Kaikenlaisia kotkotuksia

Siinä ne nyt ovat, tämän vuoden ensimmäiset (ja minun puolestani viimeiset) kiuruveteläistiput, 11 yhteensä. Nuo samat mustat rouvat olivat asialla viime vuonnakin, kohta meillä on silkkaa mustaa maatiaista.
Seassa kirmaavat myös 6 konetipua, ne ovat ehkä hitusen pienempiä kuin nämä luomusti haudotut, mutta muuten eivät porukasta ihmissilmin erotu.

Kanansilmä sen sijaan erottaa omat vieraista. Heti tulee huspois -elkeitä kun konetipu viipyy juomakupilla pidempään kuin rouvan mielestä olisi suotavaa ja etenkin jos hänen omahautoma perillisensä olisi janojonossa.

Yhdistimme eilen sunnuntaina nämä kaikki tiput kuitenkin samaan parveen. Loppuviikosta ovat toivottavasti sen verran sulkautuneet, että pärjäävät ulkoilmassakin sitten kun kanaemot ne sinne päättävät johdattaa. Luotan, että ne konetiput pötkivät toisten joukossa ja ottavat paikkansa parvesta.

Kukkojahan sitä tuossakin porukassa on enemmän kuin tarvitaan, niille pitäisi etsiä sitten syksyllä uudet kodit tai padat. Nyt on kuitenkin kanaväki varpaisillaan, Evira on tiedottanut Mycoplasmatartunnoista eikä vastuullinen kanaväki kuskaa kanoja mihinkään kunnes tautitilanne on selvinnyt. Jos tilanne jatkuu sekavana vielä syksylläkin, kirves lienee ainoa säädyllinen tapa hankkiutua liiasta siipikarjasta eroon.

Minä en moisesta tiennyt kun nämä kaksi valkoista kaunokaista toin viikonlopun reissulta kotiin, näiden pitäisi olla kiuruveteläisiä, kauniita ne ovat ainakin.

Kanalan kesäasumuksia on järjestelty uudestaan. Silkeille rakentuu ihan oma verkotettu tarha-alue entisen sisään, homma on hyvällä alulla ja laitellaan tällä viikolla loppuun. Silkkikanat majailevat nyt tallissa Töttiksen karsinassa eikä tallia saa tyhjennettyä vuosihuoltoa varten ennenkuin ne pallerot on siirretty ulkoruokintaan.

Tämmöinen pieni laventelinvärinen pölypallo tarttui mukaan taannoiselta Raahen kanakiertueelta, kääpiökochin on rotu, se on kyllä mainiota porukkaa.

Tämä alempikin on kääpiökoch, viime kesän hankintoja. Lisää käppänöitä on tulossa, kaverini hautomakone hurisee ja siellä on kohta h-hetki. Katsellaan niitä tipuja sitten heinäkuun lopulla. Olisi kyllä kiva saada silloin heinäkuussa yksi toisenlainenkin munasolu kasvamaan... siitäkin sitten lisempää kunhan Hispaaniasta kotiudutaan. Ja ei, meille ei ole tulossa iltatähteä. Töttis saa (ehkä) kokea äitiyden ilot *keheheehhee* vuonna 2016.

Tähän vielä loppuun kuva keltaisesta valaasta, että osaakin olla kauhea kuvakulma. Meidän hieno sporttiponi on kuin manaatti. Ehkä se on valevuonohevonen ja oikea laatu paljastuu silloin kun hevonen ei muista näytellä hevosta, vaan on reilusti mitä on. Mene ja tiedä.

Eipä sen puoleen, omakin olomuoto saattaa ensi viikon loppupuolella muistuttaa enemmän manaattia kuin ihmistä, kunhan pääsen kellahtamaan lepolasseen tinto veranoni kanssa.

Nyt minä menen kanalaan, sitten nukkumaan. Pahuksen raskaita nämä viimeiset päivät ennen totaalista irtiottoa arjesta!

Kesäistä viikonjatkoa sinulle, missä lienetkin. Täällä sataa ja paistaa ja välillä tuulee, lämmin ei ole ollenkaan.