Minä puutarhurina -haaste

Sain Betweeniltä Rikkaruohoelämää -blogista haasteen Minä puutarhurina. Haasteen on alunperin liikkeelle laittanut Kivisen Vilma.
Chilien itämistä odotellessa onkin sopivasti aikaa kaivella kuva-arkistoja ja pohtia varsin vapaamuotoista vastausta.

Kuvia on kymmeniätuhansia joten täsmävalinta on mahdoton. Poimin kuvan sieltä ja toisen täältä ja kaikki ne on julkaistu blogissa ainakin kerran aikaisemmin. Missään mietityssä järjestyksessä ne eivät ole.

Lapsuudenkotini piha Käkimäellä oli tyypillinen 50-luvun lopulla rakennetun omakotitalon piha, melko iso muistaakseni. Ainakin siellä oli kaikki tarpeellinen, kasvimaa, kukkapenkkejä, leikkimökki, puita kiipeiltäväksi ja riittävästi tilaa leikkiä.

Ensimmäisiä kasvimuistojani ovat pihoja rajanneet orapihlaja-aidat joiden raoista me kakarat juostiin toistemme pihoihin. Jokakesäinen pensasaidan leikkuu oli viheliäistä aikaa, koska piikikkäiden oksien keruu oli lasten hommaa.

Kaikilla naapureillakin oli orapihlajaa ainakin jonkinlainen pätkä. Vanhaa kunnon orapihlaja-aitaa nähdessäni rinnassa läikähtää nostalginen muisto, sieltä jostain.

Naapurissa oli pieni kauppapuutarha jonka kasvihuoneissa kasvatettiin vuosittain sekä joulutähdet ja hyasintit että pelargoniat ja petuniat. Koska naapurin tyttö oli paras kaverini, aikaa vietetiin kasvihuoneissakin paljon.

Omalla kotipihalla jouduin mielestäni aivan liian usein kitkemään kukkapenkkejä ja porkkanariviä, keräämään mansikoita ja muutenkin jouduin kaikkiin tylsiin hommiin. Paljon kivempaa oli siirrellä sadoittain kesäkukkaruukkuja naapurin puolella.

Pioni oli jo silloin suosikkini, samoin naapurin tädin ihanasti tuoksuva päivänlilja ja hajuherneet. Vaahterat ja pihlajat, lehtikuusi ja syreeni olivat lempipuitani. Kaikki ne löytyvät omalta pihalta nytkin.

Kaupunkiin muutettuani alkoi pitkä puutarhaton kausi. Ensimmäisen omistusasuntoni parvekkeelle istutin muutaman pelargonian joita en sitten kuitenkaan kummemmin hoitanut.

Oikeastaan vasta rivitaloon muutettuani pienet pihapläntit etu- ja takapihalla toivat puutarhahommat takaisin, hyvin pienimuotoisesti toki. Enimmäkseen aika meni etanoita jahdatessa.

Taivas aukeni Torpalle muuton myötä. Minun on ollut vaikea kutsua pihaamme puutarhaksi, kyseessä on yli satavuotias maatilan pihapiiri. Vanhimmat omenapuut ovat hyvinkin ysikymppisiä. On mukavaa, että olen saanut tehdä ensimmäisen täydennysistutuksen omenatarhaan, Perikunnan vanhimman ylioppilasomenapuu mahtui sinne hyvin.


Torpan myyntikuvissa huomioni kiinnittyi muhkeisiin Terijoen salaviin. Nuo puut ovat jättiläisiä, hyvässä ja pahassa. Ne antavat varjoa ja suojaa, takaavat haravointi- ja kärräystöitä keväisiin ja syksyihin. Vaikea olisi kuvitella pihaa ilman kymmentä jättiämme.

Ihan ensimmäisinä aikoina pihalla eteneminen tapahtui päältäajettavalla ruohonleikkurilla, viikatteella ja raivaussahalla, pikkuisen oli päässyt pihapiiri rehottamaan. Nykyisen kasvihuoneen kohdalla kasvoi metrinen ohdake, sietämättömän elinvoimaista nokkosta ja monihaaraista horsmaa. Keväällä piha rehotti keltaisena voikukkamerenä. Muistan miten komealta näytti pihan ajotielle juuri levitetty kiviaines, miten rehevästi juolavehnä ja muut rikkakasvit rehottivat ostamassamme multakasassa. Paljon sai ja piti tehdä ensimmäistä kertaa.

Kymmenessä vuodessa on tehty paljon. Entisestä lammaslaitumesta on muotoutunut hevostarha, pieni koivikko ja ratsastuskenttä. Pihan nurmialue laajentuu joka kesä. Nurmikon leikkuu on ihan koko päivän urakka kiivaimman kasvun aikaan. Itse kurvailen päältäajettavalla tasaisimpia alueita, Iso-J hoitaa tarkemman työn.

Haluan muistaa aina, että tämä on edelleen vanhan maatilan pihapiiri, eikä kartanonpuisto tai urbaani kaupunkipuutarha. Haluan säilyttää tilan ja avaruuden tunnun vaikka lisäänkin kasveja ja istutusalueita. Toivottavasti onnistun.

Olen suurella pensselillä laajoja kaaria maalaava tyyppi. Tykkään tehdä isompia kokonaisuuksia niin, että on selkeästi hoidettava nurmialue ja helposti leikkurilla kierrettävissä olevat istutusalueet.

Pihahommissa uusi kaivos alkaa siitä, että 'näen näkyjä'. Usein nämä 'näyt' tekeytyvät useamman vuoden jalostuakseen niin valmiiksi, että voin iskeä kuokan maahan. Koska minulla ei ole isoja budjetteja käytössäni, päädyn tekemään paljon itse. En myöskään tykkää kompromisseista, se on joko tai. Mieluummin olen vuosia 'odotustilassa' kuin teen tai hankin jotain 'vähän sinne päin'. Pitää tulla mieluinen.

Itse saan myös virheeni tehdä ja opiksi ottaa. Esimerkiksi; oli tyhmää istuttaa Taalainmaankoivu paikkaan josta yleensä niitetään siimaleikkurilla vatukkoa tasaiseksi. Todella tyhmää oli käyttää multaa kasasta jossa kasvoi turkkina vuohenputkea. Sittemmin olen ymmärtänyt pussimullan edut.

Päänsisäisissä kehityskeskusteluissani olen todennut, että muistiinpanot pelastaisivat monessa asiassa. Pitää opetella kirjoittamaan asioita ylös. Kasvit katoavat, niiden nimilaput katoavat ja nimet unohtuvat.

Ainoa aktiivisesti ylläpitämäni muistilista (toistaiseksi) on kiinnostavien, tavattaessa hankittavien kasvien lista. Inspiraatiota saan lehdistä ja erityisen usein blogeista.

Kaikki kasvit eivät pysy hengissä ja aika monesta menetyksestä saan katsoa syyllistä silmiin peilistä. On vääriä valintoja, toimintatapoja ja huonoa tuuriakin. Kummasti menetysten tuskaa helpotti taannoinen päätökseni paikata jatkossa kaikki perannamenetykset pioneilla ja puuvartisten menetykset pihlajoilla. Pensaiden aukkopaikat voi paikata sitkeillä kanadanruusuilla.

Puutarhakummina minulla on ollut Toveri Tita, ystävä vuosien takaa. Häneltä olen saanut valtavasti kasveja, hyviä neuvoja ja tukea monessa asiassa. Hän toimii myös ulkoisena muistinani, harva se kevät kysyn jonkin 'löytämäni' kasvin nimeä.

Perinteeksi on muodostunut keväinen reissuni Raaheen. Monesti menomatkalla kyydissä kotkottaa muutama täydennyskana ja tulotiessä niskaa kutittaa milloin minkäkin pitkällään pötköttävän puuvartisen latvatupsu. Niitä onkin kertynyt tänne jo mittava kokoelma. Jos kaikki Särkän Perennataimistolta kuskaamani kasvit olisivat hengissä, meillä olisi aikamoinen lajikirjo täällä.

Mieluisimpia ostospaikkoja ovat taimistot ja alan nettikaupat. On ihana vierailla puutarhoissa, puistoissa ja kukkakaupoissa. Lukemistooni kuuluu aina joku puutarhalehti ja muutama perusteos löytyy kirjahyllystä. Mitenköhän sitä on puutarhuroitu ennen nettiä?

Pihaeleganssiini en juurikaan panosta. Vuohenputkea voi nyppiä juhlamekossa tai pyjamassa. Jos perheeltä kysyy, pihapukeutumiseni perusteella menisin täydestä ns. alan miesten tai vanhan kaartin pubiruusujen röpöttelypiireissä. Samat pinkit crocsit (+villasukat) minulla kuitenkin on jalassa, kesät talvet. Aika monta kertaa olen säikähtänyt omaa peilikuvaani. Postiljoonikin on muuttunut ihmeen araksi meidän ovilla kolkutellessaan. Jo pihaan ajaessaan se raukka pälyilee huolestuneena.

Työkaluista meillä pidetään huoli. Ne kulkevat huuhtelupesun kautta omille paikoilleen. Talveksi pihakalusteet, ruukut ja muut isommat kerätään aitan kammareihin. Työkalut varaston seinälle. Kesäksi voi vähän laajentaa varastointia kasvihuoneellekin. Vesiletkuja sallin säilytettävän kasvihuoneen tarpeisiin pihasaunan ja kasvilavan välikössä, siitä ne on ihan riittävän kätevä ottaa käyttöön. Muoviletkukäärmeitä ei pihalla voi muutenkaan pitää koska ruohonleikkurilla täytyy päästä ajamaan.

Olen sijoitellut kesäisin muutaman pienen haran ja kuokan taktisesti talon eri nurkille niin, että kättä pidempää on helposti saatavilla. Tässä on kuitenkin pari hehtaaria hoidettavana ja hyötyliikunnassakin liika on liikaa. Jos pitäisi ravata aina aitalta kasvihuoneelle ja takaisin jonkun tietyn kihvelin saadakseen, ei aika muuhun riittäisi. Kottikärryt parkkeerataan päivän päätteeksi riiheen.  Sekalaisia romukasoja ja irtoroskia en pihallani siedä.

Puutarhajätettä varten meillä on useampi kompostipaikka ja kaikki mahdollinen jäte lajitellaan ja kierrätetään. Ihan kamalasti muovijätettä kertyykin kasvukauden aikana, tarkkana saa olla.

Minua ilahduttaa selkeästi oikeaan paikkaan päätynyt kasvi jonka kasvua saan seurata vuodesta toiseen. Yrityksen ja erehdyksen kautta vihdoin kypsäksi saatu ensimmäinen tomaattisato ja omavaraisuus perunoiden, yrttien ja marjojen suhteen ovat konkreettisia palkintoja ahertamisesta.

Erityisen tyytyväinen olen siitä, että pihassa kasvaa ja näyttää viihtyvän muutama hyvin tärkeä perintökasvi. On tämän seutukunnan epäilemättä vanhimman luumupuun poikanen, ensimmäisen satonsa antoi viime kesänä. Vanhan mummolani raunioilta kävin kaivelemassa maamon tuoksuvan ruusun joka sittemmin paljastui Pohjolan kuningatar -ruusuksi. Kuvien perusteella minua osaavampi taho on lajikkeen määrittänyt. Maamon puutarhasta löysin myös kirsikan ja sinivuokkoakin tupsun. Nyt ne jatkavat eloaan täällä.

Eniten nautin puutarhastani silloin, kun maltan pysähtyä aloilleni ja nauttia näkemästäni. Ja napata kypsyvästä sadosta maistiaiset. Joskus on kiva käppäillä kameran kanssa ja yrittää taltioida kauniita yksityiskohtia. Tuntuuhan se mukavalta kun saa kehuja hyvin hoidetusta pihasta, mutta ihan omaksi iloksi tätä kuitenkin tehdään. On kiva tulla kotiin kun pihan yleisilme on siisti, rehevä ja rauhallinen. Vuohenputki tai juolavehnä kasvaa aina jossain kuitenkin, en minä niistä ikinä niskan päälle pääse ja se on ihan ookoo.

Haasteen heitän Titalle Ruusu-unelmiin ja Ullalle Rannanpihaan. Mikäli kuittaatte haasteen, käykää kertomassa se Kivisen Vilmalle, hän koostaa listan osallistuneista.

PeeÄääs:

laatikoista löysin erilaisia vuosi sitten Tomatoedenistä tilaamiani siemeniä. Voisin laittaa ne ihan ilmaiseksi jakeluun jollekulle jota kiinnostaisi kokeilla uusia tomaattilajikkeita. Siemeniä riittää kolmelle, laita kommenttia jos innostuit.