Persjantai

Torstain ahkeruusmitalin pokkasin itse itseltäni kun maltoin melko nätisti kelata viimeiset laidunnauhat rullalle. Tuosta on hyvä aloittaa ensi keväänä.

Tämän päivän ansioihin kirjataan hävyttömän monta nukuttua tuntia. Kaipa se uni tarpeeseen tulee kun kerran saan nukuttua. Herään yleensä huonon omantunnon kolkutteluun.

Nyt alkava viikonloppu tulee tarpeeseen, vaikka naurattaa itseänikin kun noin sanon. 

Sunnuntaina on merkkipäivä, Esikoinen aloittaa rippikoulun, tuon nuoruuden tärkeän etapin tavoittelun. Isänsä kuulema reputti rippikoulun muutaman jekun ansiosta. Yksi ja raskauttavin on kuulema ollut hepokattiarmeijan tahallinen karkuuttaminen Herran huoneeseen. 

Pyysin ettei kertoisi lasten kuullen enempää, eihän se omena yleensä kovin kauaksi puusta pyörähdä. Enkä totisesti tahtoisi antaa kyläläisille enempää paheksuttavaa. 

Itse hoidin aikanaan rippileirin alta pois kätevästi hiihtolomalla, ei mennyt kesästä yhtään viikkoa turhan hartaissa tunnelmissa.

Kuvassa Herra Harras, Nasse ihan itse. Viikko on ollut Nassenkin hermoille raskas. Ensi viikolla on tapaaminen eläinlääkärin kanssa ja toivotaan että äksyn vanhan herran mielialaa saadaan vähän kohennettua. 

Kyllä minä niin Nassen tuskan jaan, teinit ovat teinejä myös koirina.

Nyt on iso uuni tulilla, sauna lämpenee ja tallin jälkeen sinne on hyvä kirmata lämmittelemään. 

Mukavaa perjantain ehtoota, missä lienetkin.

Juhannussää

Nyt kovasti puhutaan, että nämä lokakuun lopun lämpötilat ovat korkeammat kuin kuluvan vuoden Juhannuksena. Piti ihan tarkistaa ja kuva-arkistoista löytyy juhannusaaton kuvista varsin lämpimien tunnelmien kuvia. No hei, vitsivitsi. Täällä on Äitikullan kirjanpidon mukaan ollut juhannusaattona huimat +6° kun meillä oli siellä Hispaaniassa heti aamusta +26°. Monenlaista juhannusta juu.

Olihan meillä tänä vuonna lämpimämpää talvella kun samaan aikaan Hawaijilla hytisivät kylmissään.

Islannissa saimme kuulla kuinka kanadalaiset osanottajat olivat lähteneet jäätävistä pakkaslukemista leppeän lämpimään, tulen ja jään saarelle, kiittelivät kovasti että pääsivät välillä lämpimään.
Lunta oli monessa eteläisen pallonpuoliskon maassa enemmän kuin meillä Perä-Kurjalan kunnailla.

Hulluksi on Luontoäiti tullut ja höperöityy vuosi vuodelta kehnompaan kuntoon.

Toivotaan nyt, että (heti kun minä saan valkosipulit jemmattua maahan) vaihtuisi tämä ilmojen kanssa puljaaminen ja tulisi suoraan talvi.

Tämä viikko on ollut vaihteleva muutenkin kuin säiden puolesta.
Mieliala on kulkenut vuoristorataa sekä minulla, että Nuorimmalla. Esikoinen on siinä sivussa koettanut pysyä kelkan kyydissä.

Maanantai oli ihan kiva päivä, katsottiin leffaa ja pidettiin vanha kunnon leffailta.
Tiistaina jännitys (ja hermot) kiristyivät sitä mukaa kun punnitusaika lähestyi. Ja kun sieltä heltisi koulunkäyntilupa, tunteet olivat ristiriitaiset. Niinpä sitten illalla minultakin paloi käämi ja lähestulkoon myin molemmat hevoset tekstiviestillä. Kyselyjä Ihmepojasta on kuulema ollut pitkin kesää ja syksyä ja ostaja olisi vain puhelinsoiton päässä.

Se soitto jääköön soittamatta. Ihmepojan paikka on täällä. Kotona.

Oma olo oli ihan surkea, sydän hakkasi ja päässä kohisi. Väsytti aivan tolkuttomasti eikä mistään tullut mitään. Just semmoinen 'kaikki kulkee lattian kautta' -päivä, mikään ei onnistunut kerralla.
Koiratkin tappelivat lähes koko ajan, ainakin sitä typerää ärinää ja kyräilyä pitivät koko ajan.

Eilinen keskiviikko oli jo paljon parempi, aurinko saa ihmeitä aikaan.
Niin sain minäkin, otin nyt vihdoin sen askeleen jota olen alitajuisesti karttanut jo useamman vuoden. Sovin Töttistamman omistajuuden siirrosta lopullisesti meille. Hankaluuksiahan siinä itselleen kerjää kun toisenkin hevosen omiin nimiinsä laittaa, mutta toisaalta saa ihan itse päättää mitä hevosen kanssa tekee. Toinen ihme oli lähes ajoissa kirjanpitäjälle toimittamani aineisto. Nyt saa olla tilinpäätöksen suhteen huolettomin mielin. Ainakin muutaman kuukauden.

Iso-J tuli kotiin ja Heidin kanssa tehtiin pikainen kananvaihto lennossa -suoritus. Kaksi nättiä alholaista maatiaistyttöä meille, kaksi kiuruveteläistä tyttöä hälle. Tänään pitää viritellä niille alholaisille nilkkarenkaat jotta ne on helpompi erottaa parvesta.

30.10.2013

Se uusi kukkopoikakin kuuluu aloittelevan kiekumista. Ääni on toistaiseksi varsin kaino: kööö-ö-ööh. Ehkä siihen tulee ajan oloon jonkinlainen nuotti tai peräti sävel. Suurinta meteliä kanalassa pitää vanha kehno Vappupilli jonka rääkyminen raastaa hermoja ja puhkoo tärykalvot. Eipä ihme, etteivät kanat juurikaan muni tätä nykyä.

Tämä torstaikin näyttää toistaiseksi ihan kivalta päivältä. Esikoinen viettää taksvärkkipäivää kotona ja ohjelmassa on normaaleiden tallihommien lisäksi viimeisten laidunkeppien hakeminen pellolta. Ja varmaan jotain muuta pientä. Eilen tuikattu HPV-rokote tuntuu hänellä käsivarressa vielä, joten isompia urakoita en tohdi nyt teettää.

Oscar ja Felix aiheuttivat aamupäivällä hermojen kiristymistä pudottamalla arvokkaan pronssisen patsaan lattialle ja siitä murtui kaksi osaa. Muuten niillä roistoilla menee hyvin. Ja vauhdikkaasti.

Nyt pihalle ja hommiin, ei tästä muuten valmista tule. Mene sinäkin, missä lienetkin!

Kelpo päivä

Lämmin mutta sateentuhruinen aamu lähti käyntiin yhtä uskollisesti kuin vanha kiesini. Nyt on nähkääs sen verran tuhdimmat polttoaineet kuskilla. Kupillinen kunnollista vahvaa Löfbergsin tummapaahtoa superhienosta mukista, sillä on pirteät aamuihmiset aikaansaatu.
Noh, minusta ei ehkä pirteää aamuihmistä saa isolla rahallakaan, mutta suurinpiirtein yhteiskuntakelpoisen olennon kuitenkin.

Iso-J lähti taipaleelle jo aikaisemmin ja tällä kertaa tiensä vei aina pohojammaan lakeuksille saakka. Kotiin tulee jahka joutaa, loppuviikosta viimeistään.

Me kävimme Äitikullan kanssa tankkaamassa rehukierroksen, kanoille ja hevosille pussia ja pänikkää. Ja kanoille isompi vesipytty. Mokomat juovat ällistyttävän paljon ja vähintään potkivat ja paskovat pienemmät juoma-automaatit tukkoon.

Äitikullan silmälääkärikeikka poiki lähetteen paikalliselle silmäklinikalle eli ei päästy valkkaamaan uusia prillejä vaan se homma siirtyy ensi vuoden puolelle.

Kotona otin ihan hyvällä omallatunnolla verenpainetta tasaavat päiväunet ja elvyin sen verran, että sain tallin siivotuksi.  Kyllä se ihan oikeasti pikkuisen rajoittaa tekemistä se verenpaine, pistää puhaltamaan aika vähästäkin ja sitten on taas 'kivi rinnalla' -tilanne. Yhtään en tykkää en.

Samaan aikaan Nuorimmainen hääri kyökissä ja loihti pöytään kylmäsavustettua lohta, salaattia ja muuta tykötarvetta. Hyvin syötiin.

On muuten pahuksen hyvää semmoinen vanha ja vahva cheddarjuusto. En osannut päättää kumpaa otan salaattiini, sitä vai savujuustoa joten otin molemmat. Ja munukankin leväytin kyytipojaksi. Hyvin upposi.

Ja kun likkojen iltaa vietettiin,  jätettiin siivoaminen ja pirtin puunaaminen vähemmälle ja siirryttiin katsomaan leffaa. Pahatar oli pinossa päällimmäisenä ja ihan viihdyttävä kokemushan sekin oli. Ei mitään elämää suurempia leffoja ole tuo,  mutta hyvää maanantai-illan viihdyksettä kuitenkin. Ja onhan se Jolien likka nätti kuin mikä.

Esikonen osasi valistaa, että leffan meikit on tehty MAC-tuotteilla. Joskohan ne auttaisivat ihan reiluun rupsahtamisen vaivaankin? Tänään(kään) en kyllä totisesti hehkeimmilläni ollut, vallan säikähdin kun laahustin peilin ohi. Se pahuksen riihipirun anoppihan se mulkoili peilistä takaisin. Sähähdin ja sylkäisin, se on nykyisin jo refleksi aina peilien äärellä.

Iltatalli sujui rutiinilla ja äsken kävin hyssyttelemässä hevoset yöpuulle. Vallupappa on muuten varsinainen houdini. Kun tulin päivällä kotiin, se ruunanrietas seistä pönötti tarhassa ilman loimea. Hirnui kuuluvasti ja vaativasti päiväheinien perään. Kaivelin loimen maasta ja totesin kaikkien lenkkien ja lukkojen olevan tukevasti kiinni. Loimikin oli aivan ehjä.

Miten se hirvenpuolikas onnistui luikertamaan loimestaan ulos sitä rikkomatta tai lukkoja aukomatta?
Heidi, voisitko hieman valistaa Pappahepan salatuista taidoista?

Eiväthän ne loimia olisi muuten tarvinneet, mutta arvelin sateen olevan kuitenkin vähän viileämpää sorttia kuin vilvoittavat kesäsateet. Vallu ilmoitti täten mielipiteensä, rotsi pois ja heinät esiin.

Illalla tuli viestiä, että Poni S. alkaa olla valmis kotiinpaluuseen, ratsuttajan vatsa haittaa kuulema ratsastamista. Enpä kyllä ihmettele. Katsotaan nyt miten me saadaan vaihto junailtua.

Hyvää yötä ja parempaa huomista, missä lienetkin!

Tähän loppuun vielä Oscarin klassikko: koira sen teki, katso nyt miten rypisti matot.

PeeÄäs:
on tämä Suomi omituinen maa, samaan aikaan toisaalla suomalainen valitaan maailman hauskimmaksi persoonaksi ja toisaalla perheenäiti päätyy pahimpaan mahdolliseen ratkaisuun.
Ironista, hyvin ironista. Tai mikä nyt onkaan oikea sana. En minä tiedä. 

Pärjäntai

Pärjäillään, vaihtelevasti mutta kuitenkin. Kunhan kasassa kestää niin hyvinhän se silloin menee.
Olen suunnattoman ilahtunut kun eräs on ryhtynyt syömään ihan kunnollisia annoksia. Se nimittäin korreloi heti erään mielialan kanssa. Ja jos jokin, niin erään hymy on suurin palkinto näissä olosuhteissa.

Taas yksi lokakuinen viikko on lopuillaan. Viikonlopuksi ei ole juuri mitään muita suunnitelmia kuin pikkuisen puiden pätkimistä ja pinoamista. Kaupungissa on viikonloppuna kädentaitomessut joilla olisi mukava pyörähtää. Siellä on ollut aika kivoja huovutustöitä, etenkin hevosaiheisia. Voisihan tässä kerrankin ottaa ajoissa huomioon parin kuukauden päässä (tasan) olevan illan.

Iso-J on raatanut viikon ja viikon saldo näyttää oikein hyvältä. Se on hyvä, että homma hoituu ja loput luovitaan. Aikamoinen seilori se on, ei voi kuin kiitellä. Tiedä vaikka palkkaakin voisi vielä tämän vuoden puolella yhtiöstä nostaa. Osingoille en päästä, täytyyhän sitä vähän tienatakin ensin.

Laitoin muuten tuohon ylimpään kuvaan otannan Tukholman Lagerhausin valikoimasta, kaikenlaista edullista ja kivaa sälää. Muki on erityisen kiva ja toimiva, mahtuu auton mukitelineeseen ja pitää sumpit kuumana riittävän pitkään.

Käykää ihmeessä putiikissa jos kulmille osutte, Drottningsgatanilta löytyy heti kohta gamla stanin jälkeen.

Tämmöistä tarraa minäkin voisin kuvitella liimaavani kiesiin, jos vain jostain tuommoisen saisin. Aika hauska. Kiesikin tuli kuntoon. Nyt ei ollut tulpissa vika vaan puola piti vaihtaa. Ei ollut iso vaiva ja tuli äkkiä kuntoon.

Ainahan sitä pitää vähän narista. Korjaaja, niin mukava ja pätevä kuin ikinä onkin, oli tehnyt testiajoa rööki huulessa ja minä vainukoira haistan vieläkin autoon jääneen tupakanhajun. En kuitenkaan koe tarpeelliseksi valittaa. Pääasia, että auto tuli kuntoon ja haju lähtee ajan oloon pois. Ei sitä edes kukaan muu haista kuin minä.

Illan ohjelmassa on seuraavaksi iltatalli, heinäkassien lataaminen huomista varten ja sittenpä sitä joutaakin soffan pohjaan loikomaan ja illan tv-antia vahtaamaan. Posse -porukka on käynyt vähän hyppelehtimässä isoilla hevosilla Jäähallin hevoskinkereiden aattona, odotan mielenkiinnolla. Varmaan vetävät  ihan suvereenisti isoa estettä, ne hullut kun eivät pelkää mitään eivätkä kaihda kokeilla mitään. Ihailtavaa itsensä likoonlaittamista.

Ne onnelliset lukijat, jotka pääsette viikonloppuna kisoja katsomaan, pitäkää hauskaa. Laittakaa vaikka kommenttilootassa tunnelmia. Tänä vuonna jäivät väliin mutta ehkäpä jo ensi vuonna pääsen taas. Takkabaaria ei enää ole... ehkä siellä on joku uusi viritelmä. Ja hevosväen tuntien baareissa on tunnelmaa.

Hauskaa perjantaita, leppoisaa lauantaita ja suloista sunnuntaita, missä lienetkin!

Hajurako eli pierumuuri by Peetu

Ensiaskelkengät

Niin se aika kuluu. Pikkupojan ensiaskelkengät on nyt tampattu sileiksi ja on aika nakata ne muistojen laatikkoon. Sinne Herra Harmaan nahkapäitsien, riimunnarun ja nimikoidun satulahuovan sekaan.

Tänään Kengittäjä-Janne kilkutteli kaikkiin neljään vetävään jalkaan hokkikengät joissa lisävarusteena tilsakumit. Ei-hevosväen huomioon; tilsakumit estävät lumen paakkuuntumisen kenkään ja kavionpohjaan. Niitä paakkuja sanotaan murrealueesta riippuen tilsoiksi tai tieroiksi. Minä puhun kökkäleistä.

Poni S. pitkästyi silminnähden ja yritti mm. istahtaa Jannen olkapäälle takajalkaa laitellessa. Kun ei onnistunut, päästi kunnon jysäyksen poninpapanoita. Onneksi kengittäjä oli juuri oikaissut selkänsä ja pommi mäjähti ohi.

Hyvillä mielin jätin Ponin tarhaan ja totesin, että kauhea ikävä sitä ketaletta jo on. Iltapäivällä kävin vielä viemässä valkosipulirouhepurkin tallille ja kukapa muu kuin itse tähtisilmä sieltä killisteli kovin uteliaana. Snif.

Se toinen neliveto... nelipyöräinen pikkukiesini, aiheutti tänään kohtuullisen roimaa sadattelua hyytyessään liittymään kiihdyttäessä, hyrskyttäessään kuin traktori tyhjäkäynnillä ja sammahtamalla pari kertaa liikennevaloissa. Lienee jotain kastumista tulpissa, huomenna pajalle ja peli soimaan.

Sanonko vielä kerran, että v-käyrä alkaa olla tapissa? Tappina otsassa? Sielläpä just!

Säistä sen verran, että pakkasta on pidellyt. Yöllä on jo roimasti yli kymmenen asteen, hevosten tarhavesi jäässä ja kanalassa kiivas pajatus kun ei ulkona tarkene. Lunta on maassa muutama sentti, just sen verran, että hevoset pysyvät puhtaana, koirien tassuissa ei kantaudu rapaa ja muutenkin piha siistinä. Tosin saisi tuo pakkanen nyt sen verran hengähtää, että saisin ne valkosipulinkynteni maan poveen.

Kyllähän ne itävät toki tuolla varastossakin mutta olisi kivempi saada ensi syksynä muhkea sato.
Eletään toivossa ja luetaan muutama katuva loitsu, jospa se syksy vielä tekisi comebackin ja saisin viljelyshommat kunniallisesti pakettiin.

Tämmöistä killutinta katselin tiistai-iltapäivänä kun kävin mittauttamassa verenpaineita, harmiton pikakeikka päätyi petiin koska lukemat alkoivat kakkosella. Onneksi pääsin illaksi kotiin. Kyllähän tästä jatkoa seuraa, lääkitys nyt ainakin ja jotain muita tutkimuksia. Niitä en nyt jaksa enkä viitsi miettiä. Keski-ikä painaa päälle. Tai kyllä kai tämä on lähinnä stressiperäistä vaikka sukurasitettakaan ei sovi unohtaa.

Tänään on jo ollut melkein entinen vauhti päällä. Paitsi että päätin pysähtyä vielä yhdelle ylimääräiselle poninrapsutustauolle, se on nimittäin semmoinen juttu, että hevosen kiittäminen ei mene ikinä hukkaan.

Viikko kääntyy lopuilleen ja toivottavasti huominen on yhtä aurinkoinen kuin tänään. Vaikuttaa nääs mielialaan melkoisesti.

Hymyile sinäkin, missä lienetkin!

Poni S. 2-v, kesällä 2011

PeeÄäs:
minua niin kovasti huolestuttaa se ruotsalaisten sukellusvenejahti. Löytäisivät nyt edes tyhjän smirnoff -pullon tai jotain kun kohta koko maailma nauraa niille. Nyt jo kaikenmaailman jethro/putin/arman -meemejä netti täynnään. Nyt tarvitaan kuninkaallista panostusta!

Pyöritä, pieretä pellavapäätä

Pitkälle hiljaisuudelle ei ole syynä vedenalainen vadelmaveneily Tukholman kauniissa saaristossa. On vaan ollut vähän kiirettä ja hoppua.

Syysloma oli. Ja meni. Ja tänään alkoi arki. Oli kyllä mahtimukava lomanen, kaikenkaikkiaan. Just oli hyvin ristelilyreissusta toivuttu ja pieni flunssanpoikanen kukistettu kun saimme Torpalle odotetut vieraat etelästä, ihan Loviisasta saakka. Vanha ihana ystävä jo varhaisilta Espoon tallivuosilta kera suloisen tyttärensä kanssa tulivat vihdoin tarkastamaan tilukset.

Oli kyllä kiva. Ihan tosi mukava. Ja Esikoinen keräsi plussapisteet ja bonuspallot plakkariinsa huomioimalla kahdeksanvuotiaan neitivieraan todella kivasti. Ihan pyytämättä ja patistamatta otti pikkuneidin hoiviinsa ja mukaan hommiinsa. Ällistyttäviä piirteitä teineissä, tokihan minä tiesin, että mainioita, äitiinsä tulleita fiksuja neitoja ovat, mutta ällistyin silti. Että jotta noin fiksuja!

Syyslomalla sää vaihtui ruskan loppurippeiden kautta pakkaspäiviin ja tänään olikin maa valkoisena. Onneksi Iso-J ahersi sunnuntaina molempiin kieseihin piikkitassut alle. Heinänhakureissu kyllä minua ainakin vähän jänskätti kun kärryssä taisi olla suvikumit alla.

Monta autoilijaa oli talvi yllättänyt, päätellen siitä, että olivat kuka missäkin mutkassa. Ojassa. Kyljellään.

Se on vaan semmoinen juttu, että ei se talvi nyt vielä voi tulla jäädäkseen. Mulla on nimittäin valkosipulin kynnet vielä väärällä puolella maata. Perinteitä noudattaen tulee hyvä sato, niinpä odottelen rauhassa kelien tasaantumista ja kätken kynnet maan poveen jahka tuo lumi tuolta sulaa.

Mitä taas tulee otsikkoon, eivätköhän nämä Nuorimmaisen napsimat kuvat kerro riittävästi.
Herrasväellä on hauskaa, Töttiskin vetää rinkiä vatsat hytkyen.

Vallu vetäisi vähän sivuluisulla pienen vekin vasemman etujalkansa takaosaan. Ei siitä sen suurempaa draamaa onneksi tullut, vuoto tyrehtyi ja asiat ovat vallan mallillaan taas. Tänään tuo vauhtipappa oli onnistunut ujuttamaan loimensa niin, että isäntä viiletti pellolla persaus paljaana kuin Aku Ankka konsanaan. Täytyy miettiä kyllä tarkkaan,  minkälaiset jalkalenkit virittelen tälle härvelille, sillä veikkaan, että syntyy varsinainen nelijalkainen loimimytty jos värkkään pikaviritelmät paalinarusta.

Sen verran on nyt saatu valmista päätösten osalta, että Vallu on meillä Marraskuun loppuun saakka. Sitten pääsee omaan laumaansa ja Ihmepoika tulee sydäntalveksi kotiin. Keväällä katsotaan kuka menee ja minne. Ihmepoika ainakin siirtyy opiskelemaan lennokkaita kuvioita jahka ratsuttaja on pullauttanut uuden Perillisensä maailmaan.

Lauantaina Poni Sörsselsson, Ihmepoika Oiva, pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa maneesiin. Trailerikyydillä matkusti ihan uuden kaverin kanssa kymmenen kilometrin päähän lähimmälle maneesille. Siellä oli pitänyt vähän uhitella peilissä vastaantulevalle komealle vuonohevoselle ja pikkuisen oli pitänyt karahtaa jostain katsomon alta kytistänyttä mörköä. Muuten oli mennyt mukavasti ja luontevasti. Liike oli ollut lennokasta ja toisen kuskin alla oli löytynyt myös ponnekasta hyppyä. Siitä kyllä tulee niin soiva peli, että tuomaritädeiltä lentää pilli suusta kun jätkä temmeltää radalle.

Tähän vielä pari kuvaa sunnuntailta jolloin Poni pääsi kyydittämään kapoisiin arabihevosiin tottunutta ystävääni. Toimi hyvin myös lastenratsuna. Kumpikin luonnehti kyytipoikaa leveäksi. Otan sen kohteliaisuutena. Mukava oli myös kuulla kommentti: vahva takatuuppari, pehmeä kädelle. Juuri niin sen pitää ollakin, hyvän hevosen.

Tulevana keskiviikkona sekä Poni, että Töttis saavat elämänsä ensimmäiset hokkikengät ja nehän avaavat talveksi aivan uusia reittivalintoja. Tulisi nyt vaan se talvi, sitten aikanaan.

Paluu arkeen oli astetta karumpi. Nuorimmainen ei suureksi harmikseen ollut saavuttanut painotavoitetta vaan joutuu ottamaan kotona vauhtia ainakin tämän ja huomisen päivän. Keskiviikkona on koulukuvaus ja sinne saa joka tapauksessa mennä. Itsellä on ollut vähän outoja tuntemuksia, taitaa olla paras omankin mielenrauhan vuoksi käydä pötköttelemässä käyränottokoneessa.

Ei tähän nyt kyllä mitään uutta, ylimääräistä harmia tarvittaisi enää miltään suunnalta.
Katsellaan.

Ja kuten Töttis, minäkin suuntaan aina välillä katseeni kaukaisuuteen. Ensi kesän lomalennot on ostettu, kuukausi ollaan andalusian auringon alla. Ei huono!

Muotovalio....

PeeÄäs:
teen ystäville tahdon ehdottomasti esitellä tämän jumalaisen ihanan teemerkin, Kusmi tea. Jos ei ole entuudestaan tuttu, niin kannattaa tutustua. Eikä ole maksettu mainos, ihan eurooppalaisella valuutalla ostettiin laivalta tuommoinen teepussilajitelma. Melko ylellistä liotella mitälie musliinikangasnyyttiä ja nauttia aromeista jo haudutusvaiheessa. Rakas Joulupukki....

Toinen PeeÄäs:
Nyt vasta huomasin, tuolla tammanpylleröllä on muuten nykyisin varsin seesteinen ja varma katse silmissään. Ihana Töttis, nyt sillä on hevosen katse. Ei hätääntyneen bambin.

Vadelmaveneilyä

Mukavan viikonlopun päätteksi ajeltiin ensin sunnuntaina Inkoon vehreiden peltojen poikki päiväkaffeelle ja minä pitkänhuiskeana ihmisenä päädyin mittatikuksi hujopiksi venähtäneen teinihevosen viereen. Pieneksi jäin. On se vaan mahtihippi se Maestro, varsinainen e-peli.

Iltapäivällä askellettiin Esikoisen kanssa pikamarssia rautatieasemalta Katajanokalle. Hiki tuli taivaltaessa mutta hyvässä järjestyksessä päädyimme vadelmaveneeseen. Enpä ole Mariellalla matkustanut vuosikymm... kausiin. Pikkuisen kulahtanut paattihan se jo on mutta tälläkertaa matkustusvälineen valinnan ratkaisi taxfreen tarjonta (teininäkökulmasta).

Niinpä löysin itseni kl. 17.15 täksärin ovelta, käpälä kahvassa, Esikoinen miehitti viereisen oven. Ja kun paratiisin ovet aukesivat, Esikoinen porhalsi letti läpsyen sille tietylle hyllylle.  Hetkeä myöhemmin korissa oli liuta imelänmakeita Victoria´s secret -malliston bodymistejä ja muita tuoksutököttejä.

Laiva oli lastattu lomailevilla lapsiperheillä ja kuulema kaikki viikon lähdöt ovat täyteenmyytyjä.
Turha kai mainita, että sokerihumalassa riehuvat penskat melskasivat onnensa kukkuloilla peuhutouhuhuoneessa ja vähän isommat hakkasivat silmät innosta kiiluen rahapelejä. Yksikin pikkujonne puristi onnellisena energiajuomatölkkiä ja hädin tuskin ylsi painelemaan pelikoneen nappuloita.

Jotenkin minusta tuntuu, että tämä rakas kotimaamme, kaikessa hyvyydessään suojelee meitä pikkuisen liikaa. Niinkuin nyt sekin, että markettien pelikoneilla on K-18 -kyltit. Harvassa lienevät ne teinit jotka viikkorahansa pelattuaan ovat perikadossa ja taivaspaikkansa ikuisiksi ajoiksi menettäneitä.

Opimme melko pian välttämään ipanakäytävää, siellä oli sangen tömäkkä pierunhajukin.

Söimme mainiossa Tapas&Wine -baarissa, minä hankin ähkyn itselleni tapaksilla, Esikoinen kolossaalisella lohisalaatilla. Kävimme vielä pikaisesti kurkkaamassa yökerhon meininkiä ja minäkin tavoistani poiketen tilasin nostalgian nimissä moskovan muulin. Esikoinen sai nätin ja korean Me, myself and I -nimisen drinksun, alkoholiton tietenkin.

(siirrän tähän pari kuvaa jahka puhelimen kuvavirta ne päivittää)
Nukuin pahuksen huonosti,  kuuntelin jokaista laivan nitinää, natinaa, huojahdusta ja kolahdusta. Käytäviltä ei metakkaa kuulunut eikä kännisten örvellys haitannut. Koska sitä ei kuulunut.

Meriaamiaisen jälkeen lähdimme taipaleelle jota voi hyvällä syyllä nimittää Stockholm Shopping Marathon.

 

Ihan ekaksi piti tietysti kurkata Familjen Bernadotten kämppää. Voihan se olla, että yhdestä ruudusta kurkkasi itse Silvia papiljotit päässä. Ja ihan kuin olisi ollut Estellen tahmasormien jälkiä yhden ikkunaruudun alarivistössä. Mene ja tiedä. Me menimme ostoksille.

Siinä kävi sitten sillalailla, että ensiksi piti löytää Pub -tavaratalo. Koska siellä olisi lisää himoittuja VS -tuotteita. Laivalta ei saatu kaikkea, ei likimainkaan. Lista oli pitkä.
Pub löytyi ja sitten löysin minäkin itseni kartalle kun harhailtiin Stureplanille. Sieltä toki osasin suunnistaa hyvin NK:lle.

Kungsgatanilla Esikoisen silmät lävähtivät lautasiksi, vastaantulijoilla oli VS:n paperikasseja. Se tarkoitti sitä, että kaupunkiin oli avattu myymälä. Eikä mennyt kauaa, kun Esikoinen osoitti vapisevalla sormella kadun yli, siellä se oli.

Sekaan vaan. Lisää tököttejä, lisää imeliä bodymistejä ja lisää huulikiiltoja. Riemunkirjavia pikkareita ja meikkipusseja. Itselle en oikein osannut ostaa mitään, katselin vierestä teinien ja isompienkin tyttöjen haltioituneita ilmeitä ihanuuksien äärellä ja kuuntelin ihastuneita huokauksia. Hymyilytti.

Vihdoin ja viimein tulimme valmiiksi ja pääsimme takaisin raikkaaseen kaupunki-ilmaan. Tukholman katuilma oli oikeasti raikasta kuin islannin vuoristoilma sen hajukakofonian jälkeen.

Kaipasimme kahvia ja fikasimme pitkän kaavan mukaan Espresso Housessa. Jokaisesta annoksesta piti ottaa valokuva ja jakaa se #-merkillä milloin missäkin someversiossa. Teinit ovat ihania. Ihanan pinnallisia ja niin ihanan tohkeissaan. Häshtäg sentään kun tunsin itseni tädiksi.

Omat ostokseni tein nopeasti Lagerhaus -myymälässä. Hauskaa ja hupaisaa arkitavaraa edulliseen hintaan. Himoitsemaani lunchboxia en saanut, joulutavaraa vasta esillepantiin joten ihan näillä arjen perustarvikkeilla vähän hemmottelin itseäni.

Nuorimmaisen mini-Oreot löytyivät NK:n herkkuosastolta ja Tre Kronor -huivin Esikoinen sai Stadiumista. Pappa gillar inte, totesimme ja nappasimme huivin sen enempää miettimättä kuljetukseen.

Mietin tovin jos toisenkin Dalahästar -hyllyn edessä, mutta saituus iski ja tyydyin jääkaappimagneettiin. Kyllä minä vielä joskus ostan pari aitoa, käsintehtyä taalainmaanhevospatsasta. Ovat ne vaan niin periruotsalaisia kapistuksia. Ja istuvat mainiosti Torpan sekavaan interiööriin. Täällä on tilaa kaikenlaiselle tavaralle.

Viiden tunnin maratonin päätteeksi askelsimme takaisin Vikingin laituriin ja arvioimme, että ainakin kymmenen kilometria taivallettiin ihan suomaamatta. Jalat olivat pikkuisen hapoilla ja olisin voinut nukkua suorin sorkin Helsinkiin asti. Ei armoa, pitihän minun sivistää Esikoista Buffet -illallisella ja illan viimeisessä kattauksessa pääsimme keulahytin rauhalliseen tunnelmaan. Sitä ennen piti vielä viimeisen kerran tarkistaa tax freen tarjonta.

Kuten aina, kylmät alkupalat olivat parhaita, lämpimät ruuat väsähtäneitä. Jälkiruokakattaus oli siinä vaiheessa iltaa kuin hunnilauman jäljiltä, sillä lapsimatkalaiset ottivat kaiken irti macaronseista ja jäätelöistä. Minä herkuttelin juustoilla ja taivaallisen hyvällä viikunamarmeladilla. Olisin sitä marmeladia ostanut kotiinkin, mutta taisi olla laivan kokkien oma keitos se. Hyvää oli.
Ennen nukkumaanmenoa kävimme tarkistamassa yökerhon rauhallisen tunnelman ja siirryimme hyvissä ajoin hyttiin. Nyt sain nukutuksi hyvin. Maarianhaminan jälkeen nukuin kuin possu aamuun saakka.

Meriaamiainen maistui taas kiitettävän hyvin ja kun laiva parkkeerasi laituriin, oli ihan kiva tulla sateiseen Helsinkiin.

Taksilla pikapikaa Haagaan, siitä pikapikaa Kartanonkoskelle ja siitä pikana kotimatkalle.
Torpan pihaan kurvasimme melko tarkkaan tasan kl. 17. Hyvä me.
Hejaheja, kotiin on kiva tulla ja hyvä olla.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!

Oli pakko. Oli.