lauantai 12. maaliskuuta 2011

Etusivu uusiksi


Jeah ja jeppisjee! Meitsi pääsi (Pete punttas) ratsaille! Hevoselle kiitos!
Totuushan on se, että vain lahjattomat treenaa. Meille omastamielestä täysin oppineille (harhaisille) riittää kerran kahteen vuoteen kaksi kierrosta käyntiä. Aurinkoisella säällä ja hyvässä seurassa. Eller hur, Satu?

Kuvassa kiltti ja kohtelias VR, monessa mestassa ansioitunut ratsuruuna. Hauska yksityiskohta kuvassa on tuo pinkki love aura. Mikälie onnellisen ihmisen haloilmiö tai sitten Sadun valokuvausvehkeillä voi oikeasti ikuistaa auran. Oli mitä oli, astraalitasolla noustiin taas uusiin tasoihin vaikka vinosta istunnasta näkee vain kipeästi parannusta huutavia kohteita.

Tässä alemmassa kuvassa laamakevennyksistä tuttu Hevosenpoikanen, Maestro. Viaton laama on nykyisin wc-raikastimelta tuoksahtava keinokarvaa imeskelevä honkkeli. Kehtaako joku vielä sanoa, että hevoset vain möllistelevät?


Mukava päiväretkikohde tuo Päivölän Aurinkovuori. Haikein mielin kurvailin tuttuakin tutumpaa peltotietä ja kuikuilin Hawkenin entiselle kotitallille. Oli jo vilkku päällä vanhaan osoitteeseen kun tajusin aikatauluni rajallisuuden. Joten jääköön toiseen kertaan.

Kyrkkiksen Varuboden Arenalla kannustin ihan sujuvasti HJK:n lätkäjengiä, pelasihan siellä ilmeisenä kentän vahvistuksena kelpo kummipoikani Mikke! Oikeasti ketterä poika ja ilolla taltioin pelaajakortin lompakkoon. Ja tänään otetut kuvat ovat kuulkaa vielä kovaa kamaa (eläkepäivien turva) jahka Mikke jyrää taalajäillä.

(tuon tähän pari kuvaa myöhemmin)

Lätkätaistoista säntäsin kutakuinkin viime minuuteilla isoon markettiin hakemaan iltaeväät sekä itselle että vanhemmalle perilliselle. Hälle tuli kova mammakaipuu ja tahtoi kaverilta oman laumansa luo. Äiti kelpaa laumaksi. Kaksi on enemmän kuin yksi.

Marketin parkkiksella tapasin vielä ihmisen vuosien takaa, munien merkeissä ;-) Toivottavasti munukat ovat iskussa ja niistä kehkeytyy jotain kuohkeaa ja makoisaa. Elämä on kovaa, mutta elettävä se on kovakin elämä. Voimia tiellesi, niitä tulet tarvitsemaan. Ja oli todella, vilpittömästi, mukavaa vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia. Kerro terveisiä yhteisille tuttaville, sikäli mikäli muistavat vielä.

Vielä yksi kierros iltahämärässä Espoossa, juniori kyytiin ja loppusuora kehä kakkosta pitkin.
Ja niin pitkän, mutta ehdottoman antoisan päivän päätteeksi köllähdimme esikoisen kanssa anopin soffaan ällistelemään kuva-aineistoa. Mamma ratsailla!

Huomenna lähdemme kotiin, sinne mistä mie oon just nyt pois...

6 kommenttia:

  1. Nyt muuten vielä vähän kitkerää käyttäjäpalautetta picasapicnik-käyttäjätukeen. Isopaha Googlehan lukee ja näkee kaiken, joten kyllä tätäkin kautta palaute menee sinne minne sen kuuluukin mennä.

    Mikä hemmetin nörttijärki käskee lykätä sen resize-toiminnon noin kauas ja hankalan taipaleen päähän? Ihan älytöntä hinata kolmimegainen kuva jonnekin picnikkiin, kutistaa se siellä ja palauttaa takaisin uudelleen nimettäväksi picasaan?

    Oliskohan syynä Herra Googlen ahneus? Meinaan kun nykykameroilla ja nykylaiskojen käyttäjien aikana uutterat bloggaajat tukkivat sen yhden gigan tallennuskapasiteettinsa noin vuodessa. Sen jälkeen myydään lisätilaa 20 gigaa á 5 taalaa per vuosi. Ja hätäiselläkin harhalaskulla ynnäten voi päätellä, että money talks.

    Eniten vtuttaa a) oma laiskuus b) markkinavoimien ahnas kita.
    Minä ostan MacKirjaan oman photoshopin ja kuulkaa ilahdutan teitä jatkossa kätevillä postimerkkiversioilla ;-)

    Ei vain millään jaksaisi odotella kuvien latautumista moneen kertaan per kuva. Ja kuvat ovat kuitenkin tässä(kin) blogissa joskus jopa avartavia elämyksiä....

    VastaaPoista
  2. V-R on vaan tätiratsujen aatelia, sen selkään uskaltaa itsekin pungertaa vaikka taukoa olisi ollut vaikka kuinka kauan.

    Nyt kun sulla on ikäänkuin "pää auki", niin ei muuta kuin TT:n selkään kotiin päästyäsi.

    Turvallista kotimatkaa sinne Karjalan kunnahille. Oli megakivaa kun piipahditte meitä etelän veteliä tervehtimässä : )

    Extraterkut siltä repsikan paikalla istuneelta karviaiselta ; )

    VastaaPoista
  3. KOTONA!!!!

    Niin älyttömän kivaa kun reissaaminen meitsin mittasuhteissa (2 krt per vuosi) onkin, on aivan jäätävän hieno tunne ajaa torpan pihamäkeä ylös ja tulla KOTIIN!! Rekku louskuttaa ja kissat juoksevat lojumaan skodzillan konepellille.

    Rusakot ovat papanoineet pihan (mitä tekee tupaterrieri??) ja tintit kadonneet pöllön kitaan. Muuten kaikki aivan ennallaan eli ihanasti.

    Oltiinhan me kotona jo iltaseiskalta mutta kotiinpaluukiireet venyivät saunomisten ja muiden mukavien puuhien takia.

    Huomasin, että oma työpaikan parkkihallin vip-korttini on Espoossa, samoin kuin MacTietokoneen latauspiuha. Huomenna on ruikutettava huollosta piuha lainaan ja tarjottava pullakahvit parkkihallin porttivahdille. Muutoinhan tässä on taas hyvyys vikana.

    Iso-J:n kanssa meillä oli pikainen perhetapaaminen Saaren Seo-aseman kahviossa. Hän on jo Espoossa. Nykyajan perhe-elämää ;-) Haikeaahan se on moikata ja hyvästellä vartissa mutta onneksi tiistaina ollaan taas koko lössi koolla, omassa tuvassa.

    Nyt vielä pikakurkkaus sähköpostiin ja sitten sitä kuihtuvan kauneuden vaalimista. Nempalle lähtee postia huomenna. Ihan kirjepostia :-)

    VastaaPoista
  4. Peeääs, Nita: sen vuonohevosen värisen repsikan karvoja oli muuten "everywhere". Ja kyllä tänne semmoinen isolousku mahtuu. Jos vain sopiva yksilö kotia kyselee. Joskus. Jossain. *vinkvink*

    VastaaPoista
  5. Kiva kun olette. Turvallisesti kotona. Paras paikka. Meille jokaiselle : )

    Repsikka taas tänä aamuna viritteli laulutaitojaan kun pihaan pöllähti p-kaivon tyhjentäjä.

    Ei ever never hauku omalle eikä naapureiden traktoreille, mutta kun em. ammattikunnan edustaja pöllähtää pihhaan, niin johan alkaa louskutus ?

    Outo se on, mutta erittäin hauska tapaus. Ainoa vika mokomassa on se kaksi kertaa vuodessa eteen tuleva karvanlähtö, joulusta juhannukseen ja juhannuksesta jouluun : )

    Ja vink, vinkit pannaan korvan taakse...

    Se sun tuliasleipä on muuten jo syöty, njam, ja puolet munukoista kans (terveisiä vaan Iso J:lle ; )

    Eli koskas taas tulet käymään !

    VastaaPoista
  6. Terveisiä Espoosta, Nemppa kokoustaa ja kokoustaa...Isolle kirkolle eilen illalla, kotiin ke illalla ja sitten to aamulla Kuopijoon...Haa, kirjeitä on aina kiva saada, maltan tuskin odottaa. p.s hienoja ratsastuskuvia!

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com