Satoa tulee

Nämä ponnistaa kasvusäkistä

Äitienpäiväkukka vm-2016

Pajukorin punakat

Kuten aina, ne minun keväälliset chilien siemenkylvöni menivät niin komiasti persiilleen. Kai joku muistaa hienot styroxlauttaviljelyt, kelluvan puutarhani? Kompostiin päätyivät suodatinpussit ja kuivahtaneet taimenruippanat.

Onneksi puutarhamyymälöistä saa pontevia taimia. Niin tänäkin vuonna. Perhe ystävällisesti toimitti minulle äitienpäiväkukkana ensimmäisen chilin ja itse ostin vielä pari lisää.

Ja niinhän siinä kävi, että satoa tulee ruhtinaallisesti. Keräsin tänään ensimmäisen satsin uuninpankolle kuivumaan, ihan vaan uunipelleille sanomalehden päälle levittelin pulskat palot. Kunhan ovat vähän kuivahtaneet, siirrän ne ilmavaan koriin klapihellan yläpuolelle killumaan ja siitä ne päätyvät kukin vuorollaan patoihin ja pannuihin. 

Munakoiso ei kyllä kerkee

Vähän hitaalla tämä

Munakoison ostin suurin toivein Lidlin taimivalikoimasta. Kyllähän se on kasvanut komeasti. Nyt se kukkii ja hedelmä on kirsikkatomaatin suuruusluokkaa. Ei tuosta moussakaa saa. Semmoista tehdäkseni on syytä napata valmis munakoiso hedelmä- ja vihannestiskiltä. Pöh ja pöh.

Mutta kuten sanottu, chiliä meillä riittää ja halutessaan saa maistiaisia jos tänne asti piipahtaa.

Valkosipuli on vielä melko pikkuista, yhtään en muista mihin ne giant redit istutin. Taisivat mennä autuaasti sekaisin siellä penkissä. Se oli muistaakseni joku hiton kylmä ja märkä lokakuun päivä kun niitä penkkiin tyrkin. Ei silloin pelaa pää eikä äly.

Pieniä ja tulisia iloja kotikeittiöön

On syksyssä puolensa, yrttimaalle pitäisi pikimmiten hiippailla saksien ja korien kanssa, ei meiltä persiljaa puutu. Ja moni muukin tuikitarpeellinen yrtti näyttää puskevan kohti korkeuksia vielä täydellä vimmalla. 

Aurinkoisia päiviä vain toivotaan, kuka sitä vesisadetta nyt kaipaa?

Vähän jo repsottaa

Mainio maanantai

Eilinen ansaitsee ihan oman merkintänsä Torpan päiväkirjoissa. Oli nimittäin maanantai ja oli oikeasti kiva päivä aamusta iltaan.

Tuulikummun Heidi karautti pihaan aamupäivällä ja lähdettiin paikallisen kuuluisuuden tiluksille. Hevosväen valveutunein osa tuntee käsitteen Oivan Valinta ja sinnehän me suuntasimme.
Ukko löytyi hallista jossa roikkui katosta varsin hiljainen hevonen, hitaaksi osoittautunut ravuri josta Oiva suunnitteli lihojen leikkausta. Se on hevoskauppiaankin homma monipuolista.

Hevosia toki pyöri tarhoissa ja kentällä, ei me niitä nyt ihmeemmin katseltu. Yksi poniori oli kyllä tosi jyhkeä, en tiennytkään että niin isoja osaavat olla.

Siellä oli aitatolppaa, estepuomia ja ihan kaikkea. Ja vintti täys valjasta sun muuta roipetta. Ihan häkellyin siitä kaikesta enkä edes tajunnut kysellä tarjonnasta ihmeemmin. Estetolpat kyllä sieltä haen, jahka vironpojat saavat niitä tehtyä. Hyvät ja jämäkät galvanoidut tolpat ja hinta ihan naurettavan alhainen. Ainakin muihin toimittajiin verrattuna.

Nyt osaan reitin ja tiedän paikan, kiitos Heidi opastuksesta.
Meille tuli nälkä ja kurvattiin lounaalle, vanhaan kunnon Kerubiin tietysti. Ja sitten kierrettiin vielä muutama muu paikka joihin harvoin pääsee yksin ja ajan kanssa norkoamaan, aina on joku hihassa kärttämässä huomiota tai muuten vain aikataulu painaa päälle. Mutta huonoja shoppailijoita olimme, minä tulin kotiin pellavarouhesäkin ja kahden nuolukiven kanssa, Heidillä sentään oli yritystä ja auton perä täys tolppia.

Päivä jatkui parin tunnin kotihommarutistuksella ja sitten olikin aika suunnata takaisin kaupungin valoihin, Pilateskurssin eka ilta. Sitä ennen kurvasin jokirantaan hakemaan maailman parasta oliiviöljyä, kiitos vaan S&O.

Kurssilla oma kroppa tuntui ihan vieraalta, tönköltä ja paksulta. Pitkä sairastaminen, toipuminen, loma ja muu velttoilu tuntuvat ja näkyvät. Parin tunnin jälkeen loppuojennuksessa pituutta oli noin 5 cm lisää ja olo vahva. Kyllä se on vaan niin kokonaisvaltainen homma tuo syvävenyttely ja Pilates, tuskin maltan odottaa torstaita jolloin on jatkokurssi. Ja sitten pari viikkotuntia. Liikuntaa lisäilen elämään sitä mukaa kun vointi sallii. Viime yön nukuin tuhottoman huonosti, kroppa kävi kierroksilla.

Sillä aikaa kun venyin ja paukuin kurssilla, valmentaja-apuri oli käynyt höykyttämässä kummankin hevosen. Ponimies oli ollut oikein pirteä ja vauhdikas. Töttiskin pisti kintulla koreasti ja videopätkien perusteella ainakin ravi oli ihan nättiä. Aika hyvin se kopukka veivasi, on kuitenkin ollut koko vuoden hyvin säästeliäällä käytöllä.

Tänään on ollut käynnistysvaikeuksia, kello on yli puolen päivän ja mulla talli siivoamatta. Kai se on pikkuinen pakko lähteä.  Kukkokin komentaa, se on pullanjaon aika kuulema.

Lefa lepuuttaa

Kituviikon perjantai

Kintut on tasan

Tulihan se sieltä, perjantai nimittäin.
On ollut Kituviikko, ihan kirjaimellisesti. Kun on jo tottunut oman auton tuomaan liikkumisen vapauteen ja aikatauluista riippumattomuuteen, tämä autoton sairausloma on yhtä hiton koppikomennusta. Sääkin on ollut asteikolla 0-10 jotain 3- koska lähes joka päivä on satanut, enemmän tai vähemmän.

Aika on käynyt pitkäksi ja päivät ovat olleet melko tylsiä.
Toki olen käpsehtinyt pihalla ja tallissa muka tekemässä jotain.

Saatiin me jotain aikaankin, Perikunnan kanssa videoitiin Töttistä eestä ja takaa, vietiin nähkääs termi 'jalat on kuvattu' aivan uudelle tasolle, me videoitiin ne! Ei tarvitse olla ostajan kummoinenkaan meedio nähdäkseen, että kopukalla on neljä jalkaa, kaksi paria edessä ja kaksi takana. Jalat alkavat mahan alta ja loppuvat lattiaan. Jos haluaa pikkumaisuuttaan tarkemmin kuvailla, sopii tulla trailerin kanssa pihaan ja ajaa vaikka Vermoon niitä molekyylitasolle saakka läpivalaisemaan. Omalla ajallaan ja omalla rahallaan.

Ensi viikolla astetta osaavampi ratsastaja tulee kurvailemaan Töttiksen ja samalla myös Ponimiehen, pahimmat ruohohöyryt (pitkäksi venähtäneestä laidunlomasta) pitää tuuletella pois. Siitä se on kiva se Ponimies, ettei sillä laidunloma ja sitä seurannut rokotusvapaa vaikuta päänuppiin, ei puhalla villlit tuulet korvienvälyksessä enempää kuin normaalistikaan. Ehkä pikkaisen pontevammin nousee jalka.

Keskiviikko oli oikeasti kiva päivä, eräs ystävätär tuli kahvittelemaan ja useampi tuntihan siinä vierähti. Oli kauheesti kivaa.
Torstainakin oli kiva aamu, ystävä S tuli kaupungista vasiten käymään koiranruokatehtaalla ja minäkin sain samalla keikalla pakkaseen lihaevästä jätkille.

Tänään onkin ollut perjantain kunniaksi aurinkoinen päivä... ja kun tarkemmin nyt ajattelen, eihän tämä viikko nyt ole ollut ollenkaan tylsä.

Illalla Siskolikka ja toistaiseksi epälukuinen joukko nuoria ja varttuneempia miehiä kurvaa Torpalle, hirmuisen kivaa siis tiedossa viikonlopuksikin.

Kalenteri täyttyy kivaa tahtia, kohta on pakko puhallella Hopianuolen avaimista pölyt pois. Kunhan nyt saan ensin vieroitettua loputkin kipulääkkeet pois. Tänään on niidenkin osalta ollut helpompi päivä. Se on matalapaine ja vesisade jotka selkeästi lisäävät v-tutuksen tasoa ja sitä kautta nostavat kipuja. Heti kun on lämmintä ja valoisaa, ei särje eikä jomota. Ettei nyt vaan olisi jotain psykologista hommaa tässäkin?

Kivaa viikonloppua!

Kuva: Taidevandalismi

Piti tämäkin nähdä

Leffen elämä on jännittävää ja täynnä uusia elämyksiä. Tänään oli huisan hauskaa juosta ympäri tupaa muovimuki suussa ja superjännittävää hommasta teki oma hengitys joka mukiin höngittynä kuulosti ihan puhvelin puhkumiselta. 

Autuaita ovat yksinkertaiset!

Uutta päin

Nyt ne viimeiset (toivottavasti edes toistaiseksi viimeiset) lääketieteelliset korjaustoimenpiteet on suoritettu. Jäljelle jäi painkillereiden resepti ja kymmenen tunnin välein alkava jäätävä niskasärky oikealla puolella.  Hammasjuuriston ja ohimon viiltokipu sekä korvasärky on puuroutunut jotenkin yhdeksi isoksi kivuksi. Odottelen vielä muutaman päivän särkyjen asettumista jomotuksesta siedettävämpään versioon ja vasta sitten soittelen Savonmualle lisäohjeita kyselläkseni.

Paljon uutta ja osin vanhaakin on aloiteltu tämän pitkähkön tauon jäljiltä. Tamman panin myyntiin. Ja puhelin on soinut, kaksi tasavertaisen hyvää tarjousta on jo tullut. Niistä ensimmäisen ratkaisen uudella visiitillä savon synkeään ytimeen, siellä olisi nimittäin vaihdossa tulossa sangen näppärän oloinen TAMMA. My ass. Mikäli Esikoinen koeratsastuksen jälkeenkin on innostunut, vaihdamme hevosia. Tämä olisi sinällään valmis peli, osaava 12-vuotias.

Jos minä joskus vannoin, ettei minulle tule ikinä Suomenhevosta. Eikä varsinkaan tammaa. Eikä missään herran nimessä puoliveristä tammaa. Ainakaan puolalaista. Joo. Jepjep.

Toinen vaihtoehto olisi panostus Suomenhevosen jalostukseen, Töttistä on sukunsa ja ulkomuotonsa puolesta kyselty ja harkittu eräälle komealle (tajuttoman upealle) oriille kotirouvaksi. Ja pääsisi ihan kotitarveratsuksikin leppoisten rouvanpäiviensä lomassa.

Muista vaihtoehdoista en nyt vielä raportoi, yllättävän hyvän vastaanoton myyntiaikeeni ovat kuitenkin saaneet.

Ja mikä tärkeintä, kiirettä myynnin suhteen ei ole. Tammalla on koti ja on tallissa oma yksiö. Se mahtuu siellä hienosti elelemään ja toimeenhan me tullaaan, siitä ei ole kyse. Mutta jos hyvä tarjous esitetään ja se molempia osapuolia miellyttää, en näe mitään syytä jemmata Töttistä täällä enempää. Ei se tuosta enempää eheydy, nyt olisi senkin jo aika päästä mielekkääseen työhön. Kyllä sen siivet jo kantaa Torpan ilmatilasta poistumiseen ja omaan lentoon.

Toinen naftaliinista kaivamani asia on kevättalven koulutussuunnitelma. Minä nyt olen ilmoittautunut ohjaajakoulutukseen, lokakuun lopussa on ensimmäinen osio Isolla Kirkolla. Sitä ennen käyn täällä kotikaupungissa tiiviin preppauksen. Ja pitäisi ihan oikeasti vähän vilkaista omia treenitrikoita. Hienot pinkat on pöksyjä ja toppeja, enää pitäisi mahtua niihin ja veivata itsensä sairaussäädöiltä normaaliin elämään.

Sairauslomaa on syyskuun puoleen väliin, kunnon ja voinnin mukaan voi (ja pitääkin) aiemmin pyrkiä liikkeelle. Meinasin elvytellä vanhan juoksukouluni taas henkiin, sen missä edetään minuutti kerrallaan kohti puolen tunnin tai 5 km:n yhtäkestoista juoksua. Ei ole liian rankkaa eikä ahista.

Nyt muita hommia, kukko perhana huutaa ruoka-aikaa!

PeeÄääs:

-Leif!

-Nii?

-Oot sitten taas käynyt kissanhiekalta paskaa syömässä?

-Nii!

-Tuhma!

-Ruokkisit joskus.

Itse teosta kiinni jääneet

Tämä kaksikko 'oikaisi' ompputarhan kautta laitumelle, suut täynnä hyväskää ja herkkua. En torunut.

Täällä asiat hyvin, tulevaisuuttakin olen jo suunnitellut.

Tästä on hyvä jatkaa!

PeeÄääs:

Töttiksen myynti-ilmoitus on nyt virallisesti julkaistu. Eihän sitä tiedä jos vaikka polku jatkuisi jossain toisaalla jonkun toisen ystävänä. Saa toki tännekin jäädä jos ei ole kelvollista kotia tarjolla. Ja seula ON tiukka.

Tohtori Koira

Leffe vierihoitajana ja Peetu päivystäjänä, näin on hyvä. Kissojen mielestä olen aivan hyödytön joten ne eivät kylkeen pyri. 

Kotona on kuitenkin oikein hyvä olla ja elpyä.

Kyllä tämä tästä asettuu, nyt toki särkee ja väsyttää.

Uusinta

No niin. 

Kemikaalien avulla nukuin tauotta 23-06 joka on omanlaisensa saavutus.

Esivalmistelut on tehty, nyt on tämä odottelu ja esiläääkkeiden otto. Sen jälkeen petiretkelle sairaalan syövereihin ja siitä asiantuntijat jatkavat. 

Heille työrauhaa ja vakaata kättä toivottelen.

Jospa kaikki menisi niinkuin pitää ja lopputulos olisi kestävä. Ja jospa verisuonistoni olisi jekkuilematta tällä kertaa. Asetu aneurysma!!!

Kiitos teille kaikille myötäelämisestä, on ollut pikkuisen helpompi tämä odotteluaika sen ansiosta!

Kouluvuosi

Kesäkuu, kuka sen vei??

Vastahan se oli Kesäkuu ja koululaiset pääsivät kesälomalle... mitä tässä välissä oikein tapahtui? Mihin aika katosi? Kalenterista on hävinnyt kaksi kuukautta.

No okei, lomallahan me oltiin ja yksi kuukausi Suomen kesää vaihdettiin Hipsaaniaan. Jossa sanalla sanoen kaikki on kuumempaa ja intensiivisempää.

Nyt on aika nakata hawaianakset takaisin kaappiin ja etsiä hupparia päälle, kesä kääntyy lopuilleen ja samoin tekee loma.

Esikoinen on taas ekaluokkalainen ja marssii lukion ovista sisään ensi tiistaina. Perjantaina hänellä oli jo orientoitumispäivä, kuuden tunnin perehdytys lukiomaailmaan. Niinpä minä perehdyn vuosien tauon jälkeen lukiokirjojen maailmaan ja kuittaan ensimmäiset hankinnat. Koska oppisuunnitelma (tai vastaava nimihirviö) vaihtui, mikään entisistä kirjoista ei pääsääntöisesti käy. Korkeintaan matematiikan kaavat pätevät yhä.

Opiskelijat (minun lapseni onkin nyt opiskelija, ei koululainen!) saivat viime viikolla koululta MacBookit joilla sitten aikanaan suorittavat myös Yo-kokeensa. Niihin voi ostaa joitain e-kirjoja eli ainakin osa oppimateriaalista on saatavilla sähköisenä. Nyt onkin selvittelyssä mitä kannattaa ostaa digitaalisena, mikä on syytä ottaa perinteisenä kirjana.

Koska tilanne ensi viikolla on mikä on, asia on hoidettava sitä ennen. Siispä hankkiudumme pikimmiten kaupungin viralliseen kirjakauppaan avaamaan kirjatili ja hakemaan ainakin ensimmäisen kurssin oppimateriaalia. Espanjankirjakin tarvitaan, heti tiistaina alkaa uusi kieli. Ostin lapsoselle lomalta espanjankielisen lukuvuosikalenterin, ainakin viikonpäivät ja kuukaudet jäävät mieleen luontevasti.

Nuorimmainen aloittaa peruskoulun viimeisen vuotensa ja meinaa vielä entisestään korottaa arvosanojaan, kovana tavoitteenaan kun on, ei enempää eikä vähempää, IB-linja lukiossa. Minä sanon, että vähempikin riittää ja meinaan katsoa, että aikaa jää myös harrastuksille ja ihan rehelliselle löysäilylle. Outoja ovat kumpikin, porskuttavat perusoppivelvollisuutensa läpi kiitettävin arvosanoin ja vielä ilmeisen vaivatta. Geenivirhe, selkeästi!

Näitä viimeisiä lomapäiviä olemme viettäneet aika rennosti. Siis Perikunta ja minä, Iso-J tekee ihan oikeita töitä.

Aloitin vihdoin House of Cards -sarjan katselumaratonin, ekan tuotantokauden ekasta jaksosta tietysti. Yllättävää kyllä, myös Perikunta viihtyy telkkahuoneessa katsomassa samaa sarjaa. Lomalla luin alkuperäiskirjat, koko trilogian. Netflix -sarja sijoittuu brittiparlamentin sijasta Washingtoniin Capitol Hillin kulmille, mutta on kuitenkin hyvin uskollinen alkuperäiselle tarinalle ja se on oikeastaan ihan hyvä.

Maanantaiaamuna minä poistun Torpalta toistaiseksi, vähintään epämääräiseksi ajaksi ja jätän muun perheen aloittamaan koulun ja syksyn. Uusi kouluvuosi alkaa taas ja elämä jatkuu. Niinhän sen pitääkin. Onnea matkaan koululaiset ja opiskelijat!

Lisää kaksijalkaisista

Jättikana

Piti minun kuitenkin ottaa leipäpussi ja puhelin mukaan kanalan iltahuoltoreissulle, näpsin muutaman kuvan asukeista. Lähinnä jättejä yritin saada kuviin. Se on ällistyttävän vaikeaa kun nuo isot uteliaat eivät millään tahdo pysyä riittävän etäällä vaan pyrkivät änkemään mahdollisimman liki. Kuvaa siinä sitten ketään kun nokka takoo puhelimen takakantta.

Isot tallustelevat kääpiöiden porukassa ja nätisti väistävät pikkuisten rouvien nopeita nokkia, tämän porukan ehdoton päällikkö on Kääpiökoch -kukko, näkyy kuvissa isoine helttoineen. 

Tässäpä näitä, olkaa hyvät:

Jättikukko

Iso, pieni ja leipä

Tässä ylemmässä kuvassa kokoero näkyy hyvin, leipäviipale on mittatikkuna. Kääpiökochinit eivät ole juurikaan pulua suurempia, ehkä vähän eri muotoisia vain. Mahdottoman söpöjä ja kivoja lintuja, harmittomia jotenkin. Tämä harmaa on valtavan kesy ja utelias, se änkeää aina eturiviin jättien väliin leipäherkkuja nokkimaan. Muita värejä ovat valkomusta, käenvärinen, musta, laventeli (Pölypallo) ja sekalaisen harmaankirjavia on pari, kuin myös ruskeansekalaisia on pari.

Nopeasti ne saisi ihan sylikanoiksi, en ole kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi siihen opettaa. Ehkä jos meillä olisi tai kävisi paljon pieniä lapsia, sylikana voisi olla kiva kokemus lapsille. Mutta minä en aivan niin suuri lintufani ole. Kanat myös sangen estottomasti ja vapautuneesti truuttaavat suolensa tyhjäksi ja kananköntsälle käryävät vaatteet eivät ole juuri sitä, jonka takia kanoja hoidan.

Aivan kaikista en tietenkään saanut kuvaa, esimerkiksi kääpiöt pomppivat kirppuakin vikkelämmin paikasta toiseen ja silkkikanat kököttävät pesässä 'hautomassa'. Tutkimusteni mukaan yhdenkään alla ei ole munaa, omia koipiaan hautovat. Ja koska silkkikana ei ole mikään järjen riemuvoitto, ei ole yhtään outoa, että ne hautovat vaikka kiveä. Nähty on.

Vielä tuosta kääpiöiden nopeudesta. Yritin miettiä millä niiden säpäkkyyttä voisi kuvata. No jos kanakoppi (kesäresidenssi) on kuin haulikon piippu, siitä ulossingahtavat kanat ovat kuin luotisuihku. Ällistyttävällä voimalla ne säntäävät kopin pienestä luukusta ulos ja lentävät ainakin kolme metriä siipiään räpäyttämättä, kuin pienet kuulat. Siis haulit. Ja sitten ne asettuvat tyytyväisinä taapertelemaan ympäri kanatarhaa.

Silkkikukko

Partakin on

Vanha Kehno Gaddafi, sokeakin löytää

Vanha kehno Gaddafi tuli meille eräältä kotieläinpihalta syyspoistona vuosia sitten, se oli jo silloin vähintään kolmevuotias, ehkä vanhempikin. Se on noussut kanalanpehkuista kuin Feenix, monta kertaa. Sitä ovat nuoret kukkopojat rökittäneet, se on (ressukka) elänyt samassa parvessa kauhean Vappupillin kanssa ja nyt se on jo vanha ja lähes sokea kukko. Ei kuitenkaan näytä kärsivältä eivätkä muut sitä kiusaa, ehkä joku silkkikana näpistää leivänpalan sen edestä mutta muuten antavat olla.

Tämä kukonräähkä hoippuu kuin Jack Sparrow vesikupilta viljakipolle ja nokkii maata pullan toivossa. Kirves heilahtaa heti kun alkaa näyttää liian vaikealta, toistaiseksi saa olla. Tässä on jo vähän pitkävedon makua, elääkö se vielä ensi kuussa ja näkeekö Joulun?  Ihmeitä odotellessa.

Pölypallo on pomo

Kokoeroja

Sussexrouvat ovat aamuvirkkuja ja häipyvät orrelleen jo iltakuuden jälkeen. Kukko sentään tulee  illallakin pöyhkeilemään kun lutraan vesien kanssa. Se on muutenkin hieno herrasmies, hoitaa rouvien polkemisen kanalan hämyssä, ei taivasalla niinkuin nuo roisimmat ja pienemmät kollegansa.

Meillä oli vielä männä viikolla 2 sussexkanaa enemmän, 7 yhteensä. Myin niistä kaksi viimeksi tullutta kuitenkin pois ja annan nyt yhden emännän hautoa kahta munaa. Viiden kanan ja kukon parvi on oikein hyvä, etenkin kun on nuo pienemmät ilolinnut lisänä.

Just nyt tuntuu siltä, että tämä kanakattaus on meille ideaali. Ei minulla mitään hinkua ole ryhtyä viiriäiskasvattajaksi tai kalkkunafarmariksi. Se vaatisi tilaremonttia ja kaikkea, nääh, ei jaksa. Näiden hoitelu ei rasita kesällä eikä talvella. Pitää meidän kyllä talveksi kanalaa vähän fiksata, jätit vaativat ilmeisesti oman osastonsa ja sen saadaksemme pitää korjata riihentakaisen heinävaraston katto, se ei nykykunnossaan uutta lumitaakkaa kestä.

Kanatarhan edessä on syytä olla istumapaikka, aika kuluu ja kahvi jäähtyy kun uppoutuu seuraamaan tosielämän kauniita ja rohkeita.

Kotkot vaan sullekin!

Light Sussex -kukko

Kanakatsausta odotellessa

Jätti vahtii

Kuten jo monelle lukijalle taitaakin olla selvää, Torpan mäkeä asuttaa nelijalkaisten lisäksi aivan oma sakkinsa kaksijalkaisia. Tupaantuliaislahjakanoista se lähti silloin vuosia sitten. Siitä lähtien kanat ovat muodossa jos toisessakin kuuluneet Torpan nuppilukuun eikä ilmankaan osata olla.

Viime keväänä kun kukkoja oli ahkerien ja onnistuneiden hautomisten takia yli oman ja naapureiden sietokyvyn, olin ampumassa koko riiheä kanoineen kukkoineen taivaalle. Alkukesällä saneerasin kanaparvet omiin porukoihinsa ja hankkiuduin tyystin eroon maatiaisista. Ne ovat kivoja. Ja on hienoa, että suomalaisia maatiaisrotuja säilytetään ja pidetään elinvoimaisina. Mutta nyt on ihan kiva kun on hieman rauhallisempaa ja hillitympää porukkaa, maatiaiset ovat vilkkaita ja viriilejä.

Näissä muutamassa kuvassa ovat jättikochit. Ja mittatikkuna kääpiökochkana.
Iso-J on aina halunnut jättillintuja ja nyt tänä keväänä vihdoin sai ne. Kukon ja kanan. Näissä kuvissa linnut ovat vielä tipuja, pieniä vasta...

Jättikochin kana

Nyt jättikochineista kanankin nuppi huitelee jo yli polven korkeuden, kukko on huikea ilmestys. Ja mitä isompi, sitä kiltimpi, lempeä jätti siis. Vieläkin ne kasvavat, kuulema.

Nämä syövät pullaa ja leipää kädestä ja ryysäävät tarhan portille ensimmäisinä pummaamaan tulijan eväät.

Meillä on siis neljää rotua: valkea parrakas silkkikukko kanoineen (iänvanha Gaddafi ei ole muistanut heittää henkeään vieläkään ja roikkuu parvessa mukana yhä), light sussex parvi (5+1) ja sitten nämä kochit, jätit (1+1) ja kääpiöt (1+10). Kuvia on toki jossain, laitan paremman esittelyn kun motivaatio on vähän parempi.

Munia tulee mukavaan tahtiin, Sussexit ovat sopuisia ja tasaisen luotettavia munaajia, kochit pyrkivät hautomaan, silkit samoin munivat muistaessaan ja hautovat vaikka omia koipiaan. Nuoret jätit eivät vielä taida tajuta munista ja muista mitään. Kauhulla odotan jättikukon ensikiekaisuja. Kovin rääkyjä on ehdottomasti kääpiökochkukko, se vetää melkein vertoja Vappupillille. Ko. korvapora siirtyi viime keväänä naapurikylälle mellastamaan, nämä jätit tulivat vähän niinkuin vaihtareina.

Ja tänäkin aamuna kun valvoin neljästä eteenpäin, kuuntelin kukkojen aamunavauksia. Ensimmäiseksi kajauttaa huomenensa Sussexisäntä, valkea silkkikukko yhtyy kuoroon seuraavaksi, vanha Gaddafi rääkyy väliin ja sitten kääpiökukko aloittaa oman konserttinsa. Onneksi se kääpiö on vähän aamu-unisempi eikä aloita täydellä teholla heti neljältä, se malttaa odottaa kuuteen.

Kaikesta melusta huolimatta, on kiva kun kanalan suunnallakin on elämää. Ilmankaan ei osattaisi enää olla.

Kiitos

Lauantain kauppareissu muuttuikin yllätyskemuihin. Kiitos murut kaikesta!

Nyt vanha tarvitsee unta!

Yks oikein, kaks nurin

Eikä kun järjestys onkin kaks nurin, yks oikein. 

Vettä riittää taivaassa, ihan kaataa maahan asti. Äänimaailman kruunaa sateen ropinan lisäksi kukkojen kilvankailotus ja raivaussahan äninä, Iso-J työstää polkua laitumelta riihen takateitse talliin. Ei tarvitse hevosten kanssa liikennöidä ihan tuosta keskeltä pihaa. 

Mitään mullistavaa ei tähän lauantaihin muuta kuulu, hyvä näin!

Kivaa viikonloppua, missä lienetkin!

Siellä ne nyt on

Pellossa ne nyt on, pöljät.

Kaikki meni mallikkaasti, lastaukset, ajot ja purut. 

Aikataulujen pitävyydestä en sano sanaakaan, etten sanoisi pahasti :D

Kiitos molemmille hoitopaikoille, nyt ollaan omassa kotona ja kaikki hyvin.

Olkoon näin.

Tallilla tänään

Urakka alulla

Otin rätin ja läksin. Otin ämpärin, teräsharjan, puukon, liuotinpesuainetta ja ämmäasenteen. Ja niin talli taas valkeni.

Eihän se pahassa kunnossa edes ollut, hevoset olivat niin vähän aikaa kotona, helmikuusta asti reissussa. Ja huomenna tulevat kotiin, pöljänät.

Ponimiehen talven tilataideteos oli vähän vaisu eikä väreiltään niin intensiivinen kuin aiemmin, lähtikin ihan pesemällä. Jos vähän tuohon maalia sipaisee huomenna niin ihan on priima seinä.

Valkoinen on tallissa siitä hyvä väri, että näkee mistä pitää pestä. Olisihan se ihan kauheaa jos tallin seinät olisivat vaikka mustat eikä sontaroiskeita näkisi...

Ei paska pesemällä lopu

Tee työtä jolla on tarkoitus

Ilta oli jo hyvin pitkällä, kun näppäsin huippuimurin päälle ja jätin lukaalin kuivumaan. Huomenna voidaan laittaa karsinoihin pelletit ja talli on valmis herrasväen saapua.

Käytiin eilen Tuulikummussa moikkaamassa Töttistä. Siellä se pöljä piileskeli laitumen takimmaisessa kolkassa eikä ollut tietäkseenkään kun käytiin tyrkkäämässä sokuripala suupieleen. Uskollinen Vallu sentään meidät noteerasi. Saapa nähdä millä ilveellä se hevonen huomenna lassotaan pois laumasta ja survotaan koppiin kotimatkaa varten. Kurvataan vielä hakemassa Ponimies samaan kyytiin ja tuodaan molemmat kerralla kotiin, yhden pysähdyksen taktiikalla toivoakseni.

Tässä on sikäli aika täydellisesti jo palattu arkeen, kyllähän tuo tallin kuuraaminen tietysti työstä käy ja turha lomakeekoilu jää vähemmälle. Asusteetkin ovat ihan viimeisen päälle:

Eleganssi 2016

Villasukissa painelen kesät talvet, nyt on kesän kunniaksi vähän pitsisempää versiota (kaikki muut ovat pyykissä). Foppatoffelit hajoavat jalkaan, ei niissä oikeastaan ole enää mitään ehjää, mutta kun jalassa vielä pysyvät niin en näe syytä uusia ostaa. Vielä. 

Iso-J sai pihan vihdoin siistittyä eli ruohon leikattua. Kaksi päivää sipisteli ensin nurkkia raivaussahalla ja ajeli moneen otteeseen sadekuuroja väistellen käsikoneella. Tänään pääsi ajelemaan sillä isoimmalla koneella. Ja nyt on siisti piha. Minä siivosin kukkapenkit vesiheinästä puhtaiksi ja nyt niitäkin kehtaa vilkaista pidempään kun nokkonen ei törrötä ylimpänä. 

Koiratkin ovat käyneet huolto- ja lääkintätoimenpiteissä, viimeisimpänä Nasse. Ukkokoira sai jarrupiikin eturauhasvaivoihin ja jotain gastro -ruokaa närästykseen ja muihin ruuansulatusvaivoihin. Toivottavasti apu löytyy ruokasäkistä eikä tarvitse ryhtyä mihinkään muihin toimenpiteisiin. 

Olen jopa jaksanut olla sosiaalinen ja istahdin eilen eläinlääkärireissun päälle kahville ystävän kanssa. Oli mukava rupatella pitkästä aikaa. Kahvi tosin oli laihaa ja haaleaa mutta seura ihan huippua. Pitäisi kai olla vähän aktiivisempi sosiaalisen elämän puolella kun se on kuitenkin ihan mukava tavata ihmisiä.  

Huomenna tapaamme kuitenkin hevoset pitkästä aikaa ja arki alkaa silläkin saralla taas rullata entisellään. Se onkin hyvä nyt saattaa asiat ennalleen, 15.8. nimittäin käyn taloksi Savon sairaalassa, kutsuivat uusintakäynnille. 16.8. toistavat helmikuisen toimenpiteen, se eka yritelmä kun oli sikäli turha, että hoitotulos oli puhdas nolla. Aneurysma pullistelee ihan entisen kokoisena entisellä paikallaan, pakkohan se on yrittää hoitaa.

Jospa nyt onnistuisi jopa niin, että potilas kykenee kävelemään omin jaloin sairaalasta ulos. 

Näillä mennään, hasta luego!

Äiti, oliko sulla herkkuja taskussa? Maistuisivat meille.

Sopeutumisvaikeuksia

Ice cream avec mushrooms

Ensimmäinen Suomi-maanantai moneen viikkoon... tänään ei tosin tuntunut ankeudelta sillä aurinko tillitti siniseltä taivaalta oitis aamusta. Iloitsin.

Onhan tämä näköjään vuosi vuodelta ja kerta kerralta työläämpää palautua arkeen. Toisaalta on ihan superluksusta nukkua omassa sängyssä ja asua omassa talossa omien tavaroiden keskellä, omassa pihassa ja omat rakkaat elukat ympärillä. On kaikki hyvin sillä rintamalla. Mutta se ilo, lämpö ja aurinko, eiseooniinjustiinsa -asenne ja kaikki muut Hipsaanialle ominaiset jutut, niitä minä kaipaan.

Täällä saa olla sydän syrjällään parkkipaikalla jos joku meinaa kurvata liian lähelle Hopianuolta, vaikka se on kuitenkin vain la cocha, auto. Mutta kiitos maamme autoveron, sydän verta vuotaa jos uuden naarmun kyljestä löytää.  Parkkipaikalta kun pääsee kauppaan, viimeistään kassalla sydänpolo parkuu taas verta. Meillä on nyt mennyt muutamassa päivässä ruokaan sama raha kuin Espanjassa yli viikkoon.

Mutta sitkeästi yritän sopeutua.
Peetu on käytetty lääkärillä, se sai ankarat antibiootit ja kortisonit, ärhäkkä korvatulehdus taitaa vihdoin kesyyntyä ja ehkäpä omituiset iho-oireet tuosta laantuvat. Hyvältä näyttää. Ja jätkähän pääsi treffeille sunnuntaina, Kasvistäti haki sulhon ja minä hain sen takaisin kotiin. Muutaman viikon päästä tiedämme itikö ja lokakuun puolella pitäisi maailmassa olla muutama rupseli lisää.

Tänään Leffe pääsi autoon ja oman kasvattajansa luo. Nyt on taas sileä ja siisti koira, kuvia en lupaa mutta jos niitä otan, toki jollain aikataululla julkaisenkin.

Huomenna on Nassen vuoro, lääkäriin vie pappakoirankin tie. Ehkä se on eturauhanen, ehkä joku muu. Hoidetaan kuntoon.

Lisäksi on hankittu hyttyshattu Ponimiehelle, monta putelia öljyjä, mönjiä ja sumutteita inhoja paarmoja ja muita lentäviä pahuksia vastaan.
Ensi viikolla on sekä kengitys, että eläinlääkärin katselmus ainakin Ponimiehen hampaille, rokotuskin toki. Vaikuttaa siltä, että kesähoitolassa ei ole ihan kaikki sujunut niinkuin ehkä kuvittelin. Sekin vielä. Töttis sen sijaan voi oikein hyvin ja liittyy pian tänne sopeutumattomien seuraan, toivottavasti ei kehittele mitään draamaa erotessaan laumastaan.

Kanoille hain myllyltä lastin kauraa ja maatalouskaupasta kananruokaa.  Paljon on hommaa ja ajettavia kilometrejä ennenkuin Torpan arki loksahtaa paikoilleen. Iso-J ajoi muutaman kilometrin nurmikkoa tänään, alkaa olla taas nätti ja siisti.

Hevoset hommataan kotiin loppuviikosta, ehkä jo torstaina.

Tällä kertaa ei enempää, huomenna on päivä uus!

Talven turvaksi antioksidantteja ja flavonoideja