Kanakatsausta odotellessa

Jätti vahtii

Kuten jo monelle lukijalle taitaakin olla selvää, Torpan mäkeä asuttaa nelijalkaisten lisäksi aivan oma sakkinsa kaksijalkaisia. Tupaantuliaislahjakanoista se lähti silloin vuosia sitten. Siitä lähtien kanat ovat muodossa jos toisessakin kuuluneet Torpan nuppilukuun eikä ilmankaan osata olla.

Viime keväänä kun kukkoja oli ahkerien ja onnistuneiden hautomisten takia yli oman ja naapureiden sietokyvyn, olin ampumassa koko riiheä kanoineen kukkoineen taivaalle. Alkukesällä saneerasin kanaparvet omiin porukoihinsa ja hankkiuduin tyystin eroon maatiaisista. Ne ovat kivoja. Ja on hienoa, että suomalaisia maatiaisrotuja säilytetään ja pidetään elinvoimaisina. Mutta nyt on ihan kiva kun on hieman rauhallisempaa ja hillitympää porukkaa, maatiaiset ovat vilkkaita ja viriilejä.

Näissä muutamassa kuvassa ovat jättikochit. Ja mittatikkuna kääpiökochkana.
Iso-J on aina halunnut jättillintuja ja nyt tänä keväänä vihdoin sai ne. Kukon ja kanan. Näissä kuvissa linnut ovat vielä tipuja, pieniä vasta...

Jättikochin kana

Nyt jättikochineista kanankin nuppi huitelee jo yli polven korkeuden, kukko on huikea ilmestys. Ja mitä isompi, sitä kiltimpi, lempeä jätti siis. Vieläkin ne kasvavat, kuulema.

Nämä syövät pullaa ja leipää kädestä ja ryysäävät tarhan portille ensimmäisinä pummaamaan tulijan eväät.

Meillä on siis neljää rotua: valkea parrakas silkkikukko kanoineen (iänvanha Gaddafi ei ole muistanut heittää henkeään vieläkään ja roikkuu parvessa mukana yhä), light sussex parvi (5+1) ja sitten nämä kochit, jätit (1+1) ja kääpiöt (1+10). Kuvia on toki jossain, laitan paremman esittelyn kun motivaatio on vähän parempi.

Munia tulee mukavaan tahtiin, Sussexit ovat sopuisia ja tasaisen luotettavia munaajia, kochit pyrkivät hautomaan, silkit samoin munivat muistaessaan ja hautovat vaikka omia koipiaan. Nuoret jätit eivät vielä taida tajuta munista ja muista mitään. Kauhulla odotan jättikukon ensikiekaisuja. Kovin rääkyjä on ehdottomasti kääpiökochkukko, se vetää melkein vertoja Vappupillille. Ko. korvapora siirtyi viime keväänä naapurikylälle mellastamaan, nämä jätit tulivat vähän niinkuin vaihtareina.

Ja tänäkin aamuna kun valvoin neljästä eteenpäin, kuuntelin kukkojen aamunavauksia. Ensimmäiseksi kajauttaa huomenensa Sussexisäntä, valkea silkkikukko yhtyy kuoroon seuraavaksi, vanha Gaddafi rääkyy väliin ja sitten kääpiökukko aloittaa oman konserttinsa. Onneksi se kääpiö on vähän aamu-unisempi eikä aloita täydellä teholla heti neljältä, se malttaa odottaa kuuteen.

Kaikesta melusta huolimatta, on kiva kun kanalan suunnallakin on elämää. Ilmankaan ei osattaisi enää olla.