tiistai 28. elokuuta 2018

Odotuksen aika


Onneksi olen kohtuullisen kärsivällinen ihminen, silloin kun se on ainoa vaihtoehto.
Elän taas kerran odotuksen päiviä, viikkoja, kuukausia. Sen tarkemmin asiaa avaamatta, hyviä uutisiahan sitä aina toivoisi ja odottaakin. Etenkin terveyttä koskevat odotusajat ovat kieltämättä hermoja koettelevia. Kun vakuutuslääkäri jo totesi minut terveeksi, tehkööt saman myös näytteitä ja kuvia tutkivat lääkärit.

Seniorikansalainen odottelee torstaita ja lääkärin tapaamista, huojentavia kuulumisia toivoisimme kovasti sieltäkin.

Syksy nimittäin puskee päälle ja se jo itsessään on aika kurjaa. Siihen ei välttämättä tarvitsisi yhtään uutta vastoinkäymistä. No, olisi edes aurinkoinen ja kuiva syksy. Ainakin kohtuudella sateita.


Ruikutus ja synkistely sikseen.

Tyrnisatokin antaa odottaa itseään, mutta silti bongailen toiveikkaana puskien oksistoon ja iloitsen ihan höpelönä kun jostain välistä pilkahtaa pirteää oranssia. Tarvitsen tikkaat ja paljon tuuria, mikäli meinaan nuo muutamat marjat taltioida talven varalle. Voihan siinä niinkin käydä, että säilön jokaisen puskasta irronneen 'oman'  tyrninmarjan nahkasäkkiin ja ostan talvella mehua.

Kanalan rouvat ryhtyivät taas kerran mihin lie korpilakkoon ja pistivät munahanat kiinni. Ostomunilla mennään ja odotellaan aikoja parempia. Ovat ne kieltämättä sangen temperamenttista porukkaa ja hoivaavat tipujaan mieluummin kuin munivat.

Onhan se sitten kuitenkin aika huikeaa ja ihanaa, kun ensimmäinen kunnon tyrnisato saadaan ja miten kiva on kerätä kanalasta värikästä munasatoa.

Sitä odotellessa, kivaa viikonjatkoa !




6 kommenttia:

  1. Peukutusta siihen suuntaan sitten niin piruusti! Olisi se jo aika jotenkin kohtalon antaa armoakin. Sitä niin osallesi toivon!!!

    Minäkin elän mielenkiintoisia aikoja, mutta katsotaan ihan rauhassa pari viikkoa tapahtumien kulkua.

    Seniorille myös terkut ja tsempit! Oma äitee sai edelleen kolme kuukautta vapaata hoidoista, sillä kesän aikana ilman hoitoja ei mörkö ollut kasvanut eikä kuollut. Jököttää semmoisenaan paikallaan. Tämä on suuri huojennus! Hoidot on tosi rankkoja, joten kovin tervetullutta on elämisen arvoisen kesän jälkeen jatkaa kohti syksyä. Viikonloppuna muutetaan muori tavaroineen ja kissoineen tänne Merenrantakaupunkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenköhän sitä edes osaisi olla jos ei tarvitsisi koko ajan pelätä, että taivas tipahtaa niskaan?

      Ihana kun saat äitisi lähelle ja tilanne on toistaiseksi vakaa.

      Poista
  2. Be the Force with You Kuomaseni <3! Täällä helikoptereiden hurinassa Macronien naapurissa lähetän kaiken mahdollisen Voiman ja energian sinulle ja Seniorikansalaiselle! Voi olla että ei tarvitse kovin paljon nukkua jos he eivät kohta kotiudu. Huomenissa voi olla autoilu varsin haasteellista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sielläkö sinäkin?
      Kiitos tsempityksistä, tänään mennään Seniorin kanssa kuulemaan viisaita.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com