Jarrumiehet

Kissaveljeskunta on siirtynyt korkeampaan ilmastoon. Ei niihin vihonviimeisiin ilmavoimiin vaan huomattavasti maallisemmissa merkeissä, salavanoksalle. Heillä on siihen syynsä. Eikä se ole korkean paikan leiritys tai muukaan, lähinnä kai hiihtourheilusta tuttu termi.

Hanki hohtaa kevätauringon voimallisessa valossa silmiäsärkevän kiivaasti, puhdasta räikeää valkoista ja musta kissa erottuu siitä kuin ... daa.... mummo lumesta.

Veljeksillä Hulluudessa on varsin voimallinen alkukantainen vietti, metsästäjiähän kissatkin ovat, petoja pahinta laatua. Eivät tietenkään ihmistä pahempia, se on aina muistettava todeta, ettei kukaan imaise hernettä hengityselimiinsä.

Niin, että vaikka miten tähtimisseä ja muita herkkumuroja kippoon ropiseekin säännöllisesti, kissapoika tahtoo olla villipeto joka kaipaa elävää ravintoa. Eikä tuommoinen musta, helinäkeijun lailla kilisevä katti mikään huomaamaton ilmestys ole. Harley D. pannat ovat hienot ja säihkyvät heijastimien takia niin paljon, ettei niistä oikein saa kunnon kuvia. Ne vähät tirpat joita jätkät ovat (tuurilla) saaneet saaliikseen, ovat varmasti muutenkin vaivaisia sekä kuuroja. Ja sokeita.

Niinpä pojat ovat kehitelleet uuden huvin, jarrumiesleikin.

Kissa katsoo läheltä, mutta tirppojen kannalta melkein riittävän kaukaa, alakerran tipubaaria ja sen asiakkaita. Rohkeimmat pikkutintit tekevät kamikazesyöksyjä lintulautaa kohti ja nopeimmat ehtivät hyvinkin ruokailemaan, ennenkuin kissa ehtii hilata pulskan ahterinsa hyökkäysasentoon.

Toisaalta arimmat tirpat eivät tule noinkaan lähelle ylensyönyttä tupakissaa joten kiusantekokin tuossa lähikytistämisessä tulee suoritetuksi. Mitä ilmeisimmin se on homman varsinainen pointti: "Jos en minä saa linturuokaa, ei lintukaan saa ruokaa".

Tänään pojat tekivät tuota hommaa lähestulkoon orjallisen tarkasti. Vahdinvaihto tapahtui kissojen omakiertoisen kellon mukaan. Veli Milton nuokkui penkan takana ja aurinko lämmitti mustaa turkkia niin, että katti näytti nukkuvan istualleen. Tuossa oksalla pitää olla tarkempana, pudotusta on noin kolme metriä.

Niinpä oksavuorossa oleva naukaisee äänekkäästi jotta toinen havahtuu hommiin, vaihto tapahtuu vikkelästi ja lepovuoroon siirtynyt tulee parkumaan torpan ovelle jotta pääsee murokupille.

Ovat ne melkoisia vintiöitä.

Toisaalla nämä jalot ja sielukkaat kavioeläimet viettävät muka-ansaittua talvilomaansa.  En vain tiedä minkä työn takia nuo lomaa viettävät. Minun nähdäkseni aika vähällä pääsevät. Tösse lepuutti ylähuultaan (revähti ja ylirasittui varmaan aamuheinien syönnin yhteydessä) tarhan veräjällä. Laiskuuden maksimointia.

Monena päivänä kumpainenkin on rojottanut koivet oikosenaan heinäkulmauksessa, välillä kääntävät piehtaroinnin yhteydessä kylkeä ja jatkavat tasaista kuorsaustaan. Ne ovat kuin räjähtämäisillään olevat pallokalat kuivalla maalla.

Tälle päivälle meillä oli Nuorimmaisen kanssa suunnitelma lähteä hankihumpalle molempien 'ratsujen' kanssa, mutta koska poniopistolta vapautui tuntipaikka, päivän freestyleratsastus vaihtui ohjattuun opetukseen, kiemuroihin maneesissa.

Tulipa samalla kuitattua kauppareissukin. Minulle ei sitten suotu pienintäkään mahdollisuutta luikahtaa kuntosalille, ei ensimmäistäkään. Iso-J ahisti minut koeajon merkeissä uuden kärryn rattiin ja piti sillä huolen, etten joutanut tunniksi omille teilleni. Aika niuho mies jos suoraan sanon. Ja on se uusi kiesi ihan kiva ajettava. Pääsee seuraavalle Ison Kirkon reissulle.

Kotiin tultua jatkoin jo kohtuullisen uskottavaa Kyllin Hyvä Äiti -teemaani. Panostan nääs tulevaan Äitienpäivään... Kietaisin sämpylätaikinan tiinuunsa muhimaan ja askaroin aimo kiulullisen makkarasoppaa (perheen toivomus) tulille.

Kiinnitin ison marketin jauhohyllyllä erityistä huomiota valikoimaan. Aikaisemmin tällä viikolla oli puhetta lähiruuasta.

Ja kyllä, ilolla totesin, että hyllykartoissa oli annettu oikein kunnolla näkyvyyttä paikallisille tuotteille. En kehdannut kaupassa kuvata, mutta hyvältä se hylly näytti. Useammalla feissillä paikallisten myllyjen tuotteet, suoraan tämmöisen pätkän katsekorkeudella. Ovat varmaan senkin ketjunohjauksessa mitanneet, että karjalainen maatiaisnainen on persjalkaista ja matalaa tyyppiä joten ottoisin paikka tuotesijoittelussa on se perinteinen reilu metri.

Nappasin kärryyn kaksi lähituotetta. Omalta kylältä ei taida löytyä jauhontekijää, mutta naapurikunnasta löytyy nykyisin näemmä kaksikin.

Liperin leipäpitäjän tuotteet ovat muutenkin vakiojauhojani, mutta nyt Ylämyllyn versio oli kiva uusi tuttavuus.

Täytyy vähän säätää sämpyläohjeen jauhomäärää, vähemmän täysjyväjauhoja riittää. Sämpylät olivat pahuksen hyviä ja totuttua tummempia sisältä. Maku oli kohdillaan, minäkin huitaisin kaksi.

Josta tulikin mieleen, että nyt on pakko tehdä jokin korjausliike ruokavaliossa. Minähän syön oikein hyvin ja terveellisesti, puhtaita ja kunnollisia ruoka-aineita. Kasvispainotteista ja paljon proteiinia. Hyviä hiilareita täysjyvärukiista ja äärimmäisen valikoiden muita. Pitäisi jaksaa sekä juosta palauttelevia lenkkejä että tehdä saliohjelma.

Mutta kun en jaksa niin en jaksa. Toki treeni on koventunut niinkuin sen kehityksen nimissä pitääkin, mutta ei se nyt mitään epäinhimillistä pumppausta ole. Ja juoksukin on melko letkeää, yritän varoa penikkatautia ja vältellä vääriä liikeratoja.

Ilmeisesti pitäisi syödä vähän jotain enemmän, mitä se sitten onkin, on nyt avoin kysymys.
Vähentää ei varmastikaan tarvitse mitään, mistään. Suurin syy huolestumiseen on paino, joka on jumittanut samassa lukemassa noin kuukauden. En minä sitä vaakaa palvo, ihan joutava kapistus mutta kerran kuukaudessa katsastan lukemat. Toistaiseksi suunta on ollut aleneva. Ja nyt jäkittää paikallaan. Silloin tässä yhtälössä on joku väärä muuttuja.

Tässä minä taidan itse olla oman itseni jarrumies?
Tänään läksin ennen saunaa perinteiselle saunalenkille mutta sekä pakkanen että jokin toistaiseksi tuntematon syy hyydyttivät minut alta puolen tunnin. Kävelin kotiin ja kihisin kiukkua.

Huomenna vietän ihan kunnon välipäivän, korkeintaan vähän venyttelen. Aamulla lähdetään Esikoisen ja Peetun kanssa harjoitusnäyttelyyn, Match Show:n nimellä ne kulkevat. Ja jos aikaa ja tarmoa riittää, nakkaan Tösselle satulan ja karautan sen kanssa hankeen. Hiotkoon edes hevonen.

Liikutaan sitten hevosvoimilla kun omat ei riitä.
Nyt höyhensaarille, kohta on Tuhkimon hetki. Hyvää yötä ja mukavaa sunnuntaita, missä lienetkin!

Oi mikset saavu, kevät?

Kas tuossapa kuvakatsaus kanalan ulkotarhaan. Pientä laittoa näyttäisi olevan tuossa katto-osassa.
Ei sitten tullut kenellekään mieleen, että kanaverkko ottaa kaiken lumen napakkaan otteeseen ja venyy muttei ratkea. Pitää tehdä asialle oitis jotain, tuon jos kyläläiset näkevät niin tukehtuvat tekohampaisiinsa.

Minä niin mielelläni uskoisin vanhan kansan viisauksiin ja hoen mielessäni heti maaliskuun ensimmäisenä päivänä kuinka maaliskuu maata näyttää. Lumi sitä näkymää nyt peittää eikä näillä pakkasilla ihan heti sula mihinkään.

Tänään oli aurinkoinen ja kaunis päivä. Aamun -18° lukemista tultiin äkkiä kymmenen astetta parempaan suuntaan ja kieltämättä auringossa on jo tehoja. Mutta eivät ne armaat säteet vieläkään valkoista mahtia nujerra.

Lunta ei sentään ole tullut. Jotain valkoista huntua yöllä, sentti tai kaksi. Ja ne sai luutimalla pois. Äitikulta työnteli lumentuupparilla enimpiä pois pihapoluilta ja koirat sekä kissat tamppasivat tehokkaasti kaiken muun. Ei semmoista neliötä pihalta löydy,  jossa ei olisi parin erikokoisen tassun ja tirpan jälkiä. Puppelit ja rusakot ovat nekin ilmaantuneet pihaan. Yhden lintulaudan alunen oli tampattu auringonkukansiementen toivossa ihan kovaksi. Vain papanat kertoivat yöllisestä vieraasta.
Ovat ne mokomat röyhkeitä.

Päivän ansioihin voidaan lukea monta rästiin jätettyä unohtunutta kotihommaa. Yksi lattialle suistunut iänikuinen kliivia pääsi uuteen ruukkuun ja sai ripauksen multaa juuriklönttinsä päälle. Tämä nyt kukkiva on pikkuinen varmuuskopio jonka sain naistenpäivänkukkana. Se iso ja vanha on niin äksy pirulainen, ettei kuki tällä vuosikymmenellä. Murjotti tänne muutettuamme kaksi vuotta ennenkuin päkisti pari kukkavanaa. Ja nyt se sitten taas sai aiheen mököttämiseen, viettihän se viikon päivät stadiumin muovikassissa. Varsinainen mieliharmi koko yrtti. Mutta eihän sitä raaski tunkiollekaan kantaa, elää ja voi hyvin. Olkoon sitten viherkasvi kun ei kukkiminen luonnistu.

Retuutin monta sylillistä tyynyjä ja muita talvennuhjustamia tekstiilejä talviaurinkoon tuulettumaan, silitin ja vaihdoin tuvan Valtaistuimen päälliset ja hyrskytin pyykkikorit tyhjiksi. Että ihan kelvollinen kodinhengetär -päivä.

Iltatallin jälkeen en enää kestänyt kuunnella omantuntoni räyhäämistä. Nykäisin tossut jalkaan ja taivalsin reilun neljän kilometrin rivakan kävelylenkin. Yhtään askelta en juossut vaikka yötä kohti kiristyvä pakkanen vähän houkutti rivakampaan liikehdintään.

Huominen onkin niin tiukkaan aikataulutettu, että mitään ylläreitä en siihen toivoisi. Joutuu nimittäin säveltämään ja improvisoimaan kaikella näppäryydellään. Iso-J:llä on reissuviikko ja se meinaa yksinkertaisimmillaan sitä, että kaikki torpan logistiikka on minun vastuullani. Plus pari muuta hommaa ja kaikki päivän pakolliset kuviot.

Oi näitä leppoisia rouvanpäiviä jotka kohtalokseni ovat koituneet.

Nyt pikainen silmäys sähköpostin kautta tulleisiin hommiin ja sitten Armo vaateriin.

Huomenna on jo maaliskuun puoliväli ja loppukuulle pukkaa nyt kyllä vähän painetta, mikäli kevät meinaa kuroa kiinni vitkastelunsa.

Toivo kevättä kanssani, missä lienetkin!

Veli Winstonin pummileirin jännittävät tunnelmat

Pöljä päivä

Tupaterrierillä on vainu...

Peetukin ehti jahtiin ja siihen se pupujahti jäikin

Tupaterrieri palaa omia jälkiään takaisin

... ja Peetu etenee umpihangen kautta

Kolme tassua kahdeksasta maassa

Ei järkeä, ei jarruja

Muualla maassa ja muualla maailmassa on kärvistelty sankan ja sapettavan lumentulon kourissa, täällä kurjilla kunnahilla sen sijaan on tarvittu aurinkolaseja. Pakkastakaan meillä ei ollut kuin -8° vaikka aamun rahtikuski tiesikin kertoa aivan hyytäviä lukemia.

Aamulla käväisin siemenpakkaamolla hakemassa kauroja. 40 kiloisen säkillisen hinta oli pompsahtanut kymppiin, pari vuotta se on ollut 8 euroa per nyytti. En minä siitä hinnasta tänäänkään pillastunut, jäin vain miettimään asiaa vähän pidempään. Ajattelu ei tunnetusti ole vahvin lajini, mutta joku tässä yhtälössä ei toimi.

Siis jos kilohinta on jotain hätäisiä senttejä ja luomukauran tonnihinta 300 euron paikkeilla niin mitä siitä sille viljelijälle jää? Työn ilo? En tähän hätään keksi edes valistunutta arvausta kuinka monta tonnia peltohehtaarilta saadaan. Sen näkee sokea otsallaankin, että ilman hel-ve-til-lis-tä puljaamista koneiden ja laitteiden kanssa, ainaista suotuisien ilmojen vahtaamista ja vaivaa se viljelijän homma on ja sitten tulee sadekesä jolloin pelloille ei pääse puimaan. Eikä muutakaan satoa hakemaan, työn hedelmistä puhumattakaan. Sinne meni työtunnit, koneen polttoaineet, lannoitteet, siemenet ja mitä niitä nyt tarvitaankaan.

Minä maksaisin mieluusti vaikka tuplahinnan näistä muutamista sadoista kaurakiloista joita näillä tiluksilla vuodessa elukoiden eteen kannetaan. Siemenpakkaamolta suoraan ostettaessa väliin jää vain pakkaajan kulut. Ja totta hemmetissä 40 kiloinen vähittäispakkaus on arvokkaampi (työläämpi) kuin tonnin säkki. Onneksi niitäkin on meille pienkarjaisille saatavilla.

Arvatkaapa mitä sama setti maksaa osuuskaupan maatalousmyymälässä? Muistaakseni viimeksi kun kysyin, hinta kieppui siellä 23 euron tienoilla. Joku vetää välistä niin roimat katteet, että melkein jo hävettää. Ja surettaa viljelijän puolesta.

Toivon, ettei kukaan nyt alkaisi naukumaan tukiaisista ja muista. Se on kokonaan toinen juttu ja jätän sen suosiolla käsittelemättä. Minä haluan jatkossakin kotimaista viljaa, mieluiten omasta läänistä. Ja olen siitä valmis maksamaan ne muutamat lisäkympit mitä oma käyttöni vuositasolla vaatii.

Päätän maatalouskatsaukseni tähän. Pitkiä piikkejä vaan sinne päättäjien suuntaan. Elovenapaketissani sentään komeilee joutsenmerkki ja muita kotimaisuuteen viittaavia merkkejä. Ehkä ne on pakattu Suomessa, vilja varmaan Puolasta?

Äitikullalla oli tänään piristävä päivä, hän tapasi entisiä työkavereitaan jostain kolmenkymmenen vuoden takaa. Oli ollut hauskaa ja mukavaa ja eniten iloitsi siitä, että muut olivat ihan rupsahtaneita, hän hehkui kaikkien ikävuosiensa hehkeydessä. Ja liikkui ketterimmin. Ja muisti kaikkien nimet. Ja jolla oli lyhin vaivalista. Aika hyvin.

Minä kävin samalla kaupunkireissulla asioilla ja itsekin hämmästyin kun löysin itseni polkemasta crosstraineria. Piti olla kevyemmän treenin päivä mutta katin villat, hirveitä neljän sarjoja ja pitkiä kuin mitkä. Se on uuh ja aah huomenna. Toivottavasti sauna elvyttää ja linimentti hoitaa loput.

No entäs tuo outo otsikko?
Tänään torpan elikoille sattui kyllä niin pöljä päivä, ettei tosikaan. Joku hiihtelijä (siis semmoinen urheilija) hiihti joskus epähuomiossa mitaleille joissain isommissa kisoissa (?) ja hälle sattui silloin kuulema pöljä päivä. No, minä en tiedä millä tyylillä ja millä ilmeellä hän pöljäilynsä tekaisi. Mutta koirista ja hevosista sitä irtoaa kaikenlaista. Laitan vähän mallia. Koettakaa kestää.

Tössen laukkapiruetti

Another one bites the dust.... snow

Soosin tyyliä takasuoralla

Tösse kiilaa sisäkautta rinnalle

Ja sitten ohi

Ponikepponen;  täyskäännös!

*lällätilää taakse jää*

Näillä kahdella oli kevättä rinnassa ja järki jäässä. Ihmeen hyvin niillä riittää virtaa ja intoa. Soosin selkää olen katsonut pelonsekaisin tuntein. Tuohon leveään, lyhyeen, pyöreään selkään ei taatusti istu se markkinoiden edullisin, ei keskihintaisinkaan satula. Varmaan pitää olla joku hellin kätösin värkätty ziljardin hintainen satula. Huok. Sen minkä kaurassa säästän, sen varusteissa menetän, monikymmenkertaisesti.

Onneksi nyt virallisena ratsutusvuotena pärjäämme olemassaolevalla satulalla, mutta ei sekään lysti pitkään kestä. Älkää kertoko Iso-J:lle, hänellä on valitettavan rajallinen käsityskyky hevosten varusteiden tarpeellisuuden suhteen. Me emme kuulema tarvitse kaikkea sitä sälää ja kamaa jota nurkkiin on kertynyt. Miespolo, eihän tässä ole vielä vauhtiin päästy ensinkään. Saapi olla lompsa levällään moneen kertaan kun lähdetään valjaskaupoille.

Loppupäivä olikin sinne sun tänne kurvailua. Palauttelevalle lenkille en todellekaan lähtenyt, vaikka säiden puolesta olisikin vallan optimaalinen tuulentuiverrus. Hyvällä tuurilla saattaisi saada vaikka luntakin naamalleen, myräkkää on kai sittenkin tulossa tännekin päin.

Minä lähden nyt talliin laulelemaan iltaviisut ja tankkaamaan vedet. Sitten hiihtelen saunaan.
Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin.

"I´m with this stupid"

*winkwink*

Blondi tässä moi!

PeeÄäs. No nyt on uusi Paavi, olivat savuttaneet valkoista merkkisavua. Hauska yhteensattuma, tänään on kuulema myös Aku Ankan kuoriutumispäivä, 130313

On se aika vuodesta

Tämä kuva on omistettu erityisesti Arttoriukselle, joka edellisen postauksen kommenteissa ihmetteli haravoitavia hevosia. Tuommoinen leveä heinäharava on justiinsa oiva peli karvanlähdössä kärvistelevän hevosen kihnuttamiseen. Lisäksi haravan haltija on riittävän kaukana itse kohteesta ja väliin jää tuo julma karvapölläkkä. Tuli juuri tallista ja minulla on klassisesti hampaiden välitkin hevosenkarvoissa. Tarvinneeko sanoa, etten haravoinut hevosta tallissa vaan otin ihan lähikontaktia karstan, suan ja juuriharjan kanssa?

On siis Se Aika Vuodesta. Olkoon voima kanssamme, me hevosilla elämäämme perikatoon ajavat rikastuttavat, ikuisen hevoskuumeen polttamat piruparat onnelliset. Köh ja phyit, karvaa on, riittää tinteille pesänpehmukkeeksi.

Olen elänyt koko viikonlopun iloisessa hyvänmielen kuplassa. Lauantai-illan partyt olivat hauskat. Meillä oli varsinainen dementiakerho kodinhoitohuoneessa (todellakin!). Yleisin kysymys oli: kukas sinä olet? Niin olet tutun näköinen mutta nyt en kyllä muista... ja vähän myöhemmin: jokos me syötiin? Missäs mun viinilasi on? Kuka joi mun lasin tyhjäksi? Otetaas taas! :D
Kiitos ihanat!

Erityisen ihanaa oli tavata kaksi hauskaa anoppitittelin kantajaa jotka istuivat samaisen kodinhoitohuoneen talonpoikaissohvalla (todellakin!) ja vahtivat persaustensa alla talon isännän olutvarastoja.

Olimme kotona hyvinkin ennen Tuhkimon hetkeä ja nukkumaankin könysin hyvissä ajoin, aamutalli on aamutalli, myös sunnuntaina. Tunnustan, kömmin hevoset ulkoistettuani tuvan sohvaan ja nukkua töhötin suorin sorkin puolille päivin.

Iltapäivällä palautin toisen lainalapsen kotiinsa, vein Esikoisen ja Peetun koiratreeneihin ja itse säntäsin rytistelemään katumusharjoituksiin. Kieltämättä vähän hapotti, onneksi oli kevyempi treeninpätkä urakkana. Hommaa oli siinäkin ja nestevajetta piti tankata moneen kertaan. Varuilta tein tuplavahvat mehut mukaan ja silti piti vielä tankata.

Huomasin, että uudenvuoden uhossa annetut lupaukset uudesta elämästä ovat jo useimmilta unohtuneet ja vain todella motivoituneet jaksavat kihnuttaa treenejä vielä näin maaliskuussakin. Se meinaa myös sitä, että ne hervottomat ruuhkatunnit ovat nyt tasaisempia.

Mikä mukavinta, muutama todella motivoitunut pariskunta jaksaa siellä käydä yhdessä, tsemppaavat toisiaan ja oikeasti näyttävät tykkäävän uudesta harrastuksestaan. Eräskin isäntä kävelee jo huomattavasti kevyemmän näköisen eturepun kanssa ja rouvalla nousee taljavedoissa ihan uudet laattamäärät ja ryhti on parempi. Hyvähyvä!

Tänään kävin heti aamutuimaan kaupungilla ja jatkoin sitä mihin eilen jäin, eli ähelsin läpi raskaan sarjan. Huoh. Se kostautui sillä, että 'säkenöivän terävä älyni' on poissa ja toilailen oikein ikääni sopivasti.

Moka 1: lähden pitkän ostoslistan kanssa kauppaan ja muistan jopa dyykata lehtiroskiksesta yhdet etukupongit. Kaupan pihalla, 11 km:n päässä huomaan unohtaneeni lompakkoni treenikassiin. Se siitä, oman kylän äässimarketilta hain vain välttämättömät ja yritän huomenna uudelleen, sinne isompaan kauppaan.

Moka 2: otin loistokkaita (omasta mielestä) otoksia kevättalven upeasta auringonpaisteesta. Äsken ryhdyin siirtämään niitä kameran kortilta omenakoneelle. Kas, kortinlukija-adapteri on unohtunut läppärilaukun sivutaskuun. Ja laukku on Iso-J:n mukana Espoossa. Voi stanakele, on se niin merkeleellistä, että minä hallinnoin sujuvasti kaikkea muuta, mutta tyrin näin alkeellisissa asioissa.

Moka 3: ajattelin olla oikein tehokas ja vessareissulla läträsin antaumuksella kintuilleni penikkataudin oireiden ehkäisyn nimissä hevoslinimenttiä. Vaati pientä akrobatiaa ylettyä käsipesualtaalle siitä pytyltä. Ymmärtänette ahdinkoni. Se linimentti on vahvaa. Se kirvelee.

Onneksi tämä päivä alkaa olla yöheiniä vaille valmis ja voin vähitellen lähestyä petiä. Silmät ovat roikkuneet puolitangossa aamupäivästä saakka ja uskon, että Nukku-Matti väijyy aivan nurkilla.

Päivän paras uutinen oli tämä:

Estehevoset Olympiastadionille 61 vuoden tauon jälkeen

Sinne nyt kaikki sankoin joukoin. Upea tilaisuus nähdä ratsastusurheilua historiallisissa puitteissa. Jopa ne, jotka pelkäävät hevosia, ovat allergisia tai muuten vaan lajia tuntemattomia, sinne kaikki hophop! Välimatka hevosiin on turvallinen kun katsomon lehtereiltä kuikkii.
Minäkin yritän raivata tilaa kalenteriin sillä tuo on todellinen jymyjuttu.

Nyt ei tänään tämän kummempaa. Olisipa huomennakin yhtä upea auringonpaiste kuin tänään, harvinaista lämpöterapiaa taivaslampun täydeltä. Teki hyvää sielulle ja mielelle.

Mukavaa illanjatkoa, missä lienetkin!

Pala kakkua, madam?

Toivottavasti neidit ja rouvat ovat saaneet suut makiaksi tänään. Mikäli ette, tämä kuva tuokoon viimeistään päivän viimeisen tunnin alkamisen kunniaksi hymyn huulillenne. Ilolla välitän tämän kuvan tiedoksenne koska kuun vaihtumiseen ja sen myötä uuden kilpisoturin anatomian analysointiin on vielä jokunen viikko. Tämä on lisäksi vähäkalorinen vaihtoehto.

Noin. Näin on hyvä.

Perjantai toi mukanaan normaalit perushommelit ja vain kohtuullisen määrän hoideltavia hommia. Onnistuin iloisesti lykkäämään yhden työkansion läpikäynnin viikonloppuun joka on, ainakin näin perjantai-iltana saunan jälkeen, varsin venyvä käsite. Tiedän, että tuskanhiki kohoaa otsalleni sunnuntaina siinä kymmenen uutisten tunnarin kajahtaessa.

Pientä paperipuljausta katsastuskonttorilla, omistin sen eilen vaihtoon annetun auton noin kymmenen minuutin ajan ja nyt se on jo autoliikkeen murheita. Mitään laitonta tässä EI tapahtunut joten virkavallan edustajat ja lainvalvojat sammuttakoot siniset välkkyvalonsa ja ulisevat sireeninsä. Vetäistiin eilen vain yksi kurvi vähän oikopolun kautta ja tänään korjattiin kurssi.

Jännä vain oli huomata miten eilen yhden katsastuskonttorin Rouva Virkaatekevä teki mahdollisesta mahdottoman. Tänään kahdensadan metrin päässä, toisella konttorilla Rouva Virkaatekevä teki eilispäivän mahdottomasta mahdollisen, aikaa kului noin 3 minuuttia ja kuluerä oli 11 euroa. Suurkiitos sinne minne se kuuluu. Tiedänpä mitä katsastuskonttoria osaan jatkossakin vältellä.

Tänään uutukainen kävi ensimmäistä kertaa huollon puolella. Peruutustutka ottaa häiriötä ilmeisesti vetokoukusta ja voipi olla jotta koukku joudutaan vaihtamaan irroitettavaan malliin. Eihän sitä ulinaa kuuntele hullukaan kun aina pakkia veivatessa tutka uikuttaa kuin pahimmassa ummetuksessa kärvistelevä kettu. Tästä se lähtee, hyvä ja läheinen suhde huoltokorjaamoon. Onneksi on uuden auton vakuutukset ja takuut. Vaihtakoot vaan koukun semmoiseen, että metakka loppuu.

Edelleen seison sanojeni takana kun taannoin vannoin, että eräs omistamani tietty murheenmusta Ford Galaxy oli Paha Karma auton muodossa. Tämä uusi ei voi olla samanlainen susi. Ei voi. Ei saa olla.

No onneksi nämä ovat Iso-J:n murheita ja hänellä jos kenellä riittää kärsivällisyyttä tuommoisten juttujen hoitoon.

Päivällä vein Perilliset kampaajalle, olivat pyöritelleet ilmeisen vaivattomasti isänsä pikkusormiensa ympärille. Molemmille oli tilattu aika hiusten raidoitukseen. Siis oikeasti. Raidoitukseen. My ass.
Minulta ei kysytty sanaakaan, ei hiiskuttu pihaustakaan. Ne kierot pikku shittiäiset. Niiden kanssa ollaan vielä monta kertaa ihmeissämme. Niinpä sitten illalla saunassa sovittiinkin, että tuplatsekataan toisiltamme Perillisten pyynnöt ja heille annetut lupaukset. Ettei mennä tämmöiseen vanhanaikaiseen niinkuin tänään kävi. Minä jos kuka muistan kyllä monenmoiset kepposet joita eräiden, nykyisin kunnon kansalaisten, kanssa värkkäiltiin.

Kaupungista kotiin ajellessani totesin, että lapsiluku tuplaantui. Siispä kotiin päästyäni viskasin pannulle kilon klöntin nautaeläimen (oletettavasti) jauhettua lihaa ja värkkäsin jättimäisen satsin makaronilaatikkoa. Aika hyvin se upposi, hyväsyömäisiä tyttölapsia nuo joka suuntaan venyvät teinit. Nuorempi vuosikerta etenkin touhusi ulkona kiitettävän paljon ja naukuva nälkä kiidätti penskat pöytään ennenkuin ehdin kiljaista syömään -käskyä loppuun.

Hevosilla on karvanlähtö ja tänään kokeilin viime keväänä hoksaamaani haravahoitoa. Siitä ei nyt tähän hätään löydy kuvaa, mutta isolla oranssilla heinäharavalla hevosia piti kihnuttaa kankkujen päältä harva se päivä.

Soosi, tuo ihana pikkuinen poni kipaisi oitis haravan nähtyään luokseni, käänsi ahterinsa ja asettui lepuutusasentoon. Ällistyttävän pitkälle hevonen voi venyttää ylähuultaan, kuin tapiiri, kun oikein mojova ja kutiseva kohta löytyy kyhnytettäväksi. Ja niitähän löytyy.

Tamma aikaili tovin, mutta vihdoin oivalluksen lamppu tuikku syttyi siihenkin luiseen ja tyhjään päähän. Neitihevonen asettui nätisti jonoon Soosin taakse ja pitihän sitä haravalla kopaista tammankin ahteria.

Onneksi naapurit tietävät jo omituiset tapamme eivätkä hälytä eläinsuojeluyksikköä hätiin vaikka hevosia haravoidaankin harva se päivä näin maaliskuussa.

Illan pimettyä kirmasin vielä iltalenkille. Satoi niin mukavasti vähän lunta ja sitten oli taas taivahan nappikauppa auki. Kävin kirkolla kääntymässä ja olisin kyllä muuten saanut ennätysajan vitosen lenkille, mutta tyhmätyhmä sports tracker jäkitti ja iPuhelimesta hyytyi akku. Joten semmoisia ennätyksiä ei lasketa joita ei voi todistaa.

Sauna kuittasi loppuvenyttelyt lämpöhoidolla ja kylmä valkoviini toimii palautusjuomana. Ei passaa ryystää yhtä lasia enempää, huomenna on kaikenlaista mukavaa ohjelmaa aamusta lähtien. Ja onneksi ohjelma senkun parantuu iltaa myöten. On aika piirtää julmetun iso ruksi riihen seinään, me lähdemme Iso-J:n kanssa juhliin.

Lauantain päiväkirjamerkintä saattaa jäädä väliin ja illalla en todellakaan ota kameraa mukaan.
Näillä mennään, missä lienetkin. Tähän loppuun vielä pari totuuden sanaa:

Kissasta on moneksi

Juu ei, nyt ei ole luvassa Torpan kissakansalaisten koottuja toilailuja.
Torpalle on tänään tullut uusi kissa, Iso Kissa. Tai no semmoinen elukka auton nokalla kuitenkin nyt kekkuloitsee. Eikä se ole jaguaari, tietenkään. Jos minulta kysyttäisiin (edes joskus) mielipidettä, vastaisin lyhyesti ja ytimekkäästi: himoan J-kirjaimella alkavia autoja. Tästä jokainen voi päätellä mitä ne semmoiset kulkuvehkeet ovat. Juna on täydellisen väärä vastaus, mars häpeänurkkaan moisen ehdottelijat.

Lyhyesti; Iso-J:n kulkukauppiaan toimessa autossa pitää olla sekä lastaustilaa että muunneltavuutta, riittävän hyvät penkkisäädöt koska kuskien pituus vaihtelee puolestatoista metristä kahteen.
Liukuovet ja kohtuullisen mukavat tilat takapenkkiläisille.
Mukava ajaa, kohtuulliset päästöt ja nuuka menoliemen ryystäjä. Semmoinen löytyi ja semmoinen tänään omaksi kuitattiin. Sininen on väri (minä sain ihan itse valita) ja vetokoukku. Ja paljon paljon ekstraherkkuja joita tingittiin tutulta kauppiaalta.

Uskon, että minulle on luvassa paljon hupia ja lystiä peruutustutkan kanssa. Mahtaa se raukka ujeltaa kun kikkailen autoa parkkihalleissa.

Tänään olin melkein helisemässä oman kipponi kanssa, siinä yhdessä tietyssä parkkihallissa. Niin oli kuulkaa raskas rääkki, että oikea jalkaterä väpätti ihan omaa elämäänsä. Palautusjuomat eivät ilmeisesti toimineet toivotulla tavalla koskapa kintut löivät setsuuria yrittäessäni kohtuullisen ketterästi askeltaa parkkihallissa oikean kiulun äärelle. Näytin varmaankin Captain Jack Sparrow´lta neljännen romminassakan kumoamisen jälkeen. I´m not drunk. I'm trying to walk like Jack Sparrow.... Tarvinneeko enempää markkinoida sitä viiltävää faktaa, että aivojeni, jalkojeni ja käsieni ynnä auton hallintalaitteiden välillä oli system error ja black out.

Tovin kesti, että sain aseteltua rääkätyt koipeni oikeille polkimille, murjottua oikean vaihteen pykälään ja keploteltuani koko hässäkän säädyllisesti kadulle.
Jälkihiki oli kova. Ja se muuttui tuskanhieksi.

Mutta oli se niin hyvä treeni, että kannatti.

Ja koskapa huomenna perjantaina me naiset saamme ostaa itsellemme jotain pientä kivaa ja vähän hemmotella itseämme Naistenpäivän merkeissä, siirrynkin klikkailemaan nettikauppojen tarjonnasta jotain pientä kivaa palkintoa. Itselleni.

Kukkasia sinullekin, missä lienetkin!

Ai joo, ne muut kissat, lyhyesti:
Elli murjottaa. Veli Milton nukkuu talviunta. Veli Winston pyrkii ns. pykälään, treenaa Ellin kanssa. Vaatii ehdottomasti pikaisia tarkastustoimenpiteitä eläinlääkärin toimesta. Mummo-Justiina ei ole ilmiintynyt pariin päivään, nukkuu jossain. Jos rupeaa haisemaan, pitää tarkistaa peilin avulla huurustuuko vai onko katti ns. kankea. Patsy höperehtii omiaan Äitikullan luona. Herää aamiaiselle kl. 17. Siirtyy yöunille kl. 17.15.

Tapion riihenpuinti

Koska minulla ei ole nyt uusia, ennennäkemättömiä kuvia, vajutan kuvalatausarkistoani. Nämä ovat FB:n helmiä.

Kaikenlaista puuhaa ja värkkäämistä sitä vaan 'lomaviikolle' kasautuu. Huomenna olisi luovutettava vanha kunnon Pesolito, tuo Espanjan lahja maamme autokantaan. Siitä menen takuuseen, että oikean etukiekon laakeria ei tarvitse seuraavan omistajan vaihtaa lähiaikoina. Saapa nähdä minkälaisen hintalapun kiesi saa tuulilasiinsa. Ainakin myyjä (tuttu) itki melkein aitoja kyyneliä kauppasopimusta allekirjoitettaessa. Lupasi kuulema liikaa, ylitti valtuutensa ja menetti taivasosuutensa.
Melkein uskoin.

Luntakin lykkää. Aamupäivällä käytiin naapurin isännän kanssa hakemassa yksi joutavana pyörinyt heinäpaali syötettäväksi ja parilla peltoaukealla meinasi usko loppua. Onneksi vanha volvonreuhkana kiskoi sinnikkäästi tuulessa ja tuiskeessa lastia eteenpäin.

Nyt sitä sitten lykkää, lunta meinaan, ihan tolkuttomasti.
Muistelin, että joskus olen kuullut tästä kevään tuovasta myteristä nimeä karistajaiset. Näiden jälkeen on hanget roskaiset ja puut valmiina uuteen kasvukauteen.

Siskolikka muisti, että isävainaa käytti nimitystä Tapion riihenpuinti. Sehän se olikin, se hakemani sana. Tuo karistajaishomma on kyllä totta sekin. Isällä oli kaikkeen aina oikeat sanat. Paremmat. Osuvimmat. Rakkaimmat.

Koska keli oli aivan ruokoton, sonnustauduin tallihommista päästyäni juoksuvermeisiin ja kipaisin raitille. Reilut viisi kilometriä taivalsin, osa matkasta meni kävelyksi ja loppusuoralla hyydyin lopullisesti. Viiltävä tuuli iski puukkoa vasempaan takareiteen, mikähän jumi siitä huomenna löytyy.
En todellakaan voi sanoa nauttineeni juoksemisesta, mutta se itsensä voittamisen tunne on oikeastaan kaikkein parasta koko hommassa.

Ja kyllä minä välillä kaipaan sitä, että saan olla yksin omassa kuplassani, juosta, kuunnella luureista poppia ja antaa ajatusten virrata. Jonninjoutavat energiansyöjäajatukset haihtuvat sitä mukaa kun hiki pukkaa pintaan ja räkä irtoaa rööreistä. Että on se tavallaan puhdistava kokemus. Ainakin tuulettuu ja veikkaan, että koko päänuppi sai uutta ilmaa, tyhjää tilaahan siellä olisi vaikka kanalan perustamiseen.

Josta tuli mieleen tämänpäivän uutisvirrasta bongaamani uutinen, oottakaas kun haen sen linkin....
Suuri Munahuijaus

Hohhoijaa, kenelleköhän tuokin oli muka Uutinen? Ei kai kukaan oikeasti usko, että nätit kuvat paketeissa ovat jokin tae kanojen onnellisesta elämästä. Jos kanalassa on 500000 kanaa, ei siellä todellakaan ole mahdollisuutta järjestää kanasille olkipehkua kaiveltavaksi, matoja nokittavaksi, tuulta ja raikasta ilmaa, orsia saati kukkoa.

Voi kuinka toivoisin, että ihmiset uskaltautuisivat rohkeammin ottamaan vaikka kesäkanoja. Eivät ne nyt mitään niin ihmeellistä kanalasysteemiä tarvitse, turvallisen ulkoilualueen, säänsuojan ja munintapesät. Aika monelle omakotitalon pihalle semmoisen voi värkätä.

On todella terapeuttista istua ja katsella kanojen puuhia. Jopa minä, entinen lintufobiainen, nautin kanojen touhujen seuraamisesta, niiden hoitamisesta ja niiden pulinoiden tulkitsemisesta.

Tässä vielä vähän kissa-asennetta. Että osaa olla osuva ilme ja kuvatekstit. Samalla asenteella kohti kevättalven loppumyrskyjä. Tällä viikolla täytyy sonnustautua myös viranomaistapaamisten vaatimiin (henkisiin) painitrikoisiin, verottaja on nykyisin ystävä, mutta paperihommissa vaaditaan sumopainijan rohkeutta ja sitkeän suomalaismaatiaisen sisua.

Kyllä tästä vielä noustaan. Ainakin sohvalta tänään. Huomisesta en tiedä. Sauna auttoi lihaksistoa vähän, mutta aamu näyttää vaapunko portaat alas omin jaloin vai joutuuko Iso-J kantohommiin. Kalenterissa lukee salitreeni (raskas) joten toivoisin vertyväni yön tunteina.

Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin!

Kotka on laskeutunut

Moi,
tulin vain kertomaan, että olemme saapuneet Torpan maaperälle hyvässä järjestyksessä ja hyvillä mielin. Ilta on mennyt kamoja purkaessa ja ihan vaan kotona ollessa.

Kiitos teille kaikille ihanille Ystäville joita sain tällä reissulla tavata. Kiitos ja rapsutukset myös ihan jokaiselle kohtaamalleni eläinystävälle. Karvoja, hajuja ja terveisiä ovat omat pojat saaneet lahkeistani ja kengistäni nuuhkia niin, että Peetulla on nenä jumittunut vinoon asentoon. Pientä mustankipeyttä oli koirilla, Nasse punki syliin ja Peetu veti Nassea hännästä, hänen vuoro päästä syliin.

Ensimmäiset tuliaiset, Harley Davidson lelun, Peetu puri jo rikki. Saapa nähdä onnistunko saamaan huomeissa Veljekset Hulluudessa samaan kuvaan uusissa harrikkapannoissaan. Peetulle olisi pitänyt ehdottomasti ostaa se pieni nahkainen HD-lippis. Ensi kerralla sitten.

Tamma mökötti ensin mutta leppyi illemmalla, Soosi oli oma höntti itsensä. Hevosilla oli ollut leppoisat oltavat Iso-J:n toimiessa tallimestarina. Ihan kuin Soosi olisi vielä entisestään pullistunut? Kohta siinä ponissa on ihan oikeita raskausarpia, eihän se nahka voi äärettömästi venyä?? Tutkin tapauksen huomenna päivännäöllä ja sitten alkaa armoton kuntokuuri, molemmille hevosvoimille.

Kotona on kiva olla ja reissussa on hauska käydä.

Näin on hyvä. Ensi yön minä nukun hyvää ja levollista unta.
Kiitos jälleennäkemisestä. Ehkä seuraavalla kerralla tapaan uusiakin tuttavuuksia?

Maximus Pitkästys

Siinä se on, vanha kunnon viisykkönen, kohdassa Pickalan liittymä, suuntana Helsinki.
Tuo on sellainen muistojen ja erinäisten tunteiden tie, että oikeastaan se leimaa tiettyä ajanjaksoa elämästäni nyt ja aina.

Sadat kerrat ajoin tuon tien, silloin kun Vanha Harmaa Hevoseni oli vielä hengissä ja voimissaan. Joskus tuota teitä ajettiin öiseen aikaan, ähkyinen ja kipeä hevonen trailerissa, joskus tultiin varsin riemukkaissa fiiliksissä takaisin. Viimeinen kerta oli paha, tyhjä traileri perässä ja hevosen nahkapäitset ja naru käsissä, olo oli tyhjä ja turta.

Nyt ajelen tuota samaa väylää iloisena ja ehkä vähän vieraantuneena, enää taipaleen päässä ei asu kaiken ajan ja rahan nielevää hevosta, vaan iloa elämään tuovia ystäviä. Eilen oli kaipaamani ystävien tapaamispäivä. Rapsuttelin sekä muhkeita isoja koiria, että monenkirjavia hevosia. Omiin tappijalkahevosiin ja pieniin koiriini tottuneena koipeliinit puoliverihevoset ja kaikkialle nenineen yltävät koirat tuntuvat niin isoilta.

Jännä on se, miten tuttuakin tutumpi peltopätkä entisen tallin tienoille on niin iskostunut istumalihaksiin, että osaisin varmasti ajaa sen mutkaisen reitin vaikka silmät ummessa. En kuitenkaan kokeillut sillä koskaan ei voi tietää minkä mutkan takana on peura tai lippalakkikillen bemu penkassa.

Hyvissä ajoin päästiin lumimyterin alta pois. Kävin illalla hakemassa Nuorimmaisen pois kaverinsa luota ja Länsiväylä oli yhtä puuroa. Se, että huitaisin yhdessä risteyksessä liikenteenjakajan väärälle puolelle, laskettakoon Kran Turismon piikkiin. Mitään ei käynyt kenellekään ja pakittelin kiesin pois väärältä kaistalta. Poliisikaan ei ehtinyt paikalle. Olisihan se ollut pikkuisen noloa päätyä Jim -kanavan Poliisit -sarjaan. Nimimerkillä maalaistunut pikkurouva espoolaisessa naapurilähiössä, kiroilee kuin riihipiru.

Auto aiheutti pientä murhetta tulomatkalla. Ihmettelin jo melko pian kotikylän leipomon pihasta lähtiessäni varsin voimakasta 'rengasmelua'. Noh, poppikone kovemmalle ja pedaali pohjaan. Vantaalta lähtiessä metakka oli jo luokkaa pommikone.

Mainitsin siitä Iso-J:n veljelle joka oitis koeajoi. Ja oikean etupyörän laakerihan se siellä ujelsi ja rämisi. Laakeri pois ja hirveällä tsägällä mökkinaapurin autopajalla oli työntekijä lauantaiaamuna hommissa. Uusi laakeri asettui oikealle kohdalleen. Matka jatkuu, nyt auton sisäisestä metelistä vastaan minä.

Taisin jo mainita jossain, että täällä on lunta reilusti paljon enemmän kuin meillä. Nämä paikalliset kujat ovat sellaisia kapeita, jäisiä rännejä ja aivan silkalla tuurilla osutin Pesoliton kärsän oikeasta lävestä sisään ja lasettelin mäkeä alas. Onneksi jarru otti kiinni juuri ja juuri ennenkuin törmäsin autotallin oveen. Pihasta ylösnousu vaati eilen avustusta. Toinen mätti hiekoitushiekkaa etutassujen alle ja toinen nylkytti mäkeä ylös.

Nyt lunta onkin tullut reippaat 20 senttiä lisää ja espoolaiset ahertavat lumitöissä. Toisaalla rouva tyrkkii lumikolaa, toisaalla setä askeltaa piippu suussa ja ohjastaa lumilinkoa.

Joutilaisuus pitkästyttää ja väsyttää. Nyt olisi aikaa katsoa telkkaa, lukea hesaria ja kaikkea. Toisaalla Iso-J ahertaa torpan hommissa ja taitaa vihdoin viimein oivaltaa, että ne minun lokoisat rouvanpäiväni ovat ihan silkkaa urbaanilegendaa.

Tänään vien Perilliset espoolaiseen ostoskeitaaseen shoppailemaan. Taidan itse linnoittautua kahvilan nurkkapöytään ja tyytyä vain katselemaan. Kaikessa rauhassa. Nyt ei ole kiire mihinkään.
Maanantaina lähdemme tyrkkimään kotia kohti ja koska aikaa on koko päivä, pysähdymme ainakin Porvoossa ja kenties ajamme jotain vaihtoehtoista reittiä kotiin.

PeeÄääs:
kävin eilen pitkästä aikaa eräässä espoolaisessa hevosurheilun erikoisliikkeessä. Siinä vaiheessa kun huomaisin hipelöiväni 138 euroa maksavaa koiran kaulapantaa totesin, että ei, tämä paikka ei ole minua varten. Olen uinut kauas ankkalammikon vesileikeistä. Toki minua viehätti halpislaarin kengät, alehinta 199 €,  tyynesti ohitin tuonkin vastustamattoman tarjouksen. Poistuimme tyhjin käsin. Uskon, että hevosemme ja koiramme voivat hyvin vaikka niillä ei olekaan yksisarvisen esinahasta käsin ommeltuja suitsia tai kaulapantoja.

Joo, mun koti ei todellakaan ole täällä.

Maaliskuu miestä näyttää

Kyllä kyllä. On ilo herätä maaliskuulle ja kääntää uusi lehti elämässä. Hiljentykäämme uuden kuun kunniaksi näiden taiteellisten kuvien äärelle. Maaliskuussa silmiämme hivelee Jasse Ikonen -niminen nuorukainen.

Kallavesj se siellä kaakana siintellöö, kilipisoturin sielunmaisema? Minen tiijä onko tämä Ikosen poeka karjalan Ikosii vae onko savon ommoo tuotantoo. Vuan komia on pojalla käsvarsjkii.
Kyllä tuolla käsvarrella kannattelloo kilippee ja kalappoo ja vaikka pyörtynyttä emäntteekkii.
Nyt pitäkkee helemoistanne kiinni, nyt lävähttää semmonen tsuummaaus jotta heikomppii jo huippovvaa:

Taivas varjele! Mikäs se siinä? Kah, sikspäkkihän se. Heleman alle ei kurkita, laitan vähän lissee valoja jotta heikompisilimäsetkii näkköö:

Voe hyvä ihme kuitennii! Kyllä on korree näky. Nyt rouvat ja likat suut makiaks. Kyllä maaliskuu maata näyttää ja uusi kevät on täällä taas!

Ei oo paha poika tämä. Sillä sanotaanhan jotta parta ei pahoille kasva, turpajouhet joutaville. Tämä soturi tälläsi irtoparran. Ihan olisi kelvannut ilmankin kun niin on siloinen ja suloinen näky.

Näillä myö likat pärjättään taas vähäsen aekkoo!
Mukavata perjantaeta teille kaikille, missä lienettekkii.
Mie lähen Perillisten kanssa Isolle Kirkolle, sinne etelään. Suatan mie laittoo raporttia reissun piältä vuan suattaapi olla niin kiire, etten laita. Sen näkköö sitten.

Heippa!

PeeÄäs: minut kannattaisi pitäisi äänestää Kuopijon ja koko saamarin savonmuan kunniakonsuliksi kun näin hövelisti ihan kuukausittain kiittelen naapuriheimon nuorukaisia. Ja tätä lihaksiston ilosanomaa ihan pyyteettä levitän vähäisen blogini välityksellä. Kalakukkoja on turha palkinnoksi lähetellä, vip-aitio Niiralan montun halliin kelpaa kyllä. Vip-tarjoilulla ja vip-isännillä. Kiitos. Jääkiekko on hieno laji. Vaikka en vieläkään älyä paitsiota.