tiistai 31. maaliskuuta 2020

Katse kevääseen, kesäaika toi lumipyryn



Tulin vain maaliskuun hyväksi lopuksi sanomaan, että tälläkin Suomen kulmalla kevät kurkkii vielä olkansa yli takaisin talveen.
Julmettu puhuri jostain häijyn tuulen puolelta ja ilma sakeana hiutaleita. En nauti. 

Portaille pyttyyn istutetut narsissit jäätyivät pystyyn viime yön pakkasessa. Pari päivää sitten palanneet mustarastaat nakuttivat jäistä ruohoa ja yrittivät lämmitellä pakkasaamun auringossa. Eivät ne vielä vislailleet, kieli jäätyisi nokkaan kiinni jos tuolla pakkasessa joku onneton serenadia virittelisi.

Kevät oli jo niin mahdottoman mukavalla mallilla. Melkein koko piha on haravoitu talven roskista, melkein kaikki lumi ja jää ovat sulaneet. 
Seuraava pihahomma olisikin sitten viimeisten talventörröttäjien siivoaminen uuden kasvuston tieltä. Ihan tarkoituksella niitä jätän syksyllä arimpien kasvien talvensuojaksi. Eiväthän ne mitään pihan kauneuspilkkuja ole mutta ehdottomasti hyödyllisiä.

Nyt on taas aika keskittyä sisähommiin, rakas Remppa järjestää meille kyllä puuhaa ja askaretta joutohetkiin. Seuraavaksi narahtaa seinämaalipänikän kansi auki, katto onkin jo maalattu kahteen kertaan. Iso-J meni ja venäytti selkänsä ja sitä pitää nyt vähän himmailla joten maalipensseli löytyy mitä ilmeisimmin minun käpälästäni. Heti kun saan inspiraation helmasta kiinni. Meinasi mokoma karata ihan kokonaan.




Siemenkylvösten kanssa on vielä toistaiseksi ollut maltti ja holtti mukana. 
Samettiruusut, kaikki kolme kokoa ja korkeutta itivät hienosti, kiitos Impectan laatusiementen. 
Nyt ne saavat kasvatella pikkuisen juuria ja toiset lehtiparit. Heti kun pakkaset tästä rauhoittuvat, kiikutan niitä levy kerrallaan kasvihuoneeseen koulittavaksi. Sitten alkaakin purkkitetris täällä sisätiloissa.

Tuoksuherneet, kaikki kuusi lajiketta on nyt kylvetty ja purkit tönöttävät ohjeiden mukaan ikkunalaudalla itämässä.

Tomaateista Brandywine ja Oxheart aiheuttavat päänkivistystä, niillä on jo kolmas kylvös meneillään ja samaa surkeutta tarjolla. Onneksi Naranja ja pari muuta kasvavat nätisti, ihan aikataulussa.




Chilien suhteen homma on edelleen ihmeen hyvästi hanskassa, kasvu on tasaista ja taimet kauniita.

Tämän päivän ansioihin lukuisten hoidettujen asioiden lisäksi kuuluu ehdottomasti gmail-osoitteen auki keplottelu. 
Olihan siellä yli vuoden vanhat postit luettavana. Suurin osa jotain Amnestyn mainospostia ja jotain muuta 'einiintärkeää'. 
Valitettavasti siellä oli roikkunut myös muutama ihan tärkeä meili. Nyt on vastattu ja pahoittelen vielä kerran sangen hidasta vastaamistahtia.
Sain myös avattua toisen gmailini niin, että pystyn vastaamaan kommentteihin ilman kommervenkkejä ja koneenvaihtoa.
Mikäli kevät nyt jää jumittamaan johonkin välitilaan, saatan ehkä innostua fiksaamaan blogin rujoa ulkoasua uudelleen. Mitään en lupaa, katellaan.

Pysytään kotona, pysytään kunnossa !











8 kommenttia:

  1. Onpa kerrassaan hienot chilintaimet sinulla.
    Nyt kevät otti hieman takapakkia. Täällä meillä on pari päivää puhaltanut hyvin kylmä tuuli ja ulkoillessa on saanut pukea oikein kunnolla lämmintä ylle.
    Mukavaa viikon jatkoa ja odotellaan parempia aikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chilit vaikuttavat toistaiseksi oikein elinvoimaisilta, painotan sanaa toistaiseksi. Maineeni Suomen surkeimpana taimikasvattajana istuu tiukasti ainakin omissa mielikuvissani.

      Parempia aikoja on väistämättä edessä, ainakin kevään etenemisen myötä. Siitä muusta ei kukaan tiedä.

      Poista
  2. Hyvällä mallilla on siulla siemenkylyvöt ja muutkin hommat. Nyt män miulla chilintaimet ostettavaks. Tilasin jo tammikuulla ne ja siinä ol muutama juurakkokin samassa tilauksessa ja siemenet jäi vuottamaan lähetystä liikkeeseen. Soitin kaks viikkuu sitten ja peruin chilin siemenet kokonaan. Muut tul, juurakoita lukuunottamatta. Mie en vielä pihalla oo mittään tehny, kun kaikki on umpirouvassa! Ol se eilen kova ja kylymä tuuli, lumsaitta tuul! Soittelen kuhan tässä kerkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta saat chilit, jos ne kaikki jäävät henkiin niitä on liikaa!

      Oli kyllä taas omanlaisensa myteri, kevät sieltä keikuttelee! Soittele!

      Poista
  3. Joo, kovin sää täälläkin heilahtelee sinne tänne. Eiköhän se kuulu normikevääseen ja toivon mukaan vaihtaa pian suuntaa pelkästään lämpenevään suuntaan.
    Remppapuuhissa aloituskyky katoaa säännöllisin välein, ellei pidä vauhtia koko ajan päällä. Omalta kohdaltani olen todennut, että aivot pitää laittaa narikkaan ja paahtaa täysillä. Muuten joku juttu jää liian pitkäksi aikaa roikkumaan eli odottamaan uutta puhtia.
    Hyvinhän sinun siemenesi ovat itäneet. Minulla chilit meni täysin penkin alle. Se ei nyt harmita, sillä pojalla on kuulemma 36 chilin tainta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi sitten meillä oli ihan kamalasti lunta ja aina vaan satoi lisää, se kyllä turhautti. Hyvä vaan että nyt satoi lunta, vähän antaa suojaa yöpakkasilta.

      Kevääseen kuuluu kiivaatkin tuulet ja ihan joka vuosi vihreys vähitellen valtaa tilaa. Odottaminen vaan on aina yhtä piinallista.

      Tänäään jo maalihommissa heiluttiin, sävy nimeltä herkkusieni on kaunis. Tuskin maltan odottaa että tulee valmista!

      Sinulla on chilihommien suhteen hyvin pullat uunissa!

      Poista
  4. onneks on vaihtoehtoja, jos ulkohommiin ei ole asiaa, niin puuhaillaan sisällä;) hienosti on esikasvtus Sinulla käynnistynyt, tanakkoja hyvinvoivia taimia. tääl purnukkamäärä lisääntyy viikko viikolta. hajuherneitä en ole viel laittanut, ens viikolla jo varmaan nekin kylvän. mummonköynnökset iti hyvin, mut kelloköynnöspussista vain muutama siemen.
    perennapenkkejä olen itsekkin risusavotan ohella putsaillut havupeitteistä. nyt ikkunasta katselles kyl tuntuu, et poistinko suojat sittenkin vähän liian aikaisin. parhaillaan räntäsade on muuttunut oikeaksi lumisateeksi, maa näyttää jo hivenen valkoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen otin taimet lähempään tarkasteluun, kastelin hyvin ja lisäsin reilusti multaa. Muutama tarvitsi jo isomman asumuksen, onneksi niitä oli jemmassa. Tänään kaikki kituvatkin tomaatit olivat paljon virkeämmmän näköisiä.

      Seuraavaksi pitäisi paneutua samettiruusuihin, niitä onkin kymmenittäin. Itivät mokomat odotettua paremmin.

      Siemenissä on ihan hurjasti eroja, tänä keväänä sen oikeasti tajusin.

      Lunta tuli ihan hurjasti, onneksi lumi on hyvää suojaa kasveille. Pakkaset ne pahin juttu ovat.
      Nyt oli jo lämpimät lukemat ennusteissa, kyllä se kevät etenee.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com