maanantai 3. heinäkuuta 2017

Savotassa

Paineessa

Enpä olisi tätäkään päivää uskonut näkeväni.
Ihan pantiin karjalan likka pystymetsästä harventamaan yhden sitruunapuun kokoinen pihasavotta. Harjoittelin takapihan muurinvälyksen orjantappuralla (riivin ranteet auki, kirjaimellisesti) ja tänään pienillä oksasaksilla varustautuneena lähestyin sitruunapuuta.

En minä siihen muuten olisi kajonnut, mutta hirmuisen täyteen versonut pikkupuu alkoi homehtua sisältä päin. Hedelmät kypsyivät varjossa huonosti ja kukkaterttu peittyi valkeaan 'homeharsoon'. Päättelin, että puun sisäinen ilmastointi on tukossa ja versoja pitää vähentää. Etenkin kun isoin osa näytti olevan pelkkiä 'vesioksia', niitä joutavia versoja joista ei ikäpäivänä heru muuta kuin isoja lehtiä.

Yksi tärkeä tavoite oli raivata puun alunen niin auki, että ruohonleikkurilla pääsisi tuskitta tuikkaamaan ympäri. Naapurikasvina rehottaa hillittömällä kasvulla huonekasvina tuttu rahapuu. Se saa vettä ilmastointilaitteen poistoputkesta ja osansa pihan kastelujärjestelmästäkin. Rahapuuta ilmastoitiin eilen. Sekin oli osittain homeessa sieltä mihin kasteluvesi töhöttää ja mihin läpiveto ei käy. Koska tukossa.




Alkujäykistelyiden jälkeen alkoivat sakset louskuttaa tarmokkaammin ja rohkeammin. Lajittelin hedelmät kahteen läjään, basuraan (biojäte) ja kypsytettäviin. Lopputuloksena oli reilu kymmenen kiloa potentiaalisia limoncellositruunoita likööriä ja kyökkikäyttöä varten, toinen mokoma keskenkasvuisia tai muuten ruppanoita päätyi roskapussin kyydissä biojätteeseen.
Puuhun jäi kypsymään valoon ja tilaan vielä toinen mokoma.

Loppujen lopuksi oli pakko nakata sakset pois ja lopettaa homma kun vielä ehti ja puuhun jäi oksia. En siis vielä aloittanut typistämään Bonsaipuuta.

Tein myös löydön, en tiedä mikä tuo köynnöstävä kasvi on, kukinnon muoto puhuisi passifloran puolesta mutta ne kärsimyskukat jotka meillä on joskus ollut, eivät muistaakseni ole olleet köynnöksiä. Laitan varmaan kyselyn paikalliseen FB-ryhmään ja toivon saavani tunnistusapua. Hassun hedelmänkin oli ryökäle kasvattanut:



Jos joku lukija tietää mikä tämä sydämenmuotoisin lehdin kasvava siro köynnös on, kertokoon oitis. Jätin sen sijoilleen kun en tiennyt mistä yrtistä on kyse. Helppo on nyppiä pois jos ihan riesaksi paljastuu.

Lakaisun ja roskien poisviennin jälkeen olin ihan tyytyväinen. Jos ja kun tein törkeitä leikkausvirheitä, ne varmasti korjaantuvat nopeasti, täällä kaikki kasvaa kiihkeästi ja vahvasti. Eivät ne hedelmät ainakaan tänä kesänä homehdu enempää.

Savotassa tuli lämmin vaikka muuten onkin ollut aika viileää. Tai siis no... viileää ja viileää. Aurinko kyllä toimii ihan hyvin ja lämmittää, mutta joku outo tuulensuunta on tehnyt päivistä varsin raikkaita.

Muilta osin pihahommat alkavat olla tehtynä. Huomenna leikon ruusuja ja kitostelen köynnösruusut aitaan kiinni, toivoisin niiden kasvavan eteen ja ylös, ei alas. Lannoitteet saivat jo tänään.

Hirveen kiva päivä, aamulla viedään auto katsastusta varten laittoon ja sitten ollaankin sormet ja varpaat ristissä. Kummipoika tulee huomenna tänne lomalle ja muutakin mukavaa luvassa, odotettavissa kelpo maanantai.

Hasta luego!





2 kommenttia:

  1. No johan on, Atlanti tekee kepposiaan. Kreikassa + 44 eilisten uutisten mukaan ja se ei ole enää kivaa voin sanoa sen kerran kokeeneena. Mm. ampiaisten kanssa käytiin tiukkaa taistoa, jos vesipullon korkki unohtui hetkeksikin auki. Viimeistä työviikkoa viedään, ahkerasti pitäisi vielä tama viikko seurustella Mr. Dellin kanssa. Nyt Isolla Kirkolla, kohta kipaisen loungeen vähän istahtamaan ja sitten pieni kierros. Poikkean ainakin Akateemisen pokkariapajille. Pinosi oli herkullinen, ehkä siitä liikenee Nempalle jotakin lainaan? Onko Eläinosastosta kuulunut, kuinka heidän lomailu sujuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islantilaiset pesee verkkojaan ja Atlantti velloo ;-)

      Tuommoinen tappohelle +40 jotain on ihan kauheaa, en toivo tänne. Tänäänkin oli kuuma mutta aallokko merellä oli edelleen aika hurja, onneksi ei ollut suunnitelmissa rantapäivää. Tuntui aika tyhmältä seistä meressä ja palella.

      Pokkaripinosta heruu jo ainakin Läckberg, kovasti työstän pinoa pienemmäksi ja siirrän niistä parhaat palat sinulle, loput jätän tänne talvehtijoiden iloksi.

      Eläinosasto pärjäilee, Leif oli käynyt Kolilla kirittämässä Siskolikkaa hölkkäkisoissa (mitsku tuli) ja ilmeisesti Leifin korvat ovat lepattaneet Ukon huipulla, kuvia tosin en ole nähnyt.

      Kummipoika saapuu ihan kohta tänne, teillä on vissiin kentällä klassinen läpsystä vaihto.

      Poista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com