Vihdoin

Perjantai.
Pitkästä aikaa se tuntuu siltä, että arkiviikko päättyy ja viikonloppu alkaa.

Toki oli tynkäviikkokin. Tosin minä herään joka aamu viemään hepat ulos ja yleensä päivä jatkuu siitä. Tänään oli poikkeus, kipaisin takaisin yläkertaan ja maastouduin lakanan alle jatkamaan unia. Koska mä voin.

Helteiset päivät jatkavat Torpan ilmatilassa.
Ulkona on heti aamusta vähintään +20° ja siitä se nousee. Tänään korkein näkemäni lukema oli +31°, en viitsi enää edes ajatella paljonko lukema auringon puolella oli.

Näitä lukemia kaivataan muutaman kuukauden päästä, kun räntää sataa ja sukat on märät.

Ilta sujui oikein rattoisasti.

Takapihan Tavernassa grillissä tirisivät herkut vegaanista luolamieheen, parilalla käristyivät hevosenpaisti ja kesäkurpitsa ja muut herkut lisukkeineen.

Huomasin itse syöneeni punaista lihaa viimeksi melkein kuukausi sitten ja valkoistakin söin viimeksi ... öööh... aikoja sitten. Ei vaan tee mieli, eikä maistu. Uudet perunat, juustot ja vihannekset riittävät oikein hyvin. Mitään ideologiaa tässä ei ole, kyse on puhtaasti valinnoista.

Valinnoistakin sen verran, että hyväosainen voi valita lihan ja muun välillä. Ja olen iloinen, että kuulun siihen porukkaan joka saa valita ruokansa, enkä siihen joka syö mitä annetaan. Puhtaasta vedestäkään ei ole edes näillä helteillä pula, hanasta tulee.

Puhtaalla vedellä on pesty tämäkin ikkuna.
Ikkuna on sikäli tärkeä, että siitä tarjoillaan Torpan hevosille herkut, ponien stop and go -luukku siis kyseessä.

Otto vähän arastelee istutusalueiden liepeillä tepastelua, mutta tuli kyllä luukulle kun tajusi, että kuivattua leipää oli tyrkyllä.

Kasperille mikään maaperä ei ole vieras, eikä ongelma. Tuohon luukkuun Kasper ei yllä, mutta varmasti oppii pian ilmaisemaan läsnäolonsa.

Täytyy jokin kissavarma salpasysteemi kehitellä, jotta luukkua voi pitää auki ilman, että kytistää itse vieressä. Oscar etenkin on nykyään erittäin hanakka seikkailemaan, ei yleensä missaa tilaisuutta livistää längistä tahi ikkunoista jos tilaisuutta tarjotaan.

Felix alkaa olla oma itsensä.

Meillä oli heinäkuussa totinen hätä Felixin voinnista.
Kissa oli kuin nenilleen saanut, kipeä ja masentunut.

Nyt kun tuota nenänpielen palkeenkieltä katsoo, ei ole oikeastaan epäilystä. Pataanhan poika oli saanut. Missä lie aitan kulmalla törmäsi kylän pomokolliin. Eihän siihen pitkääkään karkureissua tarvita. Irtokissoja näillämain riittää.

Lääkärin kokeissa ei mitään ihmeellistä löytynyt, lääkittiin minkä voitiin ja maksettiin sangen rasvainen lasku.


Nyt ei enää masenna eikä pelota, ihan on entisellään. Kehrää, puskee ja vaatii huomiota (ja ruokaa).

Torpan kaikki kissat ovat nyt kuitenkin dieetillä, Elmolla alkaa oikeasti kohta olla diabetesriski hälytystasolla. Oscar livistää karkuun aina kun voi, syö hyttysiä ja oksentaa sisällä matoille.

Tämmöistä tänne.
Ilta pimeni, lämpö jäi.Tätä minä niin kaipaan parin kuukauden päästä kun sataa vettä ja paleltaa. Elokuiset perjantai-illat ovat elämän hohtohetkiä ihan semmoisenaan.

Mukavaa viikonloppua !