tiistai 6. tammikuuta 2015

Loppiainen 2015


Tarkistuslistan mukaan täälläkin on totinen talvi.
Eikä Loppiaisena loppunut muu kuin oma hermo. Kävi nimittäin niin, että ne räntäsateet sun muut taivasantimet jäädyttivät hevoshaan aitalangat, ne joissa sähkö kiertää ja antaa uteliaalle poninturvalle tällin. Kun sähkö ei kierrä, Ihmepoika on haukkana paikalla ja hinkuttaa hanuriaan lautaa vasten. Sanomattakin selvää, että lauta antaa periksi, pakkasessa se napsahtaa poikki kuin jäinen nakki.

Niinpä iltakuutamolla marssittiin hakaan, mukana muutama metri puutavaraa ja ruuvinväännin. Ihme ja kumma sen akku ei hyytynyt, vaan saimme aidan parsittua. Minulle jäi ikävä tehtävä kiertää koko perhanan aitaus ympäri ja skraapata kahdesta aitalankakerroksesta jäät ja lumet pois. Voin kertoa, että sanavalikoimani ei ollut lasten kuultavaa enkä poniakaan kiitellyt kun se uteliaana kurkki olkani yli mitä jännää siellä ähellän.

Näpit ja varpaat tunnottomina kävin tuvassa lämmittelemässä ja vaihtamassa vähän järkevämmän varustuksen (talvitoppakengät) ylleni. Viimeiset kymmenet metrit olivatkin jo ihan lastenleikkiä.
Aamulla se poniapina saa sellaiset jysyt, että lentää persauksilleen hankeen. Toivottavasti kyntää lentäessään semmoisen uran, että hankeen 'hukkaamansa' Eskadronin päitsetkin löytyvät.

Miksi sen pitää aina silloin stripata kun päässä ovat kalleimmat päitset? Miksi ne Puuilon halpikset eivät katoa ikinä mihinkään?

Kyllä taas oli yhtä juhlaa omistaa hevosia ja pitää niitä vielä kotona. Tämän päivän ansioilla olen ansainnut (ainakin) yhden *tirsk* pitkä kylmän Tinto Veranon ensi kesänä Hispaaniassa. Kyllä!!

Saivat ne (hevoset) sentään yhden joulukuusen Äitikullan residenssistä riivittäväkseen, puuhastelkoot sen parissa vähän aikaa. Viikonloppuna sinne kannetaan tuvan iso kuusi, tuo kuusien jalosukuinen muotovalio. Ja miten vähän se on karissut! Viime vuonna kuuseen päin ei passannut edes aivastaa, se aiheutti massiivisen neulasten ropinan parkettiin. Nyt ei varise eikä karise.

Peetun käytin karvaintupsuttelussa Kasvistädin luona, hyvä ja nätti tuli. Lauantaiaamuna heillä on aikainen lähtö pohjoiseen kaupunkiin jota Kajaaniksi kutsutaan. Vien Esikoisen ja Peetun jo perjantai-iltana Kasvistädille, lähtevät sieltä ajelemaan.

Pakkanen napsuu ja uuni on lämmitetty. Ei meillä sentään ihan älyttömiä lukemia ollut, nyt näkyy olevan -22°. Kuu paistaa todella kirkkaana, se meinaa sangen niukkaunista yötä. Ja aamulla pitäisi herätä arkeen. Ei ole helppoa ei.

Pakkasin jo salikassin, se alkaa taas kevätkiri. Ja kana sekä riisi palaavat ruokavalioon...

Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin!

Mitä todennäköisimmin...










12 kommenttia:

  1. Hell yeah. Arki iskee taas kahdella nyrkillä - toisella lärviin ja toisella vyön alle. Tällä mennään. Kaksin kerron ja verta sylkien. No ei vaisinkaan, vähän levoton olo uutisia odotellessa. Se saa ajattelemaan nyrjähtäneesti. Odottaminen ei sovi minulle. Kuinka selvisinkään 2 x 9 kuukaudesta?

    Tänään lauhtui vauhdilla. Huomenna ollaan vissiin jo nollassa. Sitten sukelletaan taas pakkasille, jotta elämässä olisi edes jotain vaihtelua. Mutta sata varmasti kohti kevättä mennään. Päivä kerrallaan.

    Kovasti peukutan Kajaanin reissun onnistumista. Perilliselle hyvät kehähermot mukaan ja Peetulle kans! Uutisia täällä sitten odotellaan.

    Hyvää arjen kestoa toivotan Torpan väelle ja muillekin kulkijoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti odotettu tieto on tullut ja se oli oikeanlainen.

      Täälläkon lauhtui ja kiesi on kuin kelkka, ohjattavuuden kustannuksella tietenkin. Kyllä minä niin semmoisen neljällä tassulla tietä raapivan kulkupelin huolisin mutta ei niitä taida minua varten olla... :(

      Kajjaanin keikka on rankka, aamukuudelta lähtevät, minä en siis lähde mukaan.

      Kevättä kohti, kaukana se vielä on mutta vääjäämättä kalenteri siirtyy parempaan suuntaan.

      Poista
  2. SAamari että repeilin noille kuville ja erityisesti Gordonin möykkäämiselle! :D
    Ihan pakko lainata tuota repliikkiä osavan hetken koittaessa mutta jossain muualla kuin täällä omassa pirtissä sillä minä en halua ihan vielä kuolla.

    Peetulle....no, kehäkunkulle ei paljon tarvitse onnea toivotella koska jäpä tuo renikat kotiin mutta ajelkaahan turvallisesti koska keli on mitä on eli talvisen liukas.

    Täällä on pakkanen mennyt perseelleen ihan muutaman tunnin aikana eikä mittari näytä enää kuin -8,3 astetta ja hyvä niin koska meikäläisen luonnolle eivät nuo heropakkaset sovi eivätkä varsinkaan nyt kun tämä olotila on näin takavaltimosta.

    Kokemuksia Puuilosta? Ihan sillä että tuohon viereiseen kaupunkiin avattiin semmoinen ja mun on pitänyt käydä katsastamassa se mutta näiden sairastamisien takia on sekin jäänyt. Paljon tietysti tavaraa mutta onko se ihan kiinalaista vai löytyykö sieltä käypästäkin tavaraa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla näyttää olevan menossa joku "ihan sillä, ihan sen takia ja ihan vaan" - kausi menossa mutta koita kestää, kyllä se aikanaan loppuu ja tilalle tulee jotain vieläkin ärsyttävämpää :D

      Poista
    2. Kiva kun kuvista oli iloa, kertovat hyvin olennaisen.

      Puuilo on ihan jeppiskauppa, haen sieltä hevosten lisäravinteet ja pellavarouheet, paljon siellä on kaikkea eikä käsittääkseni ihan 100% pilipalikamaa ole mikään.

      Ihan koko valikoimaa en ole katsastanut mutta jokaiselle jotakin ja myös pikkuisen parempaa valikoimalaatua.

      Poista
    3. Kiitoksia informaatiosta!
      Käyn katsastamassa kaupan heti kun olotila kohenee.

      Poista
  3. Meidän tallilla loppui riimujen pitäminen heppojen päässä tarhassa siihen, kun yksi tamma jäi riimustaan kiinni kenkäänsä koko päiväksi. Meikäläisen ponikin joskus jäi jonnekin kiinni, mutta hää ol sen verran vahvempi tapaus, että rysäytti riimun rikki. Toisin kuin tuo lady, joka vietti päivänsä pää kengässään kiinni. Sen jälkeen tallinpitäjä totesi, että ihan sama vaikka hevoset karkais ja ne olis sit vaikeampi ottaa kiinni, mutta hän ei jätä riimuja tarhaan päälle. Ja minä olin tästä onnellinen, kun en tykännyt yhtään siitä, että mun hepalle jäi talvisin varsinkin pään karvoitukseen riimun muotoinen kuluma.

    Minä taistelen vitutusta vastaan sormeni ja saikkuni ja ponin viiden viikon loman kanssa. V**tuttaa.... No, ehkä huomenna jo ymmärrän, kuinka pieniä nämä meikäläisen ongelmat onkaan. Tänään on vielä pieni ahdistus päällänsä. Olen varmaan outo, kun en tykkää olla saikulla, mutta en vain tykkää. Kyllä kolme päivää menis, mutta kolme ja puoli viikkoa.... kääk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sun saikkuasi :(
      Koeta kestää, et nyt muutakaan voi.

      Riimujen eli meikäläisittäin päitsien pito on kaksipiippuinen juttu. Olen toistaiseksi omilla pitänyt niitä tarhatessa ja laitumella. Varsoille en kyllä uskaltaisi jättää hetkeksikään valvomatta.

      Poista
  4. Helpottavaa lukea että muillakin on vielä joulukuusi ilona. Ettei tässä ainoita kylähulluja olla. Mutta kun on niin nätti eikä karista ja ehkä vähän puskee uutta kasvuakin, niin eihän sitä ennen nuutin päivää voi ulos heittää. Tai siis hepoille viedä. Sitäpaitsi Torsten kaverinsa kanssa on saanut jo kaksi joulukuusta, molemmat ennen joulua, joten joutavat odottamaan mun puuta vielä hetken.
    Meillä on tosin tapana muutenkin sahailla hepoille kunnon karahkoita jyrsittäväksi, sellaisia mitä juuri ja juuri jaksaa raahata tarhaan. Mitä sitä ei tekisi hevosten vuoksi? ;)

    Riimuja ei meilläkään hevoset (siis hevonen, kamala tämä yksikkömuoto) ulkoillessa pidä, ennen vanhaan pojat remustivat ne toisiltaan rikki, tai sitten sade kasteli ne ja musta on jotenkin kurja ajatella sellaista märkää ja kylmää viritystä ponien herkkää päätä vasten koko ulkoilun ajan. Ja onhan tuo loukkaantumisriski ihan todellinen. Ei se ole yksi eikä kaksi hevosta jotka ovat jääneet jostain syystä takajalasta riimuun kiinni :(


    Sairaslomaan kyllästyneiden kohtaloon voin samaistua. Olen ollut saikulla elokuusta saakka ja vielä ainakin maaliskuun loppuun on pakko huilia. Tympeetä, mutta tarpeeseen tulee tämä saikuttelu, en nimittäin olisi vielä oikein missään työkunnossa. Turhauttavaa, mutta hyvin opettavaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukuusesta kaikki ilo irti, sääli on kaunista puuta haaskuun heittää eli hevosille viedä.

      Mekin raahataan hevosille virikkeitä lähimetsistä jossa on joku harvesteri työnsä tehnyt, naapurit tyrkkäsivät aidan yli oma-aloitteisesti kun tiesivät hevosten mieltymyksen puihin.

      Saikkuilu on omalta osaltani tänä vuonna hyvin ei-toivottu asia, kenellekään se tuskin ilo on. Katson sairastaneeni viime vuonna yli oman tarpeen.

      Tsemppiä Salla toipumiseen, iso operaatio sulla takana joten toipuminen vie aikansa. Onhan sillä ehkä puolensa jos kykenee liikkumaan? Saatko jo ajaa autoa?

      Poista
  5. Multa ei ole alunalkajaankaan kielletty mitään, tai sitten karkasin sairaalasta ennen kuin kerkesivät pitää kotiutumispuheen ;)
    Kunnon mukaan mennään, alkuun yritin ja tein liikaa ja luultavasti siitä syystä paraneminen menee pidemmän kautta. Olisi ehkä pitänyt katsoa se leikkausvideo kun kirurgi kävi kysymässä kiinnostaisiko.Olisin ehkä ymmärtänyt kroppaani paremmin ja ollut sille armollisempi. Ystävätär tokaisikin että kaikki joilta leikellään jänteitä ja lihaksia käsistä tai jaloista on aivan avuttomassa tilassa jopa kuukausia ja sitten minä raukka jolta lihaksia oli irrotettu ja kiinnitetty kalloon lähden tallilla taluttamaan hoitokoiraa neljä päivää leikkauksen jälkeen... Virhe, koska hoitokoira ei ollut mikään Pätkis joka toimii melkein ajatuksella... Tai jos olisin lukenut ne kotihoito-ohjeet ajoissa olisin ymmärtänyt estää epämiellyttävää selkäydinnesteen vellomista päähän kireällä sidoksella, niin ehkä nyt pää ei olisi niin kipeä ettei hiuksia voi kammata. Mutta nämä on näitä oppirahoja kun on saanut elää "terveenä" eikä ole koskaan operaatioissa tarvinnut käydä ei sitten osaa kunnioittaa sitä aikaa mikä paranemiseen menee.
    Autolla olen ajannut hyvinä hetkinä kylille nelisen kertaa,niska ei vielä käänny niin paljon että kokisin paikkani olevan ratissa, varsinkaan pidemmälle ajettaessa. Ja toki tämä bonusanemia aiheuttaa heikotusta jonka vuoksi en myöskään rattiin pyri.
    Sekin on niin outoa, Inton menetyksen jälkeen tunsin miten kirjaimellisesti "veri pakenee" musta, mutta ajattelin että olen luulosairas sillä ei terve aina hyvät veriarvot omannut voi anemiaa saada. Kyllä voi. Ja pahan sellaisen.

    Mutta näillä mennään. Kevättä kohti onneksi kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtään eivät edesottamuksesi leikkauksen jälkeen yllättäneet... :-/
      Aina yhtä reipas ja pirteä, vaikka suoraan kallonporauksen jälkeen.

      Toivottavasti nyt maltat ottaa tasaisemmin, niin että toipuminen todellakin lähtee käyntiin. Voiko tuohon anemiaan vaikuttaa rautavalmisteilla vai hyydyttääkö verta liiaksi?

      Brrrh, tuntuu ajatuksenakin hurjalta, mutä parhainta toipumista toivon, painottaen rauhallisuutta...

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!