Paimen se laumansa tielle ajoi...

Todella outo paimen

Torstain aamukahvirauhaa rikkoi Nuorimmaisen kiljaisu; Äiti, tuolla tiellä menee lampaita!
Niinpä venyin omaan ennätykseeni loikkaamalla nojatuolin yli, lennossa 180° kurvin tehden ja laskeuduin parvekkeen vasempaan etukulmaan. Kyllä. Kalkatus ja mölinä, lammaskatrashan se siellä.

Jostain kuului lisäksi aivan käsittämätöntä mokellusta joista joka toinen sana kuulosti rrrrrrrrrrrraaaarrrrrrrr -konekivääritulitukselta ja joista joka toinen oli jotain käsittämätöntä kieltä, kouluespanjaa se ei ollut. Ja tuo heebohan se siellä marssi. Puheessa oli kuitenkin etäisesti tuttu nuotti, semmoinen pruuuuuiiit, mansikkii, orvokkii, mustikkii, tulukee, tulukee joutuin…

Äijä oli tullut tuolta jostain Mijas Pueblon suunnalta ojanpohjaa pitkin ja suuntasi ties minne, kaupungin suuntaan minun kompassini mukaan. Ai, että tuli yksi toinen paimen mieleen. Terveisiä vaan sinne taigalle.

Apuna hänellä näkyi olevan ainakin viisi koiraa, yhteenkään en haluaisi törmätä yksin pimeässä.

Homma näytti päällisin puolin olevan ihan hallussa, kaikilla. Paitsi lampailla, nehän töljäilevät mihin sattuu ja mölisevät mennessään. Mutta kun sitä puuhastelua aikansa seurasi, sehän oli ihan korkeemman kädessä, ettei koko katras hajaantunut kuka minnekin.

Mitäs myö sitten tehtäisiin?

Lampaita tuli sarjoissa vasemmalta ja kulkusuunta oli oikeaan. Koirat ravasivat niide rinnalla, etujoukko oli jo näkymättömissä kuin näitä viimeistä pariakymmentä ajeltiin suunnilleen oikeaan suuntaan.
Paimen hävisi ties minne, varmaan vei yhden koiran etujoukon etenemistä stoppaamaan. Nämä koirat olivat kai keskipaikkeilla katsomassa, ettei yksikään eksyisi. Melko sekavasti kulkue eteni, välillä Paimen tuli takaisin mekastamaan koirilleen ja marssi taas johonkin pois. Ja koirat senkus kuseskelivat puihin ja nuuskivat asfalttia. Jolloin lauma tietysti hajaantui.

Näytä nyt se suunta vielä kerran...

Pässi, ei narussa 

Pikkuisen ohi reitin

Hiljalleen tämä merkillinen kulkue suoritti ohimarssinsa, kalkatus ja määkiminen kaikkosivat. Loputkin lampaat hävisivät ajotieltä ja rauha palasi taas näille kukkuloille.

Aamulla minä heräsin puhelimen ääneen, Eviran lammasrekisterinpitäjä se kyseli Orvokin ja Wapun lähtöpäivää saattaakseen rekisterinsä ajan tasalle. Sitä se sitten tiesi, vielä kerran lampaat palasivat elämääni. Onneksi nyt vain hetkeksi.

Kaikkea sitä. Muilta osin päivä oli kiva. Siskolikka ja kummipojat saapuivat umpiväsyneinä lomakohteeseensa, eivät jaksaneet edes illan matsia katsoa. No eipä kyllä mekään, pitkä päivä painoi kintuissa.

Leppoisaa perjantaipäivää, missä lienetkin!

Miesnäkökulma