa ja kylmää ja yhä vain vaikuttaisi kylmenevän. Kyllä vaan passaa tämä sää. Kasveja nyt vähän pala kurkussa katselen, ne kun kaipaisivat vähän lumivällyä suojakseen. Tuleepahan ensi kesänä lisää istutustilaa kun herkkähipiäisimmät nyykähtävät.

Tämä vuosi on muutenkin ollut välivuosi puutarhassa. Mitään uutta ei ole penkkeihin päätynyt. No vähän tulppaaneja ja narsisseja Äitikulta piilotti multiin syksyllä. Mutta perennoja ei ole lisätty. Suuri voitto oli naapurin lahjoittama makeita pikkuluumuja puskeva taimikaksikko. Se on semmoinen sortti, että kestää vaikka mitä. Aion ihan varmuuden varalta virittää verkot sen ympärille.

Ehtiihän tuota ensi vuonna kukkien kanssa peuhata, kitkemistä kyllä piisaa ihan riittämiin jo näissäkin yritelmissä.

Nätisti nyt, se ottaa kuvia meistä

Älä nyt oo tommonen, anna pusu!

Biatch!

Itse olen esittänyt vähemmän lennokasta liikehdintää, minulla on lihaskrapula eli DOMS. Ja siitä asteikolla 1-10 ollaan kiputilassa 12,5. Kolmena päivänä tein paluuta ja comebackia salitreeniin ja tutustuin uuteen ohjelmaani. Se oli virhe! Se intensiivinen tutustuminen. Nyt ei jalka nouse, ei polvi taivu ja joku on yön aikana työntänyt betonimassaa suoniini. Gluteus Maximus on perkelöitynyt ihan hirveän äkäiseksi eivätkä etureidet ole yhtään paremmalla tuulella.

Huomenna pitäisi helpottaa etureisien puolella mutta pari muuta äksyä lihasryhmää on jo heräilemässä. Huomenna ei käsi nouse reteään tervehdykseen, hyvä jos saan kahvikupin hinattua suun korkeudelle. Rintavarustuksessakin ollaan pikkuisen äksyinä.

Ainoa lohdullinen asia on se, ettei yksikään salireissu ollut ns. hukkareissu eli tyhjä rasti. Perille meni, osui ja upposi.
Tästä on hyvä jatkaa. Ensi viikolla meinasin vaan kolme treeniä tehdä ja käydä muutamana iltana kävelyllä. Sitten alkaisi olla normaali rytmi päällä. Jos mitään takapakkia ei muilta tahoilta tule.
Oma tahtotila on kova, kaikkien kliseiden äiti: nyt on tekemisen meininki!

Kaikesta kärsimästäni kivusta huolimatta (tiedoksi Vuoden Äiti -raadille) siivosin muiden puuhastelujen ohessa kanalan. Valitettavasti ensimmäinen uloskannettava oli edesmennyt helttapää Britney. Kaksi niitä on vielä jäljellä. Kanalasta tuli taas oikein siisti ja Britney palasi maaksi josta sekin on joskus tullut.

Iso-J teki polttopuita, tälläkertaa omenapuista. On saituus huipussaan kaupunkilaisella kun omppupuista pitää klapia tehdä... tosiasiassahan tuo työmaa syntyi niillä syyskuun ensilumilla kun puissa oli sekä omenaa että lehdet. Ja hirmuinen kasa märkää lunta lösähti niskaan. Taittuuhan se kovinkin oksa kun tarpeeksi painoa pistää.

Täytyy vain muistaa, ettei koko pesällistä lataa täyteen omppupuuta, on sen verran kovaa kamaa, että hormi halkeaa.

Ja mitä tulee hormiin, lämmitystäkin on tarvittu koska on ollut niin kylmää. Nyt on tuvassa mukavan lämmin ja kaksi kissannahkaa lojuu lattioilla.  Oscar ja Felix ovat nyt ottaneet koko Torpan hallintaansa ja temmeltävät täysin vapaasti kaikkialla. Peetu niitä yrittää hetkittäin paimentaa mutta eihän sekään niille pärjää. Isot roikaleet jättävät tappijalkakoiran niille sijoilleen. Etenkin nyt kun Peetulla on oikea etutassu paketissa. Kynsi halkesi pitkin ja poikin. Ihan itse se onnistui sen jäisellä pellolla halkomaan. Onneksi nyt on kylmä, eikä pahaa tulehdusriskiä ole.

Pakastetut pihlajanmarjat odottavat tilhiä. Missä lie luuraavat kun ei ole näkynyt ensimmäistäkään. Ja nyt olisi pariin kertaan pakastunutta sorbusta tarjolla terttutolkulla. Kauhea määrä niitä onkin, saapas nähdä tuleeko lunta paljon vai vähän ja halkeaako pihlajakin taakkansa alla, niinkuin tuo edesmennyt omenapuu teki. En ole jäätyneitä marjoja tohtinut maistaa, niin on elävä makumuisto nuoruusvuosien sorbus -viinistä *brrrh*

Saunaan pääsee ihan kohta ja luulen sen olevan lämpöhoitona ihan toimiva näille raihnaisille lihaksenaluilleni. Sitä ennen könyän vielä kerran talliin hyssyttelemään ponit yöunille. Huomiselle on luvassa koiranpentujen kuvausta, Peetun agilitytreenit jäävät nyt koipipaketin takia väliin.

Kyllä tästä taisi kuitenkin ihan kiva viikko tulla vaikka pikkuisen alavireisissä tunnelmissa alkoikin. Uuteen nousuun, missä lienetkin!

Ehkä vähän tuhma?

Ajatusten Tonavan sivu-uomassa

Panivat syntymässä kiven sydämeen
ettei sydän olisi liian kevyt,
lähtisi lentoon
Panivat leipoessa kiven leipään
ettei totuus
syödessäkään unohtuisi
Panivat matkaan lähtiessä kiven kenkään
ettei tiellä turhaan tanssittaisi

Kauas oli lennettävä

Paljon oli unohdettava
Hullun lailla oli tanssittava

Tommy Tabermann

Ei minun mitään pitänyt tänään kirjoittaa,  mutta mielen päällä on pyörinyt yhtä sun toista ja tämä Marran blogista nappaamani runo puhutteli kovasti.

Tänään on ollut erittäin melankolinen päivä. Kun aamukuudelta katsoin ikkunan suuntaan, näin pelkkää pimeyttä ja vain valon heijastumisen portaikon yövaloista.
Ulkona ropisi sade ja lämmin ilma oli raskas. Ja helkatin pimeä. Kaikki ne lumet ja se talven kolmas tuleminen on ollutta ja mennyttä. Ollaan taas niin englantilaisessa ilmastossa kuin mahdollista.

Kumpparit lonksuen löntystelin kanalan kautta talliin. Lämmin hevosenhaju ja tuore lannan löyhähdys kertoivat, että suolisto toimii kahden hevosen mitalla ja se on aina hyvä juttu. Aamu-unisia ovat hevosetkin, eivät nyt suorastaan innosta pärskyneet kun retuutin heiniä ja vettä ulos, mutta kiltisti lampsivat perässä ulos aamiaiskattaukselle.

Lämmin ja lenseä (ihmeellinen ilmaisu joka on juuri sopiva tähän säätilaan) ilma oli jotenkin unettava. Niinpä Perillisten kadottua koulumatkalleen oikaisin itseni vähäksi aikaa sänkyyn. Kuuntelin pikkuisen kolotuksia ja mietin sitä sun tätä.

Näin tämä ei voi jatkua. Minun on pakko saada jokin ote omasta elämästäni, vaikka sitten tunti päivässä. Ja sen on otettava heti huomisesta. Panen paljon toivoa kuntosalitreenin varaan, sieltä se on ennenkin hermolepo löytynyt. Ja jos ei kerralla löydy, laitetaan lissee levyjä ja kyykätään vielä yksi setti. Tai sitten lähetään sateeseen lenkille.

Niinpä aion tänään illan päätteeksi pakata vanhan ja virttyneen salikassini ja lähteä aamusta Esikoisen völjyssä kaupunkiin.

Vielä isompi murhe jota välillisesti myötäelän, ei koske omaa perhettä, mutta liippaa riittävän läheltä kuitenkin. Teini-ikäinen tytär elää erittäin kovalla asenteella, erittäin kaltevalla pinnalla. Se syö miestä, se syö naista ja ennenkaikkea, tyttöpolo on nyt vielä sotkenut asioitaan lisää. Kaikesta ei voi syyttää vanhempiaan, tässä tapauksessa varsinkaan ei ymmärryksestä ja yrityksestä eikä niiden puutteesta. Oma tahto on joskus järkeä voimakkaampi ja sitä satoa sitten niittää pitkälle aikuusuuteen.

Iso-J oli tänään se Paha Äijä joka hatkareissulla olleen tytön jäljitti, kiinni otti ja tallessa piti kunnes lähiomainen joutui paikalle. Sivusta katsoenkin voin aistia miehen murheen, isän tuskasta on vain kalpea aavistus.

Jos jossain on joku, jokin, whatever, pidä nyt silmällä sitäkin nuorta kapinallista joka rajojaan hakee.
Ja sama tyyppi voisi lähettää vielä vähän lisää venymiskykyä nuoren kapinallisen vanhemmille. Että ei pieni tieltä kokonaan horjahtaisi pöhheikköön. May the Force be with you!

Tänään luin useaampaan otteeseen (FB:n linkityksistä) erityisherkistä ihmisistä ja heidän elämästään. En hämmästynyt ketkä FB-kavereistani asian julkaisivat. Onhan se varmasti totta ja täyttä arkea monelle, enkä heitä aio tässä mitenkään rienata tai väheksyä. Mutta pari pointtia on kuitenkin noussut mieleen.

Itsekin olen jollain tavoin aistiherkkä, mutta se on käsittääkseni kokonaan toinen juttu. En minäkään jaksa melua, en valoja enkä hälinää, pidemmän päälle. Silloin tekee mieli hakeutua hiljaiseen, neutraaliin ympäristöön ja antaa ajatusten rauhoittua. Liikaa ärsykkeitä ei ole kenellekään hyvälle. Se hajottaa, sanoohan tuon nyt arkijärkikin.

Joskus tunteet ovat pinnassa, kukapa nyt kykenisi Adagion Albinonin kuuntelemaan ilman, että ilmekään värähtää. Tai kuka nyt mistäkin herkistyy. Minä saatan huomata pyyhkiväni kyyneleitä kun katson laukkaavaa tai leikkivää hevosta, hepulissa kikattavaa lasta tai telmiviä koiranpentuja. Jouluaattona sankarihaudan kunniavartio saa silmät hikoamaan ja moni muukin asia herkistää mielen. Jopa lentokoneen nousukiito antaa huimaavan vapauden tunteen ja herkistää mielen. Jollekulle muulle se on joku muu juttu.

Vaistoan ihmisten tunnetiloja, joskus vähän turhankin herkästi. Riita haisee huoneilmassa, paha mieli tekee ilmankin raskaaksi. Huokaus on surua täynnä. Joskus ihmisen katse huutaa apua, mutta katsojan mieli ei ymmärrä pyyntöä ja tapahtuu kauheita asioita, lopullisia ratkaisuja. Joita sitten jälkiviisaasti selitellään uupumuksella tai jollain muulla käypäisellä kassaralla.

Olen aistinut ihmisen pahuuden näkemättä häntä. Pelkkä nimi tai kuva on tuonut etovan tunteen ja muutaman kerran onkin näitä 'liikekumppaneita' ja heidän sotkujaan selvitelty. Ja maksettu omasta luottavaisuudesta.

Silti en pidä itseäni erityisherkkänä. Minusta ilo ja suru, nauru ja itku, stressi, kiukku, vitutus ja ummetus kuuluvat elämään. Jokainen meistä kaipaa joskus omaa tilaa, omaa ilmaa, omaa rauhaa. Eihän kukaan kestä hälinää aamusta iltaan. Eikä kaikista ihmisistä voi eikä tarvitse tykätä.

Pitkäaikainen stressi, altistus kovalle paineelle tai elämän täyslaidalliset päin naamaa lyövät polvilleen vahvemmankin. Ilman, että tämä olisi erityisherkkä.

Kirjoitan tätä äitinä jolla on syömishäiriöinen tytär. Ja monta muuta asiaa elämässä joista en blogissa kerro. Tiedän olevani uupunut. Minulla on aloitettu tänä syksynä sydän- ja verenpainelääkitys. Minua väsyttää ja vituttaa. Mutta tämä on nyt tällä hetkellä minun elämääni ja tästä se sitten aikanaan muuttuu suuntaan tai toiseen.

Minulle toivoa ja voimaa tähän elämänvaiheeseen tuovat koti ja perhe, eläimet ja ystävät. Ja toivottavasti huomisesta alkaen liikunta tuo taas elämääni sitä kaivattua omaa aikaa, omien voimien tuomaa endorfiinipiikkiä.

Näissä oloissa ja ajatuksissa mietin näitä itsensä julkisesti diagnosoivia. Sietävätkö ihmiset elämää? Onko elämästä tullut pelon aihe? Pitäisikö jokaiselle sisällyttää rokotusohjelmaan mielialalääkitys siltä varalta, että elämä kolhii? Kun se nyt kuitenkin kolhii meistä jokaista. Opettaa. Nöyryyttää. Vie terveyden. Vie läheisiä. Vie ihan minkä tahtoo. Koska se on elämä. Ja meillä on sitä vain tietty määrä. Elettävänä!

Eläkää missä lienettekin, mutta älkää jääkö tuleen makamaan ja diagnoosin turvin hymistelemään herkkyyttänne.

Kiitos ja näkemiin!
Ajatusten Tonavan poistoränni on taas padottu.

Näin on hyvä

Mmmmhhh, kotitalli...

Photobombaaja pahinta lajia

Hyvää Isänpäivän iltaa!
Isänpäivä alkoi ihan perussetillä, hevoset ulos ja koirat ulos ja äkkiä takaisin tuvan soffalle oikoseen. Pari tuntia olisi aikaa lillua unen ja valveen välimaastossa.
Sitten Iso-J sai herätyksenä hoilottavan onnittelusaattueen, Perilliset lahjoivat ja minä värkkäsin aamiaiskattauksen.

Siitä se päivä sitten lähti rullaamaan. Tallihommien jälkeen päätin ottaa pienet neuvoa-antavat lepuutukset ja kipaista sitten Poni S:n satulaan.

Hitokseen hyvä idea ja ehdottomasti toistamisen arvoinen. Voisinpa jotain aamupäivärutiinia moisesta havitella mikäli tämä alkuinnostus nyt kantaa yhtään maanantaita pidemmälle. Nyt kun päivä on lyhyt ja valoisan aika lyhyempi, on jokainen valoisa minuutti käytettävä ulkohommiin, pimeässä ja hämärässä voi värkkäillä sisähommia. No joo.. jos sataa viistosti räntää ja siperian tuulet puhaltavat, saavat ponit harjoittaa liikehdintää ihan keskenään. Mutta ainahan sitä voi suunnitella. Ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Eli aloittamista vaille valmis.

Twinkle twinkle little star...

Esikoinen ryhtyi assistentiksi ja äkkiähän Poni S. oli varustettu ja valmiina palvelukseen.
Minä olin ehdottomasti köpö, jäykkä ja toistaitoinen, en edes yritä esittää enempää kuin mihin tällä haavaa pystyn. Ei mopolla mahottomiin, enkä nyt mopolla tarkoita ratsuoppilasta. Minä se yskivä pappamopo olen.

Mutta voi hyvä ihme sentään meidän Vehnästä!  Ihmepoika lähtee kuin hauki rannasta, on herkkä ja notkea, ehdottoman hyvä työmoraali, into ja yritys. Voi kun pystyisin itse edes hetkittäin vastaamaan hevoskullan antiin.

Kentällä pyöriminen oli ihan tylsää, joten lähdettiin tarpomaan pellolle, nyt kun on mitä tarpoa.
Sattuneesta syystä Nuorimmainen kuvasi lähinnä hevosta ja niin onkin parempi. Minulta loppuvat selitykset ensimmäiseen kuvaan, istunnasta voi syyttää itseään, satulassa on outo asento ja naamaa palelsi.

Muutama hieno ravipätkä otettiin pellollakin ylämäkeen ja tottahan toki Poni S. kertoi olevansa entisellään ja jekkuilevansa heti tilaisuuden tullen, yksi laukkalähtö koilliseen ja toinen lounaaseen. Pysyin kyydissä joskin naurusta ei meinannut tulla loppua. On se vaan niin kultainen kaveri.

Vehnänen, darling

Samaan aikaan Esikoinen värkkäili maasta käsin jotain tyttöjen juttuja kentällä, Töttishän on ollut pitkään ratsastustauolla suupielen rakkuloiden (syyliä, känsiä, jotain?) takia. Nyt ne alkavat olla viimeistä pipanaa myöten poissa joten ehkäpä jo ensi viikolla laitellaan varusteet hällekin. Kovasti Töttiskin yrittää parhaansa ratsusta käydäkseen ja valahtanutta mahareppua olisi kyllä kiva saada pienemmäksi. Myös hevoselta.

Seuraava vilkaisu kelloon kertoikin, että nyt alkaa olla kiirus, Peetun agilityharkat alkaisivat puolen tunnin päästä kaupungin toisella laidalla.
Valkoinen salama viuhtoi pitkän radan ja vain muutama hosuhoppuvirhe tuli. Esikoinen huusi putkeen kun piti huutaa hyppy ja pussiin kun piti huutaa kiipeä. Hienosti meni ja taas tuli toteennäytetyksi, että lahjattomat treenaa, kuukauden treenitauko ei tuntunut missään noilla kahdella.

Minä pääsin hypistelemään yhtä pikkuista russelinpentua, samainen otus oli täällä lokakuun alussa kuvattavana. Nyt jo pikkuisen isompi likka mutta ehdottomasti söpö, vaarallisen söpö.

Ilta on mennyt ruokapöydässä ja ruotsin lausejärjestystä miettiessä. Nuorimmalla on painetta huomisesta punnituksesta eikä mieliala lupaa hyvää. Voi kun tämä jo vihdoin kääntyisi voiton puolelle. Mitä enemmän edistystä, sitä kipeämmältä takapakit tuntuvat.

Iso-J värkkäilee sisäsaunaa, siellä on nyt se näpertely- ja veistovaihe menossa. Jokainen kalikka ja palikka pitää vasiten vuolla sopivaksi, vanha talo kun on omien mittojensa mukaan elänyt eikä taivu määrämitoille. Kiilaa ja kalikkaa saa asetella moneen suuntaan ennenkuin ollaan edes sen verran vaaterissa, että kehtaa omaksi työkseen sanoa.

En viitsi mennä ohjeistavaksi mestariksi työmaalle, sitä saattaa saada äkkilähdöt jos turhanpanttina ovenpielessä notkuu.

Mukavaa ja leppoisaa sunnuntai-iltaa sinullekin, missä lienetkin!