Isommat kuviot

Kukkulat länteen (kuva M.W)

Auringonlasku oli hieno, etenkin tiistaina ja kummipojan kuvaamana. Hirmuisen kiva oli saada Napero ja Tyttöystävä illalliselle tänne mummolamäelle. Aiemmin päivällä sain tuta lämpöhalvauksen äkäisen version, onneksi iltaan mennessä selvisin. Siksi tuolle auringonlaskulle melkein hurrasin.

Kävi nimittäin niin, että kipitin turhan kiivaasti, turhan vähällä nesteytyksellä alas kaupunkiin. Auto piti hakea huolto/katsastuskeikalta pois ja jatkaa matkaa siitä eteenpäin, torin kautta uusiin seikkailuihin. Kun vihdoin pääsin autoon, lähti tunto käsistä ja jaloista eikä hien virtaamiseen auton serlarulla riittänyt. Sitten lähti taju ja kun se palasi, tuli paha elämä. Onneksi oli muovipussi matkassa ja osuin uudellensijoittamaan aamiaiseni. Paha elämä jatkui ja torin sijasta päädyin takaisin kämpille pimennettyyn, viilennettyyn makuuhuoneeseen kylmä rätti otsalla makaamaan. Olin aivan jääkylmä ja valuin kylmää hikeä, sen verran mitä kropasta enää irtosi. Hampaat kalisten ryystin maratoonarigeeliä ja lopulta nukahdinkin hetkeksi.

Kun siitä tokenin, googlettelin lääkitystä ja oireita ja huomasin, että eräs kiistanalainen pilleri dosetissani saattaa altistaa lämpöhalvaukselle. No saattaa ja saattaa, kyllä se sen teki. Olinhan napannut pillerin noin tunti ennen hellehölkälle lähtöä. Tästä pilleristä yritän kovasti jo vieroittautua, entisen pilleri per päivä sijasta otan vain parillisina päivinä ja yritän hilata ottoaikaa aina vaan myöhemmäksi. Seuraava askel on pariton päivä. 

Illalla olo oli hyvä ja saatiin Napero ja Tyttis kyläilemään. Ilta oli kiva ja istuttiin antaumuksella yli puolen yön. 

Aamusta etupihalla jo kalkatti, vanha kunnon Paimen siellä mekasti laumoineen.

Paimenäijä

Katras on pienentynyt vuosi vuodelta, nyt oli ennätyspienellä porukalla liikkeellä. Taitaa ukolla jo ikä painaa, oli nimittäin ennennäkemätön apupoika mukana ja vain kolme koiraa.  Ennen hurttia oli vähintään viisi ja laumakin kolme kertaa isompi. Mukava oli silti seurata aamukahvin aikana tätä näytelmää jossa ensin tuli ukko ja pari päkättiä mäkeä alas. Sitten tuli joku äänekkäämpää kelloa kantava kellokas joukkioineen alas, muutama koira ohjasi. Loppukatras tuli kun joutui ja viimeisenä könysi toinen äijä koirineen.

Kävivät vain kääntymässä tuossa mutkassa ja lähtivät takaisin ylämäkeen. Ennen ovat rynnineet puskista läpi alas kylälle asti ja siitä ties minne. Voihan se olla, että ovat jo aiemmin käyneet syömässä rännin tyhjäksi ja nyt hakivat vain maistiaisia.

No, mekin lähdettiin tyttöporukalla alamäkeen. Iso-J jäi sopottamaan rukouksiaan kun käänsin volkkarin nokan rinteeseen. Naapuri oli sopivasti poistunut tieltä, joten minun ei tarvinnut peruuttaa tuota ränniä alas, sain ajella herraskaisesti nokka edellä. Huomatkaa, että tuolla keskellä näkyvän keltaisen muurin kohdalla pitää kääntyä erittäin jyrkästi vasemmalle, alamäkeen. Semmoinen neulansilmä. Kadun yhteinen kissa, Rusina hiippaili reitillä,  mutta älysi onneksi loikata naapurin portista turvaan. Huomasi kattiparka, että nyt on ihan uusi kuski kadulla. Ja loikkasi turvaan.

Meillä oli suuntana naapurin portin sijasta Marbella.

Antaa mennä kun on alamäki vaan!

Kuolemankurvi

Kohteessa

Ostosparatiisiin, La Canadaan päästiin oikein sukkelasti ja nätisti. Sain parkkipaikan melkein pääoven edestä, suoritus johon välttämättä edes onnekkain Hannu Hanhi ei ekalla kerralla pysty.

Melkoisen reteästi askellettiin sisään ja mieli teki kätellä vartijat, olinhan ylittänyt taas yhden henkisen rajan ja siirtynyt isompiin ympyröihin kun kurvailin ensimmäiset kilometrini Hipsaanian maaperällä. Silloin kun ajelin Napolin ja Rooman ja erityisesti Sorrento-Positano alueen teitä, olin perheetön ja sillä tavoin huoleton, autokaan ei ollut perheen. Nyt oli vähän enemmän suorituspainetta ja vastuu isolla V:llä painaa äiti-ihmisen sydäntä paljon. Kaikki sujui kuitenkin nätisti.

Kun vielä sattui ostohousut jalkaan, sain hoidettua monta 'joskus sitten parempana aikana' -ostosta. 

Perikuntakin sai monta rastia ostoslistoihinsa, joka vuosi järkevämpää hankintaa. Nyt matkaan tarttui lenkkaria ja tennaria ja muuta vuoden aikana tarpeelliseksi tiedettyä asiaa. Kun vielä huomioidaan massiiset alennusmyynnit, voidaan katsoa kierroksen ollen superhyvän.

Tyttöjuttui

Ahkeruuskahvit

Kotiinlähtöä varten kuitattiin rohkaisuryypyksi Ahkeruusakahvit (isävainaan lempisanontoja) ja todettiin, että tähän Amorinoon pitää tulla uudelleen. Niin hyvä kahvi, niin houkuttava jäätelö- ja kakkuvalikoima, varsin järkevään hintaan.

Käytiin vielä kierroksella huonekalukaupassa, melkein kannettiin mukaan ihana lintutuoli. Olisi siellä ollut myös pihakalusteet aurinkopeteineen kaikkineen, mutta eipä nyt lähdetä touhuamaan. Tuoli on kyllä upea.

Kikkailin volkkarin läpi kahden kiivaan liikenneympyrän aina moottoritielle saakka. Pikkuisen kaipasin kytkimen käryssä oman Hopianuoleni mäkilähtöavustajaa mutta kaikesta selvittiin. Näköjään hyvään tottuu ja nöyryyttä ihmisessä ei ole koskaan liikaa. Volkkari ei kuitenkaan sammunut yhteenkään rinteeseen eikä kukaan edes töötännyt meille tai puinut nyrkkiä eikä edes nähty keskisormia. 

Kotimatkan lasettelin jo melkein rutiinilla ja viimeiset neulansilmäjyrkänteetkin tultiin ylös hienosti. Iso-J:llä oli ihmeen kiire autonpesuun, tarkasti kaikki puskurit ja pellit naarmujen varalta. Niitä ei ollut, pisteet ropisivat Armon laariin, ähäkutti.

Rinta kaarella tepastelin loppuillan, nyt vielä viimeiset röyhistelyt ja sitten unille. Huomenna viedään Team Napero Rondaan. 

Hasta pronto!

Melkein...

PeeÄäs:

ja se soi: https://www.youtube.com/watch?v=FwjFIJ6lD9U

Shakira: Me enamor (behind the scenes)