Issee viskasi

"Issee viskasi" sanoi Ryynäsen Imppa kun isä-Hilippa lensi peltoon persiilleen. "Ei ou viskanna" sano Hilippa -ja tarina jatkuu omalla painollaan.

Simpauttajansa lukeneet tunnistavat tekstinpätkän... Meillä ei issee viskanna mutta Nasseepa viskasi, Tupaterrierille sattui eilen harmillinen black out ja muistikatkos.

Kerron lyhyesti:
Olin juniorin kanssa siivoamassa hevosvoimien parkkipaikkaa, sontakärry täyttyi ja aurinkoisessa säässä homma sujui mukavasti. Nasse hääräsi keppisavottaansa jossain siinä ympärillä.

Seuraava havainto oli, kuinka naapurin nuori isäntä harppoo peltojen poikki meitä kohti ja kantaa jotain. Kantaa Nassea! Hätä! "Onko se kunnossa? Mitä sattui?" huusin ja jähmetyin niille sijoilleni, kädet meni veteläksi ja polvissa heikotti, nytkö on Nassen päivät nähty?

Lähemmäs päästyään tajusin, että koira on tyynen tyylikkäästi sylissä ja katselee meitä sillä samalla ilmeellä kun se katselee vieraita minun kainalostani. Rekkuhan on kätevän kokoinen napata kainaloon silloin, kun koiran ei tarvitse ängetä tullaamaan tulijoiden housunpuntteja.

Sitten, PING! Lamppu syttyi koiran pään päällä ja se puolittain tunnisti minut. Vilkaisi kantajaansa ja tuli tervehtimään minua. Näki kuinka jokin ratas vieläkin jäkitti koiran päässä kun se pohti kumpi on kumpi. Vähitellen Nassellekin ajatus kirkastui, totuus valkeni ja hieman nolona istuskeli vieressämme. Kehnolainen miten säikäytti.

Koira oli kuulema kipaissut rajamuurin yli naapuriin ja pyrkinyt hyvin tarmokkaasti sisään. Kurkkinut ikkunoista ja vinkunut ovella. Isäntä oli jo kerran sen usuttanut meillepäin, mutta koira oli tullut oitis takaisin ja pyrkinyt entistä ponnekkaammin sisään. Eihän siinä auttanut muu kuin naapurin ottaa koira kuljetukseen ja tarpoa meille.

Eihän tuolle tapaukselle ole muuta selitystä kuin se, että Nasse meni suunnista sekaisin ja tuli joku muistipätkäys, black-out. Voi vietävä, noinko se seniliteetti iskee, kuin salama keskellä kirkasta päivää?
Eikä tuo koira ole vielä kuuttakaan. Nyt se oppipoika äkkiä tänne koulutukseen ennenkuin Nassesta tulee ihan horisko eikä osaa enää opastaa seuraajaansa torpan tavoille.

Iso-J pakkasi kiesinsä ja rullaili kuutostietä etelään, me jäimme torpalle ja tyttöjen illan kunniaksi tein pannaria. Vanhempi perillinen ilmoitti tahtovansa pannarin sijasta luumutorttuja. Ja teki itselleen neljä. Ei meillä siltikään Joulusesonkia ole aloitettu, juniori vain virittelee taitojaan varsinaiseen torttusesonkiin. Minulla jo suu napsui glögikautta ajatellessani. Ovat muuten jo tulleet kauppoihin, glögimehut!

Tamma nautiskeli hieronnasta (emänttee viskasi) ja seisoi sitten tuulen tuiverrettavana, pölypilvi pakeni kuvasta vasemmalle. Hauskan näköistä, eikä tietenkään osunut kuviin.

Samaisen koirankantajanaapurin vaimo, Minna, tuli neljältä ja käytiin hevosten kanssa kävelyllä. Muut ne lenkkeilevät koirineen, meillä lenkkeillään hevosten kanssa.

Oli varmasti mainion näköinen karavaani, ekana tarpoi vanhempi Perillinen, sitten minä tamman kanssa, Minna Metsänpojan kanssa ja Metsänpojan selässä keikkui nuorempi Perillinen. Peltoja ympäri, tienreunaa pitkin ja omenatarhassa välitankkaus. Hevoset päristelivät innoissaan ja tulihan siinä maastossa tarpoessa itsellekin lievää puuskutusta.

Oikein hauska tunti ennen iltahämärää.

Hevosillehan lenkki ei ollut vielä mitään, höntsäilivät tarhassa vielä pitkän tovin ennenkuin malttoivat hiljentyä iltapäiväheiniensä ääreen.

Kuvasta näkee hyvin, ettei näiden samaan tahtiin askeltavien kavereiden kokoero ole kummoinen. Hätäisesti viisi senttiä. Joten tamma on pienhevoskokoa, kelpo poni.

Vielä illallakin mietin koiraa jolla kovalevy jumitti niin massiivisesti. Onhan se toki niin, että työntiimellyksessä koiraltakin voi mennä suuntavaisto sekaisin, eihän tässä itsekään aina täysillä valoilla kulje.

Ilta oli kylmä ja yö kävi varmasti pakkasen puolella. Syksy alkaa kääntyä kylmän puolelle ja ilmassa on talven tuoksua.

Tongittiin perillisten kanssa talvitakkivarastoa ja todettiin kaikkien takkien hihojen kutistuneen kesän aikana. Höh ja pyh. Onneksi yksi takki oli vielä siedettävän pituinen joten se kelpuutettiin käyttötakiksi. Muut etsivät nyt uutta käyttäjää.

Veeralla alkaa olla talvitakki mallillaan. Samoin Orvokilla ja Vapulla. Pitääpä jättää keritsijälle soittopyyntö, tulkoon katsomaan ja kerimään kun löytyy sopiva ajankohta. Eikä me taideta raskia yhdestäkään päkättimestä luopua. Niille rakentuu ihan hyvän kokoinen karsina tallin yhteyteen.

Tänään olen jo käväissyt kaupungilla. Taas kerran Skodzilla osoittautui tilaihmeeksi, nyt sinne tungettiin hemmetin pitkät kulmapeltirimat, ne tarvitaan vesiboksiin suojaamaan seinän ja harkon liitoskohtaa roiskeveden tihutöiltä. Sentti lisää pitutta rimoille ja olisivat jääneet sinne.

Samalla keikalla täydensin hevosten kivennäisainevarastoja ja nappasin kananrehusäkillisen kuljetukseen. Sitten kurvailin tyytyväisenä takaisin kotiin. Ja muistin, että se ajokorttihomma unohtui taas!

Huomenna on hiljainen pakko hoitaa asia tai kohta seistään tienposkessa hiljaisena tyttönä poliisin nuhdeltavana.

Tämä on Titan hillopurkki. Sille on kavereitakin. Joten jos suinkin maltat poistua Majakarilta hetkeksi, ei tarvitse tyhjin subaruin pois kaasutella.

Nyt maanantain aikataulu siirtyy astetta haastavammalle osalleen, perillisten kyytimiskeikat kolkuttelevat jo vuoroaan.
Yks sinne ja toinen tänne.

Vettäkin sataa ja tuulee. Olisi kaikki masentelun elementit koossa mutta nyt ei moiseen ole aikaa.

Oli sitä paitsi niin mahdottoman mukava viikonloppu ettei tässä kehtaa nillittää.

Iso-J tosin nillittää, joutuu hiertymään myyntikokouksessa siellä kehä kolmosen ahtaamalla puolella. Vasta huomenna on baana auki kotikarjalaan saakka.

Toimeliasta viikonalkua sinullekin! Ole varovainen, ettei viskkoo...