Hauskuuksia horisontissa

Nyt kun lunta alkaa olla minun mittapuullani justiinsa tarpeeksi, voi vähän kurkata kamerankin etsimen läpi talven luomia hauskuuksia. Nämä talviset hatut ovat kivoja. Niin pehmeitä, että ne voi puhaltaa pois. Jopa lakastunut horsman kukinto on aika kaunis lumikuorrutteisena.

Vuoden lyhyimmät päivät, valon puolesta siis, ovat justiinsa tässä. Muistelen jotain vanhan kansan sanontaa pesäpäivistä (nyt eletään just niitä ja sitten kuljetaankin jo valoa kohti), että jos näinä päivinä aurinkoa näkyy, se tietää aurinkoista kesää. Eipä syytä huoleen, ainakin täällä paistaa ensi kesänäkin kunnolla!

Eihän sitä kauaa saatu tänäänkään auringonvalossa ja -paisteessa iloitella. Sentään edes muutama tunti. Valoisan aika on lyhyt ja jouluun liittyviä pakkoliikkeitä oli tänäänkin pakko suorittaa. Onneksi ovat vain kertaluonteisia ja seuraaavat edessä vasta vuoden päästä. 

Illalla, jossain piparitaikinan ja perunalaatikoiden välillä loppui kunto, jaksaminen ja tekemisen ilo. Suoritin kuitenkin loppuun. En toki tiedä millä huomenna paistetaan piparit, kinkku ja perunalaatikot, liesi nimittäin alkoi vilkuttelemaan hassuja valoja ja uuni lakkasi toimimasta. Onneksi ehdin paistaa muut laatikot ennen tätä valoshowta.

Onhan meillä toki iso uuni, pipareita siihen ei kuitenkaan toinna laittaa. Täytyy toivoa, että Äitikullan hella jaksaa pelittää ilman typeriä lakkoiluja. Aina näköjään pitää jotain vaikeusastetta ilmiintyä. Ettei turhan helpolle ja hyvälle opi, nykymarttakaan. Parhaat päivänsä ahkeroinut sähkövatkaimenikin kuumenee jo niin paljon, että taitaa suunnitella uutta uraa lämmönlähteenä. Tietyistä syistä ylikuumenneita laitteita täällä ei katsella kauaakaan, sähköromujätteen keräyslaatikko autotallissa kutsuu mokomia.

Nyt pikkuisen sapettaa, että annoin houkuttelevan Black friday -tarjouksen keittiön monitoimikoneesta mennä ohi.

Nämä lumensyvyysmittarit kertovat onneksi lohdullisia lukemia. Minulla on lumen tarpeen suhteen sangen vaatimaton maku. Nyt jo piisaisi. Koirien käpälät pysyvät puhtaana, hevosten tarhassa on riittävästi lunta eikä lumitöissä rasitu. Useimpina vuosina etenkin pihakukot ovat olleet harjaansa myöten umpihangessa, nyt hädin tuskin kannukset  lumisena. Uusin lumensyvyysmittarina toimiva kapistus on hassu ruosteinen potkurikone. Se on oikeasti tuuliviiri.  Sitten alkaa olla jo totiset paikat jos kone peittyy lumeen. 

On lumessa sekin mainio puoli, että siellä raikastuu kätevästi raskaammatkin matot ja muut tekstiilit. Tänään lumipesuun pääsivät telkkahuoneen juuttaan paksu ja painava villamatto sekä sohvan ja tuoli tyynyt ynnä muut tekstiilit. Ja yläkerran matot. Onneksi on Perikunta ja Iso-J jotka auttavat, yksin olisi ollut turhan iso urakka. Olisi jäänyt tekemättä.

Pakko laittaa tähän väliin varsin kuvaavat räpsyt Torpan hevosvoimien nykytilasta. Otto on aina yhtä tyynen arvokas. Ja sitten on Kasper...

No niin, tästä se alkaa lauantai-ilta kääntyä viimeiselle tunnilleen. Sunnuntain pakkoliikkeiksi olin kaavaillut kalaostosten suorittamisen ja yhden hautausmaakäynnin.  Kaikki muu to do -listan velvoitteista alkaa olla ✔✔ -kuitattu. Iltahämärissä Torpalle saapuu jouluvieraat, eli miniklaanimme. Onnekkaimmat osuvat paikalle sinisen hetken aikaan jolloin maisema on kauneimmillaan.

Sitten sitä käännytäänkin jo aaton puolelle, hauskuuksia horisontissa silloinkin ! Ja luvassa on pari päivää niitä ihan omia ja parhaita pesäpäiviä, minä ainakin pesiydyn ihan rauhassa vällyjen alle ja teen tasan sen minkä jaksan ja tahdon. Jossain välissä nakkelen kitaani namusia, tuijottelen kynttilänliekkiä ja nautin levosta.

Nyt ehkä ansaittu lasillinen valkoviiniä ja tovi tuvan rauhasta nauttien. Kuusi tuoksuu vieressä, koirat kuorsaavat ja Elmo nojaa olkapäähäni tuolin selkänojalta. Elämä on aika hyvä just nyt.

Soi juuri nyt

Jouluun liittyviä pakkoliikkeitä

Kippurahäntiä

Kauppareissuista ensimmäisen aion suorittaa tänään. Sitten saan rauhassa väsätä lanttu- ja porkkanalaatikot. Jonkinlainen diplomi pitäisi ojentaa sille, joka älysi pakata valmiit juuressoseet pötköiksi. Helpottaa huomattavasti.

Yritän hienosäätää ruuan määrää, porkkanalaatikkoa menee eniten (hyvä resepti), lanttulaatikkoa menee myös kaikki mitä teen. Imellettyä perunalaatikkoa tulee aina liikaa ja nyt yritän tehdä vähemmän. Eihän siinä mitään isoa vahinkoa tule, kanalan väki ilahtuu jokaisesta suupalasta joka ei ole teollista rehua.

Koetan myös tullata vihdoin kuiva-ainekaapin ja maustelaatikkoni, piparitaikinan ainesosien pitää olla ehdottomasti tuoreita. Tarttuukohan leivontamausteiden maku helposti kananmuniin? Meinaan jos teen rouwille yllätyksen ja maustan kanalan ruokasatsia vaikkapa pomeranssilla? No vitsivitsi, vanha kikka on nakata maustepussin jämät lattialle ja imuroida ne siitä. Joulun tuoksua tupaan ilman leipomista, nääs.

Voisikohan tämän vuoden joulukepponen olla neilikalta maistuva munavoi karjalanpiirakan päällä?

Perikunta hoitaa piparien kanssa värkkäilyn, minun tarvitsee vain toimia rauhanturvaajana ja koemaistajana, se on se mopen osa jonka hoidan mielelläni.

Keskiviikkona arvelin nakata isot ja painavat matot ja muut tekstiilit hankeen ja nuohota nurkkia.
Torstaille olen varannut hellan ja uunin pesun sekä jääkaapin tyhjennyksen.
Perjantaina haen karjalanpiirakkatilaukset, lauantaina sienisalaatin ja paistilihat.
Lauantaille ei ole vielä mitään 'virallista', sunnuntaina kaupasta kalat ja muut.
Joulunviettäjiä elikkäs etelän veteliä tippuu Torpalle viikonlopun aikana.

Tänään olen jo ahertanut muutaman tovin paketoinnin kanssa. Kun ei ota paineita eikä ole kiire, selvisin kääreistä ja ruseteista ilman verenpaineen vaarallisia virtapiikkejä.

Illalla käydään Äitikullan kanssa onnittelemassa vastavalmistunutta kasvatustieteilijää. Jätän varmaan smalltalkista pois uutisissa olleet opettajien kokemat kiusaamiskommentit.

Tallissa pönöttää kaksi komeaa kuusta, Ottokin nyökytteli tyytyväisenä. Se nimittäin jo tietää saavansa kuuset loppiaisena jälkikäsittelyyn. Kasper ei oletettavasti tajua kuusista mitään, tokkopa niitä huomasikaan.

Kyllähän tämä homma näköjään etenee eikä se edellisessä postauksessa visioimani joulun zen ehkä olekaan mahdoton tehtävä. Olen jo vuosia sitten antanut itselleni anteeksi sen, ettei kaikki ole täydellistä, en minäkään ole. Vielä ei kukaan ole jäänyt nälkäiseksi tai janoiseksi ja ilmeisesti vieraatkin viihtyvät koskapa tulevat joka vuosi uudelleen.

Joulun Zen, täältä tullaan !

Ho ho ho !

Joulun Zen

Viikko aattoon, pitääkö panikoitua? Ei, en jaksa enkä varsinkaan aio panikoida yhtään.

Tänään kirjoittelin rauhassa ja ajatuksella muutamia joulutervehdyksiä. Lopetin kun alkoi tuntumaan työltä. Jatkan huomenna ja luotan, että posti jaksaa polkea.

Jos luppoaikaa jää ja viitseliäisyyttä riittää, saatan piipahtaa jossain Taitokorttelin putiikissa fiilistelemässä ja ehkäpä tapaan jonkun harvoista ystävistäni kahvitteluhetken merkeissä. Mitään suorituspaineita en nyt kertakaikkiaan suostu ottamaan. Mistään.

Onkohan tämä jonkinasteinen Joulu-Zen -tila?
Aiempina vuosina olen kateellisena katsellut seesteisen rauhallista (harvinaisuus näinä päivinä) ihmistä ja mielessäni miettinyt 'mulle satasella samaa' (lääkitystä). Kulunut vuosi on varmaankin opettanut, ettei hosumalla saa kalenteriin yhtään ylimääräistä suorituspäivää tai kelloon enempää tunteja.

Joulumieli ei tule pakottamalla eikä aina houkuttelemallakaan. Jospa sitä vain ottaisi luvassa olevat laiskat päivät lahjana.

Taidanpa sytyttää kynttilän. Vedä sinäkin henkeä mikäli paahdat joulukiireissäsi !

Valon perässä Olavinlinnaan

Lauantaina oli hyvä päivä lähteä pois kotinurkista.

Tuuletin itseni lisäksi Perikunnan nuorinta ja Leffeä ja auton nokka suunnattiin kohti Savonlinnaa, tarkemmin Olavinlinnaa ja siellä järjestettyjä Tuomaan markkinoita.

Jo aikaisemmin jossain osui silmiini tapahtumamainos, jossa kerrottiin Olavinlinnan saavan tänä samaisena viikonloppuna erityisen valaistuksen. Sitä piti lähteä katsomaan.
Valoa kun ei ole tässä maailmanajassa liikaa.

Huomasin oitis järkkärikameran vähäisen käytön tuomat ongelmat, ote puuttuu ja säädöt aivan yhtä kuralla kuin ennenkin. Yritin kuitenkin ja pitäähän uskollisen kamerankin päästä joskus tuulettumaan.

Ihana paikka tuo Olavinlinna, talvellakin.
Tällä kertaa emme kolunneet kaikkia avoinna olevia tiloja, koska meillä oli Leffe mukana. Koirilta linnaan on pääsy kielletty, mutta lauantaina Savonlinnan kaverikoirat olivat olleet linnassa esittelemässä toimintaansa ja siksi Leffen läsnäolo ei herättänyt epäluuloja. Kaverikoirahan Lellukin on.

Siinä kävi sitten niin, että Lellu sai ihan valtavasti ihasteluja ja silityksiä. Monelta pikkulapselta jäi linnan upeus huomiotta, koira varasti huomion. Lellua huomio hieman ujostutti ja reppana yritti maastoutua jalkoihini parhaansa mukaan. Jyrkät kiviportaat (joita linnassa riittää) olivat myös niin paha rasti, että sylikyydillä  pääsi matkustamaan.

Linnan mahtavuus tekee aina vaikutuksen, etenkin nyt iltahämärissä. Mielikuvitus lähti laukalle kohti keskiaikaa ja niitä aikoja jolloin linnassa on oikeasti asuttu ja eletty.

Tuomaan markkinoilla oli esillä käsitöitä, joulun ajan herkkuja ja paljon lahjoiksi ajateltuja esineitä. Ihastelin erään tekijän lasitöitä, en sitten kuitenkaan kaupoille ryhtynyt ja pikkuisen harmittaa nyt. Mistäpä minä kyseisen tekijän enää selvitän?

Oopperajuhlista meitä muistuttivat linnanpihalla seisseet linnanneidot;

Havuista oli tehty muutama muukin teos, porotokan bongasin yhdestä kulmauksesta.
Oopperajuhlilla en ole linnassa vielä koskaan ollut ja toivonkin joskus pääseväni sen kokemaan. Varmasti upea tapahtuma ja onhan se synti ja häpeä näinkin lähellä asuvan jättää moinen kulttuuritapahtuma vuodesta toiseen väliin. Käyn minä sentään Opera games -esteratsastuskisoissa jos kotimaassa silloin olen.

Linnan seutu oli valaistu kauniisti ulkoakin ja ilahduttavasti talot ja taloyhtiöt olivat pyntänneet joulun kunniaksi.

Kotimatkalle kurvattiin pikavisiitillä hautausmaalle, kynttilätervehdykset poisnukkuneille. Pakolliset leipäostokset viimeistelivät mukavan reissun. Savonlinnasta ei nähkääs voi poistua hankkimatta ihanaa jyväleipää.

Kotimatkalla kuunneltiin joululauluja Frank Sinatrasta Siaan ja todettiin, että kiva kun lähdettiin.

Leppoisaa kolmannen adventin iltaa !

Valon ja toivon tuoja

Sitä on jo tultu Lucianpäivään. Hurjan nopeasti nämä viikot vilistävät. Tänäkään vuonna ei Torpalla mussutettu sahramipullaa, en taaskaan saanut aikaiseksi. Tunnustan, että minulle on kertynyt jo aika monelta vuodelta sahramipusseja maustelaatikkoon, näitä hyvien aikomusten vuosia on eletty ennenkin.

Mutta valoa ja toivoa ei koskaan ole liikaa! Etenkin vuoden pimeimpään aikaan sijoittuva Lucianpäivä on paikkansa ansainnut -ilman pullaakin. Missasin harmikseni kaupungilla käydessäni Luciakulkueet, niitä on täällä ettäänperälläkin aina järjestetty lukioiden toimesta. Minä jonotin kuoron esiintyessä ärräpakettiani.

Lucian kunniaksi sytyttelin kynttilöitä jo aamupäivällä. Vaikka ulkona on muutama tunti valoisaa tai 'valoisalla tavalla hämärää', kynttilöiden pehmeä valo rauhoittaa.

Laita sinäkin tuikut tulille ja hiljenny hetkeksi.

PeeÄääs, kuvassa sangen simppeli kukka-asetelma. Löysin kirpparilta kuparipannun jonka vuorasin hyasinttirondellan muovilla. Laitoin vähän sammalta pohjalle, hyasintit kököttävät sammalpatjalla ja pinnalle jääneet kolot tukin pienemmiksi sammalella. Helppoa ja yksinkertaista.

Hyasintit ja amaryllikset ovat minulle kynttilöiden lisäksi toinen tärkeä joulun ajan elementti.  Niiden määrä lisääntyy mitä pidemmälle joulukuu edistyy ja lopulta niitä on jokaisessa huoneessa, enemmän tai vähemmän.

Pikkuväen postiloota

Ihminen, minä vihaan sinua ja pillereitäsi

Oscar, hänen korkeutensa on laiha kuin pakkasen purema pulkannaru. Ruoka kyllä maistuu, muttei tartu Oscarin kroppaan ollenkaan yhtä helposti kuin muutama muun Torpan tiluksilla tallavaan kulkijan. Koska kattitriosta Oscar on ainoa joka piipahtaa päivittäin ulkona, päättelin, että Oscarin on korkea aika nauttia lakisääteinen matokuurinsa.

Juhlavasti aloitettiin madotus kolmen päivän pillerikuurilla. Pari viikkoa seuraan tilannetta ja tarvittaessa madotan ruipelon uudemman kerran. Vielä toistaiseksi mitään veret seisauttavia mato-oksennuksia ei ole lattioilta löytynyt. Ja eipä niitä mahdollisia matonäytteitä kannata Ossin jäljiltä lattialta etsiäkään, se käy rykäisemässä tyynylleni. Kostoksi.

Oikeasti ei meillä Ossin kanssa mennyt edes painiksi. Katti nieli pillerit yksi kerrallaan jahka olin ensin tunkenut ne riittävän syvälle kitaan. Heitti kyllä pahaa silmää (ja kuvitteellisia tikareita) päälleni tajutessaan suuren vääryyden tapahtuneen. Se ei ollut mikään kinkunmakuinen makupala.

Noh, nyt sitten odotellaan ja katsotaan. Felix voi mainiosti ja viihtyy erinomaisesti sisätiloissa. Jos harhautuu joskus ulos, kipaisee kiitettävän nopeasti takaisin. Tosin nopeaa liikehdintää on havaittu sisätiloissakin. Felixillä on jännä tapa kantata kurveissa seinän kautta, se menee kuin superpallo kimmokkeella. Mitään järkevää syytä moiseen ei ole, Felixin tuntien se tekee niin -koska hän voi.

Ja sitten on Elmo, pullea ja pehmeä Elmo. Kun Elmo spurttaa, tuvan matot ovat kasassa saman tien, kun massa liikkuu, se keilaa kaiken eteen osuvan. Ja kuka ruokajakelussa nälkäisten jonon keulilla? No Elmo tietty.

Koirapojat ovat ennallaan. Peetu on hieman pyöristynyt, semmoinen setäkoiran keskivartalo on tämän talven designia. Peetu lämmittelee mielellään patterin edessä tai lämmitetyn muurin kyljessä. Peetu onkin kirjoittanut Joulupukille Back on trackin koiramanttelista. Ehkäpä se auttaisi jäykkiksen selän rentotuttamisessa.

Näinä talvisina päivinä pikkukoira viihtyy oikein hyvin lämpimässä. Ymmärränhän minä, on varmasti sangen ikävää nylkyttää lumihangessa eteen päin kun köli ottaa pohjaan koko ajan. Ja silloin pitää edetä loikkimalla ja siitä tulee ennen pitkää selkä kipiäksi.

Lellu on sama huoleton höntti kuin ennenkin. Meidän täytyy kuitenkin visiteerata eläinlääkärillä ja varmaankin kurkata röntgenin avulla mitä kuuluu oikealle takajalalle. Joskus tanssin ollessa riemukkaimmillaan Lellu ulvahtaa kivusta ja juoksee tilanteesta erittäin hämmentyneenä pois. Hetken päästä tanssi jatkuu  niinkuin mitään ei olisi ollutkaan. Mutta on siellä kuitenkin jotain mikä pitää selvittää.
Lellu on pyytänyt joululahjaksi uuden trimmauskoneen ja ehkä kampauspöydänkin. Ja paljon pehmoleluja.

Turpa-Uunotkin virkistyivät liikkumaan enemmän kun saatiin maahan lunta ja tarhan pohja mukavammaksi.

Otto voi hyvin ja on oma herttainen itsensä, aina kohtelias ja kiltti. Kasperin toinen nimi on Härski, hörinä on aika härskin kuuloista hekottelua.

Niin, se tarhan pohja ja lumikerros. Liikunta ei tee ainakaan Kasperille yhtään pahaa, alkaa olla ihan uskottava pullukkajengin jäsen. Minä niin pistän sen poninroiston hankeen jahka semmoiset tänne saadaan. Yritän sitten itse paarustaa perässä, ei se liikunta tee pahaa minunkaan kohdallani.

Jotain Härskin kolttosista mainitakseni se on ainakin yhden kerran irroitettu Oton loimesta ja harva se päivä ponia pitää ojentaa kärsivällisyyden puutteesta ja ihmisen tilan kunnioittamisesta. Onneksi on tukkaa mitä takuttaa.

Tämmöistä pikkuväelle, kaikki vallan mainiosti ja varmasti odottavat joulun rapisevia paketteja, uunista nokkaan leijuvia tuoksuja ja ihanan houkuttelevaa joulukuusta. Ponit saavat omat porkkanaherkkunsa ja ikiomat joulukuuset joita uudelleenmuotoilla pitkät talvisen hämärän päivät.

Lopuksi sää:
Lunta on maassa vaihtelevasti 10-15 cm, olomuoto ilmeisen pysyvää. Pakkasta on nyt muutama aste, tästä se kiristyy kohti talvisia lukemia. Kaiken järjen mukaan meillä on tänäkin vuonna valkoinen joulu.

Sitä odotellessa kohti kolmatta adventtia ! Iloa viikkoosi.

Pitkä kotimatka

Itsenäisyyspäivänä tällä meidän pikkuisella kylällä oli harvinainen jumalanpalvelus.
Silloin sankarihautaan siunattiin 16.9.1942 Maaselän rintamalla kaatunut 22-vuotias nuori mies. Hänen ruumiinsa jäi silloin taistelupaikalle, mutta hänet siunattiin poissaolevana sodan ajan sankarihautajaisissa.

Nyt tuo 76 vuoden kotimatka päättyi.

"Suomalaisten sotilaiden jäänteitä on löytynyt talvi- ja jatkosodan aikaisilta taistelupaikoilta säännöllisesti, kun suomalaiset ja venäläiset sotahistorian harrastajat ja asiantuntijat ovat tehneet etsintöjä"... "Etsinnöissä on löytynyt noin 1350 vainajaa, joista noin joka kolmas on tunnistettu"
Karjalainen 6.12.2018

Kirkonmenojen jälkeen oli hautaanlasku sotilaallisin kunnianosoituksin. Myöhemmin tilaisuus jatkui päiväjuhlan merkeissä.

Äärimmäisen kaunis suoritus seurakunnalta. Tätä arvostan.

Torpalla itsenäisyyttä juhlistettiin syömällä yhdessä pitemmän kaavan mukaan ja toki myöhemmin vahtaamalla tv:stä linnan juhlia.

Suurta inhoa, kuvotusta ja kiukkua nostattivat pintaan 'isänmaalliset' marssit. Hetken aikaa Helsingin katukuvassa on liehuteltu jopa natsien hakaristilippuja. Onneksi poliisijohto oli tilanteen tasalla ja otti nämä liput pois.

Minulta puuttuu varmaankin jokin suvaitsevaisuusgeeni kun en kertakaikkiaan ymmärrä mitä hittoa nuo vähä-älyiset öyhääjät kuvittelevat saavuttavansa noilla muka isänmaallisilla marsseillaan.

Isänmaallisuus on minusta jotain ihan muuta. Jos nuo 'marssivat isänmaan puolustajat' eivät älyä arvostaa heillekin tarjottua ilmaista peruskoulusta edes sen vertaa, että oppisivat hakaristin ja siniristin välisen eron, ei heidän mahdollista sanomaansa voi kukaan ottaa vakavasti. Oksettavaa.

Kaikesta huolimatta, toivottavasti saadaan elää rauhassa, itsenäisessä maassa seuraavaankin itsenäisyyspäivään saakka. Ja monia vuosia päälle.

Itsenäisyyspäivänä 2018

Hyvää ja rauhallista itsenäisyytemme juhlapäivää 

💙

Toivottaa Hirnakan Torpan väki

Ensimmäinen Adventti 2018

Sukkelasti sujahdettiin ja mukavasti muljahdettiin marraskuusta joulukuuhun, ihan hetkessä kohosi mielialakin piirun verran paremmalle kantille.

Asettelin neljä adventin ajan kynttilää (steariinia, tietenkin) kirpparilöydölleni ja ripottelin sekaan vähän koristeita (halvalla, Lidlistä). Nyt alkaa minun jouluni.

Paljoa en joulutunnelmaan tarvitse, muutama hyasintti erilaisiin astioihin, paljon kynttilöitä ja siinä se.  No okei, laita tietysti Ison Kattauksen aattona ja rääppiäiset Tapanina. On meillä kuusi joo ja lahjat lahjattomille ja saunat sun muut. Sekä nonstoppina pöhisevä glögipata.

Iso-J rönsyilee pihalla jouluvalojensa kanssa ja niin on hyvä.

Tästä se alkaa, vuoden viimeinen kuukausi kaikkine iloineen.

Leppoisaa adventin aikaa, missä lienetkin !

Good on you son

Pienet sille 30/30

No sepäs kävi sukkelasti. Meinaan marraskuun kolmekymmentä päivää.
Tässä ollaan jo ihan maalisuoralla pinkomassa kohti joulukuuta, iloa ja valoa ja kaikkea kivaa.

Torpan pöytä sai juhlan kunniaksi ylleen uuden liinan, huikean kauniin Svaneforsin riikinkukkokankaan. Lankesin sitä minäkin Black Fridayn houkutuksiin ja tämän kankaan nähdessäni olin aivan myyty. Onneksi on iso tila jossa kangas ei kilpaile huomiosta, vaan saa loistaa upeuttaan ihan vapaasti. Jouluksi otan sen pois, silloin on tuvassakin ahdasta.

Elmo koeponnisti sekä liinan, että sen suojelukseksi varatut tabletit, onneksi tabletti kelpasi makuualustaksi sillä veikkaan, että sametista on hitollisen työlästä nyhtää kissankarvoja irti.

Ensimmäiseen adventtiin valmistaudun ihan huolella -ja rauhassa. Iso-J ja Perikunta ovat nimittäin matkalla entiseen kotikaupunkiin. Rouva Anoppi täyttää pyöreitä kymmeniä ja juhlat pidetään lauantaina. Minä olin porukasta ainoa jolla on voimassaoleva b-lausunto ja siksi jäin kotivahdiksi.

Aionkin siivoilla huone kerrallaan rauhassa ja tunteella. Tänään lupasin itselleni vapaaillan, pizzaa ja jäätelöä. Siivous, ajattelen sitä huomenna.

Tässä on sopiva väli lesoilla yhdellä ihanalla black friday -löydöllä, tuommoisen pahuksen painavan kristallivadin bongasin paikallisen realisointikeskuksen nettijulkaisusta. Tiistaina se oli minun! Ja hinta ei köyhänkään lompsaa pahasti rokottanut. Vähänkö näyttää joulutortut hienolta kun ne tuommoiselta tarjoilee.

Nyt käännän Netflixin tarjonnan esille, kaivan ison purkin jäätelöä pakkasesta ja keskityn ihan vaan nauttimaan marraskuun parhaista puolista (= kahdesta viimeisestä tunnista).

Leppoisaa loppuiltaa !

Suu jo napsaa

Varovasti täällä jo nostan kättä ilmaan, marraskuu käy nimittäin niin vähiin, että kohta voi sanoa kiitti ja kuitti, 11/18 alkaa olla käsitelty. Taputeltu. Hyvästelty. Eikä oikeasti jää ikävä.

Vuodet eivät totisesti ole veljiä keskenään.
Edellisessä versiossa kiittelimme lumista ja kaunista maisemaa. Nyt lunta on reilu sentti ja vaikka Pekka Pouta miten lupailisi, ei lisää ole näkynyt. Tätä kirjoittaessa tuuli ulvoo Torpan nurkissa ja yrittää olla uskottava talven tuoja. Ei onnistu vieläkään.

Tänään vihdoin virittelin pikaversiot talvisuojauksesta tallipihan köynnösruusuille. Kun ei muuta ollut kätösten ulottuvilla, otin klapiverkkoa. Taivuttelin ruusunpiiskat nätisti maata päin ja kuorrutin koko höskän kohtuullisen ilmavaksi katsomallani verkolla. Valoisan tullen kippaan 'ruusupoteron' niskaan kuorman haravoimatta jääneen heiden lehtiä. Sillä saa pärjätä. Kyseessä on nimetön K-raudan kukkapihan kompostivalmis ruusunraato, hankintahintaa oli 2 € per taimi. Ja siitä huolimatta vaalin tätä roimasti kasvanutta ja kiitollisesti kukkinutta raaskua. Eihän hinta ruusua pahenna.

Muutama muukin homma pihalla on vielä tekemättä. Minä niin pelaan upporikasta ja rutiköyhää syyshommien kanssa. Onneksi tänä vuonna syksy oli kanssani yhtä hidas ja ehdin kuin ehdinkin hyppäämään viimeiseen vaunuun.

Parasta tässä on se, että hätäinen lumipeite juoruaa jänesten reitit ja osataan verkottaa oikeat kohteet suosikkireittien varrelta. Ihan sen varaan ei kuitenkaan passaa tuudittautua.

Näillä puheilla melkein hyvästelen marraskuun. Kolmestakymmenestä pitkästä päivästä jo 29 on piirua vaille läpikahlattu. Erityiskiitokset tämä marraskuu saa muutamista aurinkoisita päivistään.
Harvinaista herkkua ja harvoin tarjolla. Kiitos siitä.