-22° C

Pärskäjuuren viekkaat lehdet

Niin, otsikko pitää ihan kutinsa. Vuorokaudessa lämpötila laski ihan oikeasti -22°C, maanantaina mittarissa oli hyvin lyhyt punainen viiva, vain +5° eli pudotusta sunnuntain huippulukemiin oli todellakin tuo 22°.

Tuli kylmä. Ja se kylmä tuli idästä. Sieltä nyt ei ole viime aikoina tullutkaan mitään hyvää, joten tähän passaa hyvin sanoa jotta ilma on kuin Vladimirin hönkäys. Hampaita kalisuttavan kylmä.

Nytkin tuulee niin penteleesti jostain siperian koilliskulmilta, villasukat visusti jalassa ja pitkälahkeista ynnä pitkahihaista vaatetta on joutunut kaapeista kaivelemaan hellehepenien sijaan.

Hellepäivinä olikin oikein nerokasta ja aineevaihdunnan kannalta tehokasta ryhtyä sekä sonnanajoon, että luumujen istutukseen. Kas tässä pieni kuvakertomus perinneluumun pelastamisesta. Varmuuskopiointia puutarhassa.

Noin kolmannella pistolla kalahti ikiroutaan. Siinä on kivenmurikka mukavasti syrjällään. Ei voi tietää miten iso ja minkä muotoinen se on. Täytyy jatkaa kaivamista. Toisessa paikassa.
Siellä olikin huomattavasti vähemmän ikiroutaa ja kaivaminen edistyi hyvin.

Kuoppa tuli valmiiksi ja pohjalle luonnollisesti paksu patja hevosenlantamultaa. Se ei meiltä ihan heti kesken lopu. Siksipä sitä hyödynnetään kaikkialla missä on tarkoitus kasvaa jotain rehevää. Mukana tulee myös pienviljelijän tarpeisiin pikkuisen kauraa. Nuukana tyttönä taidan syksyllä kerätä kaurat talteen ja värkätä niistä pienen lyhteen.

Tässä vielä sama kuoppa toiselta suunnalta. Taustalla oikealla yläkulmassa jyllää ja myllää pottumopo, Iso-J muokkasi viimekesän porkkanapenkit perunamaaksi.

Tämä istutuksen kohde on naapurista haettu luumupuun taimi. Jotain iänvanhaa kantaa, niin vanhaa, ettei sille ole edes nimeä. Tekee pienen ja makean hedelmän, suunnilleen tumman viinirypäleen kokoisen. Suu napsaa pelkästä ajatuksesta, niin hyvää luumua en muista maistaneeni. Paitsi kerran Olarin Prisman aulassa oli myynnissä hyvin pieniä keltaisia, makeita, ruotsalaisia luumuja. Varmaan jotain serkkuja ovat keskenään ne ja tämä naapurin puu.

Ensi syksynä tuskin sadolla juhlitaan mutta ehkäpä jo seuraavana.

Siinä se nyt istuu. Omalla aurinkoisen rinteen eturivin paikallaan. Pohjoisessa turvana ovat Torppa ja pari vanhaa omenapuuta ja muita puskia. Syksyllä täytyy asentaa rusakkoverkko ja peitellä tämä aarre muutenkin huolella.

Ensimmäisen kuopan ikirouta tuli sekin selvitellyksi ja kuoppa sai kivenmurikkaa toivotumman asukkaan, toisen luumupuun varakopion. Tämä sieltä nousi. Ei mikään pikkumurikka.

Tässä Torpan hedelmätarhan aitiopaikoilla istuvat nyt muualta siirretyt aarteemme. Siellä on Äitikullan Espoosta tuoma omenapuu, moneen kertaan rusakoiden järsimä mutta joka kevät se kukkii ja joka kesä jonkun ompun tekee. Nyt näyttää pikkuisen vahvemmalta joten ehkä se näihin karuihin Perä-Kurjalan oloihin tottuu. Kun vain saisin rusakot pois näiden kimpusta.

Kaverina ompulla ovat vanhasta mummolasta tuotu kirsikantaimi, nämä kaksi naapurin luumua ja yksi paikallisen kannan päärynäpuu. Ja toki Torpan omat, ikivanhat käppyräiset omput joille toivon vielä monia satoisia vuosia. Tänä vuonna täytyy ehdottomasti ottaa niistäkin varmuuskopiot, ovat nimittäin nekin jo kadonnutta kantaa ja siksi koen velvollisuudeksemme turvata niiden säilyminen.

Naapurista saan Sokerimiron -lajiketta vaihtarina koska naapurin Pappa on hakenut näistä meidän puistamme jalostusoksia. Omiin taitoihini en varttamisessa  luota, joten on turvauduttava taas kerran naapuriapuun.

Karhunvatukkaakin päätimme hommata pari puskaa ja ikihaaveeni viinirypäle saattaa hyvinkin saada sijan tulevan kasvihuoneen liepeiltä. Siinä olisi oivallinen, aurinkoinen ja hyvä etelänpuolen paikka viiniköynnöksen kasvaa.

Kunhan nyt ensin saataisiin se kasvihuone harjakorkeuteensa. Turha kai mainita, että eräs Seniorikansalainen kihisee nahkoissaan kun odottaa kasvihuonettaan. Nytkin hän kyykkii tuolla pionipenkin vuohenputkikasvuston kimpussa.
Tarmoa on, kärsivällisyyttä vähemmän…

Tämä viimeinen kouluviikko on ihan risa ja repaleinen. Huomenna Esikoinen on kotona paistamassa kakkuja luokkansa myyjäisiin, Nuorimmainen käväisee koulussa.

Torstaina on pyhä ja silloin leivotaan lisää myyjäistuotteita. Perjantaina ovat Esikoisen luokan myyjäiset ja Nuorimmaisen viimeinen Suomen Suven avaus Laulurinteeltä. Kyläkoulumme on huhujen mukaan erityisen hyvin esillä tuossa tapahtumassa joten kummit ja sukulaiset, varautukaa televiissorin ajastukseen, Nuorimmainen saattaa hyvinkin olla pian telkkarista tuttu. Lupasi vilkuttaa kameralle ja hymyillä leveästi.
Lauantaina lauletaan Suvivirttä, Nuorimmainen jättää hyvästit alakoululle ja Esikoinen kuittaa ekan yläkoulutodistuksen. Mitä nyt olen Wilmasta vilkaissut, kiitettävää pukkaa molemmille.

Minä vilkuttaisin jo innolla hyvästit näille kylmille idän puhureille ja toivottaisin leveästi hymyillen auringon ja lämmön tervetulleeksi uudelleen.

Enää on muuten 20 päivää varmaan aurinkoon… ei tarvitse murehtia juhannussäistä, ne ovat taatusti lämpimät ja mukavat.

Mukavaa tiistain jatkoa, missä lienetkin!