keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Hush puppies !

Riiviöitä
Voi miten ihanasti kädet ja hihat tuoksuivat koiranpennulle kun keskiviikkona ajelin kaupungista kotiinpäin. Viisi suloista näätäkoiraeläintä eli russelinpentua saavat aikaan pientä pentukuumetta mutta kuume kyllä laskee kun joukko pentuja lyö naskalihampaansa yhtä aikaa kiinni pohkeeseen, varpaaseen, kantapäähän ja yksi roikkuu lahkeessa. Sitä viimeistä yrität kuvata.

Ja mikä hassu ärinä niistä lähtee kun sisarusten kesken leikitään koiraa. Pitää kyllä olla ihan oma ihmislajinsa joka terrieriryhmän koirat kokee omakseen. Eivät ole jokaisen hiihtäjän otuksia ensinkään, onneksi.

Mutta ei niin kilipäistä koirarotua olekaan, josta ei jämäkällä kasvatuksella, kurilla ja nuhteella kasvaisi ihan kelpoisia kotikoiria. Yksilöitä on, se on selvä. Tuossakin pentueessa oli yksi 'ukkona syntynyt' uros joka oli heti ihan oman tuntuinen. Ihan niinkuin Nasse pienenä. 

Nassemies pääsi hieman ennenaikaisesti trimmiin, tuli peruutusaika ja tein kaikki inhimilliset ja lähes lainsallimat muuvit, että sain koiran trimmaajan pöydälle puolen tunnin kuluttua puhelusta. Puhelun tullessa olin kaupungin Lidlissä jossa suoritin ostokset pikamarssilla, kurvailin kotiin, nappasin pultsarinnäköisen koiran kyytiin ja kurvailin takaisin kaupunkiinpäin. 

Kotiintuomisena oli näin tyylikäs herrasmieskoira joka pääsi etuoikeutetusti istumaan Torpan pojista ainoana autoni etupenkille. Toki minä penkille virittelin pyyhkeen suojaksi mutta se ei Nassen autoilun iloa latistanut.

Jossain vaiheessa penkin sensorit älysivät, jotta nyt on pikkuisen painavampi käsväsky penkissä ja auto aloitti rasittavan kiinnitä turvavyö -plinkutuksen. Onneksi matkaa oli vain pari kilometriä joten väänsin musat kovemmalle ja ajelin kotiin.

El Jefe, Nasseman

Iltapuhteina sain 466 kuvattua ruutua siivottua niin, että Kasvistäti sai viitisenkymmentä kuvaa pennuista. Hirveä määrä suttua ja hukkatavaraa noissa pentukuvauksissa aina tulee, mutta onneksi digikameralla pelatessa muistitila on ilmaista ja hutilaukausten deletoiminen on ainoa vaivaa vaativa toimenpide.

Nyt onnistuin säätämään lisäsalaman niin, ettei pentujen eteen/alle tullut tyhmiä varjoja, valkoista koiraa kuvatessa on aina omat haasteensa. Säästetyt kuvat on vesileimattu joten en niitä sen isommin täällä esittele.

Keskiviikko oli siitäkin kiva päivä, että aurinko paistoi koko lyhyen näkösällä oloaikansa. Autolla ajaminen oli pikkuisen tuskallista kun valo oli niin kirkas ja viisto. Aurinkolasit taisivat jäädä Hipsaaniaan eikä juuri nyt ole mitään kaamosale aurinkolaseista yhdessäkään optikkoliikkeessä. Ihme niuhotusta.

Maanantaina ennen reissuunlähtöään Iso-J haki pihaan kaksi mottia polttopuuta. Muuten ihan jees mutta aivan likomärkiä. Se kaveri möi puut kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen. Tänään luottotoimittaja toi seitsemän irtokuution häkillisen josta noin puolet olen jo lastannut riiheen. Niiden märkien lisäksi.

Nyt tuntuu jo vähän tehneeltä joten taidan hilppaista sänkyyn. Viime yö jäi turhan lyhyeksi, toivottavasti Nukku-Matti ei tee ohareita tänä yönä.

Ai joo, kävin tänään lääkärillä esittelemässä verenpainemittausten lukemia. Tuli lääkkeet. Mie tarviin kohta dosetin, alkaa olla aamuraksuja jo kourallinen. No okei, on siinä vitamiinit ja hivenaineet mukana. Mutta silti. 

Hyvää yötä, missä lienetkin!

Good housekeeping
Eikä siinä vielä kaikki
Ettei totuus unohtuisi

PeeÄäs: Kanadaan kiitos joulupostista, tässä sinne tämä kuvaterveiset nykymenosta Suomessa.


6 kommenttia:

  1. Nasse on kyllä tyylikäs, herrasmies.
    Pennut ovat - tarviikoo sanoa - suloisia.
    Ja tunnen sen, miltä tuntuu, kun nuo klapit on pinottu. Been there, done that in my earlier life.

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nasse kiittää ja kohottaa virtuaalista knalliaan.
      Klapisavotta on vielä(kin) vähän kesken. Onneksi kaikki ovat pressun alla suojassa eivätkä ehdi märkiintyä jos vielä huomiseen pari viimeistä mottia odottaakin. Pinossa on jo enin osa, lyön itseäni olalle ja kehunkin. Tämän päivän tappioiksi lasketaan yksi katkennut kynsi.

      Klapisavotta on arjen hyötyliikuntaa.

      Poista
  2. Sen plinksutuksen saa hiljenemään kahdessa sekunnissa - vetää sen hemmetin turvavyön kiinnikkeeseensä pitkin selkänojaa. Ei haittaa penkillä istuvaa koiraakaan.

    Nassen profiili on niin aristokraattinen kuin vain terrierillä voi olla. Siisti ja nuorentunut lookki.

    Meillä oikaistaan klapien kanssa. Niitä ei pinota liiteriin - ne heitellään sinne. Pinoaminen on listattu ns. turhaksi työksi. Homma toimii vallan jees näinkin. Meillä kun nyhrätään ne puut yleensä metsästä kaataen useilla työvaiheilla. Mutta juu ei - IsoJ:n säntillisyydellä teillä ei käy tämmöinen renttana meininki. Pääasia että pirtit pysyy lämpiminä.

    Pitikö teidän maksaa täysi hinta niistä märistä puista? Jotain reklamaatiota vois heittää ja hyvitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä yltänyt siitä omalta penkiltäni sinne vänkärin sivustalle nyhtämään, oltaisiin ajettu metsähallituksen puolelle jos olisin yrittänyt. Kuuntelin siis huolestuneen ajotietokoneen plinksutusta, se raukka oli ihan oikeasti hädissään. Laskee myös takapenkillä istujat ja heidän kiinnityksensä. Ihme ja kumma, mun treenikassi joka rehellisesti sanoen painaa kuin synti, ei ole laukaissut plinksutusta.

      Nasse on todella tyylikäs, harmaantuu elegantisti. Ja on muuten sangen sutjakka herra, ei mitään ukkomahaa.

      Meillä siellä riihessä säilötään niin hiton paljon muutakin, että on pakko käyttää tila tarkasti ja se vaatii tiiviit pinot. Sisään on päästävä isoilla kärryillä.

      Toisaalta, minä varmaan enemmän niuhotan pinojen suoruuden perään, isävainaan opissa kun olin kerran jos toisenkin.

      Ne märät klapit on 'kaverilta' eli kallista tavaraa :( Melkein yhtä kallista kuin ne lähinaapurilta hommatut 'polttopuut' (joissa nauloja ja aidanseipään pätkiä) tai se yhden säätäjän 'heinä' jossa oli ranteenpaksuisia oksanpätkiä eli hellapuut samassa paalissa.

      Tuskin noista maksetaan täyttä hintaa.

      Poista
  3. Kultainen Nasse, koirien aatelia. Nenäkin aristokraattinen.

    Just taannoin puhuttiin ystävien kesken, että olisi ehkä hyvä aloittaa dosetin käytön opettelu ajoissa vaikka aamun vitamiinipillereillä ;-). Sitten kun muisti alkaa oikeesti pätkiä, voi dosetin idea tuntua vaikealta eikä uudet asiat enää tartu päähän (on käytännössä nähty).

    Tämä todettiin kaikella rakkaudella, joskin hirtehishuumorilla. Aihe on ollut useammalla lähipiirissä akuutti, kun vanhemmat tai jopa joku vanhempi ystävä ovat sairastuneet muistisairauteen. Tulee niin liki, että alkaa itsekin miettiä pitääkö laatia testamentti, edunvalvontavaltakirja, hoitotahto, hankkia harjoitteludosetti ja ruveta katselemaan esteetöntä kotia ;-).

    t. Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nasse kumartaa, elegantisti. Vanha vispiläkinttu on vedossa vaikka kohta heilahtaa toiselle vuosikymmenelleen.

      Kuule tuota dosettijuttua olen minäkin pohtinut. Niin kuin testamenttia ja hoitotahtoa ynnä muita vääjäämättä eteentulevia asioita.

      Mullahan pää räjähtää kun saan leikkauksen jälkeiset tropit käteen, arvaten niitäkin heruu ja paljon. Sitten tarvitaan jo dosetin sijaan jokin ikealainen säilytysjärjestelmä.

      Aamuisin kun annostelen neljän ihmisen vitamiinit ja hivenaineet ynnä omat lääkkeet, en voi olla hihittelemättä. On niin hupaisaa lajitella kullekin oma cocktail. Kiltisti jokainen oman satsinsa kitaansa kippaa.

      Meillä on tuo mummola tuossa pihan toisella puolella jossa on melko esteetön asunto, sinne sitten syytinkimummoksi.
      Toivottavasti muisti pelaa sitten sen verran, että erotan talonväen vieraista ja osaan kirjata muistiin kenen autolla revittelivät nurmikon mullikolle.

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!