Elämäni vainukoirana

Varoitus, tekstissä mainitaan tuotemerkkejä ja onpa jopa pari kuvaakin.

Taantuneet hyasintit

Liljapenkkiä tonkiessani löysin ihan omituista kasvustoa. Ei sitä tavanomaista vuohenputkea, hukkakauraa ja rönsyleinikkiä. Löytyi tuommoisia vienosti tuoksuvia sipulikukkia. Meni jonkin aikaa, ennenkuin vihdoin tajusin, että tuohon kohtaan olen joskus vuoden 2011 keväällä jemmannut paperikassillisen jouluhyasinttien sipuleita niiden uudelleensyntymisen toivossa. No nyt ne sitten ähelsivät hevosvoimien alta pintaan. Melko säälittäviä rääpäleitä, sano. Mutta tuoksusta muistin, että joulukukkahan se on. Meillä ei yleensä ole muita kuin valkoisia hyasintteja. Paitsi itsenäisyyspäiväksi hommaan aina pari sinistäkin isänmaalliseen asetelmaan.

Hajuaisti on kieltämättä ihmeellinen asia. Minulla se on lähinnä epänormaalin tarkka. Kulkee isäni suvussa. Olen kai kertonut sen saksanpaimenkoirajutun? No kerron sen kuitenkin.
Kerran menin lentokoneeseen ja sanoin Iso-J:lle, että täällä haisee ihan schäferille. Toinen sanoo, että höpöhöpö, eikä haise sääfferit eikä sacherit. No haisipas. Ja kohta koneen ikkunasta näkyikin kuinka samaisen koneen takaportaiden suunnalta asteli tullimies ja tullikoira, saksanpaimenkoira tietenkin.

Tänään kävin Esikoisen kanssa kirpputorilla viemässä vähän lisää kesävaatetta myyntiin. Äkkäsin yhdellä mummolla kaksi taimipurkkia käsissään ja sen verran onnistuin kurkkimaan, että näin purkkien viivakoodilapussa paikkanumerosta ensimmäiset kaksi numeroa, 24... jotain. No sille käytävälle siis. Just kun se käytävä oli melkein loppumassa eikä taimia näkynyt, haistoin mullantuoksun.

Kuinka ollakaan, siinähän ne olivat käytävän viimeisellä paikalla vain muutaman metrin päässä.

Joskus elämä on varsin hauskaa tämän hajuaistin kanssa. Yleensä melko tuskallista, etenkin näinä kevyen kesäpukeutumisen päivinä jolloin jokainen rupoperän reiska ja raili vetävät päälleen kesävermeet ja paljasta pintaa on esillä enemmän kuin laki sallii.

Voin kertoa, että reiskat ja railit eivät aina ihan tuoreelle ja puhtaalle tuoksahda. Sehän on toki heidän oma asiansa ja ongelma on minulla, nenässäni. En siis lähde mielenosoituksellisesti yökkimään ja kakomaan heidän läheisyydessään, en minäkään nyt niin tollo ole.

Reiskaa ja railia pahempi haju on pannussa seisoneen kahvin katku. Semmoinen kuuman tunkkainen ja tympeä käry.

No se hajuaistista, olen varmaan ollut edellisessä elämässäni verestäväsilmäinen vihikoira ja tullut lopetetuksi ruokottoman kuolaamisen ja ainaisen vinkumisen takia. Seuraavassa elämässä olen varmaan haisunäätä.

Päiviö, silkkikanan ja maatiaiskukon rakkauslapsi

Päiviö, se kukoista kummallisin muutti eilen uuteen kotiin. Minä ja kukko (laatikossa) parkkeerasimme illalla treffipaikalle ja noutaja olikin jo odottelemassa. No siinä sitten kanoista rupateltiin ja kas, mäjähti melkeinpä jackpot kohdalle. Tämä Päiviön uusi emäntä nimittäin oli kuullut Vappupillin murheista elellä ilman ikiomia rouvia, vain ne kaksi höpsöä kanamummoa kaverinaan. Hän lupasi kysäistä yhdeltä ihmiseltä tiesikö hän erään toisen ihmisen kanavalikoimasta.

Ja tänään tuli vahvistus, chabotipuja on saatavilla kohtuullisen ajomatkan päässä kohtuullisella hinnalla. Voi riemua, voi iloa!! Vaikka muuten olenkin jyrkästi lapsiavioliittoja vastaan, tässä tapauksessa hypin ilosta. Heittäisin volttejakin jos osaisin. Tämmöisen amatöörin on parasta varoa selkäänsä ja jättää volttienheittelyt osaavammille.

Sulho ja Äitipuolet (kylvyssä taas)

Huomenna kurvaan heti aamutreenien jälkeen kiesin kumit soikeina naapuripitäjän perukoille.
Ne tipuset ovat vielä niin pikkuisia, että kanamummot pääsevät keinoemoiksi. Nämä konehaudotut tiput eivät ole leimaantuneet vielä mihinkään joten mietin juuri, että taidan pakata toisen kanamummoista kuljetuslaatikkoon mukaan ja se saa sitten ne tiput kotimatkan ajaksi viereensä. Luulisin kanaemon vaistojen heräävän. 

Jos lukijakunnassa on kanaharrastajia tai muuten asiasta tietäviä, laittakaa nyt ihmeessä kommenttilootaan toimintaohjeita.

Sitten täytyy enää toivoa, että osataan erottaa kanatiput kukoista ja valita tytöt kyytiin. Ei haittaa, vaikka joku olisikin kukko, eräs kaverini on nimenomaan chabokukkoa vailla.
Oi onnea!

Samalla ihmisellä on pari muutakin mielenkiintoista kanarotua joten voihan se olla, että reitti tulee kesän mittaan tutuksi.

Silkkikanojakin taisi löytyä eräältä hevosihmiseltä, hällä niitä on sekä konehaudonnassa että kanan alla. Täytyy vain sovitella kesän reissuihin visiitti sinne etelänsyrjälle. Ja silkkikanoja kyllä löytyy näiltäkin selkosilta.

Joten kanapäivityksiä toivoneet, teille sataa nyt mannaa kuvien muodossa useampaan kertaan.

Oi ihana toukokuu!

Olen minä myrskyjäkin vainunnut vaan eivät ole kohdalle osuneet. Eilen oli illalla jo niin pahaenteisen tyyntä ja hiljaista, mutta ohi meni sekin myräkkä. Täällä ei ole satanut pientä pisaraakaan koko viikolla, helle on hautonut meitä senkin edestä.

Iso-J lähti aamulla ennen Kukkojen kiekaisua reissulle, kotiinpaluu vasta perjantai-iltana. Joten me täällä Perillisten kanssa pidetään Torppaa pystyssä. Peukkujakin pidetään, eivät ole Suomileijonien pelit kulkeneet toivotulla tavalla ja parin päivän löyhässä hirressä roikottaminen jatkopelien suhteen syö varmasti pelaajaa. Ihan niinkuin se syö tavallista hokikannustajaakin. Tulisivat pojat kotiin kasvamaan ja Erkka miettimään kuvioita uusiksi, noloahan tuommoinen räpiköinti on.

Äänestämässäkin käytiin eilen, vilinää oli piisannut marketin aulassa ihan kiitettävästi. Minä äänestin sitä, jonka eniten toivoisin lähtevän mahdollisimman kauas. Olkoon piikkinä komission lihassa.
Toisaalta tuo Ihmeellisen Itseluottamuksen Ihmemies on nykyisin hahmona lähempänä koomista joten ehkä hänestä tulee vielä Euroopan Kuningas *tihihihi*

Tähän loppuun vielä pari sanaa addiktioista.
Kyllä minusta näköjään sukeutuu ihan kelvollinen keski-ikäinen, entinen kahviratti on nykyisin tee- ja yrttijuomien suurkuluttaja. Sain pienen teelaatikon joka on ihan alamittainen. Etenkin kun tänään Esikoinen bongasi tuota Piparminttujuomaa äässimarketin alimmalta hyllyltä. Itse olen ryystänyt päivittäin Pukkan Detox -juomaa (yllättävän hyvää). Aamu ei kyllä lähde käyntiin ilman tuhtia ja vahvaa Reko -kahvia. Kyllä siinä toki suolistokin jyrähtää käyntiin, joten sallittu aine kohtuullisin määrin nautittuna tuo kahvikin on. Iltaisin sitä ei passaa juoda, vie yöunet. Toinen varma keski-iän merkki.

Sitä paitsi, Rekosumppi ei jää pannuun kärtsäämään ja aiheuttamaan ällötystä vainukoiran nokalleni. Miten sitä onkin joskus pystynyt lämmittämään mikrossa yön yli seissyttä sumppia? Ja vielä juoda se mustana? Yhhhh, pelkkä ajatuskin karmii ja vääntää vatsaa.

Onneksi ne hullut vuodet elämästäni ovat kaukana takanapäin, silloin kyllä tahkottiin töitä terveyden kustannuksella. Nyt on järkeä pysähtyä fiilistelemään teemukin (Iittalan Taikamuki 4 dl on optimaalinen teemuki) äärelle elämän ihmeellisyyksiä. Joskus jopa onnittelen itseäni kun tämä elämä on loppujen lopuksi ihan pahuksen mukavaa näin.

Jymypotti oli se, että löysin kaupungin pähkinäkaupasta viimeisen pullon Srirachaa, tuota jumalaisen hyvää chilisoosia. Pitää sekin aineenvaihdunnan ja rasvanpolton käynnissä.
Rasvanpoltosta sen verran, että viritin aamukamman. Nykyisin aamukammat ladataan AppStoresta ja minun versioni näyttää tältä:

tj 26

Nuuhki kevättä, missä kuljetkin! Täällä tuoksuu nyt huumaava tuomenkukka ja vainuan sadetta. Siispä leiskautan uskollisen fillarini selkään ja polkaisen pikkukiekon. Nuukana ihmisenä taidan vitkastella sen verran, että saan sadesuihkun niskaani.