Arkipyhä on iloinen asia

Poistumistiet pidettävä vapaina

Kuvassa Veli Milton toimittaa tärkeitä tarkastustehtäviään, tällä kertaa tarkastuksen kohteena oli telkkahuoneen ikkuna ja poistumistien koeponnistus. Tapahtui harmillinen työtapaturma, läpiveto läimäisi tarkastajaa ikkunalasilla ahteriin ja tarkastaja päätyi pihalle.

Monta kertaa olen iloinnut näistä arkipyhistä. Mitäs niitä nyt onkaan tämän helatorstain lisäksi? Tähän elämäntilanteeseen (kaikkiin tähänastisiin) ne ovat sopineet kuin nenä päähän. Yritän pysyä kärryillä mikä pyhä ja miksi vietetään, valitettavasti muilta osin näiden pyhien uskonnollinen merkitys jää vuosi vuodelta vähäisemmäksi. Arkipyhien edut sen sijaan nousevat aina vain asteikolla ylemmäs.

Etenkin nämä torstait riemastuttavat. Koko päivä aikaa tehdä kaikenlaisia kotihommeleita jotka muuten ehkä jäävät roikkumaan viikosta toiseen. Sitten on enää perjantai arkista aherrusta ja tralalaa, viikonloppu edessä.

Totuuden nimissä, eiväthän läheskään kaikki pääse nauttimaan arkipyhän eduista. Suuri joukko ahertaa töissä nytkin. Että sorry vaan sinne ja tuotteliasta työpäivää.

Paikallinen Mahtimies, ikuinen Kakkonen antoi männäviikolla kitkeriä lausuntoja arkipyhistä ja suomalaisten työmoraalista. Kyllä siellä vissi totuuden siemen piileskeli, viisaita sanoja. Mutta ei joulua pidä mennä siirtelemään mihinkään. Aatto on 24.12. ja sen faktan kanssa kauppiaidenkin on elettävä. Se, miksi suomalaiset sairastuvat kummallisesti arkipyhien jälkeiseksi työpäiväksi on merkki lusmuilusta, valitettavan usein.

Noh, se siitä. Arkipyhä nimeltä Helatorstai valkeni kuulaana, luvaten lämmintä päivää. Seitsemältä taivas roiskaisi puhdistavan sadekuuron ja nyt aurinko hautoo kosteaa ilmaa lähes trooppisiin lukemiin.

Ulkoistaessani hevosia idästä löyhähti lämmintä lehmänhöngän lempeää ilmaa. Laitumelta kuuluu kasvun kohinaa ja kohta olisi syytä aloittaa aitaamiset. Suuri Vihreä hyökyy päälle voimallisesti.

Aitaamisista puheen ollen, tämä kuva äitienpäivältä jolloin Ketterä Keltainen poistui aidan vihreämmälle puolelle. Pieniä poikia kiinnostavat usein kaikki työkalut ja vempeleet, eikä varsa ole poikkeus. Ruuvinväännin on huippujännä ja työtä pitää änkeytyä seuraamaan ihan tuntumalle.

Poni osaisi korjata jo itsekin särkemänsä aidat, jokusen kerran on eturivin paikoilta korjaushommia seurannut.

Huomatkaa Iso-J:n asianmukainen vaatetus... ei tunnista samaksi tyypiksi joka arkisin häärii asiakkaissa naisia naurattamassa. Lande looks, upea asia. Maastohousut, virttynyt tuulitakki ja työliivi, asianmukaista ja mukavaa. Tyylipisteitä toimivuudesta täydet kymmenen!

Aitaaminen jatkuu tänäänkin, kanalan aitahommeli on viittä vaille valmis. Nyt pitää rakentaa Gaddafin laumalle kesäresidenssi ja sitten se seurakunta voikin muuttaa ulos nauttimaan kesästä. Ja kyllä, säännökset kanalintujen ulkoilusta on huomioitu, ulkotarhassa on verkkokatos! En minä kyllä ymmärrä miten se verkko estää lintuinfluenssan leviämisen mutta en rohkene kyseenalaistaa virkamiesten päätöksiä. Niissä asuu viisaus (<--- sarkasmia).

Oma urakkani on sekin ulkosalla. Pihalla odottaa vielä aimo lasti pohojammaan tuliaasia. Eilen aloittelin maahanpanijaisia, muutama ns. täsmäistutus oli nopeasti tehty. Onneksi jokaisen istutuskuopan pohjalle on runsain mitoin hyväksi palanutta pollenpapanaa ja agrissa hyvä tarjous pussimullasta. Iso-J:n eilen tuomat 500 litraa eivät riitä iltapäivään, mutta saahan sitä huomenna lisää.

Ja kokonainen kuorma-auton lavallinen multaa on tilaamista vaille pihassa.

Tänään minun pitäisi päättää sijaintipaikat mm. Höyhenpensaalle, japanin siipipähkinälle, kanadanseljalle ja ihan muutamalle muullekin. Irlanninkataja, Rohtokataja, Karhunjuuret, Trilliumit ja punainen sinivuokko (!) on siirretty jo tuleville asuinsijoilleen, ruukkuineen. Kaivelen alueen kunhan iso multalasti on käytössä.

Toveri Tita saisi nyt sanoa mikä se oli se ruukutta talvehtinut iso sötkös, se vihreä? Mihin minä sen laitan?

Aamiaislukemiseksi joudun hakemaan kirjakaapista kotipihan perennat ja pensaat -kirjan, en minä muuten muista kaikkien hankintojeni kasvupaikkavaatimuksia.

Tähän loppuun vielä juuri äsken kuulemani mehevä paljastus Iso-J:n työpöydältä. Isolla macilla on kuulema Bubble Witch Saga -niminen peli kesken, omalla kannettavalla sähköpostit ja työkannettavalla pasianssi. Kaikki kolme näyttöä auki yhtä aikaa. Lapseni kertoi eikä minulla ole syytä epäillä, hahhaa!

Iso-J on työteliäs mies ja minulle on ihan sama vaikka pelaisi bubblebitciä, kunhan kauppa käy. Ja se käy.

Vielä vähän saisi kyllä sataa, että katala siitepöly huuhtoutuisi pois silmiä kirvelemästä. Nuorimmaiselle haettiin eilen lääkäriltä stydimmät lääkkeet, ei pärjää tätä kevättä käsikauppalääkkeillä, reppana. Sen verran hänelläkin olo korjaantui iltaan mennessä, että jaksoi heilua pomona trampoliinin asennuksessa, pomppufiilis on huipussaan. Minäkin aion kokeilla, sitten kun kukaan ei näe.

Nyt on aika kajauttaa torpalla Hyvät huomenet vielä nukkuville asukkaille ja siirtyä päivän työlistan pariin. Toimeliasta torstaita, missä lienetkin!

Ajokoira

Vaikka en aivan eskoriihelämäiseen tienposkessa narisemiseen ryhdykään, on silti syytä merkitä muistiin muutamia huomioita matkaltani Sinne ja Takaisin. Nuorempia lukijoita kehotan vaikka googlettamaan tai youtubettamaan hakusanat Esko Riihelä. Hän on (oli) legendaarinen toimittaja jolla on aivan erinomaisen tunnistettava ääni.

Muistan eräänkin kuuman aurinkoisen ihanan päivän Helsingin edustalla kököttävän Sirpalesaaren ravintolan terassilta. Vuosia, vuosia sitten. Ihana rauha, lokkien rääkynä ja tasainen puheensorina. Ja sitten äänimaiseman rikkoo tuo radiosta (tuskallisen) tuttu ääni. Joku terassin asiakkaista karjaisi pahuksen kuuluvalla äänellä: "radio kiinni tai vaihda kanavaa". Mutta kas, sehän olikin livelähetys, herra Riihelä istui itse siellä terassilla.

No niin, takaisin tien päälle.
Torpan pihatien sorat ropisten kurvasin maanantaina reissuun. Kartturin virkaa toimittivat kaksi silkkikanaa joiden uusi koti oli löytyvä illan etapistani, Limingasta.

Kaunis keväinen iltapäivä vaihtui illaksi ja mitä syvemmälle savon sydänmaille pääsin, sitä tukalammaksi kävi niinkin yksinkertainen asia kuin hengittäminen.

Ilma oli suoraan sanoen sakeana paskankärystä. Lietetankkeja vyöryi edessä ja takana ja kaikilla pelloilla oli joko justiinsa menossa ankara lannanlevitys tai se oli juuri tehty.

Reitti oli hauska, siellä Tahkovuoren maisemissa, Varpaisjärvellä ja Lapinlahdella on kiva kurvailla. Ei liikaa liikennettä, vaihtelevan mäkinen ja mutkainen reitti ja ah niin kaunis kevät. Ja se pahuksen lannankärtsä.

Iisalmessa on loistava puolimatkan krouvi Rouva Kauppiaan kahvipöydän muodossa.  Kiitti taas kerran. Tauko tuli tarpeeseen.

Matkan maisemallisesti tylsin osuus alkaa heti Vieremän jälkeen. Suoraa tietä, suoraa tietä, sitä piisaa silmän kantamattomiin. Ja toki jo aiemmin mainitsemani maanläheinen kevään tuoksu haju.

Ja todettava oli, sitä saa ajaa koko maan halki ja poikki ja sen saa tehdä pääsääntöisesti aivan yksin. Ei ollut liikennettä, mainittuja lietetankkitraktoireita lukuunottamatta. Pari hassua rekkaa ja jokunen myyntitykki Huikkanen. Ja minä.

Majapaikkani löytyi ongelmitta, kiitos nykyisten ärsyttävyyteen asti näppärien puhelinten ansiosta. Seurasin puhelimen näytöltä karttaa ja päädyin kohteeseen ns. heittämällä.
Kanat pääsivät matkalaatikostaan ja köllähtivät tyytyväisen näköisinä uuden kotinsa puhtaille puruille. Kenellä tie vie Kukka- ja eläinpuisto Escurialiin, voipi hän ehkä bongata valkoisen silkkikanan ja -kukon. Ne ovat torpalta maailmalle ponnistaneet. Ja noin pitkälle päässeet!

Aamulla matka jatkui Raaheen.
Päivä oli aurinkoinen, kaunis ja lämmin. Kuulema ennenkuulumattoman lämmin kevätpäivä niille säänpieksämille rantamaille. Toveri Tita piti vapaapäivän ja toimi ansiokkaana paikallisoppaana. Voi veljet sitä kasvun kohinaa ja naisenergian pulputusta.

Kiesi sai lisää kasvilastia Särkän perennataimistolta, sangen ihastuttavia hankintoja, priimoja taimia eikä hintakaan päätä huimannut. Ja koska Toveri Titalla on varsin joustava käsitys vapaapäivästä, hän sai tahtonsa läpi ja pääsi ropeloimaan meikäläisen nikamia ja koputtelemaan selkärankaa. Muutama lihaskin löytyi. Ja hermot, voi elämä kuinka mun hermojani rassattiin, hyvällä tavalla.

Ennen kotiinlähtöä tulimme tietäviksi millaiset ovat jymyannokset kebappia. Varjele mikä annos! Minäkin, hyväsyömäiseksi tunnettu ihminen pystyin vain hiljaa huokumaan annokseni äärellä. Noin 2/3 jäi lautaselle. Hyvää se oli mutta sitä oli aivan liikaa.

Kotimatka sujui luonnikkaasti jo tutussa lietteenkäryssä. Iisalmessa oli taas tarjolla kahvia ja pullaa. Lopputaipaleen jännittävin osio oli piipahdus luontoäidin vessassa. Eihän siellä ei-minkään-keskellä ole ilta yhdeksän jälkeen mitään huoltsikoita auki, ei edes syvästi inhoamiani osuuskaupan abc-asemia. Auto sai toki automaatista menovettä mutta vessanovea ei löytynyt.

Toveri Tita mainitsi viisaasti, "ei sua pyllystä kukaan tunnista, senkus kyykkäät vaan". No, oltiin jo niin lähellä kotikarjalaa ettei tuohonkaan voinut aivan täysin luottaa. Siispä sopivalla syrjäisellä tienpätkällä parkkeerasin metsäautotien alkuun ja kipaisin pöpelikköön. Mäntymetsässä on raikas tuoksu ja metsäkonemiehet uurastavat myös öisin. Puskapissa toi nuoruusmuistoja mieleen... *köhhhöh*

Torpan pihaan kurvasin paria minuuttia vaille kl. 23 ja ajettuja kilometrejä kertyi rapsakat 850, ajassa 32 tuntia tai jotain sen tapaista.

Kotisaunan lämmin syli odotti väsynyttä ajokoiraa ja oma peti oli kuin kotipesä. Lämmin ja turvallinen.
Kiva reissu ja erittäin tervetullutta vaihtelua. Vaikka ajomatka oli pitkä, ei se ollut missään vaiheessa stressaava saati tympivä. Siihenkin sonnanhajuun tottuu. Eihän se piparkakkusille tuoksahda mutta kyllä siitä selviää. On syytä muistaa, että siellä traktorin kopissa on ns. asian ytimessä ja hajut sitä myöten. Ei käy kateeksi maanviljelijää, odöörit lisäävät työhön vaikeuskerronta ja lisähaastetta melkoisesti.

Kamera oli mukana ja se viihtyi turhan hyvin auton etupenkillä koko reissun. Ei kuvia, sorry.

xxx

Jälkihöngät:

Tässä se taas nähtiin, kirjoitettu huumori, sarkasmi ja ylipäätään itsensä ilmaisu on taitolaji. Minä hukkaan aina niin punaisen kuin sinisenkin langan eikä loppujen lopuksi ole hajuakaan (!) mitä piti sanoa. 

Hajusta vielä. Se, että minä tuossa ylläolevassa tajunnanvirrassa mainitsen usein lietelannan ja sen hajun, ei ole ruikuttamista eikä valittamista. Ei, minä olen maalaislikka ja iloitsen tästä toukokuun töhinästä pelloilla ja kunnahilla. Toukotyöt ovat kiivaimmillaan ja se tietää sitä traktorirallia. Eivät ne maaseudun miehet (ja naiset) kenenkään kiusalla yleisillä teillä jurnuttele, he siirtyvät työmaalta toiselle ihan niinkuin se takana köröttelevä työsuhdeautossaan hidasta kulkijaa sadatteleva valkokaulustyöläinenkin.

Hemmetin hyvä, että täällä maallakin vielä asuu ja elää ja yrittää niitä sitkeitä sissejä jotka repivät elantonsa pelloiltaan ja navetoistaan. Säistä ja muista vastuksista huolimatta. Maajussien aktivoitumisen näkee, kuulee ja haistaa. Ei löydy cityvihreiden leseisiin jyviä jos suomalainen maajussi iskee kintaat kanveesiin.

Uusi kasvukausi on iloinen asia, homma toimii ja henki haisee. Näin on hyvä. 

Kukkia kaikille

Aurinkoista sunnuntaita!
Kukat kukkivat kaikille ja toivottavasti kaikilla on edes teoreettinen mahdollisuus istahtaa hetki huilaten ja antaa äidille ajatuksen verran aikaa.

Ihana perheeni antoi minun nukkua puoli yhdeksään, sitten rymistelivät makuuhuoneeseen kahvitarjottimineen hoilaten onnittelulaulua. Eikä muuten tehnyt tiukkaakaan nukkua, minä en tiennyt maailmanmenosta mitään.

Aamujumpan järjesti retkuponi. Se kurkotti vihreän vetämänä vielä vähäsen ja kräks, lankkuaita petti ponin paineessa ja poni kiisi aidan alitse karkuun, vihreämmälle puolelle. Naapuri soitti hälytyksen; keltainen kaveri kirmailee vihreällä niityllä. Onneksi karkulainen oli niin perso kauran perään että seistä jöpötti odottamassa kun pääsin kaurakipon kanssa viereen ja sain päitset kiinni. Sitten marssittiin hyvässä järjestyksessä takaisin tarhaan. Kumpikin puhkui, poni intoa, minä pidäteltyä kiukkua.

Vihreällä on vetovoimaa!
Iso-J lähtee aivan juuri aidan tarkistukseen ja minä yritän hankkiutua ulos paisteeseen myös. Mutta tänään käyn vähän hitaammalla. Tarkoituksella.

Tänään voidaan väräjävällä äänellä veisata Karjalan kunnailla lehtii puu, koivussa on nimittäin nyt lehti. Ja käkikin on kukutellut monena iltana.

Kukkeaa sunnuntaita kaikille, naisille, äideille, rakkaille!

Ottiatuota

Keikarinkukka tuoksahtaa vienosti, kevään kunniaksi.
Liete on pysynyt vielä tankissa, pellot ovat vettyneet liian märkään kuntoon? Tähän nerokkaaseen päätelmään pääsin ihan itse. Nytkin sataa ja ropisee ja ärsytyskäyrä alkaa lähennellä saturaatiopistettä. Kohta ehkä posahtaa.

En minä nyt niin hingulla lietteen katkua kaipaa, torpan tiluksien kahta puolta sitä herkkua kohta töhötetään kummiskin. Jos olisin yhtä äveriäs kuin tahtoisin, ostaisin nuo pellot takaisin kantatilaan ja päättäisin ihan itse mitä niille levitetään. Vaan kun en ole niin siedän sen mitä peltoja vuokraava isäntä niille tekee.
Leivän tuo, leivän tuo, leivän tuo liete isännän luo (Posti-Paten sävelin).

Päivän ohjelmaan kuuluu molempien perillisten vienti ratsastustunnille. Poniopistolle kertausharjoituksiin. Tähän kohtaan tulee tuo maailman typerin sanonta; ottiatuota.

Minä vein aamulla kaksi hevosta tarhaan ja siivosin niiden öky-yksiöt. Lakaisin ja puunasin. Ja sitten lähden viemään lapsosia kaupunkiin ratsastustunnille. Ja maksan siitä aimo nivaskan euroja.
Hullua, niin hullua. Mutta totuuden nimissä, tarpeeseen ne kertaustunnit tulevat.

Minä en ole ratsastuksenopettaja. En ohjaaja. En edes osaava harrastaja. Pedagogisilta taidoiltani olen huonoa surkeampi. Siksi tarvitaan ulkopuolista ohjausta. Tähän tarpeeseen tulee poniopisto.

Jollain tasolla ymmärrän hevosten kanssa pelaamista. Siksi meillä on kotona kaksi hevosta. Täällä opetellaan olemaan niiden kanssa -läsnä- ja toimimaan oikein kaikissa tilanteissa. Ratsastuksellinen oppi haetaan muualta.

Ainakin toistaiseksi mennään näin ja toivottavasti tulevaisuudessa pärjätään enimmäkseen omillaan.

Viikonlopun muita suunnitelmia vielä veivataan. Ulkoilma-aktiviteetit riippuvat hyvin pitkälti säistä. Kalkinlevitys on ainakin mennyt ns. nappiin. Iso-J on seissyt sateessa jo kahtena iltana ja nakannut pari sataa kiloa kalkkia tantereeseen. Sinne se hulahtaa maaperään siististi ja kauniisti. Ei kantaudu kissantassuissa tuvan pitkälle pöydälle.

Multalasti pitäisi nyt ainakin tilata pihaan. Parilla säkillä en selviä suuruudenhulluista suunnitelmistani. Enkä välty lapiotyöltäkään. Mitenköhän kiltti sitä pitäisi oikeasti olla, että saisin sen ikioman pikkuisen Bobcatin äitienpäivälahjaksi?? Se olisi todellinen hyötylahja.

Nyt olisi syytä sonnustautua kaupunkikuosiin, moido!

Vihreys tuli

Kyllä, vihreä on uusi musta. Nyt sitä on kaikissa mahdollisissa sävyissä ja päivittäin tulee uusia versioita. Ja versoja. Sateisen tuhnuinen, mutta hautovan lämmin sää ei ärsytä tavanomaisella tasollaan. Joku voima on vihreällä, sateesta huolimatta olen ihan kohtuullisen hyvällä tuulella.

Paljon voi panna perjantain piikkiin, kaksi päivää väljemmillä aikatauluilla passar bra. Perjantaina pieni vesisadekin on positiivinen juttu. Etenkin kun ilma ulkona on helppoa hengittää, siitepölyt ja muut ilman pikku partikkelipaholaiset pysyvät aisoissa.

Sunnuntaina on luvassa Paras Äiti -päivän merkeissä kakkua ja kukkia. Mutta joo, ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa kahvitippa äitiparan kielelle. Sitä ennen allekirjoittaneen käämi ehtii kärähtää moneen kertaan.

Yhtään en ihmettelisi jos perhe tulisi toisiin ajatuksiin äidin parhauden  suhteen. Onhan tässä välillä ollut vähän synkeitäkin päiviä. Viikkoja.

Mutta luotan, että tsemppaavat yhden päivän. Eivät ne uskalla antaa minun pettyä, rouvan pelkohan tunnetusti on viisauden alku.

Vasemmalla vanha tuomi. Uskokaa tai älkää, lähempää katsottuna silläkin rohjakkeella on jo vihreä hento huntu.

Joka puolella näkyy vihreyden lisäksi myös tekemättömiä töitä. Yksi jos toinen ryteikkö odottaa harventajaa, moni kivi kääntäjää. Pitäisi kaivaa uusi istutusalue torpan takaseinälle ja miettiä kasvihankintoja.

Kanatarhan uusi aitahommeli valmistuu vähitellen ja siinä seinustalla olisi varsin houkutteleva paikka köynnöksille. Viiniköynnös? Hmmm.... olisi etelään ja olisi ravinteita. Olisi tuulensuojaa ja .... voi veljet, löytyisköhän siinä optimaalinen sijainti viiniviljelyksille?

Yrttimaakin odottaa laittajaa. Äitikulta pitää vielä viikon silmäleikkauksen jälkeistä pölykarenssia, sitten häntä ei kyllä pidättele pienet pirutkaan. Pellolle vie seniorikansalaisen mieli ja mikäpä minä olen häntä estämään. Menköön, tehköön, kuokkikoon.

Niin että täällä torpalla on kaikki suunnilleen fine. Hyvin ja kivasti. Vanhempi perillinen tosin on kaksi päivää väistellyt kouluvelvoitteita, kuume on kyllä ihan pätevä syy jäädä pois. Mikälie kevätkuume. Nuoremmalle koivun kukinta tekee kiusaa mutta kuten sanoin, sadepäivä on aina helpompi päivä. Ja apteekista löytyy yhtä sun toista elämää helpottavaa troppia.

Lampaat odottavat jo kovasti ulospääsyä, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Vaikka vihreää jo onkin, ei sitä ole lampaitten syötäväksi saakka. Talvivillatkin pitäisi keritä pois ja jos minä ne pörriäiset päästän nyt ulos, voidaan sanoa heihei puhtaalle villalle.

Hevoset venyttelevät kaulojaan talvitarhan aitojen ali vihreämmälle puolelle. Ruoho todellakin on vihreämpää aidan toisella puolella.

Mukavaa kun vihdoin alkaa tämä vihreä vuodenaika, on sitä odotettukin.
Ihan niinkuin on odotettu viikonloppuakin. Käytä se viisaasti, missä lienetkin.

Muista: Suomi-Kanada kl. 20.15!
Ja tässä vielä perjantain kunniaksi musalinkki, keski-ikää lähestyvän maalaismaamon musiikkimaku on joskus vähän erilainen:

Paleface: Muista! Feat. Redrama & T.Lindgren

Toukokuun kymmenes

Kevät on kaunein vuoden aika. Osaa se olla myös kauhein. Ainakin hajujensa puolesta, eikä siitepölyallergisillakaan liene mieli taivaissa.

Naapurin karjatilalla on jo raoteltu lietesäiliön luukkuja, tuuli tuo muikeat aromit suoraan takaovelle. Ei pääse unohtumaan, että asuu keskellä viljavaa maatalouspitäjää. Niinsanotusti tuntumalla ollaan.

Kyseinen karjatilallinen on tänä keväänä vaivojensa vanki eikä perinteinen vappuyllätys lietteenajon merkeissä häneltä onnistunut. Ilmeisesti seuraavaksi paras työpäivä on Äitienpäivä. No antaa tulla vaan paskaa peltoon, kyllä se kestetään.

Kevään lämpöennätykset ovat nekin kuitattu, tänään on ollut aika harvinainen hautovan lämmin päivä. Ja riuska tuuli etelästä. En minä jaksa uskoa, että mitään iltasanomien vouhottamaan viistoräntää tulee, liian lämmintä on. Mutta jotain saisi oikeastaan vähän sataa. Sittenhän se vihreys ryöpsähtää valloilleen.

Ja yleensähän sade on poishuuhtonut myös niitä kirottuja siitepölypilviä.

Piipahdin aamusta Herra Taikanäpin vanutettavana ja kyllähän sitä raihnas kroppa vertyy kun miesvoimalla vatkataan. Mitä pienempiä lihaksia, sitä pahemmassa jumissa. Ja kun ne pienet penteleet ovat selkärangan nikamien välissä, selkävaivat ja krampit ovat taatusti jokapäivän tuttuja kumppaneita. Löytyi ihan uusiakin vinkaisun arvoisia paikkoja, ahteripuolelta. Lonkan ulkokiertäjä (tai joku semmoinen) oli oikealla puolella aika äksy. Mutta ei ole enää. Kesyyntyi sekin.

Luojalle kiitos näistä käsilläparantajista! Jos en olisi ihmissuhdetaidoiltani näin rajoittunut, harkitsisin itsekin hoitotyöstä uutta ammattia. Mutta taitaa olla parempi, että jätän sen ammattikunnan maineen pilaamatta ja keskityn vain olemaan kiitollinen asiakas.

Tänään on tärkeä päivä. Äitikullan synttäripäivä. Torpan väki siirtyy pihan laidalle, Äitikullan residenssiin päivälliselle. Se on meillekin juhlaa, saan istua valmiiseen pöytään.

Ensi vuonna onkin sitten vuorossa isommat partyt, Äitikulta täyttää uudet kymmenluvut käyntiin. Olkoot vuodet hälle suotuisat ja olkoon niitä edessä vielä paljolti.

Suurin lahja hänelle olisi tänäkin vuonna se, että ainoa poikansa ottaisi jollain tavalla yhteyttä. Mutta jos ei niin ei sitten, samperin sarvikuono ja itsekäs raukkamainen pässi.

Vuosi vuodelta tuntuu tympeämmältä koettaa selitellä aikuisen miehen valintoja ja koettaa piristää asiaa murehtivaa äitiä. Toinen nyt vaan sattuu olemaan niin raukkamainen, ettei vaivaudu edes tekstiviestiä lähettämään.  Saati että selittäisi mistä sandaali puristaa. Ajaa kyllä tuosta puolen kilometrin päästä ohi muttei vahingossakaan voi pysähtyä tervehtimään. Minä sen vielä jollain tasolla kestän, mutta että vanhaa ihmistä noin nöyryyttää, se ei ole miehen teko.

P-skan maku suussa, eikä se ole liete. Ikävä sivumaku syntymäpäivään. Ja samaa luvassa äitienpäivänä. Pyörtyisin varmaan suorilta sangen tukevilta sääriltäni siihen paikkaan jos laatikossa olisi äidille kortti kyseiseltä lurkilta.

Tämmöistä tänään. Sori.

PeeÄs:
jos joku kysyy mitä olen yrittänyt itse tehdä asian eteen niin voin kertoa: yrittänyt olen. Puheluihin ei vastata, sähköposteihin ei vastata. Sukujuhlissa kättelee hätäisesti ja luikkii jonnekin tätimuurin keskelle piiloon ettei vain vahingossakaan joutuisi hyvääpäivää vaativampaa sanomaan.

Etsintäkuulutus

Veli Milton, heti kotiin! Pois puntikselta, tämä on laiton poistuminen!

Ei ole tupakissan paikka synkeissä metsissä, ei kannata vongata kylän mirreiltä mitään. Hukkareissukin se on, leikattu kolli ei ole mitenkään kovaa valuuttaa kissaneitien kevätmoukujaisissa. Huonolla tuurilla tulee pataan toiselta kollilta sillä riiuuhommissa ei konsultteja kaivata. Eikä huutosakkia.

Sen sijaan torpalla on mustan frakkiasuisen hovimestarin paikka nyt miehittämättä. Keinutuolin taljalla ei kukaan tohdi istua koska se on Miltonin mesta. Kuivatut kuoreet käpristelevät kipossa odottamassa kehräävää kulinaristia.

Veli Winston istuu tontin rajalla, isolla kivellä ja tuijottaa kaukaisuuteen. Rajat, metsät, pellot on kierretty, naapurin ladot ja vajat tutkittu ja Äitikulta perkasi ojanpohjat ja tienvierustat tiuhalla seulalla. Kylän sauvakävelijämummot ja naapurit ohjeistettu katselemaan maisemaa tavallista tarkemmin.

Nassekin painoi pitkää keikkaa juostessaan pitkin ryteikköjä, peltoja, pientareita. Välillä vainua sotki jänis ja sittenhän terrieriä vietiin vikasuuntaan.

Naapurin pappa oli eilen iltakymmenen aikaan nähnyt mustan kissan omenapuidensa alla, oliko se Milton vai toisen naapurin katti, siitä ei ole tietoa.

Huokaus. Jäämme odottamaan. Onneksi ei ole paukkupakkasia, pellon kolot täynnä makoisia hiiriä ja vettäkin riittää. Toivottavasti seikkailijalla riittää henkiä.

Veli Milton, tule kotiin. Saat pitää löytöpalkkion itse jos tulet heti!

Jälkikirjoitus:
Kuitataan Veli Milton kotiinsaapuneeksi kl. 06.20. Hyvässä kunnossa mutta nälkäisenä ja väsähtäneenä. Kehräsi ja söi, söi ja kehräsi. Puski ja änkesi ja mankui vaivojaan. Ihana Milton.

Yöllä mietin, toivoin ja pyysin, että jos jossain on Joku Ihmistä Isompi, se ei voi olla niin epäreilu, että ottaa Veli Milton pois ja jättää meidät epätietoisuuteen kissan kohtalosta.

Nousin jo kuudelta kun eihän siitä nukkumisesta mitään tullut. Huutelin portailla kissaa, turhaan. Sitten tulee Iso-J joka oli nähnyt "jotain" yläkerran ikkunasta, kutsui sitä "jotain" kerran ja musta salama lähti sätkimään kotia kohti.

Voi mikä riemu ja ilo. Herätettiin Perillisetkin aikaisemmin ihan vaan kissan paluun kunniaksi.
Veli Milton ei ole penaalin terävin kynä eikä kulkurikissa varsinkaan. Sille oli ihan varmasti tapahtunut jonkinlainen harmillinen navigointivirhe toissailtana ja kotiinpaluu meni mönkään. Sitten tuli sade ja sotki jäljet.

Jokainen kerta, kun kissat päästämme ulos, otamme riskin. Se on ihan selvää. Paljon on tuurin ja varjeluksen varassa. Nyt kävi onni myötä ja saimme sen rakkaan tolvanan kotiin. Hyvä muistutus kaiken katoavaisuudesta.

Tästä on hyvä jatkaa tiistaita. Minä lähden kohta sinne aivastukselta kuulostavaan hoitoon.

Valon voima

On se vaan metka juttu tuo valo.
Kun havahtuu jostain syvän unen uumenista sunnuntaiaamuna kl. 07.20 on heti ihan eri fiilis kun näkee ikkunasta sinisen taivaan ja tietää, että nyt paistaa isolla lampulla. Vastakohtana harmaana roikkuvat pilvet ja kattoon ropiseva sade... ei hyvä, ei motivoi.

Väsymys haihtui suunnilleen samaa tahtia kun löntystin portaita alakertaan.
Tallissa tutut aamunaamat ja lampaitten pöljän lempeät ilmeet, herttainen herätys aurinkoiseen aamuun.
Pyttis-Terttu (tamma) vetäisi kevätaamun kunniaksi hienot laukkaringit heti ulos tarhaan päästyään ja heittäytyi sitten piehtaroimaan. Ja antaumuksella hinkkasikin itsensä karheikkoon.

Häpeällisen pitkään haudoin itseäni lehtien parissa, kahviakin tarvittiin useampi mukillinen. Vaan kun ei nyt ollut mikään hätähoppukiire mihinkään niin saahan sitä välillä velttoillakin. Aamukahvi ulkona auringossa siirtyi tulevaisuuteen, kanat eivät pääse vielä ulkotarhaan. Osa verkotuksesta puuttuu vielä.

Tälle kaverille tuli kiire...

Pyttis-Terttu pääsi peltokävelylle ja sekös ponia sapetti. Komeat ovat ruunan kurvailut ja askel suorastaan lennokas. Hieman hirvittää ajatus siitä, että tuonkin ratsun selkään pitäisi jonain päivänä kavuta ja pyytää nuo samat askellajit samalla lennokkuudella. Ei taida tällä kurjalla rohkeus riittää moiseen. Tarvitaan stuntti. Anyone?

Vapaaehtoisia ratsastajia järkevän suomenhevosen selkään sentään löytyy ihan naapuristakin. Minna tuli taas avuksi ja minä hosuin kameran kanssa vähän sinne päin.

Nasse oli elementissään. Se raukka joutui jo pennusta asti pinnistelemään hevosten tahdissa, tallikaveriksihan minä koiran aikanaan hommasin. Nimellisestihän Nasse on Iso-J:n syntymäpäivälahja, en kai minä olisi muuten saanut koiraa meille ujutettuakaan. Koiramäärän tuplaaminen onkin isompi haaste. Ei mahdoton mutta vaatii pahuksen viekasta ennakkosuunnitelmaa. Ja pikkurikollista mieltä. Ja roimasti härskiä uskoa ikuiseen rakkauteen.

Noh, tänään Nasse sai taas sätkytellä hevosen kaverina pitkin pientareita. Voi että se koiranpätkä oli polleana ja reteänä ja niin elementissään.

Laidunhommat on suunniteltu jo melko pitkälle. Tämä rinnepelto tulee syöntikuntoon vasta myöhemmin, ensin aidataan naapurin pelto. Ihan luvan kanssa. Itse asiassa naapuri pyytämällä pyysi, että aloitettaisiin laidunnus heidän puoleltaan, syyskesällä siellä olisi sitten uusi kattaus.

Luojalle kiitos näistä naapureista. Tuommoinen diilihän on varsinainen win-win -tilanne molemmille. Heidän ei tarvitse peltoplänttiään traktorivoimin niittää ja meidän kopsut saavat ison alan syötävää.

Niitä lähitienoon ammattinillittäjiä minä en jaksa ymmärtää joiden mielestä he ja hevonen eivät mahdu samalle tienpätkälle. Mutta heidän hemmetin isot kuolapääkoiransa kyllä saavat louskuttaa ohikulkijoiden päälle miten paljon tahansa "hei tää on ihan kiltti" -hengessä. Juu ei. Enemmän minä luotan tuikituntemattomienkin hevosten järkeen kuin omistajaansa ojanpohjia pitkin vetelevään koiranjättiläiseen.

Melko pelottava minusta on semmoinen koiranhötky jota koko perhe yrittää pitää remmistä roikkumalla paikoillaan ja peto senkus intoutuu omasta voimastaan ja heittäytyy aina vain ponnekkaammin vastaantulijan suuntaan. Perhe perässä.

Toivottavasti yksikään rullaluisteleva hiihtoniilo ei päätä mäjäyttää suksisauvalla ohitettavaa hevosta kintuille. Silloin en enää voi taata kenenkään turvallisuutta. Vetelen niiloa raipalla persuksille niin että soi.

Onneksi meillä (ja naapurilla) riittää näitä ristiin rastiin ratsasteltavia pellonreunoja, ei tarvitse lähteä kuvassa näkyvän tien viereiselle jalkakäytävälle kipsuttelemaan. Joskushan niitäkin toki joutuu käyttämään mutta onneksi vain lyhyiden siirtymien matkalta.

Lätkässä kävi hyvin ja päivällinen kulki grillin parilan kautta. Hyvää oli karitsanpihvit ja halloumit, erinomaista kerrassaan. Anonyymiä karitsaa minäkin voin (vielä) syödä kohtuullisen hyvällä omallatunnolla. Orvokin persaus olisi varmasti työläämpi pala purtavaksi. En aio koittaa.

Kanatarhatyömaallakin homma joutuu. Tämä on ollut oikein kiva sunnuntai, tämmöistä lisää.
Kasvoissa kihelmöi ja uusia pisamia posahtelee nenänvarteen ärsyttävää tahtia. Valohoitoahan sekin on ja kaiken otan kiitollisena vastaan.

Tästä on hyvä lähteä uutta viikkoa kohti.

PeeÄäs: hyvä ja huono uutinen:
Torpan maa-alueiden arvo on kokenut äkkinousun, aivan kertaheitolla. Tulin keskiviikkoiltana tietoiseksi siitä, että maaperässä piilottelee messevän kokoinen timantti. Huono uutinen on se, että kyseinen timantti on olennainen osa Iso-J:ltä saamaani sormusta. Sitä sormusta jonka hän korkeimman omakätisesti valikoi minulle Miamissa.

Kun tajusin tuon karun totuuden, vietin pitkän hiljaisen hetken miettimällä voiko v-tutukseen kuolla. En kuollut mutta v-tutus jäi.

Ljuva maj...

... rajat ne on huumorintajullakin. Kevät löi taas avokämmenellä poskelle ja toisellekin. Ja heitti kuravettä silmille. Roiskaisi räntää ikään kuin lauantain toivotuiksi. Kyllä syletti kun leukaperät kireinä tiirailin aamulla tuvan (pesemättömistä) akkunoista maalaismaisemaan. Harmaata, tuulista ja ihan marraskuista.

Buuuuuu!

No, vapaa aamu se on räntäsateinenkin aamu. Nuorempi Perillinen oli ihan itse järkännyt itselleen ratsastustunnin poniopistolle ja kyydit mennen tullen. Iso-J ja Vanhempi Perillinen suorituivat yllättävän aikaisin kaupunkiin puutavaraostoksille.  Näin ollen löysin itseni ihan omasta seurastani hiljaisesta tuvasta. Pannullinen kahvia kuittaantui samalla kun klikkailin netin ihmeitä.

Josta tulikin mieleen: mikäli tämä blogi linkitetään yhdenkin kerran hevosväen tietotoimistona tunnetulle keskusteluforumille, joudun pistämään yksityisyyttämme suojatakseni blogin ovet säppiin. Sisään pääsee tunnussanalla jonka kerron vain kysyjille. Toivottavasti tähän ei tarvitse mennä. Olisi kiva jos Hirnakan Torpan ovet voisivat pysyä auki niin satunnaisille kävijöille kuin säännöllisesti poikkeavillekin *poikkeaville, tyrskis*

Eikä päivä ole kirkastunut vieläkään ja nyt mennään jo iltapäivässä. Kaupunkireissulaiset palailevat yksi kerrallaan takaisin ja kanatarhan työmaa näyttää olevan aloittamista vaille valmis.

Ja kun nyt eletään ainakin kalenterin mukaan kevättä, silloin grillataan. Vaikka räntäsateessa. Ja saunotaan pihasaunassa, satoi tai paistoi.

Jos säiden säätäjä suo, pyhäaamun kahvit saan nautiskella pihakeinussa ja seurailla Kanalian väen ulkoilmaelämää. Sitten elämässä on kevät! Kana on kevääntuoja, vähän niinkuin pääskyset ja muut ilmassa singahtelevat tirpulaiset.

Juuri nyt ilmassa ei singahtele tihkusadetta kummempaa, mutta tirpulit mellastavat puiden suojissa. On niillä yltäkylläinen osanotto kevätkonserteissaan.

Ai joo... meidän kanat ovatkin sitten lainrikkojia ja minä syyllistyn ainakin kansalaistottelemattomuuteen laskiessani kanaset ulos ennen kesäkuuta. Mutta minun oikeustajuni mukaan isompi synti on jemmata kanoja sisätiloissa kun maa on sula ja kanaa tarvitaan kuopsutelemaan kanatarhan pohjasta nokkosenversot pois.

Minä kuopsuttelen nyt matoista roskat pois ja kuittaan lauantaisiivouksen tehdyksi.

Kotikatsomossa kaikki valmiina

Jäikö kenellekkään vielä epäselväksi mikä on päivän sportti?
Se on se, se hokihoki, aishoki, totta toki! Kisat on virallisesti avattu, pelaajat kentällä ja torpalla katsomossa kaikki kunnossa.

Muista urheiluhäppeningeistä en jaksa innostua. Suomalainen urheilu on valitettavan usein pelkkää murheilua, mäkimiehiäkään ei ole, on vain kiukuttelevia mäkipoikia. Formuloista on jotenkin veto veks, minäkin liikun kiesilläni vikkelämmin. Ja hevosurheiluhan ei televisiotunteja tunnetusti saa.

Mutta että jääkiekon MM-kisat, kotikisat. Voi veljet, se on hieno homma se. Ei rassaa aikaeron takia yömyöhään venyvät matsit eikä ontuvat kisajärjestelyt. Suomalaiset osaavat järjestää suurtapahtumat, kansainvälisistä koiranäyttelyistä euroviisuihin, kaikki järjestyy ja älyttömän tyylikkäästi. Ja toimivasti.

Kaikkein paras katsomo on torpan oma kotikatsomo. Täällä on vaivaisen ihmiskurjan hyvä kisoja katsoa.
Aitiopaikalta omalla soffalla. Kuva on ja ääni on. Arvatkaa kenen ääni... taivas varjele, sehän on Mertaranta!

Antsa on hyvis, ehdottoman sinivalkoinen selostaja. Avajaisissa ääneen pääsi myös pahis, ylimielinen Kummisetä Kummola. Jolle katsomossa buuattiin niin, että puhe takelteli. Aiheesta buuasivat, lippufarssi on lähes yhtä käsittämätön kuin viime kisojen ilmaveivi. Isot Pojat veivasivat lippujen kanssa niin, että tuskin kukaan tietää mitä ne liput nyt maksavat. Tai miltä kanavalta kisat kenellekin näkyvät.

Oli siellä avajaisissa muitakin. Kansainvälisen jääkiekkoliiton Rene Fasel kertoi että Nyt poika saunoo ja pari muutakin suomalaista sydäntä lämmittävää lausetta sujuvalla suomella.

No niin, nyt on kisat auki ja ensimmäisen erän jälkeen Suomi johtaa Valko-Venättä 1-0. Super-Mikke näyttää olevan liukkailla luistimilla mukana ja Leijonalauma kurvailee terveen ja elinvoimaisen näköisinä.
Valtakunnassa kaikki oikein hyvin, mallikkaasti ja mukavasti.

Viikonloppuna on muutakin ohjelmaa. Jos kaikki sujuu hyvin, kanalian kansalaiset pääsevät ulkoilemaan viimeistään sunnuntaina. Jotain metkuja on hevostenkin varalle. Mutta vain hyvällä säällä.

Nyt mennään näillä ja se riittää! Hauskaa perjantai-illan jatkoa, missä lienetkin! Minä katson nyt lätkää.

VOI KIESUS

En tiedä mitä on tapahtunut mutta blogin ulkoasu on ihan penaalista!
Kaik on mänt... voi perähiki ja paukku päälle.

Poistun säätämään, koodaamaan ja hakkaamaan päätäni riihen seinään.

Täyttyvä kalenteri

Päivää!
Tulin vain pikaisesti kertomaan, että hengissä ollaan ja elämä jatkuu Vapun jälkeenkin.
En ole vielä täysin kompostiin kadonnut vaikka pihan ja puutarhan vetovoima on päivä päivältä kovempi. Kylmä ja kolea sää sentään hieman hillitsee pihaelämää.

Torpan nimikkopenkkikin on vielä aitan varjoissa, eihän kukaan persustaan vapaaehtoisesti jäädytä rautapenkillä, eihän? Tänä aamuna peittelin hevoset sadeloimiin, satoi nimittäin ihan sitä ihtiään, lunta! Onneksi vain pieni ripsaus muistutuksena, että sekin sateen muoto on mahdollinen.

Se oli äitienpäivä vuonna -95 kun kurvailin Lauttasaaren vanhalla sillalla kesärenkailla, lunta kymmenen senttiä. Ei naurattanut yhtään.

Että ihan hissuksiin vielä, talvella on pitkät korvat ja hyvä kuulo taaksepäin.

Kalenteriin kertyy kevään edetessä merkintöjä. Kivojakin. On luvassa veljentyttären lakkiaiset ja todella tarpeeseen tuleva pohjoisen reissu. Veljenpojan hääkutsuakin olisi ehkä lupa odotella.

Ensi viikolle on varattu aika Taikanäpin vanutukseen sekä ensimmäinen käynti siinä terapiassa joka kuulostaa aivastukselta, tshihtsiu tai jotain. Shihtsui? Shiatsu! Pääsin jonojen ohi peruutusajalle.

Jätän kommenttiboksin avoimeksi, sinne sopii kertoilla kokemuksiaan kyseisestä hoidosta.
OMT-hoitoakin on luvassa ja samasta osoitteesta saan akupunktiotakin. Hyvä niin.

Onhan se ihan sikamaisen itsekästä vain omaa ihtiään ajatella kun maailmakin pitäisi pelastaa.
Silti. Torppa pysyy pystyssä, perilliset tulevat ruokituksi ja kasvatetuksi ja eläimet hoidetuksi vaikka minä hetkisen elämästäni uhraankin aikaa oman jaksamiseni eteen.

Näillä sätkitään eteenpäin. Palataan taas.

Toukokuu, vihdoin

Tuuli pitää huolen, ettei tänään syödä aamiaista ulkona. Ei sinne hullukaan vie edes kahvimukillista. Eikä kukaan muu tällä torpanmäellä ole vielä hereilläkään. No kissat tietysti ovat jo hommissa ulkona mutta muuten vieno kuorsaus kiirii yläkerrasta korviini.

Kuuma kahvi tulikin aamutallin jälkeen tarpeeseen. Puistatti oikein. Joten hyvillä mielin kumosin mukin jos toisenkin, paljon mieluummin kuin kylmää skumppaa. Itse asiassa, skumpat ja muut paukkukorkkijuomat jäivät korkkaamatta kokonaan. Nemille olisi täällä kohta työmaata, paljon juomatonta kuplajuomaa :D

Hevosilla näyttää tänään olevan tuuli hännän alla -päivä. Tamma heittäytyi heti ulos päästyään piehtaroimaan, hink-hink-hink se kihnutti kauniiksi harjattuja jouhiaan maan mutaan, kier-kier-kier se kieritteli kiiltävät kylkensä tomuun ja rapaan. Nyt juostaan villihevoslaukalla tarhaa ympäri. Keltainen raparipa on savenharmaa ja jouhet kokkareiset.

Oi tätä hevosenomistajan elämän glamouria...

Sarkasmi sikseen. Voittopuolisesti on kivaa kun nuo pitkänaamat hengailevat kotosalla.

Tälle armaalle toukokuun ensimmäiselle päivälle ei ole työvelvoitteita asetettuna. Ehkä niitä päivän perushommien lisäksi jotain tulee, katsotaan sitten mihinkä aletaan.

Viikonlopuksi olisi tarkoitus polkaista pystyyn kanatarhan kunnostustyömaa. Eikä ole mikään yllätys, että koko kanalan kattohomma menee uusille. Ei ole näköjään vanha varttikatekaan ikuista.

Onneksi talon kattoremontista on jäänyt hyvän kokoisia paloja yli, saadaan kanalaan hieno katto.

Taidanpa pötkähtää vielä pitkäkseni ja selata nettikirjakauppojen antia. Ei mulla ole aikaa mitään lukea, mutta onhan se hyvä tietää mitä uusia (hevos)tietokirjoja on tullut myyntiin.

Ja vielä tähän loppuun, kaikki nämä pienet aarteeni ovat vahvasti elossa, jopa punainen versio. Kauan eläköön Helleborus! Vappuhan onkin jouluruusulle parasta kukkimisaikaa!

Nähdään taas, torppa kuittaa Toukokuun alkaneeksi.