Se siitä Lokakuusta

Kylläpä on ollut harvinaisen ankea maanantai. Päänsärkypannahinen meinasi romuttaa koko päivän. Muutaman aamupäivän tunnin kuuntelin kipua ja särkyä ja toivoin jymyburanan tehoavan. Uni tuli ja vei kivun pois.

Iltapäivällä olikin sitten ihan rivakka työkondis. Ja tuli muuten rivakasti pimeäkin. Miten se nyt noin äkkiä muuttui sysipimeäksi, jo iltapäivällä??

Auringosta näkyi tänään satunnaisia hajasäteitä, kävi vain vilauttelemassa ja luikki taas pilvimassan taakse piiloon. Luuseri!!!! Toisaalta sääliksi jo käy aurinkoakin. Onhan se koko kesän helottanut joten kyllä keltä tahansa on tähän aikaan vuodesta ns. paukut loppu. Joku d-vitamiinikapseli on vain surkea korvike aidolle aurinkoenergialle.

Sain lukijapostia Kanadasta, kiva ja kiitos! Ihan minä tarkoituksella kytistin Orvokki the Sweetfacea kamerani kanssa, toivoin oikein muikeaa lambi-ilmettä ja semmoinenhan irtosi vallan helposti. Orvokki on kiva!

Tuossa lisää kuvaterveisiä Kanadaan, korkea taivas Karjalan kunnailla. Kuvattu lauantaina.
Joskus on taivas on aivan viiruinen, yläpuolellamme kulkee ruuhkainen lentoreitti keski-Euroopasta kaukoitään. Flightradar.comin kautta on näppärä tsekkailla mikä kone milloinkin halkoo taivasta:

http://www.flightradar24.com/ On niitä muitakin lennonseurantapalveluita, minä olen jumittanut tuohon.

Onneksi isot jetit lentävät niin korkealla, ettei niiden jyminä kanna maahan saakka.

Hassua muuten se, että tänä aamuna tullut skypepuhelu Espanjasta koski hevosten karkureissua. Tieto Espanjaan oli kiirinyt Kanadan kautta! Taivaalla kulkee muutakin kuin pilviä, tietohan se sielläkin sinkoilee sateliitista toiseen.

Kesäaika meni jo, nyt taitaa käydä Lokakuukin vähiin. Huomenna pitäisi masennella Marraskuuta. Onneksi tänä vuonna Marraskuussa on normaalit 4 maanantaita. Viime vuonnahan niitä oli viisi ja minusta se oli perin epäreilua.

Ankee, tympee ja pimee. Ja märkä. Semmoinen on kurja Marraskuu. Onneksi silloin on usein satanut vähän lunta, mudanruskeaa maata värittämään. Täytyykin yrittää hyödyntää lumisateiden anti ja napata jokunen Joululavastus.

Tänä vuonnahan me näköjään saadaan myös Tallin Joulu -aiheisia kuvia. Tuskin me mitään seimihommaa rakennetaan, mutta laitetaan hevosille hassut pukinparrat ja tonttulakit... maltan tuskin odottaa *hihitystä*

Soppa-poni päätti sitten poseerata välillä näinkin. On se huima. Ja näyttää ylisöpöltä pukinparrassa. Pitää olla salamannopea kuvaamisessa, Soppa vetelee parran ääntä kohti salamaakin nopeammin.

Metsänpoika sai todellakin uuden nimen, Soppa sopii tälle kakaralle kuin nenä päähän. Jätkä nyt vain näyttää aina hankkiutuvan noloihin tilanteisiin ja kaikenlaisiin sekaviin tilanteisiin. Niinkuin nyt se "ai tekin käytte täällä" -ilme kun kohtasimme sunnuntaiaamuna siellä hautausmaan käytävällä...

Vaikka näiden hönttiäisten kanssa köyhtyy ja harmaantuukin nopeasti, saa niiltä kyllä myös paljon hevosvoimia. On se niin erilaista jakaa arki hevostensa kanssa, hyvässä ja pahassa.

Tähän loppuun vielä kuva, jonka olen jakanut facebookissa. Otin jakeluun surutta ja jatkan jakelua täällä. Tähän on hyvä lopettaa Lokakuu ja joo... öh.. asennoitua Marraskuuhun!

Tapahtui tänään

Tämä sunnuntai alkoi vähän eri tavalla kun suunnittelin.
Menin kesäajan mukaan seitsemän maissa ulkoistamaan hevosia. Ja tallin ovi oli auki. Ei hevosista jäljellä kuin pari paskaläjää ja haju. Kavionjälkiä pitkin pihaa.

Soitin 112 ja tein ilmoituksen kahdesta kadonneesta hevosesta. Kohta sain kaivatun puhelun, hevoset ovat läheisellä hautausmaalla, hengissä ja kunnossa.

Kaahasin sinne skodzillan renkaat soikeina ja Iso-J:n kanssa otettiin seikkailijat haltuun. Metsänpoika seistä tönötti keskikäytävällä iloisena kuin pikkuinen poninen osaa olla, tamma esitti liitoraviliikkeitä vähän kauempana, mutta tuli heti luokse kun näki meidät. Käppäiltiin neljästään kaikessa rauhassa kotia kohti ja saatiin kaverukset hyvässä järjestyksessä tarhaan aamuheinilleen.

Aamuyöllä, noin 04.30 kuulin aivan selkeästi pihalta omituisia ääniä, auton ääni kuului unen läpi kumman läheltä ja aivan kuin hevonen olisi ravannut nurmella. No olihan se ravannut, taloa ympäri oli menty, syöty omppuja ja käppäilty siellä sun täällä. Pitkään makasin valveilla ja yritin ymmärtää kuulemaani. Enhän minä ymmärtänyt lähteä pimeään katselemaan sen enemmälti, hevoset kun oli illalla lukittu talliin aivan niinkuin ennenkin.

Ei asialle ole mitään muuta selitystä kuin se, että meille tehtiin murtoyritys. Hevoset eivät saa isoa päätyovea auki, ulkoapäin se on kammettu jollain sorkkaraudalla auki. Uusi pienempi käyntiovi oli lukossa. Oli rosvopaskiaiselle ylläri kun oven takana odottikin utelias hevosennaama ja ilmeisesti tuli äkkilähtö.

Kyllä tämä asia poliisille menee, eihän sitä tiedä onko tällä kulmalla tehty enemmänkin tämmöistä. Toivottavasti oli joku surkea rosvosakki, pelottavampi vaihtoehtohan on se, että joku teki sen tahallaan... hätisti hevoset yöhön :-(

Äitikulta oli herännyt samoihin aikoihin, samoihin ääniin. Mutta ei hänkään ollut noussut tarkistamaan tällä kertaa.

Voi voi... nyt pitää Muumitalokin lukita yöksi. Ja hankkia pari liiketunnistimellista valoa lisää.
Onneksi mitään oikeasti isoa vahinkoa ei tapahtunut ja hevoset ovat tallessa.
Säikäytti kovasti.

Kesäaika päättyy

Kuvasta näkyy jotta tänään oli Karjalan taivas sininen ja seesteinen. Taalainmaan koivu ei ehkä ole tyypillisin koivulaji näillä korkeuksilla, mutta minusta se sopii moderniin karjalaisuuteen kuin.... öh... koivu karjalaan!

Hieno päivä, harvinaisen upea lopetus vuoden 2011 kesäajalle.
Aamulla ulkoistettuani hevoset laahustin soffalle ja kas kummaa, puolihorroksessa pötköttelin kymmeneen saakka. Sitten käskytin perillisen keittämään mammalle ahkeruuskahvit ja tilasin tarjoilunkin. Eikä hävettänyt laiskuuteni yhtään.

Onneksi Patentti-Paavo tuli hakemaan loppuja hitsausvehkeitään ja oli pakko raahata bärsse ulkoilmaan. Siinä joutessani siivosin hevosten yösijan ja suunnittelin päivän strategiaa.

Veeran mäkätys säesti tuumailujani ja olisin tilannut Neville Noutajan hakemaan Veeraa patapatamaahan mutta puhelinkehnolainen oli tuvassa. Veeran henkikulta säästyi. Taas kerran.
Meillä käyneet tietävät miten järkyttävän rumalla äänellä Veera kurlaa. Varsinainen räkäkurkku.

Iso-J riehui torpassa siivousvimmassa ja minä viisaana kärräsin sontaa, visusti kaukana talosta.
Se ei ole naisten eikä lasten katsottavaa kun Iso-J siivoaa. Äärimmäisen rasittava kokemus, vieläkin ahistaa.

Nämä kaksi älypäätä tullasivat kukkapenkkiä. En minä tiedä mitä ne sieltä löysivät tai kuvittelivat löytävänsä mutta tavallista hölmömmän näköisinä seisoivat keskellä nuupahtaneita kuunliljoja.

Minä löysin pari ylläriä, tässä ensimmäinen:

Pulsatilla taitaa oikeasti uskoa, että lämmin syksy on sama kuin aikainen kevät. Hyvänen aika sentään miten osaakin olla pieni, suloinen ja karvainen.

Toivottavasti reppana hoksaa nyt pistää nuput kiinni ja vaipua talviuneen, kevät koittaa vasta monen kuukauden kuluttua.

Enkä edes uskalla katsoa mitä tapahtuu kevätkaihonkukan ja jouluruusujen kommuunissa. Hyvin todennäköisesti helleborus värkkää nuppuja.

Tämmöinen lämmin syksy taitaa tehdä kepposia muillekin, katsokaas nyt tätäkin kurjaa poloista:

Jepjep, kevätesikko kukkii täyttä häkää! Kohtapian helotus kuihtuu kun Marraskuu pakkasineen jyrää pienet hennot kevääntuojat. Hämärä luonto!

Iltapäivällä siirryimme Iso-J:n kanssa tallityömaalle. Tulin tutuksi Saku -sokkelimaalin kanssa. On se vaan jännä miten muutama litra valkoista maalia piristää, harmaan betoniharkon etenkin.
Ihan tarkoituksella en laita yhtään remppakuvaa tänään, niitä sitten kyllästymiseen saakka lisää myöhemmin.

Huomiselle on varattu iso ämpärillinen kalkkivelliä. Kunhan ei olisi tappion karvasta kalkkia ;-)
No ei, voitonriemuisena läiskin sitä kiviseinille ja toteutan unelmaani.
Tallista tulee käsittämättömän kiva. Ja mikä parasta, asukkaatkin ovat kavioeläinten aatelia. Metsänpoika tosin vähän porsasteli yön hämärinä tunteina. Veti Tammakainon narupäitset köysineen lattialle ja kusi ne likomäriksi.

Orvokki-rouva lähettää terveisiä Kanadaan! Suloinen Orvokkimme, oman rotunsa aatelinen.
Kyömy nenä ja kaikki.

Illan ohjelmassa on retrohenkisesti lämpimiä voileipiä ja perheleffa, Johnny English.
Yön tunteina kellot siirtyvät tunnin takaisin kesää kohti ja päivä pitenee tunnilla. Hölmöläisten hommaa sanon minä, tulee se talvi ilman virallista talviaikaakin.

Tänään vietetään kuulema Halloweenin suomalaista versiota. Meillä pantiin sen kunniaksi muutama lyhty puutarhaan. Valitettavasti en saanut kuvia käsivaralla onnistumaan, tässä tämmöinen salama-avusteinen kesäkauden päättäjäiskuva Kukkopenkistä päättäköön päivän hölinät.

Samaan aikaan tuolla taustalla perilliset soittavat skypepuhelua Epsanjaan, maailma on niin pieni nykyisin...

Leppoisaa lauantai-iltaa! Terkkuja torpalta kaikille teille. Ja Lotalle tervetuloa lukijaksi.

Hyvä viikko

Viikko on nyt niin hyvällä mallilla, että tästä se voi muuttua vain leppoisammaksi. Perjantai vähissä, edessä kaksi vapaapäivää. Eli aivan parhaita työpäiviä...

Nyt on saunan jäljiltä niin rento ja letkeä olo, hädintuskin pysyy valveilla. Oltiin saunaretkellä takkatuvalla, paistettiin takassa makkaraa ja höpistiin hölmöjä, koko perhe. Ja Nasse.

Patentti-Paavo on tänään lopetellut omaa urakkaansa ja kuitannut palkkansa. Me kuittasimme vastineeksi kaikki odotukset ylittävän kotitallin ja opettavaiset viikot ammattimiehen työtä aitiopaikalta katsoessamme.

Nyt mielen täyttää kiitollisuus ja hyvä olo. Huomenna sitten toivottavasti uusia kuvia ja välillä vähän muutakin kuin remppatyömaata.

Heipatihei!

Valmista tulee, hiljalleen

Pyytelen jo etukäteen anteeksi teitä ei-hevosihmisiä, tämä postaus on enemmän kuin vähän talliremonttiaiheinen. Se mokoma kun vie aikani, ajatukseni ja rahani. Onneksi alkaa vähän kerrallaan tulla valmista.

Tänään saatiin kalterit ja ovet paikoilleen.
Hiljainen vihellys pääsi ilmoille, hyvältä näyttää.
Itse asiassa, eihän tuonne hohtavaan valkeuteen tohdi vähäisiä maalaishevosia laittaa, luulevat päässeensä taivaan iloihin ja ryhtyvät leijumaan.

Viimeistelymaalausta vaille valmis

Oli puhetta patenttiratkaisusta jolla pidetään uteliaan Metsähevosen hampaat ja juoma-astian vedet sopivasti kurissa. Kas kun Metsänpojalla on joko vallan huima ryystö tai/ja tapa kipata 50 litrainen palju nurin. Aamulla se on joka tapauksessa tyhjä ja lattia märkä.

Noh, minä nyt kohtuullisen ylpeänä esittelen tämän meidän versiomme. Ylemmässä kuvassa on luukku joka on karsinan etuseinässä.

Sesam aukene!
Luukussa on kiinnitysosa jossa on yllättävän hyvin yhteensopiva tasareinäinen ämpäri. Vetoisuus 20 l.
Ämpärin voi nostaa pidikkeestä pois pesua varten ja täyttää tuossa paikallaan. Vesihän meillä kulkee letkulla lämpimän verstaan puolelta, muutaman metrin matkan takaa.

Vaikka ämpärin voikin nostaa pois pidikkeestä, en usko, että edes Metsänpoika jaksaa hampaillaan nostaa vesilastissa olevaa ämpäriä pois paikoiltaan. Tai eihän sitä tiedä eikä ponia pidä aliarvioida. On se vaan pikkuisen kiinalainen arvoitus se nostohomma ihmisellekin. Eikä ämpärin takalaita nouse hahlosta ulos ilman pientä kikkakakkosta tyhjänäkään.

Hevosen puolella näyttää tältä.
Ämpäri on paikallisen varustemyymälän valikoimista. Hintaa ämpärille oli merkitty n. 33 € ja kolmella pultilla kiinnitettävälle telineelle n. 11 €. Harvoin näkee noin tukevaa ja tanakkaa vesiastiaa.
Panin paljon rahaa ja uskoni tuohon kapistukseen.

Aika näyttää oliko toimiva homma.

Ettei totuus unohtuisi, tuossa on vielä yksi oven aihio maalausta vartomassa. Ja ritilähomma on mittatilauksena väsätty lattiakaivo. Kestää vaikka tankin painon, ei notku hevosenkaan kavion alla.

Harkkoseinä vaatii maalausta ja tuohon tilaan pitäisi löytää vähän kaappeja. Kierrätyskeskus on ensimmäinen ja toivottavasti ainoa ostoskohteemme. Uskoisin sieltä löytyvän kaappi jos toinenkin. Työtaso meillä jo on. Tänään sain hienoja takorautaisia naulakoita, niitä pitää sovitella ja mallailla ajan kanssa ja ajatuksella.

Maalaushommista puheen ollen, kuvassa Torpan Armon viime aikojen työasu. Vanha kunnon Maupitin purjehdusnuttu alkaa olla ns. parasta ennen kamaa.

Eivätkä nuo harmaat Touhopöksytkään enää aivan freesit ole. Mulla on peräti kolmet harmaat Touhot (Iso-J:n antama nimi rumille ja lököttäville collarihousuilleni) ja kaikki samassa kunnossa.

Rohkenen lähestyä Joulupukkia pienellä pyynnöllä uusien Touhojen merkeissä.

Laitan kolmen setin viimeiseen käyttörundiin ja sen jälkeen pidän niille hiljaiset kiitoshetket, hyvät olivat ja hyvin palvelivat.
Rumat mutta uskolliset Touhoni. Tres Amigos!

Muutoin elämä Torpalla sujuu entiseen malliin.
Ikkunoita ei ole pesty tälläkään viikolla ja Tupaterrieri ukkoutuu.

Onkin kehitellyt aivan uuden ruokaseuralaispalvelun valmiusasennon. Tuolleen ei näe pöydälle mutta muruset ja sattumat yltää kyllä lipaisemaan mikäli niitä osuu ns. hollille.

Käsittämätön kaveri, notkea ja elastinen. Nasse.
Uusia vastaavia ei ole saatavilla, tuo on uniikki ja arvokas.
Ja hyvin hyvin rakas.

Pitkä päivä alkaa vaatia veronsa. Saunan kautta petiin.
Iso-J:n päivä se vasta pitkä olikin, viideltä oli jo eväitä värkkäilemässä ja kuudelta baanalla. Tuli just äsken kotiin.

Huomenna kuulema samanlainen reissu. Perjantaina on vain lähialueliikehdintää ja treffit hierojan kanssa. Tarpeeseen tulevat ne treffit, jumissa koko ukko.

Nyt sinne saunaan ja sitten lepo!

Iltaa!

Pikkuinen Perhoangervo ja sen pieni kaveri löytyivät Kukkopenkistä, samoissa ruukuissa kuin tullessaankin. Joku on selvästi kipaissut penkin ohi liian monta kertaa, aina liian nopeasti. Ja silmä on tottunut kivellä kököttäviin taimiruukkuihin.

Huomenna ryhdistäydyn ja istutan nuo reppanat, liljapenkkiin sinne minne kuuluvat.

Maanantai ei valjennut, ei sitten millään. Pelkkää harmaansekaista suttua. Sumu ja pilvet sekottuivat sopivaksi puurovyyhdiksi eikä saanut selvää missä synkeys vaihtuu ankeudeksi.

Iltapäivällä tuli kummallinen valoilmiö, tuuli raivasi sotkusuttupilvet pois ja ihana aurinko pääsi näyttäytymään! Olipa sitä ollutkin jo ikävä.

Tänään sen kuitenkin taas konkrettisesti huomasi, menemme kohti kaamosta. Vääjäämättä.

Tämä sinnikäs omppu ei anna talvelle periksi. Tuo nimenomainen omenapuu on torpan ompputarhan vanha lajike, makea ja suloinen pikku omena. Löysin takkini taskun syövereistä 5 omenansiementä ja muistinkin ottaneeni ne tuon samaisen puun hedelmästä talteen. Laitan multiin ja toivon onnekasta itämistä.

Jotain kylmäkylvöksiä olisi syytä tehdä. Ainakin ne kanadanvaahterat pääsevät talveksi ulos, katsotaan sitten keväällä mitä laatikosta löytyy. Toivottavasti runsain mitoin pieniä ja pontevia vaahterantaimia! Niille on tilausta, koko tontin pohjoislaita kaipaa tuulenhalkaisijoita.

Unikotkin alkavat olla valmista tavaraa. Hauskoja nuo siemenkodat. Tänä vuonna jätän ne talventörröttäjiksi, siemeniä meillä on jo runsain mitoin jemmassa.

Timpuri-Paavo kävi tuomassa kaltereita ja hevosboksien ovet. Illan hämyssä hiippailin maalaushommiin ja sain sittenkin töhrätyksi kaksi kalteria ja boksien ovien kehykset. On tymäkkää tavaraa se Hammerite, perin pottumaista levitettävää. Mutta uskon, että lopputulos on kaiken vaivannäön väärti. Pakko olla tai mie nostan metelin!

Jätin huippuimurin töhisemään yöksi, maalin katku oli aika jäätävä. Ja omat kätöset, pikku handut, ne ovat kuulkaa niin karrella, niin karrella. Lakkabensiinimarinoidut työhanskat eivät ehkä olekaan mikään kätösten ihmenaamio. Tai joo... ovat ne. Näpit marinoituvat myös.

Oikein reippain ottein jynssäsin käteni puhtaaksi maalista ja liuottimista, kuumaa vettä ja saippuaa. Tuhannen ääliö, melkein lähti nahkatkin. Yöksi on parasta vetää elmukelmut rasvakerroksen kanssa käsiin, ei näistä muuten enää kalua tule.

Huomiseen maalausurakkaan varustaudun vähän paremmin käsinein.

Naamakirjan kautta sain yhteyden serkkulikkaani. Hän asustelee melkein näillä samoilla kunnahilla ja yllättävää kyllä, laittelee ravureita kotitilallaan. Oitis äkkäsin tuhannen taalan tilaisuuden päästä itseäni viisaamman oppiin. Lupasi autella aikataulujen sallimissa puitteissa. Hieno homma!

Eihän noista meidän karvajyristä ole juoksijoiksi mutta jos nyt edes vähän tutustuttaisiin ajohevosen ammattiin. Sitten joskus, hyvällä säällä.

Metsänpoika oli tänään varsinainen kauhukakara, ilkimysten esikuva ja painajaismainen riiviö. Kävi härkkimässä Kaunosielua ihan jatkuvasti, härnäsi aikansa (veteli häntäjouhista) ja livisti karkuun. Tamma jumppasi helmi otsalla yrittäessään saada takapotkua osumaan, mutta eihän se niin mene. Kakara oli jo kaukana kun tamma sai punnerretuksi peräpäänsä ilmaan ja potkuasemiin.

Ja aikansa riehuttuaan Metsänpoika parkkeerasi veräjälle ja vaipui omasta mielestään ansaittuun päiväuneen. Hulttio!

Uneen vaipuminen ei kuulosta tähän aikaan illasta yhtään hullummalta joten taidanpa löntystellä yläkertaan ja raivata sängystä tilaa itselleni. Kissoja siellä on jo ruuhkaksi asti.

Tollo-Elli on ominut ison sängyn itselleen, että osaakin lojua siellä omahyväinen ilme pienellä kissannaamallaan. Ottaa näköjään sisäkomennuksesta kaiken riemun irti. Aamuisin Elli tulee näön vuoksi vähän mankumaan ovelle, saattelee Veljekset Hulluudessa pihalle. Ja tömpsyttelee sen jälkeen takaisin nukkumaan. On näköjään jo hoksannut, että tähtimisset ropisee kippoon helpommin kuin myyrä luopuu hengestään. Pitkään se kesti, Elli ei ole penaalin terävin kynä.

Eikä sen puoleen tämä alakuvankaan kaveri, hyvää yötä!

Laiskurin aamu

Minä kurja kelvoton nukuin puoli yhdeksään. Havahduin hereille ja tunsin oitis syyttävän piston kurjassa sielussani. Hevoset odottavat aamuheiniään! Pyjamanlahkeet liehuen painelin pitkin pihaa heinätankkauksella. Eivät lambadatkaan aivan vaiti olleet, moitetta tuli. Samoin kanalasta. Ja Nasse, se ryökäle kipitti perässäni ja yritti tuijottamalla saada minut muuttumaan neu-pötköksi.

Vain veljekset hulluudessa, ihanat huolettomat mustanaamiot, kirmailivat tyytyväisinä kohti laitumen hiiriapajia.

Hevoset olivat kuitenkin aivan rauhallisia, ei se tainnut ollakaan niin justiinsa. Tamma nyykötti naama nurkkaa päin ja Skogspojke hengaili väliaikaisella ovella iloisena kuin aina.

Molemmille on yön aikana ilmestynyt muutamia valkoisia täpliä, himmeä Luja -on peittävä ja kestävä maali... just. Nyt on hevosetkin vähän niinkuin Tikkurilan värikartta. Näytteet päässä.

Tallissa näyttää tältä:

Sisäovelta ulos asti

Päätyovelta katsoen

Karsinoiden tilanne lauantai-iltana

Eilen tein todella pitkän päivän. Sitä yksin ollessaan tulee välillä ankeitakin ajatuksia päähän ja taisinpa tirauttaa pari itsesäälin kirvoittamaa kyyneltäkin. Väsymys vtuttaa välillä. Onneksi se on ohimenevää ja uusien energiapuuskien avulla sitä jaksaa taas jatkaa.

Aamuhan alkoi ihan normaaliin aikaan, puoli kahdeksan maissa saattelin hevoset tarhaan ja jäin putsaamaan yömajaa. Samalla kuulostelin milloin säilöheinäpaaleja tuova traktori sytkyttelee pihaan. Ja tulihan se, heti kun olin saanut kuormalavat raahattua paalien varastointipaikalle vanhan tienpohjan maastoon. Ne kuormalavat ovat painavia, kokeilkoon ken ei usko. FIN-lava on jykevä.

Sitä samaa rataa koko päivä, sinne sun tänne ja sitten vielä tuonne. Vie mennessäs tuo tullessas (ja palaa hakemaan kun et kuitenkaan muistanut).

Iltapäivällä sateli säännöllisen epäsäännöllisesti eikä toivomaani tilaisuutta kukkapenkkien pikaruoppaukseen tullut. Jääkööt nyt sitten vielä toviksi reuhottamaan.
Hevoset otimme sisään tavallista aikaisemmin, ei niillä ollut mitään tekemistä sateessa ja pimeässä tarhassa. Iso-J talutteli Metsänpojan ja lupasi opetella hevosten siirtelyn ja ruokinnan perusasiat, pärjää joskus ominpäinkin.

Alkuillasta saimme kahviseuraa, Iso-J:n serkku perheineen pysähtyi ohiajaessaan. Tajusin, miten vähän minulla on kodin ulkopuolisia ihmiskontakteja nykyisin. Pieni piiri ja pienemmäksi käy. Älkää siis kukaan ihmetelkö kun nokakkain tavataan, saatan olla tavallista tylsempää seuraa kun en oikein osaa enää jutella mistään, smalltalkkauksesta puhumattakaan. Mie oon mualta, antakkee armoo!

Ja saunan jälkeen olin vakiintuneeseen tyyliin aivan tasaraha. Nuokuin juhlistamassa lauantai-iltaa soffalla ja selasin tylsämielisenä iltapäivälehtiä. Kaksi lasillista (vajaata) punaviiniä ja tämä täti meinasi nukahtaa karppausohjeiden ääreen. Raskas työ ei todellakaan vaadi raskaita huveja, unta se vaatii vastapainokseen.

Tänään olin sitten itselleni armollisempi. Aamun pihakierroksen jälkeen palasin takaisin soffalle ja ryystän kahvia. Ennen puolta päivää en mene ulos, en raksalle enkä edes kanalaa siivoamaan. Se ei voi olla niin tunnista kiinni etteikö edes sunnuntaina olisi varaa löysäillä.

Päivän suunnitelmiin kuuluu naulakko- ja koukkuvaraston inventointia, talliin tarvitaan kaikenlaista säilytyssysteemiä. Jos se homma ei nappaa, otan auton ja käyn naapurikuntien puolella laittamassa isovanhempien haudat siistimpään kuntoon. Vieläköhän niitä kanervia on myynnissä?

Huomisesta alkaa taas normaali kouluviikko, herättelin nuoremman perillisen seurakseni yhdeksältä, toinen vielä nukkua töhöttää. Ja maanataiaamu on ankea.
Tänään on kuitenkin sunnuntai eikä tänään maanantaita kannata märehtiä.

Jotta näin. Haukotus. Venytys. Ja lisää kahvia!

Tilannekatsaus

Tärkeimmät asiat ensin, Äitikulta on kotona!

Nyt ei oikein heru eikä irtoa mitään ihmeempää, päivä on ollut pitkä.

Talli-sivulla on kuvia ja kuulumisia työmaalta, sen parissahan nämä minun päiväni tällä viikolla enimmäkseen kuluvat. Mitä enemmän aikaani tallissa vietän, sitä varmempi alan olla siitä, mitä mihinkin laitetaan ja mitä siellä kuuluu olla.

On se luojan lykky, ettei ole sellaista mahdollisuutta, että kaiken saisi tehtyä sormia napsauttamalla ja heti. Tulisi tuhannen kalliita virheitä semmoisessa hommassa. Näin hitaasti ja ajan kanssa kun tehdään (kärsivällisyyttä koetellen) ja lompakon sanelemaan tahtiin, tulee väkisinkin mietittyä tarkoin mitä mihinkin. Ja miksi mitäkin tehdään.

Parasta tässä tallirojektissa on ehdottomasti Timpuri-Paavo. Ihmemies joka aina sottailloo tupakin mittaisen tauon ja kas, taas pukkaa loistoideaa toimivammasta asiasta.
Hän aina arvelee loppuun saakka ja katsoo, että työ on tehdyn näköinen. Ei jää siltä mieheltä työt listoja vaille valmiiksi.

Omaa rintaani röyhistän siinä, että älysin toimivan tilajaon. Riittävän monta kertaa kun piirtelin pohjapiirustusta, se lopulta jalostui aika hyvin.

Sää oli tänään enemmän kuin vaihteleva, parasta säässä on ehdottomasti se, että eilinen talvinäytös on ohi. Eikä jäänyt lunta maahan muistuttamaan vääjäämättä edessä olevasta vuodenajasta.

Kuvitus on nuoremman perillisen käsialaa. Nuket eivät ole mitä tahansa barbeja vaan jotain keräilydolleja, etelä-korean tuotoksia mangasukupolven iloksi. Idea näiden pullip -nukkien kanssa näyttää olevan niiden pukeminen ja kuvaaminen eri ympäristöissä.

Täytyy kyllä myöntää, nuorimmalla on silmää kuvauksen suhteen. Nukkeja on kuvattu niin salavan oksalla, lehtikasassa, kanalassa ja erilaisissa tilanteissa.

Tämmöttis tänään!

Tästä se lähtee

Kullervo the Kukko toimitti kiireesti rouwansa katon alle, taivaalta rätkii ensimmäiset näytteet tulevan talven lumista.

Yöllä tuuli puhkui huimalla voimalla ja yhdeksän aikaan se alkoi, lumisade.
Aamulla olin kaukaa viisas, kerrankin, ja huputin hevoset hyvän sään aikaan sadenuttuihin. Vähän jänskätti semmoisessa tuulessa taluttaa kahta hevosta, mutta nätistihän ne lompsivat perässäni. Aamiaisheinät tarjoillaan tässä talossa ulkosalla, mitä sitä sisällä vetelehtimään. Ulkona maistuu ruokakin paremmalta.

Tuntui vähän oudolta katsella Äitikullan residenssin suuntaan kun siellä ei ollutkaan aamuvalot. Hissuttelin sitten itse laittelemaan niitä päiväsäädöille ja kuuntelemaan Patsy-mummon murheita. Kattiparka on vähän hukassa kun aamiaistarjoilu ei ollutkaan niin hienotunteinen. Noh, parhaani yritin ja silittelin Patsya lohdutukseksi. Lohdutti meitä molempia, kissa jäi hyrrittämään.

Iso-J laittoi justiinsa kuvaa kuutostieltä, siellä on muutama äkkinäinen kuski huitaissut tiehallituksen puolelle ja pelastusväki lipsuttelee avuksi sinne minne ehtii. Talvirenkaiden asennus ei sitten mennyt ihan nappiinsa, meillä se oli suunnitelmissa viikonlopuksi. Pitää vähän suunnitella pakollisia ajoja sen mukaan miltä ulkona näyttää ja mitä lämpömittari kertoo. Illaksi ei passaa jättää mitään ajeltavaa, iltaa kohti vain viilenee. Eli jäätyy.

Turvallisia kilometrejä kaikille teille, ajelkaa ennakoiden!

Eilisestä piti mainita vielä yksi juttu. Ajoittain kuvittelen pääseväni edes hajulle Suomenhevosen sielunelämästä, eilen oli jo lähellä. Naapuri-Minnan kanssa otettiin pitkänaamat töihin. Metsänpoika sai kuolaimet suuhunsa ja näytti aivan ratsuponilta, sötnos söpönokka.

Sitä samaa maastakäsittelyä tehtiin kuin ennenkin, sillä erotuksella, että minä touhusin tammasielun kanssa omiani ja Minna ponin kanssa omiaan. Yleensä tamma on huolestunut heti kun kakara häippää maisemista, niin eilenkin. Mutta palautui kiitettävän nopeasti takaisin kuulolle eikä hätäillyt isommalti.

Tupaterrierille iski just väärällä hetkellä black-out, aloitti julmetusti haukkumaan pellolla tarpovan Metsänpojan perään "Mamma, tuolla on keltainen hirvi" -asenteella. No eihän siitä muuta seurannut kuin epäjärjestystä. Onneksi mitään vahinkoa ei sattunut ja erittäin hyvässä järjestyksessä Metsänpoika marssitettiin takaisin tarhaan.

Matka Suomenhevosen sielunelämän syövereihin on kuitenkin pitkä, välillä sen toleranssi on pidempi kuin omani. Iloinen yllätys oli kuitenkin tuo eilinen osoitus tamman työmoraalista. Kohta tulee taas turpiin henkisesti. Eihän se nyt turhan helppoa saa olla, hevosharrastus. Eikä pessimisti pety.

Pahus tuota koiraa.. pitää ilmeisesti viedä tutkittavaksi. Onko se nyt sitä seniliteettiä, heikentynyt näkö vai mikä ihme nyt tuommoisia lapsuksia teettää? Skarppi koirahan Nasse on tähän asti ollut. Eikä vielä vanhakaan, vasta kuudetta vuottaan pötkii.

Päivä sensijaan pötkii jo puolessa, nyt on aika sonnustautua maalausromppeisiin ja siirtyä sutimaan. Siellä ne karsinan seinälankut nyt odottavat uutta väriä ja kaksi ekaa rautapalkkiakin vaatii käsittelyä.
Voi jännää, näin se homma edistyy. Kohta pääsen suunnittelemaan tallin tupaantuliaisten tarjoiluja.
Sitä ennen on kuitenkin etsittävä käsiin tärpätit ja turpentiinit, vielä on pitkä matka ja paljon hommia ennenkuin päästään glöginkeittelyyn.

Ulkona sataa lunta edelleen ja tuuli ulvoo nurkissa kahta kovemmalla kiukulla. Kyllä se nyt taitaa talvea tehdä. Ainakin antaa uskottavat näytteet. Vielä on talvi voimissaan!

Pari muuttujaa

Kun päivä on tarpeeksi pitkä, siihen mahtuu mukaan pari muuttujaakin. Semmoisia ei aina niin kivoja ylläreitä joita ei osaa odottaa. Eikä niihin hemmetti vieköön älyä valmistautuakaan.

Normaalilta syyslomaviikon tiistailta tämä tuntui aluksi. Syyslomalaiset tuhisivat sängyissään ja itse väännyin jalkeille heti seiskan jälkeen. Kun ei just ollut ihan minuutin päälle kiire.

Heinäkuormaa kiskova nitisevä natiseva hökötys vaappui pihaan melkei heti ja pientä väkivaltaa itseäni kohtaan käyttäen jouduin erottamaan itseni pyjamanpöksyistä. Ne ovat aamulla mukavimmillaan. Lököttävät sopivasti ja ovat yön jäljiltä mukavan lämpimät.

Hevoset lampsivat tyynesti perässäni tarhaan ja pääsivät heti makuraatiin maistelemaan näytteitä uudesta kuormasta.
Veljekset hulluudessa hölmöilivät pihalla ja kukot virittelivät kiekaisujaan.

Vanhempi perillinen vietiin ensin omalle kylälle päiväretken kokoontumispaikalle ja minä, Äitikulta sekä nuorempi perillinen suunnattiin menomopon nokka kohti kaupunkia. Äitikulta lääkäriasemalle vuositarkastukseen ja me Timpuri-Paavon seuraksi rautaostoksille.

Herramunjee, paljon olen nähnyt mutta rautavarasto on ihan oma maailmansa. Harvemmin siellä naisväkeä pyörii, on niin übermiehinen maailma. Tyttökalenterit seinällä ja punaista maitoa kahvimaitona.

Ajanhengen vastaisesti minä EN katsonut aiheelliseksi pahoittaa mieltäni sen kummemmin roisista tyttökalenterista kuin mitä ilmeisemmin jätkäporukalla väsätystä "aarrekartasta"... Katoavaa kansanperinnettä nämä miehisyyden viimeiset linnakkeet. Sääli sinänsä. Kaikki pitää nykyisin olla niin siistiä, korrektia ja suoraan sanoen tylsän tasa-arvoista. Aina jostain löytyy joku järkyttynyt äiti, mielensäpahoittanut henkilö tai muuten vaan tuohtunut tyyppi joka vaatii huuli väpättäen korjausta kun jossain ei olla ihan niin diplomaattisia kuin ajan hengen mukaan pitäisi.

Kaikenlaista putkea, tankoa, listaa, pylvästä... mitä nyt raudasta ja ties mistä sen variaatioista voikaan vääntää, kaikkea semmoista on kaupan. Timpuri-Paavo luki ostoslistaa ja se oli pitkä. Onneksi raudan hinta ei ole ihan niin ruokoton kuin puutavaran... joka sekin kyllä on saatu huisin halvalla.

Tottahan minä tunari onnistuin töhrimään käteni johonkin suojaöljyyn ja huomaavainen Rautakauppias ohjasi käsipesulle. En muistanutkaan miten kätevä käsiputsari se vihreä limamönjä onkaan. Viimeksi sitä olen käyttänyt valkoisen kissan pesuun, svarfvega tai joku semmoinen oli kauppanimi silloin.
Tuli muuten hohtavan valkea kissa!

Äitikulta soitteli että menkää te kotiin, hän tulee laboratoriokokeiden jälkeen bussilla. Sitten hän soitteli että en tulekaan, menen keskussairaalaan. Osastolle. Päivystyspolin kautta. Puuh, ilmat pihalle ja pää tyhjäksi, eihän tässä nyt näin pitänyt käydä.

Että semmoista. Oli näköjään vähän enemmän korjattavaa lääkityksessä. Iltatallin jälkeen ajeltiin reissusta palanneen perillisen kanssa sairaalalle. Vietiin villasukat ja oma lukunuttu sekä lampaanvillainen niskatyyny. Lääkitys on kuulema niin väärä kuin olla voi ja nyt se ajetaan alas. Sitten katsotaan mikä on tilanne ilman lääkkeitä ja tehdään johtopäätökset jatkolääkinnästä. Ja se tehdään sairaalaoloissa, lääkärin valvonnassa. Ettei satu vahinkoja.

On kuitenkin hyvä, että asia nyt tuli vihdoin ilmi ja asia hoidetaan kuntoon.

Äitikulta pyysi lähettämään terveisiä, hän voi hyvin ja palajaa taas pikimmiten portinvartijaksi torpalle. Ettäs tiedätte!

Huomiselle en toivo yhtään muuttujaa, ihan vain kiitos tätä vakaata perussettiä, normiarkea ja hiljaista elämää. Tavoitteena muutaman karsinaseinän maalaus, Timpuri-Paavo viettää päivän Hitsari-Paavona, sitten pääsen maalaamaan kaltereita. Yritän vihdoin ryhdistäytyä ja hommata itselleni uutta kuvamatskua, nämä nykyisin jauhamani kuvat on niin nähty.

Nyt nukkupuuhiin, moi!

Hidastuksia

Elähän hättäile, istu mättäille... kärsivällisyys on taas noussut uuteen arvoonsa.
Välillä kuitukaapelit ovat millälie umpijumilla, seuraavaksi sisäinen verkko etsii itseään. Ja jos ihminen ei ole netissä, ihminen on hukassa.

Ja sitten on niin paljon hommaa, ettei jouda nettiin. Ja kun joutaisi, tulee migreeni.
Perjantaina nostettiin porkkanat ja sitä oranssia pötkylää nousi paljon. Mikäli sato saadaan taltioitua hyvin, meillä on porkkanoita sekä lumiukkojen neniksi, että hevosten herkuiksi. Veikkaan, että ihmisiltäkin pursuvat porkkanasoseet korvistakin ennen ensi kevättä.

Siinä porkkanannostossa ounastelin vinon auringonvalon ja hiljalleen puutuvan niskani yhteisvaikutusta ja kyllä vain, lauantaiaamuyönä heräsin wanhan kehnon jomotukseen. Mieliharmi migreenihän se oli tullut visiitille.

Vahvaa tuhdimmat särkylääkkeet eivät auta, parasta pötköttää hissun kissun pimeässä.

Kakarasoppaa ihmiskattilassa, semmoisessa ne meidän perilliset lystäilivät samaan aikaan kuin äitipolo voi huonosti kotona. Harmitti, kun en päässyt visiitille tuttavaperheen luo. Iso-J ja perilliset pääsivät herkkupöytään ja paljuun. Tulivat tosi myöhään kotiin, kello taisi olla 23 kun taksi pörähti pihatielle.

Mukavaa vaihtelua meidänkin porukalle, yleensähän me jäkitämme täällä torpalla ja ystävät tulevat tänne. Joskus näinkin päin.

Eilinen meni omalta osaltani kohtuullista kehnommin. Tänään heräsin intoa ähkyen ja roiman kahviannoksen jälkeen olikin pakko päästä pihalle. Raikas tuuli ja mukavan viileä ilma tekivät terää.

Hevoset ovat viettäneet jo kaksi yötä sisällä, väliaikaisratkaisu on ilmeisen mukava. Omia yksiöitä odotellessa näyttää siskonpetikin kelpaavan. Onhan sitä lattiapinta-alaa siinäkin liki 20 neliötä. Hyvin mahtuu pulskempikin perhehevonen köllöttelemään.

Kummallakin on aamuisin purua otsatukassakin joten pötkönpötkön siellä yö vietetään.

Tänään tein tarhaan suursiivouksen ja Iso-J mellasti riihessä. Joka toimii meillä puuvarastona. Tämmöinen hieno torso sieltä löytyi...
Kuvakulma ei ole kaikkein paras mutta ne joiden mielikuvitus näyttää tuossa alatorson niin kivat teille. Semmoinen se on.

Alatorso!

Ja kyllä taas kelpaa kylän isännille esitellä kaupunkilaisten puuvajaa. Ensi viikolla on jonniinsortin puutalkot ja haravoidulle lattialle passaa asetella pölkyt halki, poikki ja pinoon.

Perjantaina olimme naapuri-Minnan kanssa hevoslenkillä. Metsänpoika näytti taas kerran yliluonnollisia taitojaan. Se poni pystyy siirtymään silmänräpäyksen sadasosassa ihmisen vierestä 50 metrin päähän. Kyllä, niin se poni vaan teki. Yhdessä hetkessä se kelmi käppäili silmät puoliummessa vieressäni ja seuraavassa hetkessä näimme kuinka iloisesti pukitteleva keltainen poninpersaus katosi vattupuskien taakse.

Tammasielu toljotti perään alahuuli vapisten, mutta päätti pysyä ihmisten kanssa eikä poistunut sukkana perään, olisi voinut sen tehdä halutessaan. Metsänpoika oli esitellyt sivuluisujaan pihalla ja herättänyt suurta pahennusta lennättäessään pihanurmituppaita Iso-J:n ällistyneiden silmien edessä.

Kun me taapersimme pellon takaa pihaan, keltainen salamaponi seisoi tyynenä porkkanalaatikkopinon vieressä ja söi porkkanan naatteja ja kuunteli Iso-J:n saarnaa siitä, kuinka kurittomat ponit tekevät tuttavuutta lihamyllyn kanssa.

Voi kun mulla olisi ollut kamera mukana, ilmeet sekä tamman, että Metsänpojan naamalla olisivat olleet taattua vuoden luontokuva-aineistoa.

Nyt alkaa olla aika ottaa kopsukat sisään ja pistää iltaeväät jakeluun. Yöheinät saavat myöhemmin. Minä käyn sitä ennen saunassa, jotenkin tuntuu, että nyt jos koskaan lempeät löylyt tulevat tarpeeseen. Ja ovat ansaitut.

Ensi viikko on perillisillä syyslomaa, toivottavasti ehditään edes jotain pikku aktiviteettia järkkäämään. Jotain muutakin kuin tallitöitä ja lantojen kärräystä.

Tupaterrieri näyttää lepuuttamisen mallia, leppoisaa pyhäiltaa sinullekin!

Hyvä ihme kuitennii...

Niin on kuulkaa kiire, ettei kamerakaan pysy vauhdissa mukana! Takana alkaa olla semmoinen päivä, ettei ihan heti moista, toista, muista. Saunassa yritin vähän muistella mitä tänään on tehty mutta ei, ei se näillä aivosoluilla enää onnistu.

Kuviakaan ei ole, katselkaa noita kiireettömästä elämästä nauttivia pitkänaamoja.
Tähän pitää heti kommentoida kaksi asiaa ko. kuvasta. Metsänpojan harja on vinkuralla, oi miksi?
No on, kun korkeakauluksisen sadeloimen niskaosa vääntää tolleen ikävästi harjan vinkkeliin. Kyllä se on luotisuoraan leikattu, ite leikkasin! Toinen juttu ovat Metsänpojan korvat. Eikös olekin hassunväriset? Värin kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Ei varmaan ole!

Punaiset korvankärjet ja siellä vielä valkoiset tipit. Hassu poni. Otsatukka siltä reppanalta on kadonnut syksyn tuuliin, minne lie. En tunnusta senkään suhteen mitään. Normaalia karvanvaihtumista, toivoisin.

Aamulla koulukeikan jälkeen aloitin vonkaamaan naapurin isäntää. Ihan luvan kanssa vonkasin. Ja pääsin mieleni päähän, piäsin mieleni piähän - niinkuin oikkeesti sanottaan näillä selekosilla. Kohtahan tömäkästi lietelannalle tuoksahtava naapuri kolistelikin kärryineen pihaan ja niin sitä mentiin, kohti kaupungin puutavarakeidasta. Kahdeksan kammottavan väristä filmivanerilevyä kärryyn ja takaisin torpalle.

Matkalla sain kuulla karuja tarinoita siitä, mitä lomittaja työssään näkee. Jos vain voisi jotenkin auttaa, edes lisätä ihmisten tietoisuutta siitä, mikä eläimille on oikeasti hyväksi... paljon on työsarkaa viranhaltijoilla että synkimmänkin korpitaipaleen takana asuville eläimille saadaan tolkun olot. Kun se ei aina ole edes rahasta kiinni se eläinten kelpo kohtelu.

Noh... nämä ovat niitä ikuisuusasioita ja ihminen on pahin peto. Toisille ihmisille ja eläimille, niin halutessaan.

Sitten pihaan pärähti Maisa, nuori mutta viisas hevosnaisen alku. Meidän hevosille luottoihminen. On se aina niin kiva vaihtaa ajatuksia samanhenkisessä seurassa. Ehkä minustakin tulee joskus viisas...

Seuraavaksi Timpuri-Paavo kolisteli kärryineen takaisin ja niin sitä purettiin taas priimaa puutavaraa työmaan tarpeisiin. Jukoliste miten upeaa havupuulankkua tulee karsinoiden seiniin! Sitä saa potkia pitkään että särkyy. Eikä säry sittenkään.

Olivat valinneet jykevimmät lankut mitä varastolta löytyi. Voin kertoa, että hinta on sopiva.

Sitten pitikin piipahtaa kylillä, jääkaappi vinkui tuulitunnelin lailla tyhjyyttään ja perheen vatsat kurisivat syyttävästi. Ruokahuollon jälkeen naapurin Minna hölkkäsi pellon poikki hevoslenkille.

Hitsit kun oli taas kivaa marssia hevosten kanssa. Nuorimmainen perillinen keikkui Metsänpojan kyydissä ja tällä kertaa se oli juuri Metsänpoika joka tahtoi kirmata villimustangin lailla pitkin aavaa preeriaa. Se jäi haaveeksi, hyvässä järjestyksessä huitaistiin hyvä lenkki.

Äitikulta tuli asiakseen kertomaan, miten kiva on kun hänen ikkunaan näkyy pellon reunaa tarpovia hevosenperseitä. Tästä voisi ehkä päätellä, että Äitikulta alkaa olla mökkihöperö. Pitäisiköhän hänet jo lähettää jonnekin mummeleiden ruskaretkelle ihmisten seuraan?

Sitten olikin aika siivota tallityömaata, värkätä hevosten iltaeväät ja viettää tovi itseään paremmassa seurassa, pitkänaamoja yöpuulle hoidellen.

Suunnilleen puolet päivän käänteistä jäi mainitsematta, mutta saunassa totesin että päivä on ollut pitkä. Ja antoisa. Voi hyvä ihme kuitennii kun ihminen suapi ellee täyttä elämmee!

Huomenna lissee... kuvien kans!

Tympeää tekstiä ja turhaa valitusta

Tuokoon syysasteri Ellen kukinnallaan iloa ja valoa tähän pahuksen synkeään päivään!
Voi elämä miten tympeä maisema ikkunasta. Harmaata, märkää ja tuulista. Onneksi iltapäivästä on jo luvassa kuivempaa ja selkeämpää.

Iso-J lähetti aamulla kuvaviestin, ruuhkainen kehä ykkönen ei ole yhtään hohdokkaampi näky kuin sateisen harmaa kotipiha.

Tänään ei muutenkaan näytä suunnitelmat sujuvan niinkuin pitäisi.
En pääse printtaamaan kirjanpitäjän kaipaamia tositteita, ei sitten millään onnistu yhteys. Oma mokahan se on jättää asia viime tippaan ja sen tuolle puolen. Mutta on kyllä turhan epäreilua, että koneetkin ryttyilee. Ihan kiusallaan kummiskin, mrrrrrhh!

Aamun uutisvirrasta löytyi ihana video, katsokaahan:

http://www.uusisuomi.fi/videot/116690-hieno-video-suomen-revontulista

Noista talvisista maisemista saa hieman lohtua tämänpäiväiseen säähän. Vain vähän.

Happamia!

Jokasyksyinen itseruoskinta on nyt siinä vaiheessa, että yritän taas kerran tehdä itselleni ruokaremonttia. Ja elämäntaparemonttia. Vaakaan en uskalla nousta, se olisi jo aivan turhaa itsensä masentamista. Kaapin perällä on jossain ne farkut joissa elämä hymyää ja olo on ihana. Valitettavasti ne ovat kutistuneet... Huimapäisenä tavoitteena on, että minä ja farkut kirmaamme vielä joskus upeaan yhteiselämään! Joten vaaka saa pölyttyä ihan keskenään, farkut motivoivat enemmän.

Aamuhärdellin jälkeen istahdin puurolautasellisen kanssa hiljentymään aamun lehden ääreen. No siitähän tuli sitten semmoinen laiska nahjusfiilis. Teki mieli köllähtää mahansa viereen maate ja ottaa aamunokoset.

Kiva idea, mutta nokosiin ei ole aikaa. Enkä osaa enää nukkua päivällä. Perhana kun on taas säädöt hakusessa.

Ihan kaikista eniten tökkii se fakta, että tänään on pakko ruopata naamansa semmoisille säädöille, että kehtaa mennä ajokorttivalokuvaan. Oikeasti, voiko olla kaameampaa hommaa sateisen harmaaseen päivään? Turhamaista sielua raastaa... Mission impossible josta Ihmemies McGyverkaan ei selviytyisi.

Kuihtuvasta kauneudesta pelakuihin. Nämä tuskanpunaiset jaksavat kukkia aina vaan. Laittamatta nätti ja silittämättä siisti.

Se on nyt noustava ja kiskottava itsensä vaikka tukasta ylös. Löytyyhän tästä sentään jotain positiivistakin. Kumpparit ovat trendikkäät ja tänä vuonna jopa ehjätkin, ainakin ovat vettäpitävät. Öljykangastakki on aina elegantti rytky ja sen alle voi jemmautua vaikka miten kauheissa röntsyissä.

Ja lärvissä saakin näkyä eletty elämä!
Liikennepoliisithan sitä ajokorttia katselevat, pitää muistaa sanoa kortin kysyjälle "omalla vastuullasi, ole hyvä" ja ojentaa hirviömorsiamen ajolisenssi. Ammattimies ei hätkähdä mörköjen kuvista.

Nyt jo melkein naurattaa, tästä on hyvä jatkaa! Eikä sada räntää, vettä vaan!