Lounaaksi lenkki

Tuulisen viikon torstaina päivä valkeni kirkkaalta taivaalta ja kirkastui vallan aurinkoiseksi pakkaspäiväksi.

Sattuipa vielä kalenterissa lukemaan etävälipäivä opiskeluista, joten valoisan ajan voi käyttää ihan omaksi ilokseen. Koneen äärelle ja muihin asiallisiin hommiin voi jumittaa pimeän tultua.

Patistin pierunhajuiset koirakaverit ylös sohvan uumenista ja lähdettiin käppäilemään laitumelle. Tarkoitus oli käydä tutkailemassa puutarhan takakulmien jänistuhotilanteita ja bongailla myyräkekoja.

Kovin oli kevyt taivaltaa, kuvat kertovat lumitilanteesta olennaisen. Sitä ei juurikaan ole ja se vähä mitä on, esiintyy kivikovana kerroksena. Eihän onneton lumimäärä täytä määritelmääni talvisesta lumihangesta. Lunta, jäätä ja kökkäreitä, sitä siellä on ja kaikkea varsin vähän.

Perinteisinä talvina meillä on näihin aikoihin puolisen metriä lunta, kinoksissa reilu metri. Lumen maksimi täällä on yleensä maaliskuun alussa, hiihtolomaviikolla. Näillä näkymin tänä vuonna lomalaisten hiihtokilometrit vaativat ensin ajokilometrejä maakunnan pohjoisempiin osiin jossa lunta on enemmän.

Muutaman jäniksenpapanan huomasin vattupuskien takaa, siinä on aina kulkenut jänisten reitti. Joko ne puuhaavat rusakkohommiaan metsissä tai sitten näille seuduille on kuljeskellut joku isompi pelote.
Voin sanoa, etten rusakoita juurikaan ikävöi, purkoot pajupöhheikköjä jossain kauempana, minun vaahteroitani ei tarvitse tulla jyrsimään.

Myyränkekojakaan ei näkynyt, ei ensimmäistäkään. Tälle faktalle hillitty hurraa -huuto ja pienet aploodit. Pihan uusimmalle kaivokselle viime syksynä jemmatut tulppaaninsipulit saattavat olla keväällä potentiaalisia kukkijoita.

Tutkimattomat ovat myyrän tiet joten ei vielä passaa enempää leuhottaa. Ja kyllähän ne rusakot ovat ennenkin tähän pihaan osanneet, että eipä toinna riehaantua kun vielä on talvikuukausia jäljellä.

Jotain haisteltavaa pellolla kuitenkin oli, sillä pikkupojat viipottivat kumpareita edestakaisin hännät heiluen ja kuonot maassa. Kiirettä näytti pitävän.

Totesin vanhan savusaunan rauniolla, että siinäpä olisi edelleen mainio nuotiopaikka tulitunnelmointiin. Savusaunaa sinne tuskin kukaan meikäläisistä lähtee nostattamaan, niin ihana kuin ajatus olisikin, savusauna ja lähdekaivon vesi.

Muistin taas, ettei kivipula ainakaan ihan heti vaivaa puutarharakenteluitani, vanhan tuomen juurelle ovat entiset isännät vyöryttäneet isojakin lohkareita. Niistä rakentaisi vaikka mitä ! Saisinkohan minä äitienpäivälahjaksi sen kauan toivomani bobcatin, olisi vähän maansiirtohommia..

Kävin myös ohimennen silmämääräisesti arvioimassa hyötytarhan mittoja. Muuan vanha idea viimeisen päälle sipistellystä potagerista sai äskettäin tuulta purjeisiinsa kun purin vuosia kehitellyt ideat piirrokseksi. Potager tai pottumaa, keittiöpuutarha kaipaa kuitenkin uusia tilajärjestelyjä ja miksipä siitä ei samassa rähinässä tekisi semmoista, joka ilahduttaa ympärivuotisesti ?

Ympäröivään metsään ei lähdetty vaikka sieltä tulikin koirien nokkaan melkein vastustamattoman houkuttelevia hajuja. Siellä on nimittäin tehty massiivisia harvennushakkuita,  eivätkä tutut metsätiet ole varmaankaan kovin tasaisessa kunnossa isojen koneiden jäljiltä. Mitäpä sinne risuihin kompastelemaan kun omalla tontilla on tasaista peltoa tallattavaksi.

Lounaslenkki päättyi luontevasti lounasheiniään lopettelevien ponien luo. Välipalaksi ne uudelleenmuotoilevat joulukuusia.

Kasper, tuo ikiriiviö sai uuden poliisinsinisen loimen. Vaatii kieltämättä paneutumista saada markkinoiden vahvimpiin kuuluva loimi palkeenkielille, etenkin kun tarhassa ei oikein ole paikkaa johon loimenpintaa hinkuttaa tai repiä. Kasper epäilemättä otti loimentuhoamisen haasteena ja kykeni sellaiseen ihmetekoon. Sai palkaksi uuden nutun. Pitää kuitenkin paikata se toinen loimi, aivan liian hyvä ja kallis nuttu heittää roskiin.

Oli muuten huippujuttu, että heinämies toimitti meillekin kuvassa näkyvän häkkyrän heinäastiaksi. Heinähävikki on ollut aikamoinen kun pohjoistuuli on juoksuttanut ponien heinät pitkin mäkiä. Nyt eväs pysyy astiassa eikä ponien tarvitse surkeina katsoa horisonttiin katoavien heiniensä perään.
Alati ahne Kasper joutuu pikkuisen näkemään vaivaa heinänsä saadakseen eikä se edes yletä viimeiseen korteen, ne ovat Oton heiniä, kirjaimellisesti.

Lenkin lopuksi keräsin koko lössin kasaan ja komensin raikastuneet karvakaverit tupaan. Pikkupoikien keskinäinen ryhmäkuri toimii mainiosti, kaikki vahtivat toisiaan. Jos käskytän ne kotiin, suunta on selvä. Jos sanon 'mars mummolaan', ne kaartavat oitis oikeaan suuntaan. Kätevää.

Lisääntyvä päivän pituus on enemmän kuin tervetullutta ja huokaisten voi taas kerran todeta pimeyden perääntyvän kevään ja kesän edessä, hyvä niin.

Illaksi on ennusteltu lumisateita. Ihan sama, satakoon. Minulla on hyvin juoksutetut koirat ja lämmitetty tupa, kyllä täällä tarkenee. 

Viikonlopuksi on luvassa jo kertaalleen siirtynyt Tampereen reissu, mukavaa vaihtelua sekin.

Kivaa loppuviikkoa sinulle, missä lienetkin!