Tärkeimmät asiat ensin, Äitikulta on kotona!
Nyt ei oikein heru eikä irtoa mitään ihmeempää, päivä on ollut pitkä.
Talli-sivulla on kuvia ja kuulumisia työmaalta, sen parissahan nämä minun päiväni tällä viikolla enimmäkseen kuluvat. Mitä enemmän aikaani tallissa vietän, sitä varmempi alan olla siitä, mitä mihinkin laitetaan ja mitä siellä kuuluu olla.
On se luojan lykky, ettei ole sellaista mahdollisuutta, että kaiken saisi tehtyä sormia napsauttamalla ja heti. Tulisi tuhannen kalliita virheitä semmoisessa hommassa. Näin hitaasti ja ajan kanssa kun tehdään (kärsivällisyyttä koetellen) ja lompakon sanelemaan tahtiin, tulee väkisinkin mietittyä tarkoin mitä mihinkin. Ja miksi mitäkin tehdään.
Parasta tässä tallirojektissa on ehdottomasti Timpuri-Paavo. Ihmemies joka aina sottailloo tupakin mittaisen tauon ja kas, taas pukkaa loistoideaa toimivammasta asiasta.
Hän aina arvelee loppuun saakka ja katsoo, että työ on tehdyn näköinen. Ei jää siltä mieheltä työt listoja vaille valmiiksi.
Omaa rintaani röyhistän siinä, että älysin toimivan tilajaon. Riittävän monta kertaa kun piirtelin pohjapiirustusta, se lopulta jalostui aika hyvin.
Sää oli tänään enemmän kuin vaihteleva, parasta säässä on ehdottomasti se, että eilinen talvinäytös on ohi. Eikä jäänyt lunta maahan muistuttamaan vääjäämättä edessä olevasta vuodenajasta.
Kuvitus on nuoremman perillisen käsialaa. Nuket eivät ole mitä tahansa barbeja vaan jotain keräilydolleja, etelä-korean tuotoksia mangasukupolven iloksi. Idea näiden pullip -nukkien kanssa näyttää olevan niiden pukeminen ja kuvaaminen eri ympäristöissä.
Täytyy kyllä myöntää, nuorimmalla on silmää kuvauksen suhteen. Nukkeja on kuvattu niin salavan oksalla, lehtikasassa, kanalassa ja erilaisissa tilanteissa.
Tämmöttis tänään!
Lämmin tervehdys Torpalle ja seniorikansalaiselle! Ihanaa, että mummolan ikkunoista paistaa taas valo ja Patsy-mummollakin on henkilökohtainen assistentti tallella!
VastaaPoistaHuokaan hiljaa helpotuksesta.... minäkin.
Perjantai-iltaa!
VastaaPoistaNäin pitkälle on perjantaikin hujahtanut. No sitä sattuu ja tapahtuu kun touhottaa. Mitään mullistavia uutisia ei ole, tallirempassa on edessä siivousvaihe ja karsinoiden etuseinien maalaus. Ensi viikolla asennetaan kalterit sekä karsinoiden ovet.
Sää on ollut armelias, ei pisaraakaan sadetta, ei lunta eikä ukkosta. Ihan hyvää säätä ja sehän on kiva.
Tupa on suloisen lämmin ja saunan jälkeen rento olo. Aamulla tulee pihaan kymmenen säilöheinäpaalia ja myöhemmin päivällä piipahdetaan kädentaitomessuilla kaupungissa.
Mukavaa perjantai-illan jatkoa, minä taidan köllähtää vällyihin. Moikka!
Kävin tsekkaamassa tallipäiväkirjan - tulee julmetun hienoa!!!! Vielä se rempan loppu häämöttää - vaikka väsyttäiskin välillä.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua Torpalle - meillä siivotaan :D