keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Kevät kirkastaa


Hyvin uinaillun yön jälkeen aamun kirkkaus kävi silmiin, räikeämpänä kuin koskaan tänä vuonna. Heräämisaikaan aurinko killottaa jo suoraan ikkunasta, täytyykö tässä taas ryhtyä pimentämään? Perhana vieköön jos jo maaliskuussa aloitan naukumaan lisääntyvän valon riesoista. No EN, pois se minusta. Ihana valo! Sitähän piti juosta pihalle asti ihmettelemään.

Pienen tovin kärvistelin pihalla ja pohdin, onko isokin riski kiivetä kinoksen kautta kokeilemaan hankikantajaista. Arvelin kuitenkin, että kertyneellä elopainolla akka humpsahtaa hankeen. Siinä ei pyjamanlahkeet paljoa lämmitä. Joten viskasin kissan hankeen ja katso! Kissan hyvinsyönyt habitus liikkui lumen päällä.



Tässä kuvassa ne möllipäät vaanivat lintuja. Tirppabaari on suoraan sankareiden yläpuolella. Että tämmöisiä maastoutujia nämä meidän nerokkaat pupunaamat. Ja vielä kulkuset kaulassa. Häntien altahan ne poistettiin hyvissä ajoin. Jos vaikka lempi kissaa laulattaisikin, ei toivottavasti kuljeta turhan kauas torpalta. Veli Winston hönöili eilen tienposkessa josta Iso-J sitten kävi hakemassa kotiin. Ja nuhdeltavaksi.

Valitettavasti aamuhetki oli kullan kallis ja aivan liian lyhyt. Ei ollut aikaa lystäillä ulkosalla.
Sen verran havannoin kevään kirkkautta, että totesin ikkunanpesun olevan enemmän kuin ajankohtaista. Kyllä niitä pienhiukkasia, ryönää ja pölyä näköjään landellakin klasiin tarttuu. Laskin joskus, pestävien ruutujen määrän ja se oli typerryttävä!

Titalla oli muistaakseni joku kahden lasinpesunesteen taktiikka? Pitää joskus varata kalenteriin ikkunanpesu ja rokulia lopuksi päivää.

Ellikin ilmestyi aamuaurinkoon säihkymään. Kävi pihalla nyrpistelemässä nokkaansa ja loikki pian häntä järkytyksestä pörheänä takaisin vällyjen väliin. Elli jos kuka on yöeläjä.

Nyt turkin teräksenharmaa sävy näkyy upeasti, pentuvillat on hierretty torpan mattoihin ja huonekaluihin. Välkehtivä purjehäntä on vaikuttava näky, silloin kun neiti suvaitsee ilmiintyä torpan rahvaalle. Harvemmin ennen puoltapäivää eikä ikinä keskellä päivää. Aikaisintaan illalla. Mieluummin yöllä. Semmoinen on meidän Ellimamselli.

Toivottavasti kevätaurinko on kirkastanut kotikaupunkimme ajolisensseistä huoltapitävän komissaaruksen mielen. Tänään on viimeinen päivä jättää kommentit Iso-J:n ajolupa-asiassa. Ja meillä on kommentteja, lausuntoja ja muuta anelevaa aineistoa runsain mitoin. Avuksi on käytetty sukumme lainoppineita, lainvalvojia ja muutakin ns. järeää kalustoa.

Toivotaan myötämielistä asennetta, ymmärrystä ja iloisia kevätpörriäisiä viisaita päätöksiä tukemaan. Tai sitten se tulee meitsille lähtö reissuhommiin. Iso-J saa bussilipun ja runsain mitoin työvuoroja.


Tänään on kuitenkin turha murehtia tulevia. Tulossahan on myös kevät. Kauan odotettu ja kaivattu kevät. Nuorempi perillinen vannoi ja vakuutti tämän talven olleen viimeinen toppahousutalvi. Muistutin häntä, että ensi talvena saattaa tulla hevosharrasteissa kylmä ilman asianmukaisia toppavehkeitä. Se on kuulema niiiin eri asia. Aha... no on sitten. Kai se kylmyys on bussipysäkillä ja koulun pihalla erilailla ärsyttävää kuin hevosten kanssa peuhatessa.

En minä vain ole niille eroa huomannut. Paitsi koulun pihalla potutti enemmän. Ja nykysin lämpystän kesät talvet samoissa romuvaatteissa. Pääasia, ettei palele.

Loppupäivän ohjelma hakee vasta muotoaan. Hevosenkarvoja on ainakin runsain mitoin luvassa, irtona ja klöntteinä. Täytyy vähän testata mikä nykyisin olisi tehokkain astalo karvan irroittamiseen. Se on kuitenkin vähän eri lähtökohta ruopata tallissa asuvaa loimitettua eläintä kuin pihatossa loimetta rehottaneita karvamättäitä.


Ja tähän loppuun, onko loppujen lopuksi eroa auringolla ja aurinkoisella hevosenpoikasella? Kuvassa erään veitikan, hyppelihiiren otsatöyhtö. Liinaharja kevätauringossa.
Erityisen lämpimiä ajatuksia Aurinkovuoren väelle, tänäänhän taisi olla lääkärihoitajapäivä?

Aurinkoista päivää, missä sitten silmiäsi siristeletkään.

PeeÄääs: toin tänne yhden linkin, tämä jäi päähän Housen puffista ja kaikuu tyhjässä tilassa (päässä) kovin kuulaasti: http://www.youtube.com/watch?v=vZYbEL06lEU Lieneekö levyn ainoa helmi ja onko uusi Björk eli miun maun mukkaan aivan liian vaikea?

12 kommenttia:

  1. Niin kauniit kissoi että!!
    Mä sain tänää tarmonpuuskan, ku osu kipulääkitys kohallee. Pesin 2 kaupunkikodin kymmenest ikkunast. Joskus sit lisää...Nyt meni 12 pestävää pintaa...

    VastaaPoista
  2. Eikös sulla Pappa ole kutakuinkin samannäköinen moukuja itselläkin? Hienojahan ne ovat, ilo silmälle. Ja kurimus hermoille.

    Silleen siinä sitten kävi, että komisaario oli hyvällä tuulella ja kuuden viikon ajan saa Iso-J lepuuttaa kaasujalkaansa kotosalla. Itse sai valita ajankohdan jolloin luovuttaa lisenssinsä huilaamaan. Mamma hoitaa homman Iso-J:n ajorajoitteiden aikaan ;-) Tiedossa mm. Jyväskylän reissu... Kuulema nykyisin on aika ahtaat rajat joissa voivat joustaa, ankarammista rikkeistä olisi puhuttu kuukausien kiellosta, nyt selvisi viikoilla. Hyvä näin. Se on aika sitten rauhoittua.

    Sain just ohjeistuksen iltaheinistä... enää pitäisi muistaa montako paalia mihinkin aitaan nakkelen. Kirjoitin toki määrät ylös, kunhan muistaisin ottaa lapun mukaan ;-)

    VastaaPoista
  3. Ikkunoiden pesu, kauhistuksen kamaluus.... meillä tarvitaan kaikkiin ulkopuolella tällingit.

    Silti, Tähtelässä on tänään aurinko paistanut. Vein HU:n tutun postilaatikkoon (kierrätytä) ja takaisin kääntyessä huomasin miksi oli ollut mukava käppäillä. Viiltävä vastatuuli ja totaalisen jäinen tie.....

    VastaaPoista
  4. Heppaset saivat heinänsä, ihan oikeat paalimäärät älysin viskellä tarvittaviin paikkoihin.

    Illat ovat kyllä huomattavan valaistuneita, vasta seiskalta on pimeäpimeää. Kuu on ihan outo, kerääkö se nyt niitä veret seisauttavia ja meret villitseviä supervoimiaan?

    Sauna oli onneksi paikoillaan, sen autuuteen ei kuut eikä auringonpilkut vaikuta.

    Minä siirryn lukupuuhiin, se Liuksen kirja on aivan mahottoman jännä! Ja tapahtumapaikat ovat rakkahan Pyhäselän ympärillä ;-)

    VastaaPoista
  5. Nemppalassa Nemppa tekee välilaskun Ison Kirkon ja kotipesän ja Kuopion välillä. Nyt en raatsi edes pakata uudelleen, olen urhea, herään aamulla varhain ja onneksi yhden yön reissulle ei kovin suuria tarvitse...toki varaudun aina lähes tulkoon Atlannin ylitykseen, ihan vain varmuuden vuoksi. Suuren suuri myötätunto Iso J:lle, voipi olla että liityn samaan klubiin, sitten on aikaa...aikaa..tehdä toimistotöitä. Sopii toivoa parasta ja varautua pahimpaan... Huippukuvia Veljeksistä, paras olisi heidän vain pysytellä lintulaudan lähistöllä. Ehkä Tupaterrieri voisi hoidella liikennepoliisikoiran virkaa ja pitää veljekset poissa maantieltä! Hugs from Nemppala!

    VastaaPoista
  6. Sulla on kyllä taito hyppysissä ottaa hauskoja kuvia : ) Myös meidän zoo:sta. Toi tukkapörrö sinistä taivasta vasten on mitä mainioin ; )

    Ja teidän ilves-veljekset ovat niin cool tehokaksikko. Ja Elli sievä. Niin sievä.

    Varjoainekuvailu ja biopsia sujuivat hyvin. Suonet puhtaat, nyt vaan vartoillaan josko niistä tusinasta koepalasta selviäisi jotain ?

    Kaikenlaista ja vähän päälle.

    Saadaan olla monesta asiasta kiitollisia, lähimmäisistä, turvallisesta kotimaasta ja terveydestä (niin kauan kuin sitä piisaa..)

    Ja myös siitä, ettei tarvitse joka päivä rynnätä Isoon Kaupunkiin töihin ! Eilinen kokemus oli sen verran järisyttävä, että jaksan olla kiitollinen lyhyestä työmatkasta. Oikeesti : )

    VastaaPoista
  7. Heipatukset kaikille kävijöille! Upea aurinkoinen päivä ja Japanista kuuluu aina vaan kurjempia uutisia :-(

    Onkohan se oikeasti siinä kulttuurissa tärkeämpää pärjätä itse ja säilyttää kasvonsa kuin tuhota oma maansa vuosikymmeniksi. Apua olisi saatavilla mutta ei, me hoidamme asiamme itse. Luonto ei anna anteeksi.

    Yksi pieni iloinen uutinen tähän huolten varjostamaan maailmaan: kansakuntamme lainvartijoissa on aivan loistavia tyyppejä. Meinaan sitä Iso-J:n ajorajoiteasiaa... siinä kävi loppujen lopuksi paremmin kuin hyvin :-) Toivottavasti Nemppa kohtaa yhtä järkeviä henkilöitä mikäli omalle kohdalle napsahtaa.

    VastaaPoista
  8. Onnea kovasti onnistuneista virkamiesneuvotteluista. Terveen järjen käyttäminen on sallittua myös poliisille!

    Kahden viikon tauon jälkeen pääsen taas illalla joogaan! Vieläköhän yllän kurkottamaan vatsaläskien yli...? Kova testi tänään...

    VastaaPoista
  9. Tänään kannattaa pitää Veljekset ja Elli kaukana internetin ihmeellisestä maailmasta, silmiini saatui MTV 3:n sivuilta otsikko- mitä jos kissat nousisivat kapinaan? Katso video, en avannut, hekottelin vain mielessäni. siinä sitä riittäisi vauhtia ja vaarallisia tilanteita Torpalla. Nopea vaatteiden vaihto ja kohti uusia seikkailuja, Ihanaa, huomenna on perjantai, Mukavaa viikkistä kaikille Nempalta!:)

    VastaaPoista
  10. Nemppa sitten maalailee kaikenlaisia kauhukuvia... ei mitään kattikapinaa tarvita. Anarkia on jo. Ehditkö hakemaan postista kirjelähetyksen? Lienee luokiteltu suurikokoiseksi. Hartaasti toivon, ettei Posteljoona päättänyt ängetä sitä luukusta, sitten kävi sisällölle köpsästi.

    Nyt ei jaksa kyllä kutistaa kuvia eikä oikein muutenkaan. Hankin tänään autoon karvaratin ja karvasisustan. Ihan ehtaa hallakon ja punarautiaan karvaa. En paljoa valehtele jos sanon, että korvissakin on semmoisia hallakkokarvoja, tupoittain.

    Onhapan nyt harjaostokset sisäänajettu. Parhaiten pelitti vanha kunnon juuriharja! Hevosilla oli oikein muikeita ilmeitä mutta eihän sinne lauman keskelle toimita kameran kanssa mennä. Tunkevat niin likituntumalle ja nuolevat kameran linssin. Ja taas saa kamerakaupan setä aihetta nuhteluun.

    Huomennakin on mukavan lyhyt työpäivä, toiveissa olisi ehtiä maatalousmarkettiinkin. Ja sitten se on vapaa viikonloppu! Wheee!
    Yllättävän nopeasti meni tämä viikko vaikka maanantaina ankeammalta näyttikin.

    VastaaPoista
  11. Meillä kyllä iskee pian kattikapina. Matolääkkeet on keittiön pöydällä odottamassa antajalleen sopivaa hetkeä. Pitää olla ärsyyntynyttä sisua, että jaksaa painia kissaviisikon kanssa pilleritaistelua.

    Mutta on perjantai! Viikonloppu edessä - tosin mulla on tämäkin päivä vapaata. Tylsästi se on kuutioitu siivoustoimen hyväksi. Hyvää viikonloppua kaikille - erityisesti Torpan väelle!!!

    VastaaPoista
  12. Ei sitten ollutkaan vapaa päivä, eikä huominenkaan. Ei -sanan muodostaminen on mahdotonta inhimillisen hädän edessä. Sairaalastakin pantiin kotiin, kun ei enää mitään voi tehdä - ikäihmisen pahassa colitiksessa. Voi jestas sentään!

    Joskus maailma painaa hartioilla, tarvin kasvukauden tuomaa terapiaa itselleni. Kaipa se koira on etsittävä ensi kesäksi... että talvista selviää hännän heilutuksen voimilla.

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com