Iltaa!

Pikkuinen Perhoangervo ja sen pieni kaveri löytyivät Kukkopenkistä, samoissa ruukuissa kuin tullessaankin. Joku on selvästi kipaissut penkin ohi liian monta kertaa, aina liian nopeasti. Ja silmä on tottunut kivellä kököttäviin taimiruukkuihin.

Huomenna ryhdistäydyn ja istutan nuo reppanat, liljapenkkiin sinne minne kuuluvat.

Maanantai ei valjennut, ei sitten millään. Pelkkää harmaansekaista suttua. Sumu ja pilvet sekottuivat sopivaksi puurovyyhdiksi eikä saanut selvää missä synkeys vaihtuu ankeudeksi.

Iltapäivällä tuli kummallinen valoilmiö, tuuli raivasi sotkusuttupilvet pois ja ihana aurinko pääsi näyttäytymään! Olipa sitä ollutkin jo ikävä.

Tänään sen kuitenkin taas konkrettisesti huomasi, menemme kohti kaamosta. Vääjäämättä.

Tämä sinnikäs omppu ei anna talvelle periksi. Tuo nimenomainen omenapuu on torpan ompputarhan vanha lajike, makea ja suloinen pikku omena. Löysin takkini taskun syövereistä 5 omenansiementä ja muistinkin ottaneeni ne tuon samaisen puun hedelmästä talteen. Laitan multiin ja toivon onnekasta itämistä.

Jotain kylmäkylvöksiä olisi syytä tehdä. Ainakin ne kanadanvaahterat pääsevät talveksi ulos, katsotaan sitten keväällä mitä laatikosta löytyy. Toivottavasti runsain mitoin pieniä ja pontevia vaahterantaimia! Niille on tilausta, koko tontin pohjoislaita kaipaa tuulenhalkaisijoita.

Unikotkin alkavat olla valmista tavaraa. Hauskoja nuo siemenkodat. Tänä vuonna jätän ne talventörröttäjiksi, siemeniä meillä on jo runsain mitoin jemmassa.

Timpuri-Paavo kävi tuomassa kaltereita ja hevosboksien ovet. Illan hämyssä hiippailin maalaushommiin ja sain sittenkin töhrätyksi kaksi kalteria ja boksien ovien kehykset. On tymäkkää tavaraa se Hammerite, perin pottumaista levitettävää. Mutta uskon, että lopputulos on kaiken vaivannäön väärti. Pakko olla tai mie nostan metelin!

Jätin huippuimurin töhisemään yöksi, maalin katku oli aika jäätävä. Ja omat kätöset, pikku handut, ne ovat kuulkaa niin karrella, niin karrella. Lakkabensiinimarinoidut työhanskat eivät ehkä olekaan mikään kätösten ihmenaamio. Tai joo... ovat ne. Näpit marinoituvat myös.

Oikein reippain ottein jynssäsin käteni puhtaaksi maalista ja liuottimista, kuumaa vettä ja saippuaa. Tuhannen ääliö, melkein lähti nahkatkin. Yöksi on parasta vetää elmukelmut rasvakerroksen kanssa käsiin, ei näistä muuten enää kalua tule.

Huomiseen maalausurakkaan varustaudun vähän paremmin käsinein.

Naamakirjan kautta sain yhteyden serkkulikkaani. Hän asustelee melkein näillä samoilla kunnahilla ja yllättävää kyllä, laittelee ravureita kotitilallaan. Oitis äkkäsin tuhannen taalan tilaisuuden päästä itseäni viisaamman oppiin. Lupasi autella aikataulujen sallimissa puitteissa. Hieno homma!

Eihän noista meidän karvajyristä ole juoksijoiksi mutta jos nyt edes vähän tutustuttaisiin ajohevosen ammattiin. Sitten joskus, hyvällä säällä.

Metsänpoika oli tänään varsinainen kauhukakara, ilkimysten esikuva ja painajaismainen riiviö. Kävi härkkimässä Kaunosielua ihan jatkuvasti, härnäsi aikansa (veteli häntäjouhista) ja livisti karkuun. Tamma jumppasi helmi otsalla yrittäessään saada takapotkua osumaan, mutta eihän se niin mene. Kakara oli jo kaukana kun tamma sai punnerretuksi peräpäänsä ilmaan ja potkuasemiin.

Ja aikansa riehuttuaan Metsänpoika parkkeerasi veräjälle ja vaipui omasta mielestään ansaittuun päiväuneen. Hulttio!

Uneen vaipuminen ei kuulosta tähän aikaan illasta yhtään hullummalta joten taidanpa löntystellä yläkertaan ja raivata sängystä tilaa itselleni. Kissoja siellä on jo ruuhkaksi asti.

Tollo-Elli on ominut ison sängyn itselleen, että osaakin lojua siellä omahyväinen ilme pienellä kissannaamallaan. Ottaa näköjään sisäkomennuksesta kaiken riemun irti. Aamuisin Elli tulee näön vuoksi vähän mankumaan ovelle, saattelee Veljekset Hulluudessa pihalle. Ja tömpsyttelee sen jälkeen takaisin nukkumaan. On näköjään jo hoksannut, että tähtimisset ropisee kippoon helpommin kuin myyrä luopuu hengestään. Pitkään se kesti, Elli ei ole penaalin terävin kynä.

Eikä sen puoleen tämä alakuvankaan kaveri, hyvää yötä!