Karjalan ruusut kierroksella, osa II Kotiinpaluu

Hyvin nukutun yön jälkeen istahdimme aamiaiselle, sama tuttu sali. Tarjolla oli yön yli hautunutta ohrauunipuuroa, tummapaahtoista kahvia (erityiskiitos) ja hyvä kattaus voileipätarvikkeita ja paljon muuta.

Hymyissä suin kuittasin laskun ja lupasin tulla toistekin. Menkää tekin, tämä peittoaa äässihotellit 100-0. Bonukset tulee hyvästä mielestä ja aidosta välittämisestä. Niinkuin emäntä sanoi, tervetuloa meidän kotiin. Minä niin arvostan maaseudun yrittäjyyttä, perheyrityksiä ja vanhan kunnioitusta elämäntapana.

Ajelimme kauniissa aamussa kohti Huittisia. Siellä stoppasimme Hopianuolen Viljar Shopin pihaan ja vietimme mukavan tunnin ystävällisen Rogerin seurassa. Perikunnan vanhin sijoitti rahansa uusiin ratsastushousuihin ja tekniseen paitaan, minä sponssasin sukat. 

Matka jatkui kohti Köyliötä, ostohousut jalassa oli hyvä astua Orpingtonkasvattajan kanalaan ja ryhtyä valkkaamaan. Sain melkein kaikki haluamani, paitsi laventelinväristä kanaa. Hyvityksenä tälläsivät munakennoon kaksi laventelikananmunaa, ehkä tuurilla niistä tulee jotain elävää.

Koska värivalinta on aina vaikea, eikä kaikkea voi saada, pitäydyin sinisen linjan väreissä. Jätin ruskeat ja punasävyt kokonaan pois. Eihän värillä oikeasti ole väliä, nämä orpit saavat pylleröidä meillä ihan rauhassa. Mutta jos joku tahtoo hautoa, on hyvä ettei tule sekavärisiä tipuja vaan kasvattajan kova työ jatkuu myös meillä. Hyvillä mielin myyn pois puhdasvärisiä tipuja, sinistä, mustaa ja splashia nyt ainakin. 

Köyliöstä ajeltiin Poriin. Navigaattori johdatti meidät Porin torille, onneksi meitä ei pantu pärekoriin ja vedetty korissa pitkin Porin torii niinkuin sanonta kuuluu. Eikä törmätty Neumanniin.

Pian kuitenkin päästiin oikeaan treffipaikkaan ja viiriäiset vaihtoivat autoa.

Seuraavassa treffipaikassa ehdin ostamaan hortensian ja lopulta saatiin munakenno kyytiin.

Kankaanpäässä ajettiin epäuskon tuolle puolen. Kyytiin tuli laatikko täynnä kukkoa. Ja kainalossa puuhkallinen riikinkukon pyrstösulkia.

Nyt navigaattori teki källin ja ajatti meidät Suodenniemen mutkatietä pitkin Mouhijärvelle. Siellä jossain Porintien ja Kuljunperäntien risteyksessä olisi seuraava pysäkki. Tein pienen jekkusen navigaattorille ja osasin kurvata pois jonosta juuri oikealla pysäkillä. Kyytiin saatiin kaksi laatikollista ankanpoikia. Herra Ankka oli sangen äänekäs ja kommentoi jokaista kiihdytystä Tampereen ohitustiellä varsin äänekkäästi.

Ankat jäivät pois vähän ennen Jyväskylää, Korpilahden Nesteellä. Herra Ankan volyymit kohosivat kilometrin välein ja loppumatkan se mölysi kurkku suorana. Onneksi yhteinen matkamme päättyi ennekuin väänsin epelin kurkun solmulle.

Viimeinen jättöpaikka oli Jyväskylän pohjoispuolella (?), Palokassa. Sinne jäi kaksi kukkoa.

Pienen rupattelutuokion ja (huonon) kahvitankkauksen jälkeen pääsimme kotimatkalle. Kyydissä kökötti muutama laatikko kotiinvietäviä kanasia ja muutama kenno munia.

Hankasalmen tankkauksen jälkeen lähdimme taipaleelle sakenevassa lumisateessa. Keli huononi ja väsymys paheni. Pääsimme kuitenkin kilometritolpalta toiselle ja vihdoin oman kaupungin moottoritielle. Kun käänsin Hopianuolen nokan kotipihan tielle, oli pakko pysähtyä ja ottaa kuva. Maa oli valkoisena mutta me olimme ehjinä perillä.

Mittariin kertyi 1338 kilometriä ja kyytiä otti yhteensä 54 lintua. Suunnilleen saman verran munia.

Oli voittopuolisesti kiva reissu, ainakin mieli on pirteä. Toki lauantai meni vähän lähivaloilla ja uni tuli vappuaattona aikaisin, edes skumppapulloa ei huvittanut avata.

Lauantaina järjestelin kanoja uusiin ryhmiin ja nyt alkaa näyttää taas ihan järkevältä. Munimaan hommatut Light Sussexitkin pyöräyttivät muutaman munan kukkonuorison häivyttyä. Totinen ihme tuokin.

Tämmöisiä reissuja lisää, pysyy mieli virkeänä.

Paljon toiveita tässä haudonnassa

Pulmu ja Sirkku II 

Parta-Alma