Laiskurin aamu

Minä kurja kelvoton nukuin puoli yhdeksään. Havahduin hereille ja tunsin oitis syyttävän piston kurjassa sielussani. Hevoset odottavat aamuheiniään! Pyjamanlahkeet liehuen painelin pitkin pihaa heinätankkauksella. Eivät lambadatkaan aivan vaiti olleet, moitetta tuli. Samoin kanalasta. Ja Nasse, se ryökäle kipitti perässäni ja yritti tuijottamalla saada minut muuttumaan neu-pötköksi.

Vain veljekset hulluudessa, ihanat huolettomat mustanaamiot, kirmailivat tyytyväisinä kohti laitumen hiiriapajia.

Hevoset olivat kuitenkin aivan rauhallisia, ei se tainnut ollakaan niin justiinsa. Tamma nyykötti naama nurkkaa päin ja Skogspojke hengaili väliaikaisella ovella iloisena kuin aina.

Molemmille on yön aikana ilmestynyt muutamia valkoisia täpliä, himmeä Luja -on peittävä ja kestävä maali... just. Nyt on hevosetkin vähän niinkuin Tikkurilan värikartta. Näytteet päässä.

Tallissa näyttää tältä:

Sisäovelta ulos asti

Päätyovelta katsoen

Karsinoiden tilanne lauantai-iltana

Eilen tein todella pitkän päivän. Sitä yksin ollessaan tulee välillä ankeitakin ajatuksia päähän ja taisinpa tirauttaa pari itsesäälin kirvoittamaa kyyneltäkin. Väsymys vtuttaa välillä. Onneksi se on ohimenevää ja uusien energiapuuskien avulla sitä jaksaa taas jatkaa.

Aamuhan alkoi ihan normaaliin aikaan, puoli kahdeksan maissa saattelin hevoset tarhaan ja jäin putsaamaan yömajaa. Samalla kuulostelin milloin säilöheinäpaaleja tuova traktori sytkyttelee pihaan. Ja tulihan se, heti kun olin saanut kuormalavat raahattua paalien varastointipaikalle vanhan tienpohjan maastoon. Ne kuormalavat ovat painavia, kokeilkoon ken ei usko. FIN-lava on jykevä.

Sitä samaa rataa koko päivä, sinne sun tänne ja sitten vielä tuonne. Vie mennessäs tuo tullessas (ja palaa hakemaan kun et kuitenkaan muistanut).

Iltapäivällä sateli säännöllisen epäsäännöllisesti eikä toivomaani tilaisuutta kukkapenkkien pikaruoppaukseen tullut. Jääkööt nyt sitten vielä toviksi reuhottamaan.
Hevoset otimme sisään tavallista aikaisemmin, ei niillä ollut mitään tekemistä sateessa ja pimeässä tarhassa. Iso-J talutteli Metsänpojan ja lupasi opetella hevosten siirtelyn ja ruokinnan perusasiat, pärjää joskus ominpäinkin.

Alkuillasta saimme kahviseuraa, Iso-J:n serkku perheineen pysähtyi ohiajaessaan. Tajusin, miten vähän minulla on kodin ulkopuolisia ihmiskontakteja nykyisin. Pieni piiri ja pienemmäksi käy. Älkää siis kukaan ihmetelkö kun nokakkain tavataan, saatan olla tavallista tylsempää seuraa kun en oikein osaa enää jutella mistään, smalltalkkauksesta puhumattakaan. Mie oon mualta, antakkee armoo!

Ja saunan jälkeen olin vakiintuneeseen tyyliin aivan tasaraha. Nuokuin juhlistamassa lauantai-iltaa soffalla ja selasin tylsämielisenä iltapäivälehtiä. Kaksi lasillista (vajaata) punaviiniä ja tämä täti meinasi nukahtaa karppausohjeiden ääreen. Raskas työ ei todellakaan vaadi raskaita huveja, unta se vaatii vastapainokseen.

Tänään olin sitten itselleni armollisempi. Aamun pihakierroksen jälkeen palasin takaisin soffalle ja ryystän kahvia. Ennen puolta päivää en mene ulos, en raksalle enkä edes kanalaa siivoamaan. Se ei voi olla niin tunnista kiinni etteikö edes sunnuntaina olisi varaa löysäillä.

Päivän suunnitelmiin kuuluu naulakko- ja koukkuvaraston inventointia, talliin tarvitaan kaikenlaista säilytyssysteemiä. Jos se homma ei nappaa, otan auton ja käyn naapurikuntien puolella laittamassa isovanhempien haudat siistimpään kuntoon. Vieläköhän niitä kanervia on myynnissä?

Huomisesta alkaa taas normaali kouluviikko, herättelin nuoremman perillisen seurakseni yhdeksältä, toinen vielä nukkua töhöttää. Ja maanataiaamu on ankea.
Tänään on kuitenkin sunnuntai eikä tänään maanantaita kannata märehtiä.

Jotta näin. Haukotus. Venytys. Ja lisää kahvia!