sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Lallallaalauantaina laulattaa


Näin yksituumaisesti Terripojat analysoivat perjantain aamupostia lehdenhakulenkillä.
Sopuisa rinnakkaiselo on nyt enemmän sääntö kuin poikkeus, joten voinen julistaa rauhan aikakauden alkaneeksi ja Peetun teini-iän ohitetuksi.

Tänään on vietetty Peetun polttareita, huomenna tuodaan morsianta. Polttaripoika kävi hakemassa sikarin kissanhiekkalaatikosta ja koska sulho haisee nyt järjettömän hirveän pahalta, huomenna kylvetetään pikku-ukko jossain miehekkäässä (tolu) liemessä, ennen kuin maajussin morsio saapuu.

Taltioin luonnollisesti huomisen juhlalliset käänteet, nuoren parin mahdolliset herkät hetket jätän yksityisasioiksi, joku rotihan se on koirienkin yksityisyydellä.

Tänäänkin kamera kulki mukana, mutta koska kello tätä kirjoittaessa on paljon, päivä ulkoilmassa vei veronsa, ruoka tyynnytti naukuvan vatsan ja sauna lepytti pikkuisen jäykät lihakset, taidan suoriutua seuraavaksi unten maille.

Tänään oli todellakin mukava kotipäivä. Hevosten ja koirien aamuhoidon jälkeen ripustelin pyykit kevätaamuun kuivamaan ja köllähdin vielä pikkutoviksi soffalle.

Siitä hidas ja leppoisa siirtyminen sopivan kahviannoksen jälkeen pihalle. Sain manattua itseni sopivaan hitaan tekemisen tilaan ja siivosin NELJÄ kukkapenkkiä/istutusaluetta talven roskista. Näytää todella hyvältä. Etupihalla ei näytä, sinne on suunta huomenna. Ennen Peetun ekoja treffejä.

Välillä piti räpsiä pari kuvaa siitä sun tästä. Puhelimella roiskaisin tamma Töttiksen uninaamasta. Valkoisesta alueesta irtoaa vielä julmasti karvaa ja hevonen nuokkuu silmät ummessa kun niitä karvoja harjalla hiljaksiin kihnuttaa irti.

Nuorimmaisen kanssa juoksutettiin Poni. Vastapäivään sujuu kuin unelma, kaikissa askellajeissa. Myötäpäivään ei sitten yhtään. Minä ja Poni ollaan molemmat oikeakätisiä, ilmeisesti. Lisäksi haasteita tuo Ponin 5-v uhmakausi jolloin kyseenalaistetaan jopa liikkeellelähtö. Eteenpäin menon sijaan peruutetaan eikä vahingossakaan kuulla ääniapuja. Niitä samoja joita totellaan toiseen suuntaan tarpoessa salamannopeasti.

Voi ryönä. Minä niin tarvitsen tänne avuksi jonkun jolla on ohjasajokokemusta ja joka pystyy jeesimään meidät taas tutulle oppimisen ja oivalluksen tielle.


Iltaruoka tuli grillin kautta (omalta pihalta) pöytään ja sauna todellakin sai auringon kuumottaman ihon kihelmöimään. Nyt onkin ihan pahuksen hyvä köllähtää vatsansa viereen maate. Huomenna on Suuri Päivä.

Kanalassa ei ole väki lisääntynyt, Olgan alla piippaa edelleen se yksi tipu ja haudonnassa on viisi munaa. Ainakin kaksi niistä on ihan läpimustia eli jäänevät suutareiksi, yhdestä ei ehdi valmista ja kaksi on semmoista, joista voisi odottaa parin päivän sisään uusia piippanoita. Yksi valkea tehokana heitti lusikan nurkkaan ja toinen näyttää nyykähtävän lähipäivinä. Hoippui multakylvystä joko nirvanassa tai semikuolleena, söi kuitenkin mielellään joten ei se kärsi elämästään. Nuo tehomunijat ovat vähän reppanoita. Ovat elämäntyönsä tehneet isoissa munatehtaissa ja nyt kun saavat maistaa vapaan kanan elämää, päihtyvät vapaudesta ja raittiista ilmasta. Ja kupsahtavat sitten suunnilleen suorin jaloin.

Mukava on kuitenkin katsella kun tehotytöt kuopivat tomerana maatiaisten kaverina ja ottavat aurinkoa, välillä hölskyttävät multaa tai soraa siiven alle ja sitten taas lepuutetaan. Kukko tepastelee katraansa keskellä ja pitää huolen, ettei haukka nappaa ainokaistakaan.

Hyvää mieltä mieli täys, nyt unille. Mukavaa sunnuntaita, missä lienetkin!


PeeeÄääs:
Ne pitkätukat joille tuotemerkki Tangle Teezer on tuttu, olkaapa tarkkana. Miesten salaseuroissa on levinnyt tieto, että TT on oiva väline päänhierontaan. Parhaimmillaanhan TT on pitkien hiusten selvittelyssä, selättää takut ja sutturat salamana ilman ikävää hiusten katkeilua ja repimistä. Nyt ne juuttaan klanipäät ovat oivaltaneet, minkä nirvanan saavuttaa kun päänahkaa kihnuttaa tuolla oivallisella PITKIEN hiusten selvitysvehkeellä. Perhanan perhana.

Minä aion hommata Iso-J:lle ihan ikioman mustan tai lepardikuosisen TT:n ja toivon, että oma pinkki jää rauhaan. Perilliset jemmaavat omiaan omissa huoneissaan sillä Teinien Tietotoimisto on ilmeisesti valveutuneempi kuin Äitien Tietotoimisto. Aikaansa edellä ovat teinit, taas.

Yksikin (tuttu) mies oikein hehkutti onnen auvoaan löydettyään vaimon TT:n, meni kuulema ihan polvet veteliksi kun klanipäätään kihnutti. Sen minä sanon, että tässä kytee ison Parisuhdeneuvottelun aihe.

Teitä on varoitettu! Varjelkaa ainokaistanne. Tai hankkikaa miehelle oma.







4 kommenttia:

  1. Haa! Se suuri uutinen olikin siis Peetun pukille pääsy! :D
    Oikeesti hieno juttu ja toivon että toimitus sujuu ilman ongelmia ja että jälkikasvusta tulee yhtä pontevia kuin mitä Peetu on. Varmaankin saamme aikanaan kuvasarjan näistä pienokaisista?

    Keän yksi parhaita puolia on tuo ulkona grillaaminen sillä se perinteinen kyrsäkin maistuu aivan toisenlaiselta kuin sisätiloissa valmistettuna - pihveistä sun muista puhumattakaan. Alkaisi ja olisi pian ohi tuleva kiinteistön "meikkaus", niin pääsisi virittelemään terassin tykötarpeineen ja kalusteineen kesän viettoa varten.

    Oikein hyvää sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No syttyihän se lamppu sielläkin :D
      Kuvia toki tulee, kunhan nyt saisivat jotain aikaiseksi.

      Oi minä niin odotan sitä, että ulkona tarkenee syödäkin. Nyt vielä syötiin sisätiloissa. Kunhan kesä oikeasti alkaa, päästään takapihan tavernaan ruokailemaan. Se on aina yhtä juhlaa!

      Toivottavasti teille osuu työteliäs remonttiporukka. Yksi hellekesä paketoidussa kerrostalossa venyneen ja vielä kerran venyneet ikkunaremontin takia oli yhtä tuskaa.

      Mukavaa vappuviikkoa sinne!

      Poista
  2. Oh... muistuu mieleen se ainoikainen astutus, minkä olen koirien osalta assistentannut. Piti meinaa nostaa se uros sinne selkään, kun kainosti vieressä nylkytti kerta toisensa jälkeen läähättäen. Siinä sitten syttyi lamppu uroskoiran aivoihin, että näinhän se tuntuukin paaaljon mukavammalle... Että kaikkea sitä on tullut tehtyä parittamisesta lähtien.... voi mun muistelmani tulevat olemaan kuumaa kamaa!

    Tangle teezer löytyy lasten valikoimista (sikakalliita!) mutta en ole itse kokeillutkaan. Ja taidan tyytyä omaani, koska hiuspehko on hullun sankea. Hempulat ei pärjää mun letille mitenkään päin. Tangle tuskin pääsee läpi taikka edes puoleen väliin.

    Pakko alkaa elpaantumaan viikonlopun työputken jälkeen. Peilistä katsoo pystyynkuollut muummio/raato. Pakko saada yhdet hyvät yöunet ja hetki elpaannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhee, meidän muistelmat tulevat olemaan kovaa kamaa. Varmaan luokitus 'tiskin alta myytäviin' pätkähtää molemmille :D

      Hihitin hetken hysteerisesti kun muistin senkin yhden Ahvenanmaalta lennätetyn kolliparan joka ahtautui meillä kastelukannuun pakoon bridezillaa. Piti leikata auki se kastelukannun suuaukko jotta sulho saatiin ulos.

      Minä en alunkaan uskonut TT:n voimaan mutta jos se saa meitsin kuontalon selvitetyksi, sen on pakko pystyä sinunkin karvoihisi.

      Teillä on ollut käsittämättömän rankka kevät. Eikö se jo kohta helpota?

      Poista

Tip of the day:
Kannattaa tallentaa vaivalla väsätty kommentti ctrl-c komennolla ja mikäli julkaisuvaiheessa tekstisi lehahtaa taivalle, sen voi palauttaa ctrl-v komennolla takaisin.

Ja nyt sitä kommenttia väsäämään. Saa lähettää terveisiäkin!