Hei hulinaa...

Peetun lentävä lähtö Toukokuun viimeiseen viikkoon

Asfaltti sauhusi kuin kiukaan kivet

… ja vielä toinen valosäätö

Viikko sitten Peetu näytti tulevan viikon tahdit, hullunravilla, kieli vyön alla tässä on painettu. Toki seesteisiä hetkiäkin on väliin mahtunut,  mutta niitä vähemmän. Viime sunnuntain ilman jäähtymisen näkee hienosti näistä tiekuvista. Sateen jälkeen hellepäivän jäljiltä kuuma asfaltti höyrysi kuin kiukaan kivet. Ilma jäähtyi muutamassa tunnissa ja lämpötilaero oli vuorokaudessa -22°. Se on paljon se.

Viikko oli viileä, suorastaan hampaita kalisuttavan kylmä. Ja sateinen. Eipä juuri tarvinnut huolehtia hevosten tai kanojen vesiastioiden täyttämisestä, vedet vaihtuivat monta kertaa päivässä kaatosateiden ansiosta.

Kylmä hönkä kävi myös pikkutipujen osastolla, ne olivat kuin Dame Agathan kirjan Kymmenen pientä neekeripoikaa, vain yksi on jäljellä nyt. Oikeanpuolimmainen aloitti saman silmäluomet puolitangossa huojumisen ja hoippumisen kuin se ensimmäinenkin ja löytyi illalla hengettömänä pesälaatikosta. Tämä viimeinen onkin sitten pirteä kuin itse kehveli, pomppii ja touhuaa kuin kirppu. Pitää värkätä hänelle pieni orsi jolle voi lehahtaa kanailemaan. Kavereita yritän hakea jo alkuviikosta, yksin ei ole tipusen hyvä olla.

Vaikea sanoa mikä niille kahdelle muulle tuli, yleensä Marek -tauti ei iske noin pikkuisiin. Ehkä ne vain olivat liian heikkoja elääkseen? Kuulema konehaudotut tiput ovat ihan yhtä kelpoja eläjiä kuin kananhautomatkin, mutta voihan se olla, että nyt osui meillekin se Huono Tuuri. Toivottavasti meni jo pois.

Jonain iltana männäviikolla taivas oli todella traagisen ja maagisen ja hurjan punainen. Eipä tuokaan iltarusko muuta luvannut kuin päivän paskoa, samanlainen hyytävä sadepäivä seuraavakin päivä oli.

Pihatöistä ei tullut mitään ja Äitikultaa korpesi oikein huolella. Pottu iti hyvin, laatikossa. Ei sinne märkään peltoon olisi ollut mitään järkeä lähteä tallomaan. Niinpä Seniori puri hammasta ja kärvisteli sisätiloissa. Vein hälle puuhasteltavaksi törkeän kokoisen pyykkipinon… senkin mokoma selätti ja silitti parissa tunnissa. Ja taas oli naama pitkänä tekemisen puutteessa.

Torstaina pidettiin pyhäpäivää ja se tarkoitti kiivasta leipomista Esikoisen myyjäisiin, juuri passelia sadepäivän hommaa. Toki ratsastustunti eteläisessä naapurikaupungissa käytiin hoitamassa, sateessa luonnollisesti.

Iso-J:n velipoika ja isä tulivat torstaina ja sehän tarkoitti sitä, että sisäsaunan remontti otti roiman harppauksen eteenpäin. Kiuaskin on sovitettu paikoilleen, uusi hormin paikka tehty entisen viereen, entistä suorempana ja nätimpänä. Yksi seinä on jo laatoitettu kivilaatalla ja toinen aloitettu. Ovi on paikoillaan ja lauteet ovat nyt etulautoja myöten valmiit. Tulee nätti. Niin mahdottoman nätti. Mitään en muuttaisi alkuperäisvisiosta vaikka on tässä kohta vuosi ollut aikaa miettiä. Siitä tulee niin hirmuisen hyvä kokonaisuus, tuskin maltan odottaa sitä hetkeä, kun pääsen tekemään kuvakokoelmaa remontin käänteistä.

Pitkä matka on tultu siitä, kun lattialla killui kymmenen senttiä likakaivon jätösvesiä. Silloin ei todellakaan naurattanut.

Perjantaina sain polkea kiesin pedaaleja kuin hullu urkuri, suhasin useamman kerran kaupunkiin ja kotiin. Salitreenitkin sain hoidetuksi aivan aikataulun ja suunnitelmien mukaisesti, kaikki neljä viikolle ohjelmoitua.  Illalla oli virallinen Suomen Suven avaus, sadetakkeja tarvittiin sielläkin. Komeasti kajahti Karjalaisten laulu ja Suvivirsi laulurinteen lavalla. Alussa oli vähän teknisiä ongelmia, mutta teknikot venyivät ihmesuoritukseen ja ääni kulki komeasti orkesterilta kuorolaisille ja yleisölle.

Toivottavasti edes joku hoksasi hankkiutua livestreamin äärelle ja sai sekä kuvaa että ääntä. Huikea tapahtumahan se on, kohta kolmikymmenvuotinen perinne. Viime vuonna kaupunginvaltuusto käsitteli jonkun riemuidiootin ehdotusta Suven avauksen lopettamisesta. Onneksi rahoitus kuorolaisten kuljetukseen löytyi jostain hyvän haltijattaren helmoista ja perinne sai jatkua.

Lauantaina ohjelmassa oli molempien Perillisten päättäjäiset. Nuorempi sai saattajikseen miestrion, minä vein Esikoisen koululle ja livistin itse tekemään tuhoa ojentajille. Esikoisella ei ollut mitään virallista kevätjuhlaa, ysiluokkalaiset kukitettiin ja muuten se olikin siinä.

Kumpikin toi kotiin enemmän kuin hyvän todistuksen. Nuoremmalla keskiarvo 9, saksan ope oli unohtanut toimittaa numerot, joten todistus menee sen osalta uusiksi. Keskiarvo ei putoa, todennäköisesti nousee pikkuisen. Stipendinkin mokoma pokkasi, kiitettävästä koulutyöhön paneutumisesta.

Esikoisen keskiarvo oli hieno sekin, 8,8. Onneksi osaavat suhtautua koulutyöhön asiaankuuluvalla vakavuudella ja hoitavat homman hyvin. Läksyistä ei tarvitse neuvotella ja kokeisiin paneudutaan ihmeen oma-alaoitteisesti, hyvissä ajoin ennen koepäivää. Itsellä oli tapana selata koealue läpi koetta edeltävällä välitunnilla ja voin kertoa, että paljon jäi opettajan hyvän tahdon varaan… Omena on onneksi pompannut tässä suhteessa hyvinkin kauas puustaan, meistä molemmista.

Kyllä ovat lomansa ansainneet!

Torpan vahtikukko kenottaa kivellään uutta kesää kohti

Tämä kulma alkaa olla jo kivan näköinen

Kanaliassakin riittää varjoa ja vihreyttä

Virtaa on kuin veteraanilla

Tänään sunnuntaina valkenikin aurinkoinen ja nätti päivä. Minä tosin luikahdin takaisin vällyihin heti hevosten ulkoistamisen ja koirien aamupalan jälkeen. Sillä välillä Iso-J:n isä ja velipoika olivat kurvanneet pihasta pois ja tilalle hurautti kaivinkone.

Kasvihuoneen pohjatyöt on nyt tehty. Eli kuoppa on kaivettu. Seuraavaksi työmaalle tarvitaan nuppikuormallinen soraa tai jotain muuta maa-ainesta, suodatinkankaat, salaojaputket ja lecaharkot.
Sama kaivinkonemies tulee loppukesällä päiväksi hommiin, laitetaan pihatie uusiksi, ruopataan tallipiha ja rouhaistaan ratsastuskentän paikasta pintamullat pois. Siihen mennessä meidän olisi päätettävä kentän paikka.

Päivän työlista oli pitkä ja monimuotoinen, turha sitä on tässä luetella. Ihoa kihelmöi ja ihonväri tummui sekä mullasta että auringosta. Laidunkin aidattiin, naapurin pyynnöstä heidän puolelleen. Sillä työmaalla kinttuani puri jokin. Oli pitkään kipeä, turposi ja punoitti. Käärme se ei ollut, mutta mikä lie kolostaan häädetty äkäinen örkki. Sen verran sattui, että jätin Peetun agilitytreenikuskaukset väliin. Nyt on punainen ja kutiseva patti, ihossa olevan reiän ympärillä. Toivottavasti hole kuroutuu yön aikana umpeen, mitään avohaavoja ei nyt olisi aikaa huljutella.

Peruna istuu penkeissään, valkosipulipenkit katettu toiseen kertaan ruohosilpulla, kukkapenkkeihin tehty täydennysistutuksia, kitketty ja kärrätty.

Tallissa öhkii ja ähisee kaksi plussapalloksi turvonnutta hevosta. Täytyy käydä vielä ylimääräisellä tarkistuksella, vihreä ruoho on hevoselle vähän kuin karkkipäivä ihmiselle. Överit vedetään ja sitten kadutaan.

Maanantaina alkaa ensimmäinen kiriviikko ennen kuin siirrymme Hispaaniaan. Kuukauden vaihde paperitöineen ja listalla monta juostavaa asiaa. Sitä saa taas pyöritellä kiesiä jotta kaikki tulee hoidettua.

Nyt on hyvä hetki lisätä viimeiset laiduntunnelmat ja siirtyä itse tallipiipahduksen jälkeen vaateriin. Nukku-Matti istuu jo olkapäällä, väsy on läsnä ja uni ansaittu.

Mukavaa kesäkuun ekaa viikkoa sinullekin, missä lienetkin!

Poni Sörsselsson ottaa tässä ilon irti naapuritontista...

Hei laukkaa ratsu reima!

Mä keijunkevyesti loikkatiloikkaan yli kukkien

Hetken maltan fiilistellä...

… mutta mentävä mun taas on...

Kuka muu muka?? Eh!

Ja Töttisparka, se vinolattiaisen karsinan kasvatti kykeni vain olemaan oma hömelö itsensä…

… hrrrrrr…. jännää….

Siis mun kaviotkin meni keltaisiksi, aaaaapuaaa!!

PeeÄääs: Luontoäiti kosti. Monena vuonna yöserenadit on soitellut satakielikoiraiden kuoro. Nyt ne ovat siirtyneet tien toisen puolen metsikköön ja tilalle on tullut Ruisrääkkä. Ai varjele sitä metakkaa, lintumaailman M.A.Numminen.  Ja sitä pitäisi kestää ties miten pitkään.