Tästä se lähtee

Kullervo the Kukko toimitti kiireesti rouwansa katon alle, taivaalta rätkii ensimmäiset näytteet tulevan talven lumista.

Yöllä tuuli puhkui huimalla voimalla ja yhdeksän aikaan se alkoi, lumisade.
Aamulla olin kaukaa viisas, kerrankin, ja huputin hevoset hyvän sään aikaan sadenuttuihin. Vähän jänskätti semmoisessa tuulessa taluttaa kahta hevosta, mutta nätistihän ne lompsivat perässäni. Aamiaisheinät tarjoillaan tässä talossa ulkosalla, mitä sitä sisällä vetelehtimään. Ulkona maistuu ruokakin paremmalta.

Tuntui vähän oudolta katsella Äitikullan residenssin suuntaan kun siellä ei ollutkaan aamuvalot. Hissuttelin sitten itse laittelemaan niitä päiväsäädöille ja kuuntelemaan Patsy-mummon murheita. Kattiparka on vähän hukassa kun aamiaistarjoilu ei ollutkaan niin hienotunteinen. Noh, parhaani yritin ja silittelin Patsya lohdutukseksi. Lohdutti meitä molempia, kissa jäi hyrrittämään.

Iso-J laittoi justiinsa kuvaa kuutostieltä, siellä on muutama äkkinäinen kuski huitaissut tiehallituksen puolelle ja pelastusväki lipsuttelee avuksi sinne minne ehtii. Talvirenkaiden asennus ei sitten mennyt ihan nappiinsa, meillä se oli suunnitelmissa viikonlopuksi. Pitää vähän suunnitella pakollisia ajoja sen mukaan miltä ulkona näyttää ja mitä lämpömittari kertoo. Illaksi ei passaa jättää mitään ajeltavaa, iltaa kohti vain viilenee. Eli jäätyy.

Turvallisia kilometrejä kaikille teille, ajelkaa ennakoiden!

Eilisestä piti mainita vielä yksi juttu. Ajoittain kuvittelen pääseväni edes hajulle Suomenhevosen sielunelämästä, eilen oli jo lähellä. Naapuri-Minnan kanssa otettiin pitkänaamat töihin. Metsänpoika sai kuolaimet suuhunsa ja näytti aivan ratsuponilta, sötnos söpönokka.

Sitä samaa maastakäsittelyä tehtiin kuin ennenkin, sillä erotuksella, että minä touhusin tammasielun kanssa omiani ja Minna ponin kanssa omiaan. Yleensä tamma on huolestunut heti kun kakara häippää maisemista, niin eilenkin. Mutta palautui kiitettävän nopeasti takaisin kuulolle eikä hätäillyt isommalti.

Tupaterrierille iski just väärällä hetkellä black-out, aloitti julmetusti haukkumaan pellolla tarpovan Metsänpojan perään "Mamma, tuolla on keltainen hirvi" -asenteella. No eihän siitä muuta seurannut kuin epäjärjestystä. Onneksi mitään vahinkoa ei sattunut ja erittäin hyvässä järjestyksessä Metsänpoika marssitettiin takaisin tarhaan.

Matka Suomenhevosen sielunelämän syövereihin on kuitenkin pitkä, välillä sen toleranssi on pidempi kuin omani. Iloinen yllätys oli kuitenkin tuo eilinen osoitus tamman työmoraalista. Kohta tulee taas turpiin henkisesti. Eihän se nyt turhan helppoa saa olla, hevosharrastus. Eikä pessimisti pety.

Pahus tuota koiraa.. pitää ilmeisesti viedä tutkittavaksi. Onko se nyt sitä seniliteettiä, heikentynyt näkö vai mikä ihme nyt tuommoisia lapsuksia teettää? Skarppi koirahan Nasse on tähän asti ollut. Eikä vielä vanhakaan, vasta kuudetta vuottaan pötkii.

Päivä sensijaan pötkii jo puolessa, nyt on aika sonnustautua maalausromppeisiin ja siirtyä sutimaan. Siellä ne karsinan seinälankut nyt odottavat uutta väriä ja kaksi ekaa rautapalkkiakin vaatii käsittelyä.
Voi jännää, näin se homma edistyy. Kohta pääsen suunnittelemaan tallin tupaantuliaisten tarjoiluja.
Sitä ennen on kuitenkin etsittävä käsiin tärpätit ja turpentiinit, vielä on pitkä matka ja paljon hommia ennenkuin päästään glöginkeittelyyn.

Ulkona sataa lunta edelleen ja tuuli ulvoo nurkissa kahta kovemmalla kiukulla. Kyllä se nyt taitaa talvea tehdä. Ainakin antaa uskottavat näytteet. Vielä on talvi voimissaan!