Lähtökiireitä ja matkatunnelmia

Kohteessa ollaan ja kyllä, ensimmäinen home made -sangrialasillinen on lörpitty verenkiertoon.
Se, että tänne päästiin, oli näin jälkeen katsoen ja ajatellen tiukan veivauksen takana.
Lentoaikahan on ihan kohtuullinen, viitisen tuntia. Meikäläiselle pygmille turistiluokan penkit ovat ihan ok, mutta hetkittäin kävi sääliksi Isoa-J:tä joka niputti pitkät koipensa kuin heinäsirkka ja kärvisteli lentomailit ilmeisen epämukavassa asennossa.

Takanani istui melkoisen vatsakas venäläispohatta joka olisi tarvinnut kaksi istuina ahterilleen ja jonka vatsa otti kiinni penkkini selkänojaan. En tohtinut kallistaa penkkiäni kun näin miesparan ahdingon.

Viimeiset viikot ennen lomaa olivat ns. tiskirätistä viimeinenkin pisara pois -menoa. Elämä ei ole helppoa, eikä se ole aina mukavaakaan. Mutta joskus se on kohtuuttoman julmaa, etenkin nuorelle ihmiselle.

Nuorimmainen läpikäy erittäin raskasta vaihetta, eikä se ole enää hänen yksityisasiansa. Se on koko perheen ja lähipiirin asia. Asiasta ei tämän enempää mutta toivoisin, että edes osan hänen taakastaan saisin ottaa harteilleni. Hän on aivan liian pieni ja hento jaksamaan yksin. Sitä tuntee itsensä niin avuttomaksi ja voimattomaksi kun ei tiedä miten parhaiten auttaisi lisäämättä toisen ahdistusta ja taakkaa.
Hyvää tarkoittavat sanat saattavat satuttaa eniten.

Perjantaina, ennen auton pakkaamista Poni Sörsselsson pääsi kertausharjoituksiin ja Nuorimmainen sai  ratsastustunnin, hiki tuli molemmille. Ja silminnähden hyvä mieli, molemmille.

Torpan Ponit ovat laumautuneet nyt ihan hyvin laidunporukkaansa ja se on hyvä se.
Tuli myös selväksi, että tarvitsemme jatkossa Töttikselle My Little Ponyn kaveriksi kun Poni Sörsselsson lähtee treeneihin, milloin maneesiin, milloin muualle. Lammaskarsinaan mahtuisi hyvin joku ponintappi, ylläpito koti olisi tarjolla. Odotellaan, kyllä se sopiva kohdalle osuu vielä jossain vaiheessa.

Perjantai oli jo pitkällä kun vihdoin pakkasimme auton. Kuormaahan tuli melko lailla, viiden ihmisen matkatavarat, kaksi koiraa ja kirsikkana Peetun häkin päällä kaksi tipua.

Tirpat siirtyivät uuden emäntänsä hoteisiin Ikean parkkipaikalla ja ovat ilmeisesti kotiutuneet ihan hyvin. Hirmuista metakkaa ne pitivät ja Peetulla näkyi sirittävän päässä pitkään.

Kummipoika ripitettiin lauantaina ja juhlat pidettiin perinteisellä pienellä piirillä. Mukava oli nähdä taas sukuakin.

Sunnuntaina vietiin Nasse Torpalle lähtevään kyytiin ja selviteltiin espanjaan lähtevä matkatavara koneeseen. Totta hitossa minä onnistuin tyrimään matkatavaran selvityksen niin, että tulostin neljä laukkutarraa vaikka pakaaseja oli menomatkalla kolme. Onneksi avulias virkailija otti tarpeettoman tarran ja poisti sen järjestelmästä. En nimittäin ikäpäivänä tahdo olla se pälli, jonka laukkujen takia koneellinen turisteja seisoo kentällä tunnistamassa omia laukkujaan ja sitten lasketaan nuppilukua ja pakaasien määrää uudestaan ja uudestaan. Ja lento viivästyy viivästymistään.

Onneksi homma hoitui ja pääsin kaasuttelemaan länteen. Esikoinen lähti mukaan kaveriksi. Oli mukava nähdä teidät Aurinkovuorelaiset. Kissat, koirat ja hevoset olivat entisellään, emäntä hehkeä ja tytär entistä kukkeampi. Kiitos tarjoomuksista, kiitos seurasta ja kiitos erityisesti kuuntelemisesta. Oli hyvä saada puhua taakkaa pienemmäksi.

Illalla sitä sitten vaan oltiin ja odoteltiin. Herätys kl. 03.15 ei varsinaisesti ilahduttanut, niinpä skippasin yöunet ja pötköttelin valveilla pimeässä.

Kentällä oltiin hyvissä ajoin ja turvatarkastus sujui ongelmitta. Ainoastaan Nuorimmaisen juomatta jäänyt aamiaissmoothie (250 ml) päätyi turvatarkastajien roskikseen. En kertakaikkiaan muistanut, että semmoinen puteli kulki Nuorimmaisen veskassa.

Esikoisen kännykkäräpsy (jotkut ne osaa)

Koneeseen päästiin ajoissa, lento lähti niinkuin pitikin ja koneen pyörät tärähtivät Malagan kiitotiehen onnistuneen laskeutumisen jälkeen aivan aikataulussa.

Taksimatka sujui sekin mutkattomasti, ilma oli sumuinen ja antennivuorestakin näkyi vain puolet. Alaosasta. Talo oli entisellään ja jopa hälytinjärjestelmä toimi nikottelematta.

Päivä on mennyt pikkuisen sumussa ja zombiena, uneton yö alkoi vaikuttaa toimintakykyyn tuossa puolen päivän jälkeen. Kaupassa täytyi oikeasti pinnistellä, että kaikkea tarvittavaa saatiin kerättyä kärryihin. Kurkun punnitus tuotti suunnatonta tuskaa ja pientä kiukkuakin, kunnes tajusin, että ne penteleet olikin hinnoiteltu valmiiksi. Ilmankos ei vaakasta löytynyt numeroa.

Auton perä oli täynnä ostoskasseja, ruokaa, juomaa ja muuta tarvittavaa eikä satasta saatu tuhlattua. Riehaannun mielelläni jatkossakin Mercadonan ja Lidlin vihannesosastolla, se tuoreus ja paikallisuus on ylellistä meille kalpeiden talvitomaattien ihmisille.

Nukuin parin tunnin neuvoa-antavat ja nyt alkaa olla aika käydä yöunille. Sää täällä on hieman utuinen ja ehkä paikallisten mielestä vähän viileä, vain +26 ja ilmankosteus trooppisissa lukemissa. Nyt alkaa olla jo pimeää. Välimeren päällä näkyy sumuhuttua, aurinkoa on kyllä takuuvarmasti luvassa.
Rusina-kissakin on löytänyt ruokakupille ja muutama kaverikin näkyy kärkkyvän sattumia. Kuulema ei ole tarkoitus koko kukkulan katteja pitää eväissä joten osa on hätisteltävä tiehensä. Rusina on naapuruston yhteinen kissa, leikattu ja rokotettu nätti kissaneiti jolla on monta kotia.

Jep, kohteessa ollaan enkä keksi oikeastaan mitään moitittavaa. Elämässä on vain hyvyys vikana.

Hyvää yötä, buenas noches amigos! Hasta luego.

Osimoilleen näin on hyvä

PeeÄäs: 

Peetu, älkäämme unohtako Peetua. Tappijalka jäi sporttileirille Espoolle. Siellä se pätkä taapertaa pitkiä lenkkejä Mankkaan maisemissa. Mokoma roisto muutti majansa jo viikonloppuna Iso-J:n velipojan hoiviin, makasi pedillä pienenä ja litteänä eikä ollut tietääkseen meistä muista. Selvästi osoitti mieltään. Että hyljätkää nyt sitten kokonaan, minä asun nyt täällä. Saas nähdä miten suostuu pakkautumaan takaisin kuljetusboksiin ja matkustamaan takaisin Torpalle, sitten joskus. 

Lähipäivien agendaa