Pitkästi perjantaita

Aivan täydellisen mainio vapaapäivä!
Melkein rapina kuuluu jos oikein tarkasti kallistaa korvansa kukkapenkin multaa kohti. Eikä siellä rapise roistomainen myyrä vaan nämä ihanat pikkuiset sahramit. Miniatyyrikukkasia on keltaisina viiruina mustassa mullassa. Helottavat kilpaa auringon kanssa ja ovat ilolla tervehdittyjä.

Eilen saatiin mieluisia pääsiäisvisiittiläisiä, Isosisko poikineen karautti pihaan iltamyöhällä. Menihän se sitten aamun tunneille nukkumaanmenokin. Noh, tänään sai venytellä kaikessa rauhassa. Peippojen metakka omenapuissa on kuitenkin likipitäen infernaalista, ei siinä möykässä voi nukkua.

Kevään väri ON keltainen

Pisamanaamaisia mutta vielä talvenkelmeitä ihmisiä töytäili pihalla, Iso-J mestaroi haravoineen ja pojat kärräsivät roskia risurytöön. Kenties tänä keväänä saadaan tuikattua rytö tulille.

Perilliset sivistyivät ratsastustunnilla ja olivat aivan kummissaan kun ei tarvittukaan ulkohousuja eikä toppatakkeja. Hiki oli tullut pintaan fleecessä. Eikä ihme, auton mittarissa hehkui +14 lukemat. Huomiseksi on luvassa vielä vähän isommat lukemat, oi ihana kevät!

Otettiin siskolikan kanssa kamerat mukaan kun tallilla oli luvassa varsajengin irtohöntsäilyä.

Alkuspurttien jälkeen neljä wanna-be-villivarsaa lähinnä roikotti alahuuliaan, ei puhettakaan liitokavioravista, loikkapukkilaukasta eikä juuri mistään muustakaan. Neljä pölyistä ja kuraista hevosenlasta pällisteli yleisöään sangen kummastuneena. Piti vähän hushata että Metsänpoikakin saatiin nelistämään. Oli varsoista ainoa joka hyppäsi kentällä olleen esteen. Ja jätti reilusti ilmaa mahan ja yläpuomin väliin... puissance voisi olla kokeilemisen arvoinen laji.

Tässä menee maanuoliainen, lähestymiskulma esteelle on vähintäänkin mielenkiintoinen.

Toinen tallireissu jäi aikataulullisten haasteiden vuoksi väliin. Huomenna on edessä uudet haasteet ajankäytölle, pieniä rajoitteita asettaa mm. työpäivä. Katsotaan nyt mihin tässä oikein ehtii. Metsänpoikakin olisi syytä pesaista ainakin alaosastaan, sunnuntainahan marssitaan The Gurun silmäin alle. Hauska sattuma sekin, että lauantaina Nita saa tavata saman ajomestarin. Kerrohan Nita terkkuja muulitilan väelle ja sille hurmaavalle muulillekin joka kesällä tepsutti komiat kiemurat.

Omalla pellollakin on laama-agilityn innoittamana esterata, tässä tupaterrieri näyttää mallia. Kun ei ole sitä laamaa. Eikä kyllä tulekaan.

Illan ohjelmassa olisi pihasauna ja hyvissä ajoin unille. Raitis ilma väsyttää ja aurinko sai naamanahkan kihelmöimään. Peilistä mahtaakin kurkkia mielenkiintoisen näköinen tyyppi... -jos uskaltaisin kurkata. Väri on ainakin vaihtunut mutta onko rusketus pysyvää vai pelkkää pölyä, se selviää saunassa.

Tämmöistä torpalle, rentoa ja mukavaa. Hartaita piinaperjantain tunnelmia ei tainnut kukaan kaivata. Meillä Pääsiäinen on melko maallistuneissa merkeissä vietettävä kevätloma. Pashaa, herkkuja, lepoa ja kotona myysailua. Ja nyt vielä hienossa säässä. Tohtiiko enempää toivoa? Minä en.

Näin se menee

... eikä se aina mene niinkuin Strömsössä. Ei todellakaan.  Huolella vaalittu, pääsiäiskoristeeksi tarkoitettu ruohoviljelys näytti tänä aamuna tältä. Ei tarvitse olla kummoinenkaan Ällipälli nähdäkseen, että tuohon on muutama kissa sovitellut ahteriaan ja muutamat maistiaiset on nyppäisty. Veikkaan sekä mustia että siniharmaita karvoja löytyvän mikäli joku viitsisi tarkemmin syynätä rikospaikkaa.

Justiinamummoa varmasti potutti myös, yleensä se on juuri mummokissa joka napsii ruohosta maistiaisia, maltillisesti. Tuohon on iskenyt supertornado Elli ja kaksi viheliäistä trombia.

CSI Torppa päättää tämän rikospaikkatutkimuksen tähän ja lisää syytteet eräitten nuorisorikollisten ennestään masentavan pitkään synti- ja rötöslistaan.

Tässä Veli Winston hiippailee muka viattomana. Kuitenkin on a) tulossa b) menossa ja tehtävän nimi on kuitenkin pahanteko, konnuudet ja heittiön hommat. Veli Miltoniahan ei ulkona saa kameran eteen, on aina jossain varjoissa vehkeilemässä. Tai mummolan soffalla.

Kuvassa olevaa aitan pohjoispäätyä ei kesällä näekään, mahtava ruttojuurikasvusto peittää lahonneet hirret ja riipinraapin retkottavan kivijalan. Aittavanhus ansaitsee kunnostuksen, ehdottomasti. Siihen saa aivan ihanan kesähuoneenkin. Olen tälläkin kanavalla pariin otteeseen mainostanut "ostetaan vanhoja hirsiä" ja uusitaanpa se mainos taas kerran. Hiljaista näkyy olevan hirsimarkkinoillakin ;-)

Toisaalla Iso-J tutustuu aitausmateriaaleihin ja erilaisiin veräjävaihtoehtoihin.  Naapuri kävi tänään kerimässä rullalle viimekesäisen lammasverkkoaitauksen, bäbättimiä ei hänellä enää ole kuin lemmikkeinä joten lainalaumaa ei meille kesällä tule.
Pitäiskö laittaa pari omaa?

Jokin sentään vihertää eivätkä tätä ole kissagangsteritkaan tuhonneet. Tikkutiput ovat rauhoitettuja eläimiä eikä muratti ole kissojen mielestä riittävän ns. kielletty hetelmä joten ne eivät kiinnosta. Hyvä niin.

Metsänpoika ei ole rauhoitettu eläin joten aamulla oli hevosenpoikasen ajokoulun toinen oppitunti. Karvamopo ihmetteli tuivertavaa tuulta ja karvat pöllyten kipsutti eteenpäin.  Todellakin irtokarvat pöllähteli, niitä on niin älyttömästi. Välillä kokeiltiin onko pakkia (löytyi) ja ihan ylämäkispurttiakin otettiin, kaksikymmentä raviaskelta hophop, kyllä nääs lähtee! Kuin telkkä pöntöstä, hauki rannasta ja rusakko pusikosta. Onneksi jarrutkin löytyivät eikä meidän sivuvarmistajien (ihmisjarruvarjo) tarvinnut vetää kantapäitä maihin. Hieno poni se on. Hyvin hieno.

Tuuli todellakin on tänään ns. antava. Jos karvamopo pysyi ns. lapasessa, Pesolito -kiesi oli vähällä lähteä näpistä peltosuoralla. Puistattava kokemus kun tuuli puskemalla puskee ja samaa se tekee vastaan tulevan rekan perävaunulle, puskee puskee. Hyi hitto.

Tässä kuvassa ei muuten ole mitään tuulenviskomia karkkipapereita vaan ihan ehdat Coral Sunset -nimisen pionin kevätsilmut. Pari muutakin tanskantuonti -pionia näyttää pukkaavan silmuja. Tokkopa ne tulevana kesänä vielä kukkivat mutta ainakin toistaiseksi ovat elossa. Ja se on hieno homma se!

Tämmöistä tänään, huomenna taas jotain ihan muuta.
Näin se menee! Ja kevät senkun etenee *awww*

Etävirvottu!

Virvon varvon, tuoreeks terveeks. Tulevaks vuodeks, rikkahaks, rakkahaks. Sulle vitsa mulle palkka.

Liput liehuvat vapaan valtion vaalipäivän kunniaksi kevättuulessa. Aurinko helottaa heleimmillään ja keväällä on nyt tilanne päällä, kirjaimellisesti. Pihakeinuun pääsee melkein kuivin reinoin mutta tuuli vaatisi muutakin vaatetusta kuin pyjaman ja villanutun. Siis aamukahvin mukavaa nautiskelua ajatellen.

Sain nukkua pitkään, nuorempi perillinen väsäsi aamiaista ja pyöritti kyökkiä. Ihan on päivä mennyt vetelehtiessä. Äitikulta tarjosi lounaan ja helppohan se on valmiiseen pöytään istahtaa.

Lumet lähtevät nyt sellaisella töhinällä että kohta pitää varmaankin jotain suojaturpeita levitellä pioninsilmujen peitoksi. Yöpakkaset voivat vielä yllättää ja tekevät katalaa jälkeä. 

Nyt on niin ainutlaatuinen tilaisuus heittäytyä soffalle pariksi tunniksi, että tyhmä olen jos jätän sen hyödyntämättä. Koirat kuivattelevat takakuistilla tassujaan ja ovat kerrankin melkein asiallisia. Tupaterrieri toki on aina asiallinen mutta tuo nuorempi on varsinainen hökelöitsijä. Aina jostain täpinässään.

Perilliset viihtyvät sunnuntaiseen tapaan heppakerhossa, Iso-J jossain päin Tuurin kyläkauppaa ja kissatkin päivälevollaan. Veli Winston juuttui taas kerran puuhun. Toisella puolella samaa salavaa jumitti orava. Kumpikin kyttäsi toistaan ja huojui tuulen viemänä kiikkerillä oksillaan. Tyhmä orava, tyhmä kissa. 

Minä en ole tyhmä, rojautan itseni soffaan joka ei ole kiikkerä eikä tuulinen. Illan ohjelmaan kuuluu lisää soffaloikoilua, vaalitulos lienee mielenkiintoista seurattavaa.

Leppoisaa Palmusunnuntaita! 

Suhareita

Hyvää Päivää kevät, täältä sitä tullaan!

Jassoo, mistähän sitä aloittaisi tämän päivän purkamisen?
Jotenkin on nyt voimat niin vähinä, että pelkkä päivän takaisinkelaus saa aikaan massiivista silmäluomien roikahtelua ja leukaperien venyttelyntarvetta.

Jos mä kerron että päivän aikana on heitetty 3 kaupunkireissua, ajettu lähialueajoa n. 150 km, lähihoidettu 2 hevosta kahdella eri tallilla ja vapautettu lauma kanoja... niin oisko se kivasti aktiviteettiä yhdelle vapaapäivälle? Jos vielä pitäis nokittaa niin lisäksi on yritetty sairastaa, vapapäivä kun on sitä varten. Ainakin joskus oli. Ei sekään laki ilmeisesti päde pienyrittäjään.

Tekemättä jäi paljon, mm. kuvauskeikka oman läänin aluemestaruuskisoihin, lajina esteratsastus. Koulukiemuroita nähdäkseen olisi pitänyt karauttaa Sawon synkeisiin metsiin, Siilinjärvelle saakka. Jätin väliin ihan perhesovunkin nimissä.

Kuten kuvasta näkyy, ei ole vielä järin suuri sula ala kanatarhassa. Mutta kummasti siihen mahtuu kanarouwa kyyköttämään ja kukko poseeraamaan. On ne vaan niin mainoita nuo wanhan liiton rouwat. Nuori Kullervokin on kasvanut laihasta kukkopojasta komeaksi, pullearintaiseksi kukoksi.

Oisko hää virka-arvoltaan nyt Nuorempi Kukstaabeli? Virkaikä ei riitä vielä Vanhemman Kukkelbergin titteliin saatika Ylikucksauttajan asemaan. Kullervo on aikaansaapa ja kehityskelpoinen kukkoyksilö, pitkää ikää Kullikselle, hyvä kukko saatiin. Rouwain rivit harvenevat väistämättä, katsokaa nyt tuotakin vanhaa Britneyta. Laiha ruippana. Mutta sinnikkäästi muljautta munasensa, kolme viikossa on Britneyn tahti.

Pataässä on aina elegantti

Olen tavallaan aika ylpeä itsestäni. Jonkinlaiset organisointikyvyt ovat vielä tallella. Sain ahdettua yhteen kaupunkireissuun yhden tallireissun, Äitikullan kauppareissun ja Iso-J:n töistä hakemisen. Kaikki tapahtui reilussa tunnissa. Ajoreittien suunnittelu oli valtti joka mahdollisti kaikille kiirettömät momentuminsa. Perilliset saivat raapia rautiaan hevosen kylkeä tunnin verran, Äitikulta keräili ostoksiaan kaikessa rauhassa ja itse sain olla hetken ajatuksineni.

Kotiin tultua olikin aika vetäistä painitrikoot ylle ja käydä ottamassa pieni tahtojen taistelu Metsänpojan kanssa.

Villi ja vapaa metsänhevonen jurotti tarhan nurkassa ja päätti erkaantua taluttajastaan tallinpihalla. Kivasti suti huntterin pohjat liejuisella tallinpihalla kun kiidätin itseäni hatkaan lähtevän ponijyrän tahdissa. Onneksi pelastava enkeli säntäsi apuun ja saatiin kuriton kakara takaisin ruotuun.

Paineentasaustuokion jälkeen otin jupopään uudelleen pihalle ja kas, nätistihän sitä nyt mentiin. Vähän tuli mieleen, että tässä retuutan tarkkiksen räkänokkaa korvasta jäähypenkille mutta kaikkea ei pidä hevosiltakaan sietää. Rajat ja rakkaus, sehän se on. Muistoksi jäi pieni hampaan tuoma mustelma käsivarressa.

Karvanlähtö on vieläkin jos nyt ei infernaalista, niin ainakin melkoista.  Peräti järjetöntä. Auton putsaus on oma urakkansa ja se on syytä tehdä ennenkuin Iso-J:n haukansilmä näkee karvaratin ja karvapenkit ja karvaikkunat ja karvalattian...

Myyrät ovat ainakin talvehtineet onnistuneesti

Tallireissun jälkeen vuorossa oli päivän kolmas kaupunkireissu, Iso-J lähti yökylään serkkupojalleen. Tuskinpa eksyvät paikalliseen krouviin, aamulla on viideltä lähtö Seinäjoelle. Ja sieltä samoilla silmillä takaisin. Saadaan hakupalkalla yksi hyvinpidetty keittiökaapisto, niille on oiva paikka piharakennuksessa. Pesulan ja verstaan ilme kohentuu kummasti ja varmaankin voin jonkun kaapin vallata satulahuoneen käyttöönkin. Tuolla kaupunkikeikalla kyytiin loikkasi ainatarmokas borderipoika Bob ja nyt mulla on kaksi piereskelevää hönöä jaloissani.

Huonot kaupat taisin tehdä, vein Iso-J:n ja sain tilalle kroonisesti pierevän rekun :-(

Iltahommien jälkeen lirautin lasillisen valkoisia viinirypäleitä nestemäisessä muodossa ja ryhdyin kuulostelemaan omia kuulumisiani. Hiljaista tuntuu olevan nuppiosastolla, pajatso lienee tältä päivältä tyhjä.

Ulkoilutin sentään kameraa tänään, hevosia piti kuvata mutta eivät olleet poseeraustuulella. Etelän ruttojuuri sen sijaan keikistele pinkissä kevätasussaan heti kun lumi ja jää väistyvät. Pitäähän sitä varhain kasvukausi aloittaa mikäli meinaa ruttojuuren tavoin kasvaa kolmatta metriä korkeaksi, yhdessä kesässä.  

Nyt täytyy ennättää nyhtämään pois ne nupukat joita ei aitankulmalle tahdota. Tukkii mokoma ojatkin. Net jotka tätä megasuurta perennaa tahtovat, huutakoot kommenttiruutuun HEP, mie purkitan noita ryökäleitä ja suuren kiitoksen kera kiikutan vastaanottajille, pois omilta tiluksilta.

Työlistan mukaisesti jemmaan vielä parit suklaamunat torppaan ja hipsin lehtipinon kanssa petiin. Munajemmaus siitä syystä, että perinteisesti meillä on alkanut Pääsiäispupun juoksuaika Palmusunnuntaista. Kindereitä ja muita pikku ylläreitä ilmestyy kukkaruukkuihin. Jos et muistanut ostaa namuja, älä avaa huomenna ovea. Pienet noidat ja trullit ovat huomenna taas liikkeellä. Eikä niille oikein voi roskapussiakaan käteen tyrkätä.

Nyt ei vanha nainen jaksa edes olla hunningolla. Tää vanha lähtee huilimaan. Veli Milton näyttää venyttelyn mallia.

Muutosta elämään

Muutosta elämään ja elämään muutosta. Kuka minkäkinlaisesta muutosta tai muutoksesta sitten puhuukaan. Kunhan pyörittelen sanoja. Huvikseni ja muuten vaan. Kuvan peipot -whatever- muuttivat tosin vuosi sitten, kuva tasan vuoden takaa. Silloin oli kevät reilun viikon pidemmällä kuin nyt.

Metsänpojan elämän mullistui tänään ekan kerran Isosti. Pikkuinen joutui ankaran puunauksen jälkeen kaviohuoltoon ja marssitettiin sen jälkeen traileriin, kohti uusia seikkailuja. Hetki sitten tuli viestiä että kakara on onnellisesti perillä ja löysi jo uuden parhaan kaverin. Olivat kuulema tilan muut hevoset pelänneet pientä vaalea ponia ja seurassaan liehunutta nöffikoiraa. Ihme rasistihevosia :-)

Nassellakin oli vuosi sitten näin tiukka etukeno. Kirmaili takapellolla myyräjahdissa. Tänä keväänä saa seurakseen Veljet Hulluudessa. Siinä meillä onkin semmoinen trio ettei ihan heti toista moista vastaan tule. Yritän päästä kameroineni mukaan suureen kevätjahtiin, mahtaa olla ilmestys kun Ellikin loikkii sisiliskojen perässä. Eiväthän jätkät Elliä mukaansa huoli, mutta Elli järjestänee ihan omat kekkerit mielikuvitusystäviensä kanssa.

Nämä eivät ole mielikuvitusystäviä vaan kaikkien ihailema Sirkku -kanasemme. Taustalla päivää paistattavat mustat rouvat, Pataässät, olivat meillä talvehtimassa ja muuttolintujen lailla lehahtivat kesän kynnyksellä kotikanalaansa. Sirkku tuli meille takaisin ja päätti kananpäivänsä hieman myöhemmin.

Lienee synti ja rikos vanhentuneet jos kerron, että tuokin kanan ulkoilutus oli lainvastaista toimintaa. Lintuinfluenssan takia siipikarjaa ei olisi saanut päästää ulos 1.3.-1.6.2010 välisenä aikana. Meillä lakia tulkittiin niin, että tuona aikana olisi ollut synti ja häpeä pitää kanoja sisällä. Rikos kanojen oikeuksia kohtaan. Nukuin yöni hyvin ja vailla tunnontuskia päästin kanat aamuisin ulos. Samaan syntiin ryhdyn tänäkin vuonna.

jahans, nyt tökkää kuvanlisäys

ollaanpa sitten ilman

ei mulla enää paljoa olisi asiaa ollutkaan.

Nyt kun on synnit tunnustettu voikin keskittyä tekemään uusia :-)

Illalla pitää ehdottomasti piipahtaa Metsänpojan luona, huomenna sitten katsotaan miten tamma kommentoi Åttåpoikansa katoamista. Mahtaa siellä olla huimaa liinaharjan heilutusta ja nyrpeää ilmettä odotettavissa.

Nyt takaisin hevosvakuutusten pariin, onneksi on luottohenkilö vakuutusyhtiössä. 

Mukavaa päivänjatkoa!

Kevät kukkien tulevi

Palkitsin itseni ansiokkaasta ja pinnaa venyttäneestä rautakauppakierroksesta piffaamalla itselleni kaareen kiedotun kärsimyskukan. Iso-J tuli linjurikyydillä kirkolle ja minä kyysäsin. Huokailin ja kyysäsin. Ei paljoa noi rimaosastot nappaa mutta onneksi lähes kaikissa rautakaupoissa ja tavaratoreilla on nykyään sesonkiosastot ja yllättäen huhtikuussa ne on piukassa taimia, siemeniä ja kukkivia hömpötyksiä.

Onhan toi aika vinkeä kasvi, tuoksuukin viehkosti.

Eläinlääkärikin tuli aivan ajoissa eli hevosia kiusattiin pitkillä piikeillä. Tamma yritti hepuloida ja heilutti tukkaa tyrmistyneenä mutta piikki tyhjeni aivan suunnitelmien mukaan sinne minne pitikin. Metsänpoika rojotti sorkat suorina auringossa pehkupedillään eikä meinannut nousta sitten millään. Lapsi oli päikkäreillä ja väkisin paha täti herätti. Huuli mutrussa seistä jäkitti eikä liikkunut eteen eikä taakse. Mokoma muuli -joka myös sai piikin.

Koivet oikosenaan nukkuva hevonen on muuten aika pelottava näky. Eka ajatus on aina, että no nyt pakeni pollesta henki. Ja vaikka kumiterän kärjellä varovasti kankkua kohottaa, ei mitään reaktiota. Onni on hyvät unenlahjat, hevosellekin.

Äitikulta oli ahertanut pelargonien kimpussa ja kaikki kaksikymmentä etuverannalla talvehtinutta räyskälettäni saivat uudet mullat ja kevyen kevätsilpomisen.  Tämmöinen kukkiva tinttiäinenkin oli löytynyt. Ihan pirteä esitys. Ne ns. viralliset torppapelakuut, sisustuslehtien suosittelemat maalaisromanttiset Mårbackat ovat vielä unilla. Kukkivat muistaakseni vielä marraskuussa joten rokuliksi taisi mennä tämä kevät. Kunhan sitten helottaisivat kesällä, ovat niin herttaisia.

Onhan se ihanaa, että Äitikulta jaksaa näperrellä ruukunvaihtoja, mutta pahus vie kun seniorikansalaisen jäljiltä lajikkeita ilmaisevat muovitikut ovat tuhannen sekaisin ja kissat kanniskelevat ylimääräisiksi jääneitä (!!) ympäri tupaa. Jos on 20 ruukkua ja 20 sälettä niin miten voi jäädä 8 ylimääräistä nimisälettä? Oikeasti?

*läps* löin kiittämätöntä itseäni poskelle ja lopetan Äitikullan työn jäljen moittimisen tähän. Älkää kertoko hälle että tämmöisistä nillitän, ettehän?

Illan hämyssä sain inspiraation hämärähommiin ja niputin maaliskuun tositteet oikeaan järjestykseen tiliotteen mukaan.  Nyt on sekin tehty, eikä ollut taaskaan iso homma. Koskahan sitä oikeasti oppii ja uskoo, etteivät ne paperit pure? Korkeintaan viiltävät paskamaisen ikäviä ja hitaasti parantuvia aanelos-haavoja sormenpäihin.

Kanalan väki sai uuden kaalibuffen koska edellinen oli suuri menestys. Voi millä innolla ja pulinalla rouvat nokittivat pallopäätä. Isot kanat pyllyilivät tohkeissaan kaalinkeränsä ympärillä ja viekas Kullervo hyppi rouvien niskaan omia kolttosiaan tekemään.  Tämä valkoinen silkkikukko ei ole niin himojensa sokaisema vaan keskittyi ruokailemaan rouwaseurassa. Ihan nätisti vailla taka-ajatuksia. Katala Kullervo sen sijaan ei kaalista paljoa perusta. Tai sitten ei näe mitään eroa kanarouwan ahterilla ja kaalinkerällä.

Ankea ajatus, onneksi ei ole ihan verrattavissa ihmispolon eloon ;-)

Tässä vielä pikakatsaus pikkuväen osastolle. Siinä on hätäiseen laskien seitsemän mustaa pikkutipua, yksi keltainen, Sirkku Kakkonen, on jossain juomakupin takalaidalla ja yksi musta tirppuli touhusi toisaalla. Nämä sankarit pomppivat ruokakuppiin ja hotkivat hyvällä halulla Iso-J:n loihtimia huttuja. Varsinainen torpantytön Paul Bocuse tuo Iso-J:kin osaa olla, spesialiteetteina kanan ruuat.

En sano enempää, lukekaa rivien välistä oikeat ajatukseni ;-)

Nyt alkaa olla maanantai viimeisellä tunnillaan joten lienee syytä loikkia petiin. Enkä sitten saanut sitä hermoratojen kuskia kiinni joten niskajumi senkus jatkuu. Tähän alkaa jo turtua. Ja onneksi kaapista löytyi hyvä valikoima kipulääkkeitä.

Tässä vielä pihakeinun tienoo, ei oikein houkuttele aamukahville. Viime keväänä kanaset ovat olleet ulkoilemassa 7.4. ja silloin olen istunut samaisessa keinussa kahvimukin kanssa. Nyt ei ihan samaan ylletä. No, lähiviikkoina kumminkin.

Palataan taas, moido!

Kevät soi, korvissakin

Ihan ensimmäiseksi iloinen huiskautus Kanadan suuntaan, Suppurin suomalaiset ovat löytäneet torpalle. Tervetuloa!

Päivän kuvituksena on pari räpsyä tältä aamulta. Aurinko paistoi ja hanget hupenevat, kohina, lirinä ja kuhina ovat palanneet äänimaailmaan. En edes yritä tunnistaa kaikkia niitä pikkuvisertäjiä ja viheltäjiä joita ilmestyy päivittäin uusina ilmatilaan. Mustarastaan bongasin jo männäviikolla mutta lurituslauluja ei ole korviini kuulunut.

Mulla soi korvat ihan muusta syystä. Älkää kysykö miten onnistuin kajauttamaan itseäni korvaan lantakärryn työntösarvella. Sen tein enkä ole ylpeä itsestäni. Ehkä eniten vtutti se tilanne kun löysin itseni spagaattiasennosta lantakasan edustalta, sontakärryn sarvi korvassani ja märkä jää kalvamassa persposkea. Ei naurattanut ei.

Eilinen meni ihan lepoon... siis sitten kun pääsin töistä ja tallilta kotiin. Rojautin itseni tuvan sohvanrämään ja koetin olla mouruamatta vaivojani isoon ääneen. Ärsyttäähän se pidemmän päälle perhettäkin kun yksi vinkuu ja valittaa. Niskanseutu ja päänkääntäjät olivat kutakuinkin päreinä.

Tänään oli vähän enemmän toimintatarmoa ja kyllä sitä olisi tarvittu vielä vähän lisää. Monta hommaa jäi tuonnemmaksi. Paljon sain silti tehtyä. Tuon edellä kertomani sontakärrytilanteen lisäksi.

Mutta mikä niska-alueeseen tulee, minulla on puhelimeen talletettuna paikallisen taikanäpin numero ja hän on huomisen aamun soittolistalla ekana. Hermoratahieroja on varmasti oikea hoitaja tähän tilanteeseen.

Huomenna soittelen myös eläinlääkärille, kahteen hevoseen pitää tuikata rokotteita ja samalla hoidetaan matolääkevarastoakin kuntoon kevättä silmälläpitäen. Niin sitä kuulee monta näkemystä madottamisesta, että äkkinäinen menee sekaisin. Sittenhän se on ehkä helpompi tehdä täsmämadotuksia kun on vain kahden hevosen sonnat tulkittavana, mutta tämän kevään osalta menköön vanhojen oppien mukaan.

Ja kenties jo keskiviikkona metsänpoika lähtee laumasta Isoon Talliin ajohommiin. Poikapoloinen joutuu tehokurssille ennenkuin astutaan Ajomestari Hassen silmäin eteen. Jotenkin mulla on semmoinen hytinä, että hevosenpoika hoitaa oman osuutensa ihan hevosen järjellään ja luontaisilla kyvyillään. Minähän se kehityksen jarru olen kun en niistä hommista mitään tiedä, osaa enkä ymmärrä.

Tammallekin me laitetaan nykyisessä paikassa valjaat ja vempeleet päälle ja käydään kärryttelemässä ihan siinä lähialueilla. On suuri kunnia päästä oikeitten hevosmiesten oppiin. Varmasti vältyn monelta töllöntyöltä kun saan apua osaavammilta.

Nyt minusta tuntuu, että on korkea aika asetella jäätikölle mäjäytetty ahteri ja soiva korva lepoasentoon. Jos vaikka tallenteista kurkkaisi Helpon Elämän alkeita ja sitten unta päin. Ensi viikolla on edessä sekin karu fakta, että pienyrittäjä painaa pitkää päivää kun työntekijää ei enää ole. Mulla on niin hyvät työntekijät, että ne viedään mun osapäiväduuneista muualle kesäksi kokopäivähommiin. Hieno hommahan se on opiskelijabudjetin kannalta. Pitää nyt koettaa löytää riittävän hyvä tekijä itselle kaveriksi. Iso-J on hankala työllistettävä kun vaatii kuljetuksen mennen tullen ;-)

Mukavaa alkavaa keväistä viikkoa, se on kuulkaa kohta Huhtikuu puolessa! Vappuun kolme viikkoa ja Pääsiäinen pitämättä. Pukkaa juhlaa!

Piip piip piip

Onkos somempaa? Juuri kuoriutunut tipuli. Valkea kananen toimii hautojana ja sitten ipana piipertää mustan rouvan helmoihin kasvamaan.  Pitää koettaa kerätä pari kuorenpalasta koristeeksi pääsiäisruohoon, on ainakin autenttinen koriste. Tipu lienee vähän turhan iso pääsiäisen aikoihin, ei sitä ehkä kantsi parkkeerata ruohomättäälle ja toivoa, että pysyy kuvauksellisessa asennossa kunnes korttikuvat on räpsitty.

Tallustelin niskasäryn riivaamana pihalla ja bongasin myös tämän:

Helleborus niger on hengissä! Jokohan se tänä keväänä kukkisi? Ja siinä jouluruusun alapuolella sinnittelee kevätkaihonkukka. Kasvi, jolla on vallan osuva nimi. Kyllä sitä niin kaihotaan. Tuo on semmoinen kukkapenkin kulma johon tupaterrieri yleensä nostaa koipea joten on itse asiassa pienoinen ihme ettei kasvustossa ole suurempia vaurioita.

Tämä riiviö ei ole milläskään vaikka saa niskaansa kanalan kaatovedet, roiskeet ja roskat. Saanko esitellä, viitapihlaja-angervo, a.k.a. viitapiruänkerö:

Siinä se ryökäle tyrkkii uusia nuppuja esille vaikka kaikin mahdollisin konstein olen yrittänyt tätä viimeistä kasvustoa kurittaa. Silloin kun torpalle tultiin, riihen pariovet eivät mahtuneet aukeamaan koskapa tätä mainittua kasvia oli oikea villirytö ovien edessä. Harri-serkku veteli raivaussahalla ja millälie homelitellä kasvustoa sileäksi.

Viime keväänä hakkasin hullunraivolla samaista kasvustoa ja kärräsin juuriversoja kymmeniä kottarikuormallisia tunkioon. Jossa ilmeisesti on kohta julmettu kasvusto ;-) Yhden puskan jätin riihen ja kanalan ovien välille, koristeeksi. Katsotaan tänä kesänä mitä tälle viimeiselle puskalle tapahtuu. Iskeekö avohakkuut vai käykö armo.

Näitä ei tarvitse kurittaa, näitä saa tulla lisää ja näitä jaksaa katsella. Mikä pirteämpää? Ihana keltainen kevääntuoja, pikkunarsissi. Sulapaikoissa nurmikolla ei vielä näkynyt scillan piippoja mutta ei mene pitkään kun nekin saadaan tuomaan sinisävyjä. Ja ensimmäiset esikot, lumikellot ja muut söpöläiset änkeävät valoa kohti. Tuskin maltan odottaa.

Niskajumi käskee nyt pilleripurkille ja sitten lepoon. Ei hyvä heilu mikäli jumitus jatkuu :-(
Huomenna taidan pitää blogipostauksesta välipäivän, jatketaan juttua kommenteissa.

Olkoon voima kanssasi

Tämä kevättalvi on taas kerran niin käsittämättömän karulla ja osin jopa epäreilulla tavalla osoittanut, että me ihmispoloiset olemme melko voimattomia isompien voimien edessä. Niin moni lukijani on joutunut kohtaamaan kylmiä tosiasioita, kuulemaan lopullisia tuomioita ja ikäviä uutisia. Peruuttamattomia diagnooseja ja parantumattomia sairauksia.Luopumisia läheisistä, toivosta, kuka mistäkin. Menetyksiä jotka ovat tässä ja nyt ja niitä joita pitää odottaa, joiden tietää olevan tulossa, vääjäämättä.

Jokaiselle teistä olen koettanut jotain lohdullista sanoa mutta useimmiten sanoja ei ole. Etäältä on hankala halata, vaikea koskettaa.

Minusta tämä kuva on kuitenkin niin lohdullinen, että tahdon jakaa sen täällä Torpan blogissa.

Mieti itse: sateisen yön jälkeinen aamun usva, uhkean rehevä alkukesän kasvuvoima ja kesän tuoksu.  Vahva valo ja iholla tuntuva pehmeys. Ihan saman tunnelman voi kokea, seisoipa pellon laidassa tai parvekkeella keskellä kaupunkia. Kaikki tuo on taas edessämme, ihan pian.

Minusta tuo kuva lupaa niin paljon, uusi päivä saattaa olla tätä helpompi. Sille pitää uskaltaa antaa mahdollisus.
Eläkää viisaasti, muistakaa elää. Olkaa kilttejä myös itsellenne.

Ystävyydellä,
-E-

Siipikarjaa ja outoja tarzaneita

Kauhtuneempaa lajia pihapuussa, en ole ihan vasta tuommoista riepunahkaa nähnyt. Elähtänyt kurre?
Aamulla oli ankean harmaata ja orava sopi harmaine nuttuineen värikartalle oikeastaan varsin oivallisesti.

Päivä kuitenkin kirkastui ja kotimatkalla olisikin tarvittu arskoja. Valitettavasti ne keikkuvat vieläkin instrun telineessä kun idioottimaisten aukioloaikojensa takia en sinne ikinä ehdi... ja mulle tulee siristelystä ryppyjä! *dislike*

Ja kun aurinkokin hohtelee, on sitä loistoa kanalassakin, katsokaa!

Tässäpä hohtelee Sirkku Kakkonen, bränikkänewes tirpuli. Nuorempi perillinen on taitava kananalusen kopeloija, oikea munavaras. Sieltä hän kaiveli hellästi pikkutipuja kuvattavaksi, joskin meillä meni mustapipojen kohdalla laskut sekaisin. On niitä jo kolme kuoriutunut, voi olla neljäkin. Jos meillä on ollut hetkittäistä ylituotantoa munukoista, on sitä tätä menoa tipuloistakin. Jotta laitetaanko kennostoliittoja jakeluun?

Tämä ei ole se ekaksi kuoriutunut Blip vaan kenties Blop tai joku vielä nimetön. Näyttää  niin tuoreelle että on vissiin ihan just kuoriutunut.  Hirmusöpöjä, eniweis.
Onhan se aika luksusta tosiaan, että on pääsiäistiput omasta takaa.

Se siipikarjasta. Ja se kulahtanut oravakin on esitelty. Mutta koska torpalla ollaan ja eläinkirjo on melkoinen, aina jostain löytyy tämäkin linssilude:

Veli Winston karahti puuhun nuoleskelemaan lätäköissä kastuneita tassujaan. Hölmöistä hölmöin Winston. Varsinainen Plösö-Tarzan.

Ja kun päästiin pölhöihin, pakko kertoa eilisestä. Kuvia ei valitettavasti ole. Käytiin nähkääs Iso-J:n kanssa hevostarvikekaupassa. Oli siinä myyjätytöllä pokassa pitelemistä kun Iso-J kirmasi mitkälie ravurin korvahuput päässään pumpulipallot heiluen ja kyseli "pääseekö nämä päässä ilmaiseksi tai eläkeläislipulla raviloihin ja totoloihin?"  -luonnollisesti mannevibraatolla. Hetken päästä sama virtuoosi hetkutteli alohatanssia kärpäsverkko lanteillaan... voi elämä. Pitäisi varmaan kurkata wanhan kunnon hevostalli.netin palstalta joko myyjä on avautunut kauheasta kokemuksestaan :-)

Mitähän tästä on tulossa kun Iso-J heiluu tuolla vanhuudenhöpinöissään?

Nyt tuiman oravan tuijotuksen syyllistämänä läpsäytän koneen kannet kinekseen ja parkkeeraan itseni petiin. Tänään eräs "humoristinen" asiakas sivisti minua viljelemällä puheessaan sanoja bränikkänewesten (brand new = upouusi) jamesten (farkku) vetskari ei pysy kineksessä (kiinni). Huoh. Syystäkin nyt väsyttää.

Huomenna on jo hätälauantai. Juhuu!

Hei me lipsutaan!

Ulkona on niin järjettömän tympeän rumaa, harmaata ja kulahtanutta, etten todellakaan lähtenyt vesisateeseen tärvelemään valokuvauskonettani parin jonninjoutavan räpsyn takia.

Vettä satoi maahan asti koko päivän. Sehän tarkoittaa sitä, että metsissä näkyy kohta varpumättähät ja pihalla alkaa olla väylät sulana. Mutta jäätä riittää. Voi hyvänen aika että eteneminen on vaikeaa muutenkin kuin yhteiskunnallisessa mielessä. Eikä meitsi edes hingu ns. vihreämmälle oksalle. Kunhan nyt pääsisi lätäkköön rojahtamatta autotalliin ja sieltä pois.

Marketin piha on jo niin extremeä että vieläkin sylettää. Kärrypirulainen jumitti sohjoon ja herrasmiehet ne vain virnuilee katoksesta kun rouva temmeltää pienen raivon nautaeläimen lailla kärrynsä kimpussa. Sen verran hyytävän katseen ilmeisesti onnistuin äijälössiin heittämään että noloin sentään sanoi: "hyvinhän se tuli tuosta vaikka mie arvelin jotta nyt pittää lähteä avittamaan".  Niinpä niin.

Spagaatteja, akrobatiaa, limboliikkeitä, ninjatanssia... sitä kaikkea vaatii eteenpäin meno huhtiliukkailla lipsuttelevalta kansalaiselta. Ei todellakaan määrätietoista marssimista paikasta toiseen. Ei, nyt hiippaillaan nurkkalaudoista kiinnipitäen ja hiekanjyvältä toiselle hiihdellen. Kieli keskellä suuta!

Iltavuoro tallilla tarkoitti litimärkiä hevosia, repsottavia loimia ja yllätys: liukkaita tallipihoja! Siihen vielä pimeys, piiskaava sade ja armoton vtutus. Siisti ja glamoröösi harrastus tämä hevosharrastus!

Otettiin omat pollet pihatosta talliin ja soviteltiin kavereille mekkoja. Metsänpoika on soma kuin namu punaisessa fleecessään ja upouudet suitset päässään. Niitäkin siis jo soviteltiin. Tammatädistä tuli mieleen punkerolollo kun hälle viriteltiin samainen punainen fleeceloimi. Se oli kireä kuin glamourtanssijan minimekko :-) Että loimikaupoille tuli lähtö, tamma tarvii laajemman sadetakin.

Hihittelin mielessäni, nyt ne näyttivät taas normaaleilta equus urbanus -lajin edustajilta. Jouhet suittuina, loimet niskassa ja tallissa. Johan tuota luomuelämää on kevättalven ajan eletty.
No joo, vitsivitsi (osin).

Kotiin tullessa pari liikenneympyrää meni lipsutellen pitkäksi mutta onneksi meidän kylillä liikennettä on vähemmän kuin kolmen sepän patsaan tuntumassa. Mullahan se nyt vastuukin painaa, olenhan torpanmäen ainoa ajo-oikeuden haltija seuraavat neljä viikkoa. Ihan outo tilanne meille kaikille.

Kanalassa alkaa olla tipukuoro, nyt siellä on ainakin kaksi tirpulia. Keltainen sai nimen Sirkku ja se aiemmin bongattu on kuulema Blip. Yritän pitää kameran valmiudessa kun hyökin kanalaan seuraavan kerran.

Sinnehän ei muuten enää marssitakaan miten sattuu. Pitkospuita pitää viritellä tänäkin keväänä. Laineet lyö kanalan kynnykseen, onneksi sitä piinaa kestää vain reilun viikon.

Tämmöstä tänne tänään, katsotaan mitä huominen tuo tullessaan!

Tipulilli

Jihuu, me olemme omavaraisia pääsiäistipujen suhteen. Tuolla kahden maratonhautojan alla piippaa pienenpieni tirppa. Aito kana! Omatekemä! Nämä kaksi pölvästiä keikkuvat valtaisan munavuoren päällä, kaksi munaa pursuu valkean rintamuksen alta poiskin. Joten ehkä meillä on kohta pari kinderylläriä lisää.

En tiedä miten julmaa olisi kerätä parin lisätipusen jälkeen loput munat pois. Maria Veikontytär, voisitko valistaa asiassa aloittelijaa?

Aamulla nuorempi perillinen oli keitellyt aikaiset aamukahvit, tehnyt Iso-J:lle leivät ja oli juuri ruokkimassa koiraa kun löntystelin kahvin vainunneena alakertaan. Toimelias lapsi oli päättänyt, että hautovien kanojen asiat täytyy tänään järjestää kuntoon ja pesä paremmaksi. Siispä hän karsi isältään kaikki tekosyyt sisätiloissa vitkasteluun ja hoiti aamuhommat itse. Sitten käskytti isän pihalle ja kanalaan hommiin.

Vanha marsuhäkki kelpasi hienosti hautovien kanojen rauhaisaksi yksiöksi ja takaa pikkutirpusille turvalliset elämän alkupäivät. Eivät jää jalkoihin. Kanala sai sen lisäksi uudet purut ja perussiivouksen. Wanhan liiton rouwat pyörivät omassa osastossaan, ne eivät älyä hautomisesta tuon taivaallista. Mutta sinnikkäästi pukkaavat munukkaa, mokomat vanhat seniilit höppänät.

Ja heti oitis kunhan ulkotarhasta sulaa lumia sekä portilta että seinän vierestä, pääsevät taas ulkoilemaan.
Kuvan silkkikanat ovat kuin suoraan Ankkalinnan kauhukabinetista. Eihän tuommoisia ole muualla kuin Aku Ankassa, eihän ;-)

Tämä glam-eläin on nuori silkkikukko. Ei mikään angry bird vaan todella turhamainen kukko. Joka onnistui jollain tuurilla syrjäyttämään vanhan silkkikukon johtoasemista. Ihan outo kaveri joka ei oikein osaa edes kiekua. Mutta joku tuossakin sakissa kukon hommia hoitaa kun kerran tipuloitakin ilmestyy.

On tämä torpan eläinlauma kyllä aikamoinen, ei voi kuin päätä pyöritellä. Kissatkin ovat koiran koulimia ja koiramaisempia kuin tupaterrieri itse.

Tässä tuo kanalan Gaddafi, Kukkoherra Silkkinen evp. Tämä kaveri osaa auttavasti kiekua. Ja tuijottaa Kullervo Kukkoa ns. nokka pyöreänä silloin kun Kullervo kajauttaa aamufanfaarinsa. Tulee vähän mieleen M.A. Numminen ja Pavarotti... arvaa kumpi onpi kumpi.

Torpan hevoset elelevät nykyisin lähempänä kaupunkia kuin me. Tänään käytiin tsekkaamassa uusi asuinsija ja hyväksi todettiin. Vanhan kansan hevosmies hoitaa homman ja on tarkkaakin tarkempi. Siivoiltiin ulkotarhaa ja kannettiin vesiä, täytyy vähän verrytellä ettei sitten keväämmällä äkkinäistä kipeytä, ruumiillinen työ.

Heppaset olivat aivan lunkeja, ovat asustaneet samassa paikassa ennenkin eikä vanha jengikään hajonnut vielä mihinkään. Porukkaan liittyy lähiaikoina vielä yksi tamma. Kaunissilmäinen kaunosielu, koetan osuttaa kameran eteen jonain sopivana ajankohtana.

Tänään kevät otti todellakin aimo harppauksen kesää kohti. Pihalla on lätäköitä ja lämmöt vieläkin plussalla, ihan reteästi. Hanget, kinokset ja nietokset vajuvat kohisemalla. Onneksi torppa tönöttää komealla kummulla, vesi valuu pois kivijalasta ja piha kuivaa nopeasti. Täytyy muistaa kytätä tonttia laajemmalla katseella, missä seisoo vesi ja mikä sulaa ekana. Osaa sitten laittaa tarhojen portit kuivimpiin kohtiin.

Seuraavaksi ohjelmassa onkin vapaapäivän kruunu, sauna. Lotto unohtui mutta harvemmin se tuo iloa elämään. Sauna sen sijaan tuo iloa ja hyvää mieltä. Sinne siis.

Tässä viimeisessä kuvassa on sitten se talven toivottavasti viimeinen lumipyry ja pihasauna sen keskellä. Näistä kinoksista lähdettiin tavoittelemaan kevättä. Kuukauden päästä aion chillailla lauantaisaunan jäähyillä terassilla. Jos valkoviinin saa jäähtymään kinokseen niin se on sitten bonusta se.

Toivottavasti Nemppa on kuosissaan. Ilmeisesti tuli lomalta ja lähti heti samoilla silmillä työreissuun. Päivitä kuulumiset jos suinkin ehdit. Joko tänne blogiin tai luuriin. Ihan kuinka vain.
Nyt löylyihin! Näkyillään ja kuuluillaan.

Hyvästi jää....

joo... niin tuota juu. Tässä voidaan nyt huiskuttaa hyvästit. Aikansa kaikkea, tämä on niin nähty.

Kiitosta vaan, oli kiva kun kävit mutta ihan tosi kiva kun poistut, ainakin vähäksi aikaa.
Se on sitten adios ja byebye, heippa ja moro.

... jos nyt luulit, että tämä oli Hirnakan Torpan blogin jäähyväiskirjoitus niin hei haloo! Aprillia!
Huhtikuun kunniaksi jätin hyvästit talvelle, tuolle kelvottomalle retkulle joka ei älyä hiippailla huilimaan ja päästää kevättä estradille. Mutta minä olen nyt päättänyt, että kevätkausi on alkanut ja siirryn heti säiden salliessa löntystelmään räikyvän keltaisissa sandaaleissani.

Vuosi sitten tänä päivänä blogin kirjanpidon mukaan oli Kiirastorstai. Lunta oli ihan hitosti paljon vähemmän ja muutenkin kevät pitkällä. Pihalla oli kurakausi pahimmillaan ja koirakin muistutti metsäsikaa enemmän kuin jalorotuista terrieriä. Nyt on Nassen vielä hyvä patsastella hangella.

Koskapa tänään on tehokasta työaikaa jäljellä enää 95 minuuttia, on syytä ottaa tuima tuijotus työasioihin. Sitten saankin rimpatella vapaalla koko viikonlopun. Palajan kenties iltasella löpisemään laajammalti.

Älä tule jallitetuksi tänään :-)