keskiviikko 22. elokuuta 2018

Vielä on ruusussa nuppuja








Tässäpä todistusaineistoa Kanadanruusujen sisukkuudesta.
Kaikesta kaltoinkohtelusta huolimatta nuo sinnikkyyden perikuvat pusertavat aina vaan uusia nuppuja. Vaaleammanpunainen on kasvanut tänä kesänä kokoa varsin reippaasti. Vaaleampi on kuin kyykyssä koko ajan, kai se raukka pelkää "hoitotoimenpiteitäni".

Minulle tuli alun perin kolme ruusua Blomqvistin taimistolta, mielestäni vain nämä kaksi selvisivät ensimmäisestä talvestaan. Jossain vaiheessa kulunutta viikkoa löysin ruusujen tilausvahvistuksen, ainakin joku on ollut 'Hope for the Humanity'. Jahka huolella arkistoimani paperi löytyy uudelleen, saadaan kaksi muutakin nimeä kohdistettavaksi oikeille ruusuille.

Näiden jatkona kököttää kivasti jalkojaan jatkanut suviruusu 'Poppius'. Toisessa päässä istutelmaani henkeään haukkoo ihana sulohelmipihlaja. Se saa päälleen talveksi vaikka pannumyssyn tai mummon alkkarit, kallisarvoinen harvinaisuusherkku kun on kyseessä.

Löytö kasvihuoneesta, enkelipelargonia

Ihan vielä en kuitenkaan suostu miettimään syksyn pakollisia kuvioita eli talvisuojauksia.
Ne tehdään sitten kun maa on vähän kohmeessa ja ilma kirpeä.

Ainakin täällä meidän selkosilla on ollut oikein mukavat säät. Aamulla tarvitaan villatakki niskaan kun vien hevosia ulos. Silti koko päivän pärjää kesävermeissä ja hevoset loimetta. Edes sadeloimille en ole nähnyt mitään tarvetta, kesäsade ei ponien kohtaloksi koitune.

Sen verran olen tehnyt myönnytyksiä vääjäämättä vaihtuvan vuodenajan suhteen, että nakkelin ostamani syyslannospänikän puutarhaan. Lannoitin erityisen huolella luumupuun koska todellakin toivon satoa ensi kesälle. Kyseessä on naapuritilan iänvanhan luumupuun poikanen ja niskassa painaa pikkuinen suorituspakko saada puu satoisaksi. Mäen vanhimmat naapurit siirtyivät kumpainenkin tuonilmaisiin, siksipä juuri koen velvollisuudeksi vaalia vanhain perintöä.


Oi kuinka iloitsenkaan jokainen aamu, kun saan käydä nuuhkimassa kasvilavojeni hajuherneiden tuoksua. Aamuisin se on erityisen voimakas. Silloin kun olin alle ensimmäisen kymmeneni, sain AINA synttärijuhliini tuoksuvan kimpun naapurin Marjolta. Aika on erottanut minut sekä Marjon (harmi!!) ja jalostanut ihan vaisuntuoksuisia hajuherneitä.

Minulla oli ilo ja onni asua pienen puutarhatilan rajanaapurina ja tutustuin jo pienenä (hihhii, ollut joskus pieni eli nuori) kaikkiin silloin niin eksoottisiin juttuihin, niinkuin maissiin ja chilipaprikaan.

Naapurissa oli kaikkea ihanaa, erilaisia lajikkeita tomaateista ja omenoista. Muistan vieläkin kuinka mehevä valkea kuulas -omenalajike olikaan kirpeänä syysaamuna puraistuna. Meillä oli Marjon kanssa tapana napata evääksi omput ja luumut. Koulusta tultua seisoin usein karviaispusikossa välipalalla.

Niinpä olin aivan hulluna innosta kun tajusin vihdoinkin onnistuvani hajuherneen kasvattajana. Nämä ovat kyllä nättejä mutta ihan hajuneutraaleja :(

Olen kuitenkin leikkonut mahdollisimman paljon maljakkoon, ainakin ennenvanhaan kukkivat villimmin kun niitä leikkasi.

Kaveriksi olen poiminut milloin kirveliä, nyt syysleimua.
Ensi keväänä aion kylvää rohkeammin eri värejä, nyt näköjään tuommoinen syntisen lila jaksoi parhaiten, pari hassua vaaleampaa sinnitteli säleikköön asti.

Onneksi nämä Espanjasta tuomani kirjopäivänkakkaran siemenetkin itivät ja kuuman kesän ansiosta viihtyivät.

Ovat kukkineet muuten jo heinäkuun alusta saakka.
Ken siemeniä tahtoo, laittakoon kommenttilootaan viestiä.


Tälle viikolle on jo mahtunut yksi lupaava migreeni ja yksi rikkihakattu vessan ovi.
Vanha talo tekee kepposia, tällä kertaa vessan ovi meni viimeiseen takalukkoonsa. Tokavika takalukko aukeni ja Perikunnan nuorempi saatiin ulos kohtuullisessa ajassa.

Iso-J jostain syystä meni ja lukitsi itsensä (testimielessä tottakai) sillä seurauksella, että tarvittiin talttaa, vasaraa, sorkkarautaa ja raakaa voimaa ennenkuin ukko oli vessasta ulkona.

Hiki tuli oven molemmin puolin.

Ovi meni uusiksi, onneksi tallinvintillä oli jemmassa lisää näitä painavia täyspuisia sisäovia.
Minä jo niin kuulen Remonttikeijun kutsuvan. Ja todellakin tiedän mitä teemme tulevan talven pimeinä iltatunteina.

Torstaille on luvassa kauppareissuja ja muita hankintoja, perjantaina tulee Kummipoika ja lauantaina luvassa rapujuhlat Kainuussa.

Ai että, paljon kivaa tiedossa.

Mukavaa loppuviikkoa, missä lienetkin.




6 kommenttia:

  1. Niin kauniita ruusuja! Meillä on täällä vähän vähemmän valinnanvaraa, jos mielii pitää ruusunsa kukoistavina tai edes hengissä.

    Voi kauheus tuota ovea :D Kyllä tuo vähän hihityttää. Olin toissa kesänä häissä, joissa yksi häävieras jäi vangiksi vessaan kun ovi ei toiminutkaan. Bestman yritti "vaivihkaa" vapauttaa tuon onnettoman parin muun häävieraan kanssa, mutta kyllähän siitä lopulta tuli ihan mittava ohjelmanumero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti löytyy joku ruusu joka sielläkin menestyy. Kysele vaan paikallisilta harrastajilta ja taimistoilta.

      Joo, oviepisodi oli tavallaan ihan hauska. Yritettiin ensin hyvällä, vanha lukko kuitenkin jumitti niin tehokkaasti, että oli pakko särkeä lukon ympärys.

      Ne häät ovat taatusti jääneet mieleen ;-)

      Poista
  2. Nätit on ruusut! Oviepisodi oli toisaalta järkyttävä ja toisaalta hauska. Onneksi oli henkilökuntaa kotona päästämässä pälkähästä!

    Mulle lykkää nyt flunssaa, kun kastelin ja kylmetin itsei perusteellisesti perjantaina töissä. Kurkussa on kaktus, joka ei tahdo toeta valkosipulilla, yrttiuutteella tai edes viskillä. Pahus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flunssaa täälläkin. Syksyn yo-kirjoituksiin valmistautuva abi pitää rokulipäivää ja tankkaa sinkkiä ja yrttiuutteita.
      On se oikeasti kipeä, Otto saa tänään vaparin, sitä ei ihan vähästä heru.

      Poista
  3. Kauniit on ruusut ja muutkin kukkijat siulla. Sinne Blomgvistille miunkin pitäs männä ruusuostoksille, on mielenkiinto noita kandalaisii kohtaan heränny. Rannanpihassa helmipihlaja on pärjänny jo muutaman vuuven iliman talavisuojausta. Kauniiseen ruskaan alakaa valamistautuu. Hajuherneisiin on miullakin rakkaus, kun tulin tähän kuntaan töihin, vappaapäivinä ajelin Joensuuhun ja torilta kimppu hajuherneitä. Se on jiäny elävästi mieleen. En jokavuos oo kasvattanu ihe vaikka kauniita ovat. Kirjokakkaran siemeniä kylyvin penkkiin kevväällä ja ihan unnouksissa on ollu. Oiskohan kuivaneet kun kukkia ei oo näkyny! Pittää käyvä ihan kahtomassa tarkemmin.
    Ne nuo vessanovet jumittaa toisinaan. Onneks uus ov ol jemmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kanadalaiset totisesti hämmästyttävät. Voin lämpimästi suositella. Ja nykyisin saa joitakin lajikkeita ihan taimistoiltakin, varmaan niitä kestävimpiä.

      Ilokseni huomasin, että hajuherneitä on puhjennut kukkaan valtavasti lisää, saan minäkin oikean kimpun.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com