Koventuneet katseet

Asetelmia Tammerista.

Lopettelin tänään työni lounasaikaan, töihin tullut kollega tarvitsi työpöytäänsä ja minä hyyryläisenä sen isännälle tietenkin luovutin. Toimituksessa oli muutenkin heti aamusta niin erityisen keskittynyt tunnelma, ettei varsinaiseen työhönohjaukseen riittänyt rahkeita.

Niinpä painoin pisteen kirjoittamalleni tilannekatsaukselle verotoimiston ilmaisista parkkipaikoista ja poistuin aurinkoiseen aamupäivään.

Viimeiset juttuni voin naputella etänä, ilmeisesti tähän päädytään viimeistään loppuviikosta kun muutkin siirtyvät etäyhteyksien päähän.

Piipahdin marketissa hakemassa abiturientin pyytämiä eväitä.
Siellä oli ihan erilainen tunnelma kuin viime perjantaina.

Ensinnäkin parkkipaikka -joka on valtavan iso, oli tavalliseen tiistaihin verrattuna harvinaisen täynnä.
Kauppakäytävältä ulos kärrättiin tasaiseen tahtiin serlaa ja lambia ja mitä nyt mammuttimarkkinoiden paperitarjouksessa onkaan.

Siellä oli hiljaista.
Yleensä meitä karjalaisia mainitaan puheliaiksi, itse en ole enää aikoihin asiaan kiinnittänyt huomiota.

Ihmiset, pariskunnat ja yksinäiset kulkijat olivat kaikki kummallisen vakavia. Joillakin näkyi pitkiä listoja, jotkut etsivät oikeita osastoja, selkeästi olivat vieraassa kaupassa.

Mutta ne ilmeet, katseet, olemukset. Nyt ei rupateltu mukavia, nyt kerättiin tavaraa, totisina ja vakavissaan.

Normaalisti ihanan siistissä ja jämptissä kaupassa oli kuormalavoja ja rullakoita pitkinä jonoina ja henkilökunta paiski hommia täyttääkseen tyhjiä hyllyjä. Joku mamma nyhti pakastepizzoja suoraan kuormasta omaan kärryynsä. Sanaakaan sanomatta.

Kun löntystelin kauppakäytävää ulko-ovien suuntaan, tajusin ihmeen monen kaartavan sisään alkon ovista. Viinaa ja vessapaperia tartuntatautiin? No, jokainen on uskossaan autuas, silti minun on vaikea ymmärtää ihmisten käyttäytymistä.

Se tässä on kuitenkin selvää, että elämme keskellä muutosta ja useimmille meistä täysin ennenkokemattomia aikoja. Tulee uusia sääntöjä, määräyksiä ja rajoituksia.

Minä niin kovasti toivon, että myös ne kaikkein äänekkäimmät omien yksilönvapauksiensa perään huutajat ymmärtävät, että nämä nyt väistämättä eteen tulevat asiat koskevat meitä kaikkia, ihan jokaista. Ei kenellekään ole ohituskaistaa jolla surffailla jonojen ja rajoitusten ohi.

Ymmärtääkseni meidän kaikkien pitää nyt venyä, joustaa ja tinkiäkin omasta mukavuudestamme,  että tämä hyvinvointiyhteiskunta toimisi edes jotenkin.

Oma lukunsa on se, miten kauan yhteiskunnalta kestää toipua, sitten kun tilanne jollekin tasolle vakiintuu. Sitähän kukaan ei voi tietää.
Yritysmaailman kohtaamia haasteita ei minun älyni oikein riitä ymmärtämään, pahaltahan tämä nyt näyttää, etenkin pienyrittäjien kohdalla.

Voi vain toivoa, että ihmisillä on poikkeustilanteessakin jonkinlainen oikeustaju ja moraali, ettei tätä tilannetta ja kaikkein heikompia käytettäisi millään tavalla hyväksi omaa etua kahmittaessa.
Ja että jätettäisiin kauppaan saippuaa, vessapaperia ja leipää muillekin.

Tässä me Lellun kanssa sohvalla köllötellään ja koetetaan ymmärtää mitä juuri nyt tapahtuu.
Itse olen hieman alilämpöinen ja flunssainen, tarkassa harkinnassa on nyt missä ja miten liikun.

Äitikulta on eristetty omaan residenssiinsä eikä osallistu kirkonmenoihin tai kinkereihin,
niin kuin nyt on ohjeistettu eikä sinne mene kukaan nenäänsä niiskuttava. Kissoja ei rajoitukset koske, ne käyvät mummolassa entiseen malliin. Nehän tekevät valtavan tärkeää vanhustyötä.

Aion myös pitää somepaastoa, ainakin facebookin kannet pistän kiinni vähäksi aikaa, suosittelen muillekin. En kertakaikkiaan kestä sitä öyhötyksen, vouhotuksen ja väärän tiedon määrää joka on vallannut ihan järkevätkin harrastusryhmät.

Blogiin varmaan jotain kuitenkin edelleen kirjailen, ilmeisesti joutoaikaa tulee nyt lähiviikkohin reilummin. Ties vaikka kevään edetessä innostuisin taas kuljeskelemaan pihalla kevään merkkejä etsimässä ja kamerakin tarttuisi joskus mukaan. Ainakin Kasperin takkuiset villahousut pitää muistaa ikuistaa jälkipolville, hän on hyvin hupaisan näköinen poni massiivisessa karvanlähdössään.

Kun ei tulevasta tiedä, on parasta uskoa, että elämä jatkuu.
Lehdet tulee puihin ja ruoho kasvaa, ihan niinkuin joka kevät.
Pidetään toisistamme huolta.