perjantai 4. maaliskuuta 2011

Vanhaa lunta, vielä kerran!


Tomerana ja terhakkana kuin Pikku Myy...
Kohta alkaa Myylläkin posket roikkua ja ryhti repsottaa, plussapäivät ja aurinko tekevät armotonta sulatustyötään -ja kevät etenee!

Viikko eteni jo perjantaihin. Mitenkäs se nyt kuitenkin näin nopsaan meni? Melko pelottavaa tämä päivien kiristynyt vauhti. Ei vanha perässä pysy. Ja toisaalta, aika kuluu niin hitaasti. Isävainaa kehotti ottamaan pankkivekselin jos aika ei muuten tuntunut kuluvan.

Havahduin siihenkin jäätävään faktaan, että tänään me jäämme Iso-J:n kanssa kahdestaan viikonlopuksi. Perilliset pakkaavat reissukassinsa ja häipyvät hevostaitoleirille. Omalle kylälle, mutta riittävän kauas kuitenkin. Pitkän parisuhteen aikana sitä näköjään oppii arvostamaan uusia asioita.

Nyt jo hekumoin...  -ajatuksella piiiitkistä yöunista ilman jokaöistä perillisten ja kissojen joukkovaellusta poloiseen parisänkyymme. Joskus kymmenisen vuotta sitten olisi mieleen tullut pari muutakin aktiviteettia.

Muistanpa elävästi senkin perjantain jolloin veimme perilliset partioleirille. Ja iltayhdeksän aikaan Iso-J ajeli takaisin laavupaikalle hakemaan nuorempaa perillistä kotiin. Ulkovessa ja savuttava nuotio olivat liikaa pienen eränkävijän urbaanille sielulle.

Huomenna saadaan espoolaisia tuttuja visiitille. Ovat liikkeellä yhden yöpysähdyksen taktiikalla matkallaan pohjoiseen.

Taidanpa lämmittää torpan Ison Kiven ja tällätä paistin muhimaan. Tuhtia ruokaa pitkänmatkalaisille. Ja sulaa se paistiliha omassakin suussa kun riittävän pitkään hauduttaa.

Viikonlopun hevosaktiviteetit näyttävät jäävän perillisten harteille, minua ei kuulema kaivata leirin aikana paikalle pomottamaan. Auts, se sattui!

Pomotan sitten kotiinjääviä, ja teen sen mielelläni. Aivan yhtä mielelläni nostan helmililjat ja pikkunarsissit etuportaalle. Viikonlopun ja talviloman kunniaksi! Puolikin viikkoa vapaata yhteen putkeen on äärimmäisen tervetullut paussi pienyrittäjän karuun arkeen.

16 kommenttia:

  1. Kaikkia hyviä ja mukavia aktiviteetteja loman piristykseksi!
    Leppoisaa lepoakin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maria! Mukavaa viikonloppua sinullekin.

    VastaaPoista
  3. Voi kun saisit joskus sinäkin levätä niin paljon, että aika tulisi pitkäksi! Mulle kävi tässä jouluaikana yhden kerran silleen, että oli hetken ajan tylsää... ehkä noin 10 minuuttia, mutta se riitti koko vuodeksi :D

    Uudempi Subaru koki vakavan artroosin ja joutuu nivelen vaihtoon. Onneksi on vanha kaatis-subaru varapanoksena. Pitää alkaa metsästämään vetoniveltä. Erikoismalliin voi olla työlästä löytää osaa...

    VastaaPoista
  4. Tita, jos minä nyt budjetoin itselleni ruhtinaalliset yöunet, lupaan laiskan lauantaiaamun, on tuhannen varmaa, että lauantaiaamuna keikun hereillä ennen Kullervon kiekaisua. Joten menköön samoilla silmillä kuten tähänkin asti. Nukutaan sitten joskus. Päiväunista opin valitettavasti pois perhe-elämän myötä. Silloin kun pikkuväki tankkasi päiväunia, minä tein omia juttujani enkä nukkunut. Tyhmä minä.

    Päivä ei ole vielä töiden osalta pykälässä joten takaisin siihen mistä ilolla veroja maksan ;-)

    VastaaPoista
  5. Paplu ehti jälleen blogia lukemaan ja laittoi viestiä, kuten pyydettiin :-)
    Ja nyt taas kiireellä koiria lenkille. Ei oo niitä hiljaisia hetkiä täälläkään näkynyt...missä lie?

    VastaaPoista
  6. Hah! Ei ollunna artroosia, vaan ihan nivelen luksaatio. Eli vetonivelen ja akselin yhdessä pitävä sokka oli poikkeentunut, jolloin akseli pää pääsi pullahtamaan pois paikaltaan. Subarun henkilääkäri teki jäsenkorjaushommat, uusi sokan ja toi auton pihalle. Hinta 10 euroa. Ei paha. Tosiaankin.

    VastaaPoista
  7. Nemppa istuu hotellin kokoustilassa paimentamassa kahta projektiryhmää. Siivoilen tässä samassa Mr. Delliä ja käyn läpi erinäisiä kansioita ja sähköposteja. Ihanaa, että on perjantai, viikko meni todella todella nopeasti. Ihastuttavaa olla kotikonnuilla, saan olla kotona kokonaisen viikon. Huikea tuo Torpan lumimäärä, joskin on sitä täälläkin huhhuh! Perillisille hyvää hevostelua ja terveisiä Torpalle sekä mukavaa lomailua!

    VastaaPoista
  8. Paplulle kiitti ja kuitti. Titalle onnittelut edullisesta autorempasta. Niin sitä pitää ja kyläpajat kunniaan. Onneksi on vielä autoja, joita voi korjata jakoavaimella.

    Kauhulla muistan sitäkin yhtä Galaxya, murheenmustaa uudelleen rakennettua, todellista re-pimp-my-ride-again -versiota. Sitä joka veti murheita puoleensa, mopopoikaa keulaansa, sisäistä vikaakin oli tehdastakuun triplaten. Ihan mahoton peli. Ja säännöllisin väliajoin tilttasi auton tietokone. Jakoavainta olisi ollut hyödyksi vain siihen kun teki mieli hakata kiukuissaan lasit hajalle.

    Kättelin autokauppiaan liikuttuneena kun luovutin avaimet ;-)

    Iso-J tarjosi iltapalat, Kabanossi Karskia leivinuunissa kärvennettynä. Elli söi yhden kokonaisen makkaran ;-) Fiinit pojat makoilevat sääret hiessä uunin pankolla, eivät vaivaudu makkaroiden takia laskeutumaan korkeuksistaan. Jäystäkööt kuivattua särkeä huikopalana. Elli makaa maha piukeana sohvalla ja lipoo huuliaan, onnellinen kissa.

    Perilliset ovat olleet rekiajelulla ja rapsuttaneet Torpan heppaset yöunille. Minä tunnustan olevani kateellinen. Ei ole muuta rapsutettavaa kuin Elli (karvanlähtö), Nasse Tupaterrieri (pieree) ja Iso-J...
    no joo... ;-)

    Nemppa Nelsonille mukavaa kotiviikkoa ja Jonna -lukijalle tervetuloa!

    Nyt olisi oivallinen hetki löntystää yöorsille mutta lukemattomia lehtiä on iso nippu ja kirjoja vino pino. Siispä vielä hetki näillä silmillä.

    VastaaPoista
  9. Miksi oi miksi lehtipinossa lymyää Image -lehti jonka nippuun on viekkaasti koplattu Matkalehti??? Miksi oi miksi iski hirmukaipuu Pargan reheville rinteille? Miksi oi miksi rahaa ei voi painaa kopiokoneella??

    Noh, hevosella pääsee lähilavalle tansseihin. Jos osais tanssia ;-)

    VastaaPoista
  10. Jahas... kevään kaukokaipuu iski juuri nyt. Ensimäisiin voikukkiin ei voi siis olla kovin kauaa... :D

    Meillä pihalla vonkaa yksi harmaa kollipoika kevään kaipuuta myös. Kävin selittämässä, että meidän tytöillä on kestopäänsärky lemmenleikkien rajoitteena ja kolli on eunukki - tosin äkäinen sellainen. Onneksi ei tullut kissatappelua - pelkkää moruamista puolin ja toisin. Pitää koittaa paimentaa kattiklaani sisätiloihin yöksi, ettei aamulla ole parsittavia yksilöitä.

    Hyvää viikonloppua kaikille blogin lukijoille! Me Maestron kanssa painetaan töitä pari päivää ja jäädään viikon lomalle! Niin että siivoiskohan viimeinkin keittiön kaapit...

    VastaaPoista
  11. Ai että osui makeasti tuo karski kabanossi leivinuunissa :D Maistuis kyllä näin saunanpäälle.

    Hyvää lomaa Titalle, miun loma alkaa olla ohi. Kävin tänään työmaalla pentua näyttämässä ja huomenna tulee systeri pitkästä aikaa vieraisille. Pitää näköjään uusi koira ottaa että saa ainoan siskonsa käymään tuosta muutaman kilometrin päästä :D

    Ja hyvää viikonloppua kaikille lukijoille!!

    VastaaPoista
  12. Savu, tuo se pentu tännekin näytille ;-)
    Ja se on Mondo -lehti ei Matka... kauhea kauhea kauhea matkakutka! *viheliäistä*

    Voidaan piirtää iiiiso rasti seinään, meitsi valvoo ja kello on yli keskiyön.
    Ihan on vanha nainen hunningolla ;-) Emmie muuten valvoisi mutta toi Mondo valvottaa.

    Elliä laulattaisi jo, ei ole kuoronjohtajia jonossa pihalla. Ja satunnaiset kulkijat ovat ns. koutseja :-/

    Sitäpaitsi tuli ikävä sitä kotijänistä, hyvä jänis oli, söi lintulaudan pudonneet siemenet. Rusakot mellastaa omenatarhassa.

    VastaaPoista
  13. Hohhou, tämä mörkö valvoo vielä. Jos minä en saa aamulla loivaa herätystä, päivä on pilalla sunnuntaihin saakka. Koko kylältä ;-)

    Yritin kytistää pupuja kameran tähtäimeen, mutteivat tule, paha karma vissiin häälyy vielä tien yllä.

    Nyt voi ottaa paistipadan uunista, ihana tuoksu! Enkä todellakaan aio vastustaa kiusausta kurkata kannen alle!

    VastaaPoista
  14. No onkohan Hirnakka jo herännyt?

    Meillä on koulutuspäivä tehtynä, toinen edessä. Pitäisi jaksaa raapia laskelmapohjat ja tärkeimmät kirjanpidon käsitteet yhteen nippuun. Ei kyllä innosta.

    Loma häämöttää...

    Savulle sanoisin, että naapuriin on pisin matka. Jos joku on ihan lähellä, niin eipä tule piipahdettua juurikaan. Näin meilläkin.

    VastaaPoista
  15. Onko Hirnakalla kuningas Migreeni kylässä, kun ei läppärin kannet edes raotu? Se olis kyllä ihan tosi kaameesti kohtalon ivaa!

    Toivottavasti olet viettänyt pitkän, laiskan ja letkeän lauantain!

    VastaaPoista
  16. Onnea vaan Joensuun Ellille, eikusta Missi-Pialle : )

    Teidän kulmille sitä naiskauneutta on pesiytynyt.

    Täällä rannikolla laiskias sunnuntai on valjennut ihanan aurinkoisena, mutta ah niin tuulisena.

    Windstopperia päälle ja päähän ja eiku menoks. Oiva ulkoilusää eniswei.

    Mukavaa laskiaista kaikille : )

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com