tiistai 15. syyskuuta 2015

Onko parempaa

Kotona

Tänään on hieno päivä. On se vaan niin mahtava tunne käppäillä oman hevosen rinnalla oman pihan omenatarhaan ja antaa hevosen valita parhaat palkinto-omppunsa suoraan puusta. Pikkuisen oli Ponimiehellä jännää, mutta kaikkeen tottuu ja omena päivässä pitää mielen virkeänä.

Ensimmäinen ratsastus kotona on suoritettu, tarhassa ja pelloilla tarpoivat, sen verran humputtelivat, että hiki näytti tulevan molemmille. Töttistuulispää juoksi laitumella itsensä hikeen, on se hölmö.

Hieno hetki karkotti pois päivän räkäflunssaärsytyksen. Aamukeikan jälkeen köllähdin villasukat jalassa vällyn alle ja nukuin pahaa oloa pois. Ihmeellistä kyllä, puhelinkin oli ihan hiljaa ja piippaamatta muutaman tunnin ja nukuin ihan oikeaa unta. Olo oli heti parempi, nessua ja serlaa kyllä kuluu ihan huimat määrät. Ja aivastus, hui kauhistus miten aivastuttaa.  Onneksi ei ole kuumetta, sillä tällä viikolla on muutakin tekemistä kuin maata potilaana punkan pohjalla.

Tänään lähdetään Nuorimmaisen kanssa vielä kaupunkiin ja käydään kaksisteen syömässä kunnon pizzat, ei omat kattilat ja pannut likaannu eli silkkaa säästöähän se.

Aamukahvin nappasin mukaan juhlavasti porsliinimukissa. Ihan eri makuista on kuulkaa Löfsbergin sumppi tuommoisesta posliinikupista kuin pinttyneestä vanhasta muovimukista. Silkkaa juhlaa. Toivottavasti uudessa autossa on vähän parempi mukiteline, tuo on sen verran pitkä, että keikkuu kiesin telineessä ja kaupungin lukuisissa liikenneympyröissä kahviroiskeita lentelee ympäriinsä. Täällä kun kaupungin viisaat ovat keksineet pyörän uudelleen, liikenneympyröitä kyhätään vähän joka risteykseen. Joku löysi liikennesuunnittelutoimistossa harpin. Eipä sillä, ihan toimivia kiekkojahan ne ovat kunhan ihmiset oppivat ajamaan niissä.

Nyt lisää buranaa kitaan ja hommiin! Täällä on kaikki enemmän kuin hyvin.
Kivaa päivänjatkoa, missä lienetkin!

Tyyliä aamukahviin
PeeÄäs:
Tita, sinne Kukkenheimin talviversioon suosittelen pölyn takia (kasvis)öljykiertoista patteria. Semmoinen ei vähästä säikähdä, ei vaikka kana lehahtaisi päälle istumaan. On meillä lämpölamppukin, mutta sen täytyy olla aika matalalla lämmittääkseen ja pölyisessä kanalassa minua pikkuisen hirvittää moinen herkkä härveli.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Heinikossa kahisee

Nelivedot kotona

Tapahtui tänä päivänä, Torpan uljaat ratsut saapuivat kotiin. Ensin tuotiin Töttis joka sai kirmata yksin laitumella sen aikaa kun Ponimiestä ja varusteita lastattiin. Ihan yhtä pöljä tuo tamma on, ei ole kevään ja kesän aikana muuttunut mitenkään, paitsi täytti ekan kymppinsä.

Ponimies saapui yltäpäältä hikisenä, Nuorimmainen ratsasti hyvän perusjumpan, vähän jopa hyppäsivätkin. Uudet (jalka)suojat toimivat hyvin ja istuvat napakasti. Ei niitä suojia oikeastaan tarvita kun Ponimiehellä on niin ketterät kintut ja taito asetella ne alleen ilman kolhuja. Mutta etenkin noissa hyppelöissä on ihan turha ottaa turhia kolhuja kinttuihin kun ne voi suojata. 

Siellä ne nyt pellossa kahlaavat, koivujen ja ylipitkän heinän seassa. Näpistin naapurin puolelta (naapurin luvalla) aimo siivun vähän tuoreempaa heinää laidunalaan.

Pyhäiltana harjoitin hiljentymistä kiertämällä lankkutarhan uuden parhaan kaverini Ryobin kanssa. Nyppäisin kaikki parisataa eristintä pois tolpista. Vielä pitäisi jaksaa kerätä ja kieputtaa kelalle kaikki ne sadat metrit aitanauhaa. Jotenkin voisin kuvitella, että kerään nauhat huolettomille vyyhdille ja Äitikulta viettää tovin jos toisenkin pihakeinussa selvitellen nauhavyyhtejä kelan ympärille. Niin siinä varmaan käy. Taas.

Viikolla pellolle tuodaan paaluja uusiksi aitatolpiksi ja perjantaina illalla kaivuri jyrähtää käyntiin. On aika maansiirtotöiden. Ja taas saavat kyläläiset puhuttavaa. Nyt ne kaupunkilaiset siirtävät hyvää peltomaata pois ja levittävät hiekkaa tilalle. Voin niin kuvitella mikä jono niskansa nitkauttaneita autoilijoita jonottaa maanantaina Piäterveysasemalle.

Kätevä emäntä ja Ryobi

On se vaan helppoa ja kivaa työntekoa kun on oivat pelit ja vehkeet. Näpit krampissa noita vamaan muuten vääntäisin, mutta kun Iso-J esitteli eristimen asennus- ja irroituspään, työ olikin juhlaa.
Nyt nuo eristimet pitäisi lajitella, vääntyneet ja rikkinäiset nakata jätteeseen ja ehjät pistää jatkokäyttöön. Mikäli näitä ei käytetä uudessa aidassa, nämä saa hakea muodollista korvausta vastaan kenellä nyt ikinä käyttöä näille olisi. 

Tallikin on valmis vastaanottamaan yöpyjät. Seinät helottavat valkoisina, on puhdasta ja siistiä. Harjat ja talikot riippuvat nätissä rivissä seinätelineessä ja rehupistekin on siivottu, pois kaikki turha. Tänään kävin hakemassa säkillisen kivennäistä ja valkosipuligranulat sekä pellavarouheet. Heinää on hätävaruiksi (ylivuotista) mutta uutta satoa saadaan heti kun Iso-J tulee kotiin.
Nyt hevoset ovat vielä yötäkin laitumella, jos monsuunisateet alkavat, ne on äkkiä siirretty talliin.
Kenttätyömaalle ei nyt ketään laiteta, laidunkausi on pitkä tänä vuonna. Toivotaan, ettei pakkasöitä tule ainakaan viikkoon, mieluummin kahteen.

Kulje vain valoa kohti
Valkoisten seinien hetki

Voi että, kyllä minä tykkään kun on siistiä ja selkeää, kaikki on huollettu ja kunnostettu.
Huomenna meillä on varusteiden putsaussulkeiset. Otetaan satulat ja suitset, koko hiton kalusto pesuun. Turhat ja tarpeettomat kamppeet pistän kirppikselle myyntiin, vain oikeasti tarpeelliset kamat pidetään.

Loppuviikosta pestään hevoset, turvasta hännänpäähän. Puhtaaseen talliin puhtaat hevoset, eikös se niin ole hyvä?

Mitäpä muuta? No Leffe haukkuu hevosia, Peetu yritti napata Töttistä turpakarvoista ja Nasse nosti koipea vesipaljun kylkeen. Normisettiä siis.

Esikoinen on Tukholmassa, Iso-J kurvailee kohti etelää ja uutta autoa kohti, huomenna Iso Musta astuu palvelukseen. Vahvasti haiskahtaa myös siltä, että minä saan oman hopeanuoleni. Tuli hyvä tarjous ja esittelyautossa hyvät varusteet. Meinasin kyllä persiilleni lentää kun pelkkä talvirengassarja vanteineen (jotkut hiton hienot aluvanteet) oli tarjouslaskelmassa kahden tonnin arvoinen. Siis oikeasti!? Kaksi tonnia renkaista ja vanteista??  Tuon on pakko olla jotain sellaista autovarustelutiedettä, jota vain miehet ymmärtävät. 

Pitäkää nyt peukkuja, että saadaan kauppa tikistettyä päätökseen ja pääsen veivaamaan nimmarit papereihin.

Me jäätiin Nuorimmaisen ja Äitikullan kanssa vahtimaan Torppaa. Linnutkin lentävät joukko-osastoissa yli, suunta lounaaseen ja talvea pakoon. Mokomat elinolosuhdepakolaiset.

Täällä on outoa ja hiljaista. Ja minulla kytee syksyflunssan alku. Lataan siis iltapalalle tuplasinkit, inkiväärit ja hunajateen. 

Pidä varpaat lämpimänä, missä lienetkin, se on syksy nyt!

Siellä ne nyt menee, talvea pakoon




lauantai 12. syyskuuta 2015

Eräänä kauniina aamuna



Perjantaina, 11. syyskuuta meillä oli kaunis, unenomainen, utuinen aamu. Kun katsoi oikeassa vinkkelissä vastavaloon, näki kuinka hento kosteus leijui ilmassa. Kameralla en osannut näkyä taltioida mutta aikani räpellettyä sain sentään jotain talteen. Kaunis ja rauhallinen aamu se oli.

Näissä loppukesän ja alkusyksyn aamuissa on parhaimmillaan paljon tunnetta, iloa menneestä kesästä, haikeutta, hyvästejä kesälle ja viimeiset auringonsäteet ennen kaiken pimentävää pitkää kaamosta. Nyt aurinko vielä lämmittää, kohta se on kaukainen pallo joka hädintuskin jaksaa pinnistää näkyviin. Kunnes sitten vuoden vaihduttua valoisan aika jatkuu, kohta harppoo pitkin askelin kohti uutta kesää.

Tämä kesä oli hyvä kesä. Säät olivat sitä yhtä Hipsaanian kuukautta lukuunottamatta likimain luokattoman huonot mutta kaikkihan se on otettava mikä annetaan. Myös sää. Ja se on kaikille sama.
Hipsaanian kuumuuden jälkeen iho oli kananlihalla viikon kunnes karaistui.

Niin paljon iloa, hyviä hetkiä ja kivoja muistoja. Yleensä suurinta iloa minulle tuottavat yhteiset ruokahetket joko ihan perheen tai isomman joukon kanssa. Nyt eritoten ymmärrän iloita, koska vuosi sitten jokainen ruokahetki oli jännitystä täynnä.



Perjantain aamussa huomasin, kuinka yövuorossa oli seitinkutoja ollut ahkerana. Hienoja kudelmia, välillä silkkaa syheröä ja sitten taas kaunista kuviota. Siinä on ehkä joutunut kutoja improvisoimaan tai sitten on ollut langassa syöttövirhe. Ihmettelin pitkään noita kuvioita, kauniita.



En ottanut edes koiria mukaan, ne ryökäleet olisivat juosseet huimina ympäriinsä aiheuttaen pelkkää kaaosta ja epäjärjestystä. Ja vähintään joku tolloista olisi photobombannut kuvan kyykkimällä köntsällä taustalla tai tunkemalla märän kuononsa kameran linssiin kiinni.

Sitä paitsi, ennen kuvien ottamista ne olivat jo olleet ulkona ja kuvien ottohetkellä kuivattelivat koipiaan lattialämmityksessä. Se on kyllä aivan mahtihyvä keksintö, rekut kuivavat salonkikelpoisiksi nopeasti.




Kuvat räpsittyäni olikin aika nakata kassiin vähän vaihtovaatteita ja muuta reissukampetta, lähdettiin sujuttelemaan kohti etelän kaupunkeja. Esikoinen jäi kotiin potemaan räkätautiaan, tavoitteena sunnuntaiaamuun kuntopiikki jolloin reissubussi kohti Tukholmaa starttaa Norssin pihalta. Nuorimmainen ja Leffe valloittivat takapenkin, Nuorimmainen sai luvallani omaa lomaa koulusta ja Leffe lähti muuten vaan sivistymään.

Mielelläni olisin viipynyt puutarhassa vielä hetken, nämä ovat näitä viimeisiä aamuja jolloin ilmassa on ihastuttava sekoitus kesää ja syksyä.

Jatkukoon tämä lämmin, kuiva ja kaunis sää vielä hyvän aikaa. Hevoset tulevat huomenna kotiin ja mikäpä olisi sen mukavampaa kuin jatkaa laidunkautta kotimäellä.

Etelänreissusta tuonnempana, ehkä. Tässä on erikoinen viikko edessä kun yksi reissaa Tukholmassa, Iso-J poistuu työmatkalle ja me Nuorimmaisen kanssa pidetään Torpasta huolta.

Siskolikalla on vielä oudompaa, hänen Perikuntansa esikoinen matkustaa sunnuntaina Skotlantiin, yliopistoelämä fuksiviikkoineen alkaa heti maanantaina. Justiinsahan me pönötettiin ristiäisissä... nyt jo lähtee maailmalle. Onneksi sinne lähtee ihan hemmetin fiksu ja skarppi nuorimies jolla on selkeät päämäärät ja tavoitteet. Ja sopivasti pilkettä silmäkulmassa että muistaa ottaa ilon irti myös opiskelijaelämän rennommastakin puolesta.

Nämä kauniit aamut kiitävät vuosi vuodelta vinhempaa vauhtia. Siirryn pohtimaan asiaa ja hetkessä elämistä pihasaunaan. Ulkona on jo pimeää, taivaan nappikauppa näyttäisi olevan auki ja elämässä on muutenkin kaikki hurjan hyvin.

Olkoon sinullakin, missä lienetkin!


MUOKS: 
aprillia, eivät ne hevoset tänään kotiin tulleet, maanantaina ehkä. Laidun on valmiina, akku vain kiinni paimeneen ja aitaan niin sitten passaa tulla.
Nuorimmainen oli tänään valkussa Ponimiehen kanssa ja voi veljet miten hyvännäköistä menoa oli! Huomenna vielä yksi valkkutunti ja sitten kotiin.




keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kaksitoista plus yksi

Nälkää näkemässä

Leffe, oi Leffe. Rakas pieni Leif, liehuva rakkauden lähettiläs. Lefa, pohjaton kaivo joka on sikäli tyhjä, että ruokaa sinne uppoaa tolkuton määrä. Tyhjästähän ei voi myöskään ammentaa. Ei ole annettu lusikalla, kauhasta puhumattakaan. Ei loista järjenvalo tässä eläimessä ei.

Mutta Lefan lahjakkuus, jos sellaista ylipäätään on, piilee pienissä jutuissa. Niin pienissä, ettei olla reilussa kuukaudessa löydetty ensimmäistäkään. 

Hyvä puoli tässä blondissa on sen pentumainen hyväntuulisuus. Se ei ole ruuan suhteen ronkeli. Se on niin vietävissä, uunotettavissa, ukotettavissa, ettei mitään järkeä. Se nukahtaa (ja kuorsaa) mitä ihmeellisimmissä asennoissa eikä sillä näytä olevan minkäänlaisia niveliä. Karvamato, karvakääryle, semmoinen on Leffe.

Tänään tapahtui taas yksi leffeismin perusesimerkki. Eiliset putkiluukiekot oli terrierien toimesta kuiviin imeskelty. Ne piti heittää roskiin. Koska Peetun hampaat pystyvät murskaamaan jopa luuta, eikä sitä riskiä haluttu ottaa. Aamulla tuli kuitenkin perinteinen ajolähtö eli kiireessä ne luut unohtuivat.

Yhdeksän aikoihin Nuorimmainen soittaa ja raportoi, että luukiekko oli juuttunut Lefan alaleukaan. Ihan niinkuin se pesupallo viime viikolla.

Apuun oli tarvittu Äitikulta, joka piteli koiraa ja Nuorimmainen kihnutti hampaiden väliin kiilautuneen luurinkulan irti. Tilanne oli ns. päällä, mutta mitä tekee Lefa? Se ryökäle kyttää silmä kovana mummon herkkuja ja vispaa hännällään. Sille oli ihan ok, että alaleuassa on rinkula.

Lefalle kaikki on yleensä muutenkin fine. Ei huolet paina tätä hippiä, liehutaan vaan ja iloitaan. Ja ruokaillessa käytetään mummomyssyä jotta korvat eivät ryvety ruokakupissa.

Lefa oli siis tuo otsikon plus yksi -osio. Kaksitoista tulee tässä:

Oi kyllä, KYLLÄ!!!!

Jeijeijei, toiveeni on kuultu ja kaupungissa kuvataan parhaimmillaan hyväntekeväisyyshengessä palomieskalenteria. Kyllä, palo- ja pelastusmieskalenteria vuodelle 2016.
Ilmeisesti porukkaa on keräilty useammastakin maakunnan kaupungista ja kylästä, meillähän näitä könsikkäitä piisaa.

Tiedättekö, minulla meinasi tulla ananasviipaleet nenästä, kun käänsin tämän lehden päivän läpyskästä esiin. Tungin ne samaa reittiä takaisin ja keskityin lukemaan päivän ilosanomaa.

Tilauksen laitan heti vetämään. Sen voi käsittääkseni käydä esittämässä paikallisella paloasemalla, mutta enpä taida tohtia. Voi nimittäin käydä niin, että köhhöhhöhhöh -ujous iskee ja kyselenkin lupaa risujen poltolle. Niinpä laitan anomukseni sähköpostitse. Taidan vielä varmuuden vuoksi laittaa Äitikullan nimissä niin eivät rupea kylillä puumaksi nimittelemään. Eikäkun eihän se toimi, Äitikultahan on sitten puumien puuma.... hmm. Mietin. Mietin. Mietin. Ja hommaan sen pahuksen kalenterin vaikka miten.

Yksi reitti kalenteriin voisi olla sen kuvaaja. Hänen liikkeestään uskoisin kalenterin tai kaksi saavani.

Muilta osin tämä päivä oli oikein kelvollinen keskiviikko.
Vieläkin on eilisen saavutuksista johtuen hohdokas ja jotenkin ansiokas olo, niin monta asiaa sain ruksata to do -listaltani. Selvisin jopa parista 'palvelunumero'puhelusta.


Mitä tulee autoasioihin, Fordkarma on aloittanut. Osa teistä tutummista tietää, kuinka ristiriitainen suhde minulla on kyseiseen automerkkiin. Perjantaiksi sovittu Iso-J:n uuden kiesin toimitus siirtyy seuraavalle viikolle. Auto on kyllä maassa, ehkä jopa Suomessa. Mutta se ei ole luovutuskunnossa perjantaina virka-ajan puitteissa. Jotain siihen pitää asentaa, kilvittää ja mitähän lie. Jotenkin olin täysin unohtanut F-karman, nyt se sitten muistutti ihan tälleen pienesti, että elossa on ja silmä tarkkana vahtii tilaisutta opettaa ihmiselle nöyryyden hyvettä.

Joka tapauksessa, pakkaamme perjantaina nykyiseen autoon talvirenkaat sun muut hilppeet ja ajamme etelään. Ymmärtääkseni saamme käyttöömme jonkun esittelyauton, mitä ilmeisemmin jopa ihan samanlaisen pelin joka meillekin on tulossa. Tuskin ne meille mitään vaihtoautohallin perukoita löytämäänsä Ka -mallia tohtivat esittää. Tai eihän sitäkään tiedä, F-karma kun on mahtava voima.

Onneksi Iso-J:llä pukkaa keikkaa etelän suuntaan seuraavallakin viikolla jolloin oma ajokkimme pitäisi olla luovutuskunnossa. Pitäisi, F-karmasta kun ei koskaan tiedä.

Tänään kuin kiusalla, kaupungilla ohitseni pyyhälsi semmoinen kulkupeli josta odottelemme minulle tarjousta. Oli kuulkaa vinhan näköinen kapistus, eka tässä kaupungissa. Ilolla moisen omakseni kuittaan jos ja kun papereita jossain vaiheessa päästään tekemään. Esittelyauto on toki oikein hyvä vaihtoehto, tehdastilauksessa saisi valita värin. Värinvalinta on yksi autokaupan tärkeimpiä tehtäviä. Nyt se ilo saattaa jäädä, mutta uskon, etten purskahda kyyneliin jos minulle ojennetaan hopeanvärisen auton avaimet.

Jep. Iso-J on tulossa kotiin, siispä siivoamaan.

Kivaa keskiviikkoa ja toiveikasta torstaita, missä lienetkin!

Tyrnisato





tiistai 8. syyskuuta 2015

Hajanaisten kenkies lotinaa...

Nyt saa sataa
Tyylistä ei tingitä

... loppuu se hajanaisten kenkien lotina, tikkaita menin ostamaan, mutta kumpparit tarttui ekana käpälään.

Iso-J tunki käsväskyyni Tokmannin tarjouskuvastosta irtikynsimänsä suljunpalan, jotkut niveltikkaat pitäisi osata hakea. Ennen tikkaita löysin kumpparit ja nämä lähtivät heti kuljetukseen kun kokojakin oli vielä hyvin valikoimassa. Marralle tiedoksi, näitä oli myös lilana.

Kahdet Hunterin saappaat on nyt särkirikkireikäisinä, saas nähdä kauanko nämä norjalaiset kuljettimet näissä oloissa kestävät. Hintalappu oli positiivinen yllätys, siksi tein ns. oman hiihdon ja panostin syksysäihin.

Sain minä ne niveltikkaatkin, nyt passaa rymytä Torpan seinillä. Hieman panostusta työturvallisuuteen, entiset A-tikkaat nuljahtivat taannoin vinkkeliin ja iso mies päästi ison huudon ennenkuin mätkähti maahan. Kerroinko jo kuinka punamultamaali näyttää kaukaa katsottuna ihan vereltä?

Hirmu reipas olin tänään, monta asiaa sai henkselit ylleen. Kirjanpitäjäkin järkyttyy töihin palatessaan kun näkee miten ison pinkan papereita olen hänelle omin pikku kätösin esivalmistellut. Ei jää tilinpäätös kiinni papereista, ne on siellä missä pitääkin ja kuukauden tositteilla vielä nokitin, jotain siirtosaatavia jäi tilikaudelta seuraavalle ja nehän pitää huomioida, vissiinkin.

Koirat saivat eläinruokaostoksilta tuliaisia, kolme putkiluukiekkoa eli yksi per kuono.
Siinä kävi juuri niin kuin arvelinkin. Leffe lipsutti kuin mehujäätä, Peetu teki tehokasta työtä ja hotkaisi sisuksen kitaansa. Nasse toki osasi omansa tuhota, mutta ei Leffe. Ei se kurpannoutaja osaa edes luuta jäytää. Niinpä siinä kävi niin, että nopeet söivät hitaat ja Leffe tyri oman leiviskänsä. Peetu nappasi spanielilta saaliin. Ihan kuin Peetu olisi ollut pikkuisen pettynyt kun luunnappaus kävi niin helposti.

Aina ei voi voittaa ja Leffe ihmettelee miksi hänelle jäi (taas) mustapekka käteen. Eli luun rinkula. Nyt se hönö tepastelee ympäriinsä kauhean ylpeänä kun hänellä on oma saalis. Eikä kukaan tohdi kertoa sille, että näyttää ihan tajuttoman tyhmältä se luurengas suussa. Melkein kuin se pesupallo.

Esikoisen leirikoulutilikin on tyhjennetty ja fyrkat luovutettu luokanvalvojalle. Minä olen osuuteni tehnyt ja voin hyvillä mielin kuitata kirjanpitoaineiston omalta osaltani suoritetuksi. 

Iso-J:lle tiedoksi, matto on pesty, siihen tuli pari tahraa luiden imeskelystä johtuen. Tuli puhdas.
Nyt toveri Tyyny jo kutsuu, sinne siis!
Hyvää yötä, missä lienetkin!

Peetu pääsi läpi putkiluusta(kin)


sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Lilluntaa ja maailmantuskaa

Palju valmis

Lottovoittajafiiliksillä jatkui lauantaikin. Etenkin kun iltapäivällä minua ja Iso-J:a noudettiin illanistujaisiin. Pöytä notkui Andalucian hengessä tapaksia, pientä ja isoa, tikuilla ja ilman. Voi että, enpä olekaan sitten Hipsaanian loman valmiiseen pöytään istunut. Nyt istuttiin pitkän kaavan kautta. 

Kun tapakset oli tuhottu, oli aika siirtyä saunan kautta paljuun. Tähtitaivas, lämmin palju ja hyvä seura, voiko ihan oikeasti enempää ihmiskurja vaatia? En minä ainakaan kehtaisi. Paha maailma pahoine asioineen jäi jonnekin kauas kun me neljä keski-ikäistä lilluimme paljussa, höpöttelimme asiasta ja asian vierestä, sitten alkoi raskas sade ja painavat pisarat olivat kuin taivaallinen suihku. 

Kello oli jo huisan paljon sunnuntain puolella kun kömmimme paljusta yöpalalle ennen kotiinlähtöä. Kuljettaja saapui täsmällisesti ja huojuimme taapersimme Torpan pihatietä ylös pikkutunneilla. Perikunta oli ollut keskenään illan ja kaikki oli sujunut oikein hienosti.

Voin kertoa, että kl. 07:n herätys tuli vähän turhan aikaisin. Jotenkin kuitenkin onnistuin keräämään koirat hallintaani, ruokkimaan ne ja vieläpä toimitin kaikki kolme piskiä pellonlaitaan aamutarpeilleen. Sitten tuli ankara unentarve minulle, aamumyslien jälkeen kömmin takaisin petiin jossa lepuutin puolille päivin.

Pikkuisen oli maailmantuskaa ohimossa, onneksi vain vähän.

Helmenkalastusta

Perjantai-iltana syvennyin pieneksi hetkeksi melkein 600-sivuiseen kataloogiin, yritin löytää helmiä valtavasta valikoimasta ja miettiä mikä tuote olisi näytetilauksen väärti, maailmahan on tavaraa pullollaan ja minun tehtäväni olisi perkata tuo kattaus läpi, etsiä joukosta helmet.

Muutama Post-it -lappu löysi sivunsa, ehkä löytyi helmi, ehkä on huti. Uskoisin kuitenkin, että jokin vainu minulla on ja näistä löytyy työsarkaa.

Jäin miettimään vielä yhden lasillisen ajaksi maailman epäreiluutta, toisaalla hukutaan tavaranpaljouteen, toisaalla hukutaan evakkomatkalla Välimereen.
En oikein tiedä mitä asiasta osaisin ajatella, niin paljon tietoa, mielipidettä, faktaa ja fiktiota. Tänään totena esitetty asia paljastuu huomenna valheeksi. Ja ehkä myös toisinpäin.

Auttaisin jos voisin, auttaisin jos osaisin. Mutta realisti minussa vaatii oikeata osoitetta avulle, miten voin olla varma, että lahjoittamani eurot menevät oikeasti lääkkeisiin, sidetarpeisiin, ruokaan, puhtaaseen veteen? Ettei niitä vesiä viskota ojiin, etteivät eurot mene hyväntekeväisyysjärjestön byrokratiaan, että vaatteet päätyvät oikeasti apua tarvitseville. Että rakennettaisiin rauhaa, ei pyrittäisi lisäämään oman yrityksen voittoja hyötymällä sodasta. Sodissahan on aina myös niitä, joiden intresseissä on sotien pitkittäminen. Jokuhan ne aseet ja panokset myy, joku hoitaa lääkkeeet, joku muun kaluston. Äkkiä loppuu leipä ja osakkeenomistajat äänestävät uudet sätkyukot käskettävikseen.

Huoh. Nyt se viisasten kivi tänne ja äkkiä. Tai ainakin näistä asioista päättävien käsiin.

Tämä päivä oli Suomenhevosen päivä. Meillä ei liputettu eikä muuten nähty Suomenhevostakaan. Päivä jäi vähän torsoksi. Iso-J maalasi Torpan paraatipuolen seinän, me viimeistelimme tallin maalauksia. Aloitin myös sähkölankojen poistamisen tarhasta, nurinhan ne aidat menee pitkältä pätkältä joten sähkölangat vekspois.

Illalla kävin Perikunnan kanssa venymässä Balancessa ja uusi ohjelma meni suoraan tunteisiin, tykkään älyttömästi. Sauna hoiti loput. Nyt on keho ja mieli hoidettu viikon haasteisiin.

Alkava viikko tuo eteen kaikenlaista, perjantaina kuittaan uuden auton Tuusulassa. Sinne on pitkä matka ja paljon on tehtävä sitä ennen. Taidan aloittaa valmistautumisen siirtymällä petiin.

Tähän lopuksi Felixin kaksoisolennon (pelottavan samannäköinen kuin meidän läskipää) mietteitä, ei se ole helppoa kissallakaan vaikka kissanpäivistä puhutaankin.

Letkeää nousuviikkoa, missä lienetkin! 


Pikkupikkuraukka


perjantai 4. syyskuuta 2015

Päivä lottovoittajana

Näkisitpä läheltä, niin hieno!

Voi että, tänään voisin hyvin kuvitella voittaneeni lotossa ja peräti tuplaten. Onni on sielunrauha. Siitä enempi hetken päästä.

Ylin kuva on puhelinräpsy Esikoisen rippilahjataulusta. Hänhän pyysi mahdollisia rippilahjoja rehtinä rahana saadakseen ostaa itselleen jotain todella mieluista ja sellaista joka kulkee mukana. Eli taulun. Korut voivat hukkua, ajatelmakirjoja ei kukaan oikeasti tarvitse eikä hän kerää vielä kapiokirstuun astioitakaan. Niinpä toiveena oli sylikummilta rippiristi. Rahat Perillinen sijoitti pitkän pohdinnan jälkeen tähän maalaukseen. Espanjasta se kuskattiin tiukasti kuplamuoviin paketoituna vahvimman matkalaukun uumenissa. 

Kun tämä maalaus lähti kehystykseen, keräsin Torpan taideaarteiden pinkkaan muitakin kehystystä tai lasinvaihtoa odottaneita kuvia. Valmista tuli ja hienoa jälkeä on tehty. Eihän se ihan ilmainen keikka ollut, mutta onneksi voi hieman oravannahkakauppaakin harjoittaa. Se on niin pieni synti, ettei varmaan näy taivaaseenkaan. Jos klikkaat kuvaa, se aukenee suuremmaksi ja kehyksen hienot yksityiskohdat näkyvät. Rosoinen rautaefekti sopii täydellisesti tuohon kuvaan. Ja kuvan koko raameineen on rapsakat 84x64 cm.

Olisi ollut kiva saada kuva rippilahjataulusta kiitoskorttien matkaan, mutta ei ehtinyt.
Liikkeessä, jossa taulut kehystettiin, oli käynyt väkeä ihastelemassa tätä(kin) maalausta. Joku lehtikuvaaja oli vasiten käynyt kuvaamassa Esikoisen ensimmäisen taidehankinnan, mistä sen tietää mikä tulevaisuuden Picasso tämän maalasi.

No sitten siihen lottovoittoon. Ensinnäkin, sain TK:sta ihan asiallisesti pyytämällä lähetteen päänvaivan takia magneettikuvaukseen. Nyt siis odottelen ihan rauhassa kutsua kuvaukseen ja sitten katsotaan mikä tätä päätä oikein vaivaa. 

Toinen voitto nasahti kohdalle kun siemenpakkaamolle suuntautuneella kauranhakureissulla puhuttiin männäkesän sadosta. Valittelin heinätilannetta ja sain kehotuksen ottaa suunta pellon taakse. Hetken päästä hirmukiiturini renkaat sutivat naapuritalon pihaan josta etsin nuoren isännän. Hän esitteli heinänsä, niin hyväntuoksuista kuivaa heinää somasti verkotettuina, korkeissa paalipinoissa. Yhden paalin paino on parisataa kiloa. Ihan hevosille vasiten tehty ja paaleina kuivurissa kuivattu. Nuuhkin heinäntuoksuista ilmaa ja hyrisin tyytyväisenä.

Viisitoista paalia on nyt meille varattuna, ekat kaksi haen varmaan jo ensi viikolla. Oi että! Mikä parasta, hakumatka on noin 10 km suuntaansa. Eikä hintakaan ole hirmuinen, toki huono satovuosi nostaa heinän hintaa, mutta nyt säästyy hakukustannuksissa jokunen ropo.

Puuttuvat paalit saan haalittua aiemmilta toimittajilta. Toivotaan aikaista kevättä ja sitä myötä nopeaa laidunkauden alkua. Ponimieheltä tulee varmasti palautetta heinämääristä, nyt nimittäin loppui hänellä vapaa heinä, enää ei kasvatella talvella mahaa vaan syödään tarkat kilot ja tehdään niitä hevoshommia ihan oikeasti kunhan se kenttä valmistuu.

Jep, voisin todeta tähän että olo on kuin lottovoittajalla. Arpajaiset nyt olivat vähän erilaiset mutta voitot tulivat tarpeeseen.

Mukavaa viikonloppua, missä lienetkin!

Pölhö ja Kustaa

PeeÄäs: OP tuolla kommenteissa kyseli kumpi koirista on Pölhö ja kumpi Kustaa, Pölhö on kyllä ihan itsestään selvä... kun kurpannoutaja noutaa jotain, niin sitten voi käydä näin. Tällä kertaa pesupallo toimi kurpan stunttina ja saalis tarttui noutajan alaleukaan. Ei se alapurenta nyt niin paha ole... Leffe vaan on hieman.. ööh... huoleton!

Pieni kurpannoutaja
PeeÄäs2: kun nyt vietetään vuotuista Suomenhevosen viikkoa, on tietysti Ypäjän Hevosopistolla asiaankuuluvat juhlakinkerit, Suomenratsujen kuninkaalliset. Eli ratsuhevosten ja kasvatustyön aatelisto paikalla. Menkää ja ihastelkaa, paljon komeita ja hurmaavia hevosia!  Iloa tuotti tämänpäivän uutiset suoraan pelipaikoilta, Ponimiehen ratsuttaja jenkkasi omalla ruunallaan komeimman ykkösrusetin luokassaan. Vesissäsilmin katselin tunnelmakuvia, on se vaan niin hienoa kun ratsukko pelaa täydellisesti yhteen, toisiaan tukien. Se on vähän niinkuin lavatanssit, jos toinen jenkkaa ja toinen humpppaa niin huonostihan siinä käy, yksissätuumin ja sopusoinnussa päästään palkinnoille. Onnea vielä kerran Ypäjälle, huomenna uusi tilaisuus! Olkoot tuulet suotuisat.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Syyskuun satoa

Tomato on it's way
Seniorikansalaisen työpöytä
Hortensian toinen tuleminen
Näitä tulee vähän. Tyhmää.

Ihan jos tarkkoja ollaan, niin kuvathan ovat elokuulta jolloin sain viimeksi kuvausherätyksen.
Tomaattia pukkaa, paljon. Kiva kun laitettiin eri laatuja, niissä on selkeä makuero. Ihan outo homma on se, että luumutomaateista monet ovat kärjestä 'puutuneet' eli tavallaan muuttuneet ihmeen puumaisiksi. Enin osa on kuitenkin ihan priimaa. Veikkaan, että ne ekat keskenjääneet ovat saaneet kesäkuun hallaöinä kylmää ja paleltuneet.

Tomaattikuvan etualalla kiemurtaa viiniköynnös, se on kauheasti kasvanut pituutta. Täytyy tutustua sen talveuttamiseen. Roudaanko ruukun kellariin vai peittelenkö kasvihuoneeseen, se pitää miettiä tässä jossain vaiheessa.

Hauska juttu on tuo Hortensian toinen tuleminen, äitienpäiväkukka ihastui kasvihuoneen olosuhteisiin ja antoi kiitokseksi uudet kukat.

Chilisadon äärellä puistelen päätäni ja puin nyrkkiä, perhana kun ei sitten ollakaan ensi talvea omavaraisina. Kylmän alku keski loppu kesän jäljiltä ne kukkivat vasta nyt ja vasta muutama palko siellä pullistelee vihreänä. Onneksi ne palot voi punastuttaa sisällä, kypsyvät hyvin uuninpankolla.

Valkosipulisadosta en hiisku vielä mitään. Pieniä ovat, penteleet, mutta onneksi edes maku on sitä mitä pitääkin.

Torpan punastus 
Parhautta, suoraan puskasta
Lisää parhautta

Punastuvista chileistä hataraa aasinsiltaa pitkin kipitellään ihastelemaan Torpan seiniä. Osa niistä on jo punakoitunut, osa taitaa jäädä ensi kesän kelejä odottelemaan. Tärkeimmästä aloitettiin, eli eteläpäädystä joka tuossa kuvassa onkin melkein valmiina.

Nyt on työn alla länsipuoli eli Paraatipuolen seinä.

Karviaispuskissa oli ensimmäistä kertaa kunnolla marjaa, sekä syötäväksi, että muutamaan hillopurkilliseenkin. Onneksi Torpan koirat eivät ole innostuneet karviaisista. Nasse vetää kyllä vadelmia niin korkealta kuin yltää ja maistuvat ne Leffellekin. Peetu ei piittaa terveysmarjoista, Äijäruokaa eli muroja ja raakaa lihaa sitä pitää olla.

Peetu on muuten Leffen tulon myötä alkanut suhtautua syömiseen ihan niinkuin terrierin pitääkin, kaikkimullehetitännenyt! Ruokarauhan turvaamiseksi Peetu syö eri huoneessa, Nasse ja Leffe hotkivat omat eväänsä pienen hajuraon turvin. Ja Nasse ryysää tietysti omat syötyään tullaamaan Leffen kupin mutta ei sinne jää tuon ahneen spanielin jäljiltä edes hajua.

Takaisin sadonkorjuuseen...
Omenasato on surkeaa katsottavaa, rupea, rupea ja rupea! Perhanan perhana, ei noista hilloa tai sosetta keittele. Enkä ole ihan varma syötänkö mokomia ruppanoita edes hevosille. Käykööt itse maistamassa kelpaavatko kunhan kotiutuvat.

Maahan asti 
Siellä ne punastuu...
... ja rupeuntuu

Mehua noista kuulema ehkä saisi, mutta sitä on vielä pakkasessa, edellisvuosien ylijäämää.
Ihailtavan uutterasti nuo ikivanhat omppupuut kuitenkin tekevät hedelmää, ovat nähneet sotavuodet ja maailman myllerrykset. Yksi halkesi viime syyskuun ensilumen alle, oli reppanalla vielä lehdet ja omput kannettavana kun satoi 20 cm märkää lunta, muistan sen kuin eilisen. Painajaisena.

Luontoäiti on ollut vitsikäs tänä vuonna. Kovasti ne väittävät oppineet, että ei ole ilmasto muuttunut, ihan normivaihteluiden skaalalla ovat sekä lämmöt että pakkaset. Minun sietokyvyn skaalaan tämmöiset vitsivuodet eivät oikein mahdu, joku roti perhana vieköön!

Mustaherukkasato oli pientä marjaa ja vähän sitäkin. Mutta punainen ja valkoinen, ne kyllä kantavat marjaa oksat notkuen. Onneksi naapurin suosikkimarja on punainen viinimarja ja puskat tyhjentyvät hänen ansiostaan rivakkaa tahtia.



Tähänkin päivään mahtui kaikenlaista. Ystävällisessä ja kotoisassa pankissamme sain hyviä neuvoja ja viitenumeroita laskutusta varten. Ei tarvinnut varata aikaa eikä jonottaa kuin noin 5 minuuttia.

Sieltä kurvasin kylän virastotalolle (semmoinen meillä oikeasti on, entinen kunnantalo) jossa on kaupungin yhteispalvelupiste. Kipitin käytävää rakennusviraston kansliaan. Kopkop oveen ja heti pääsin juttusille. Kun selitin ihan vakavalla naamalla huoleni siitä, tarvitaanko ratsastuskentän tekoon jokin toimenpidelupa tai -ilmoitus, mies hörähti nauruun. Ei kuulema tarvita, korkeintaan voi kohteliaisuussyistä ilmoittaa naapurille.

Naapuri valitti asiasta puhuessani. On kuulema epäreilua viedä hevoset pois, hänen maisemansa on ollut ihan tyhjä liian pitkään. Vaati hevosia takaisin, per heti.

Pienen miinuksen tähän päivään tuovat päiväkahvit Iso-J:n seurassa. Hän toi kaksi hillomunkkia kaupunkireissultaan. Minä hotkaisin toisen ja ryystin sumpit perään. Sitten kassi olalle ja kaupunkiin. Grit Strengthiä äheltäessäni se perhanan munkki paistorasvoineen lillui kurkussa ja pyrki väkisin ylös ja ulos. Jäi paha mieli niistä päiväkahveista. Ei kannata päiväkahvittelut ei.

Esikoinen hyppäsi kyytiin ja tehtiin pari lenkkiä. Matkalta tarttuivat kyytiin lähes priimat ruskeat nahkapäitset, toisen roina on toisen aarre -todettiin ja kaksikymppinen sekä päitset vaihtoivat omistajaa.

Nuorempi oli tänään(kin) ratsastamassa Ponimiestä. Eilien estetunnin seurauksena klikkailen vielä tänään nettikaupasta ostoskoriin uudet ratsastushousut. Entiset kävivät pieneksi (!!!) ja niihin tuli eilen polveen reikä. Ponimiehen hyppy ja sen korkeus yllättivät kuskin joka suistui satulasta. Onneksi mitään sairaalareissua vaativaa haveria ei tapahtunut vaan tunti jatkui pienen puhinan jälkeen.

Joo, ei huono päivä, ei ensinkään. Mitähän kivaa huominen tuo?
Mieti sitä, missä lienetkin.



PeeÄääs: tälle on naurettu tänään. Huonoa huumoria huonosti täytettyjen eläinten kustannuksella, olkaa hyvät.

maanantai 31. elokuuta 2015

Hei hei Kalle!


Torpan vanhin ja viimeinen marsu, Kalle pääsi tänään hetkeksi vihreälle. Nuorimmaisen sylissä oli turvallinen olla ja iltapäivän aurinko lämmitti mukavasti.

Se jäi viimeiseksi kerraksi, Kalle unohti herätä iltaeväille ja nukkuu nyt ikiunta. Panin voikukanlehden matkaevääksi ja kehäkukkakimpun haudalle. 

Yksi elämänvaihe on nyt takana kun Perillisten ensimmäiset omat lemmikit poistuivat kukin vuorollaan. Hauskoja pikkukavereita mokomat olivat, ikävä jää sitä kuikutusta jolla marsut kommentoivat maailmanmenoa. 

Kallen papanaralli jää klassikkona elämään!




sunnuntai 30. elokuuta 2015

Elokuun viimeinen sunnuntai



Elokuu alkaa kääntyä lopuilleen ja seuraavaksi vuorossa onkin silkkaa luisua kohti syksyn liukkaita räntätuhruisia päiviä. Pimeyttä kohti, sinne vaan. Onneksi ensilumen odotus on aina yhtä jännää ja adventista alkava joulunodotus tuovat mukavan tauon pitkään pimeään vuodenaikaan.

Syyskuu on parhaimmillaan rapsakan kirpeitä aamuja, nättiä ruskaa ja hiljalleen hiipivää talvilepoa.
En viitsi miettiä mitä se pahimmillaan on, kyllähän sen tietää; loputonta vesisadetta, tuulta ja yleistä ankeutusta. Kumpparit vuotaa ja muutenkin harmittaa. Levitä siinä sitten soraa ratsastuskentälle ja hakkaa tolppia maahan kun rapa roiskuu ja leka lipsuu...

Olisi nyt vähintäänkin kohtuullista, että vetisen kesän jälkeen saisimme kuivan ja kauniin syksyn.
Kylmäkin saa olla, kunhan on kuiva.

Viikonloppuna saatiin säiden puolelta ihan täyskäsi ja/tai koko kattaus. Ankarasta vesisateesta mukavaan aurinkoiseen säähän. Tänään satoi todella paikallisesti, valtatiellä satoi kuin saavista, meidän kylätiellä sadan metrin päässä oli kuiva tienpinta. Ja toisinpäin.



Alkava viikko on ainakin suunniteltu ihan tavalliseksi arkiviikoksi, eihän sitä toki tiedä mitä viikko vanhetessaan eteen heittää. Hyvin se ainakin alkaa, aamupäivällä istahdan kampaajan tuoliin. Päätin pätkäistä hiuksista vielä muutaman sentin vähemmäksi. Varmaan väriäkin kirkastetaan koska juurikasvu on viheliäinen vaiva ja saa naaman kuin naaman apeankalpeaksi. Hipsaaniassa hommatut rusketukset alkavat olla muisto vain.

Perjantaina on ensimmäinen lääkärivisiitti koskien päävaivaani, ilman jatkotutkimuslähetettä en sieltä pois lähde. Pitää varata ainakin vesipullo ja vähän evästä mukaan jos joudun oikeasti siellä jäkittämään.

Perjantaihin on kuitenkin pitkä matka, katsotaan nyt ensin miltä maanantain jälkeen tuntuu.
Nyt tuntuu ihan hyvältä, oltiin Perillisten kanssa hikisessä BodyVive -jumpassa. Uusi ohjaajatuttavuus oli vähän etäinen tai jotenkin vieras, mutta ohjelma itsessään ihan tykkihyvä.

Tykkihyvää viikkoa sinulle, missä lienetkin!



lauantai 29. elokuuta 2015

Löördaagen

Leffellä hälytystilanne päällä
Kanalan rajavartija
Kolme joukko-osastoa

Olipa hiton hyvä, että sain männäviikolla napattua useamman kymmenen kuvan saaliin. Nyt on nimittäin satanut torstaista saakka. Leimukukat rojottavat surkeina ja läpimärkinä maanmyötäisesti eivätkä muutkaan pihan istutukset ole varsinaisia silmäkarkkeja.

Eilen vettä tuli kuin saavista, samoin viime yönä. Sattumoisin eilen kaupungissa oli Joen Yö -niminen tapahtuma ja valitettavasti kärsi yleisökadosta.

Tänään on vetelehditty lähinnä sisätiloissa, juuri kun päätän lähteä viemään lakanapyykkejä ulos aurinkoon ja tuuleen kuivumaan, onkin taivaallinen hana auennut ja vettä tullut tolkuttomasti.
Lähdetään nyt kuitenkin laittamaan tallin viimeiset sipistelyt kuntoon, vähän uutta metallivahviketta karsinoiden ovien pystypalkkeihin koska joku poni on keksinyt väkerrellä aikansa kuluksi puutöitä.

Ja kunhan tilusten takalaidan heinikko vähän kuivahtaa, aidataan hevosvoimille loppukesän laidun. Ensi viikolla saavat minun puolestani tulla kotiin, odotan vain kuivikekuorman toimituksen. Aion nimittäin jo ottaa hevosia yöksi sisään mikäli sää muuttuu ihan sysipaskaksi.


FB:ssa on usein hauskoja linkkejä, eilisen parhaat naurut takasi erilaisia klippausmalleja esitellyt kuvasarja. Tämän minä haluan ehdottomasti Ponimiehelle. Muistakin hauskoja oli, shakkilaudasta kirahviin.

Pitää varmaan ostaa semmoinen klipperi jolla saa nyljettyä sekä Leffen turkin, että hevosiin tuuletusviirut.

Muutenpa tänne ei tämän kummempia. Iso-J toi eilen tuliaisiksi autoesitteen, kovasti ilahduin. Oli tietysti käynyt koeajollakin ja kehuskeli miten oli kiva peli. Sanomattakin selvää, että minua ärsyttää huolella kun en itse päässyt kurvailemaan. Paikallisella kauppiaalla en aio koeajoa suorittaa, sen verran törpösti hoitivat Iso-J:n autokaupat. Ne kaupat tehtiin Tuusulassa. Ja nämä minun kaupat tehdään todennäköisesti Savonlinnassa kun samojen törppöjen kanssa pitäisi täällä asioida.

Autokauppiashan voi mokata vain kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen. Tästä periaatteesta en tingi. Ja jos autokauppias toimisikin hienosti, huolto voi mokata. Sekin on koettu moneen kertaan. Kuin myös toisinpäin.

Että nyt niitä peukkuja sitten pystyyn, tiedä vaikka minäkin pääsisin autokaupoille lähiviikkoina.
Eilen meillä pidettiin perinteinen pizzaperjantai, Kotipizza hoiti eväät pöytään ja tuli kieltämättä ihan tarpeeseen. Kaikilla oli hirveä nälkä eikä kukaan jaksanut veivata kyökissä patojen ja kattiloiden kanssa.
Pizzaperjantai ja jälkiruoka

Tähän loppuun vielä Peetu "Suljumestari" ärrierin työnäyte. Jäbä tekee tarkkaa työtä kun hommiin ryhtyy, tuossa on jämät tennispallosta. Pallon ympärillä oli pariton tennissukka jossa useampi solmu. Ensin taituri kuori ja tuhosi sukan. Ei montaa langanpätkää jäänyt jäljelle.  Tässä on tennispallon ns. räjäytyskuva. Voiko taidokkaammin homman hoitaa?

Leffe seisoo vihreä pehmosammakko suussaan ja heiluttaa häntää. Muuhun sen mielikuvitus ei riitä. 

Mukavaa lauantaiehtoota, missä lienetkin!

Suljun silppua