Vanha kissannahka Justiina, jokainen aamu hämmästyn kun tämä kissamummo hoipperehtii vastaan. Se alkaa olla jo niin höperö, ettei muista edes heittää henkeään. Mutta melkein yhtä hyvin on tämä International Champion säilynyt kuin maassamme vieraileva Armi Kuusela. Jotain samaa heissä on. Paitsi Armi on fiksumpi.
Pikkupojat ottavat Justiinan vedättämisestä ilon irti. Kovilla on kattiparka elämänsä aikana ollut. Ensin olivat Perilliset kimpussa, sitten tuli Hilma (edesmennyt lakelandinterrieri), sitten Nasse. Ja omiakin pentueita oli muutama, yhden kävi tekaisemassa Norjassa. Sitten muutettiin Torpalle, uudet kuviot täällä, Veljesten myötä vauhtia ja mustia panttereita ilmestyi ilahduttamaan mummoutuneen kissan päiviä, eivät ne totisesti leppoisia kissanpäiviä olleet jos Justiinalta kysyttäisiin.
No sitten tuli ja meni Elli. Ja Veljekset yksi kerrallaan noin puolen vuoden välein.
Ja Peetukin piti opettaa kissankunnioituksen taidoille. Juuri kun Justiinaparka oli vaipumaisillaan kultaisten kukoistusvuosiensa muisteloihin, Torppaan tömähtivät Oskar ja Felix, nuo riiviöistä hirveimmät.
 |
| Ei, en ole nähnyt. Kuka Justiina? |
 |
| Ai SE, se ylijuoksu oli vahinko. |
 |
| Höh, käytösrangaistus. En ala. |
 |
| Psst Felix, ole kunnolla nyt. |
 |
| Se OLI vahinko. Oikeasti. |
 |
| Pojat, nyt ei todellakaan hyvältä näytä |
 |
| Kuulitko Felix?? |
 |
| Herra anna minulle voimia! |
Justiinalle kuuluu muuten hyvää, pikkupojista huolimatta, mutta nisäkasvain näyttää mutatoituvan viikko viikolta julmemman näköiseksi. Taitaa tulla Justiinalle Neville Noutaja ennen routia, pääsee samaan surulliseen riviin Patsyn, Ellin, Winstonin ja Miltonin yhteisrintamaan.
Muilta osin elo Torpalla on entisellään. Paitsi viikonloppuna oltiin hirmu ahkeria. Talli on pesty ja jopa Poni Sörsselssonin tilataideteos 'Hevon paskat' karsinan seinässä lähti lähes kokonaan. Biltema myy järkyttävän tehokasta liuotinpesua, sillä se talven taidepläjäys lähti. Talli on puhdas, pientä paikkamaalausta toki tarvitaan. Valkoinen talli vaatii omistajaltaan paljon. Joko kykyä sietää likaa tai sisua pitää mestat puhtaana.
Kesäpesun (suoritettu elokuun viimeisenä viikonloppuna, oli siis kesä) yhteydessä lisättiin vähän satulatelineitä ja siirrettiin yhtä hyllyä. Enää pitäisi tyhjentää heinävarasto, lakaista se ja töhöttää joka nurkka Virkonilla, tuolla punaisella pöpösen ja basilliskojen häätöaineella.
Edelleen olen sitä mieltä, että hyvän tallin osasin suunnitella. Yhden isomman boksin tekisin vielä jos jotain voisin muuttaa. Muuten on niin toimiva ja omanoloinen talli, että voisin melkein kehua.
Kuvissa lattialla olevat sanomalehdet eivät ole innovatiivinen kuivikeratkaisu eivätkä edes hevosten aktivointikikka. Ne ovat siellä imemässä pois kosteutta.
Tallirakennuksen ulkoverhoilu kaipaa kipeästi uutta lautaa ja punaista maalia. Ja hevosten kulkuovi ynnä isot pariovet kaipaavat panelointia. Sitten laitan kuvia tallin ulkopuoleltakin. Nyt en vielä laita, ruma on kuin ruttupersauksinen susi. Tuosta oikeanpuoleisesta sivuvalikosta kohdasta Hirnakan talli löytyy remppakuvia.
Kanalakin pestiin ja jaettiin tila uudelleen. Se oli rumaa hommaa, hengitysmaskit naamalla menivät ihan mustiksi. Nyt on kuitenkin kanasilla uusi matto, pestyt ikkunat, korjatut seinät ja tilanjako parempi. Kokeilen tänä talvena yhdistelmäkuiviketta. Pohjalle olkipelletti ja päälle kutteripuru.
Ehkä joskus jonain vuonna pystymme laajentamaan, samalla kun riihi peruskorjataan. Nyt mennään näillä.
Tähän kuvasarja pienimmästä asukista:
Ja näiden äidillisten kuvien jälkeen katsaus nykyhetkeen. Tänään tiistaina olen Nuorimmaisen kanssa kotona. Eilinen punnitus ei tuonut koulunkäyntilupaa, kokeillaan uudelleen torstaina.
Posti toi taas yhden laskun lisää, pyytämäni lääkärintodistus on maksullinen. Ei sillä, kyllä minä sen 37 € maksan, mutta jäin vain miettimään kuinka monella perheellä on varaa tai mahdollisuus hoitaa itse omaisensa kotona. Yrittäjillä on... (tämä oli sitten sarkasmia). Mitenköhän moni väsynyt, kenties itsekin sairas ja/tai iäkäs omaishoitaja jaksaa ja pystyy pysymään lujana kysellessään avun perään? Jopa yksi lääkärintodistus, jota ilman ei saa korvauksia, voi olla se viimeinen oljenkorsi joka katkaisee kamelin selän.
Minulla EI ole tätä huolta, suren vain niiden puolesta jotka eivät enää jaksa tai osaa vaatia yhteiskunnalta laillisia oikeuksiaan. Lisäksi byrokratia on kryptannut muutenkin vaikeaselkoiseet 'ohjeet' niin, ettei edes ammattilainen saa niistä selvää.
Kiitos kaikille tukea osoittaneille. Lämpimiä ajatuksia ihan kaikille. Omasta puolestani toivon paljon voimia ja sisua vaikeissa tilanteissa kärvisteleville, tiedän teitä olevan ihan lähipiirissäkin.
Sisukasta viikon jatkoa, missä kuljetkin!
PeeÄääs: vastaus otsikkoon: Tiivistämisen taito. Minulla ei sitä ole. En osaa. En pysty. Tiivistämään.
Ei sitä aina tarvitse osata tiivistää, eikä blogissa ainakaan. :)
VastaaPoistaIhana pikkutipu! Ja voi Justiina-raukkaa! Ei suoda lepoa eikä rauhaa vanhalle valiolle!
Harmi, ettei koululupaa tullut vieläkään, mutta toivotaan parasta seuraavaan punnitukseen.
Ja olen kyllä hieman pöyristynyt tuosta todistuksen hinnasta! :-o
Tuohan summahan voi olla jossain perheessa pieni omaisuus. En ymmärrä, mutta ei kai minun tarvitsekaan.
En ymmärtänyt sitä eilistäkään uutisointia, että jokaisen lukiolaisen pitää hommata käytännössä omilla rahoilla läppäri tai tabletti jos aikovat koulua käydä. Pikkuisen eriarvoiseen asemaan joutuvat koululaiset, sanon mä.
Minä olen aina ollut tämmöinen jaarittelija joten eipä onnistu tiivistäminen.
PoistaPikkutipi on hauska, se vilistää tuhatta ja sataa, välillä juoksee aitaverkon raosta maatiaisten puolelle, välillä pihalle. Ja sitten takaisin, piippiippiip on hällä tööttinä ja kanamamma motkottaa kauheasti.
Todistuksen hinta on oikeasti iso, minäkin hämmästyin. En sentään ihan ministeritason kummasteluun kyennyt. On siinäkin varsinainen kultapossu ministerinä.
Lukiouudistushan on käsittääkseni keskittämässä lukiot vähintään 500 oppilaan keskuksiksi. Täällä Perä-Kurjalassa se meinaa sitä, että lukioita tulee suunnilleen kaksi tai kolme, kylälukiot lopetetaan ja koulupäivät venyvät pitkien välimatkojen vuoksi törkeän pitkiksi.
Oi hulluutta!
Ihania kuvia pikkuveijareista. Toivon Justiinalle lempeitä päiviä. Ja eritoten sitä, että vaaka muuttuisi ystäväksi, eikä ruoka olisi enää niin paha juttu. OP
VastaaPoistaPikkuvampyyrit ovat kuin kirput, aina jossain ja aina kutisee... ja aina kolisee. Justiinaparka liikkuu taas vain öisin, pikkuhiiviöt ovat teljettynä makuuhuoneeseen ja mummelikissa saa hiippailla omia höppänän polkujaan ihan rauhassa. Ilman, että pimeydestä hyökkää hullut ninjakissat perskarvoihin.
PoistaVaaka on paholaisen keksintö, en kyllä oikeasti ymmärrä mihin ihminen vaakaa tarvitsee. No on se ihan ok vimpain keittiössä ja monessa duunissakin. Mutta kylpyhuoneeseen se EI kuulu. Peili ja oma mieli kertoo kyllä milloin on hyvä olla ja milloin ei.
Huomenna on punnitus.
Jos tästä ajasta on jotain hyvää sanottava, se on kyllä ihan vissi, että potilas on kehkeytymässä varsinaiseksi keittiön monitaituriksi. Tänään teki lohilaatikon, eilen oli jotain muuta ja huomiseksi on anguslehmästa jauhetun lihan vuoro muuntua ruuaksi.
Tiedän, että oireisiin kuuluu aktiivinen kiinnostus ruokaa kohtaan mutta kyllä minä tykkään siitä, että 13-vuotias osaa tehdä jo aika monta muutakin ruokalajia kuin nakit ja ranskalaiset.
Mikä parasta, omatekemä ruoka maistuu. Myös hänelle.
Joo, minä leivoin, ja leivoin, paistoin lättyjä. Keräsin reseptejä, tuhansittain. Sitä minä en tajua, miten olen pystynyt olemaan sen nälän kanssa esim. koulussa. Nyt tulee migreeni verensokerin heittelystä. Ilmeisesti nälkä oli jotenkin kiva tunne. Söin ensimmäisen ja ainoan kerran illalla. Onneksi potilas syö omia ruokiaan, se on ilmeisesti kuitenkin paras tapa saada syömään. OP
PoistaSe on niin monimutkainen ja viekas sairaus, että ei riitä ihmisikä sen kaikkien kiemuroiden selvittämiseen. Onneksi tutkittua tietoa ja hyväksi havaittuja hoitomuotoja on. Suurin ja korkein kynnys taitaa olla kuitenkin saada sairastunut tajuamaan sairautensa. Sen jälkeen sen olemassaolo pitää myöntää. Ja vasta sitten voidaan aloittaa hoito... paranemiseen on vielä pitkä aika.
PoistaYstäväni on myös sairastanut ko. sairauden, paljon vakavampana kuin minä. Paranemisen aloitti shokkihoito, kun lääkäri ilmoitti, että jos tästä vielä pahemmaksi menee, ei todennäköisesti tule lapsia. Mulla itsellä oli eräs työtilanne/opiskelutilanne, jonka aikana en ehtinyt n. pariin viikkoon syömään ja nukkumaan kunnolla. Piti valita kumpaa teki, ja valitsin nukkumisen. Kun tilanne normalisoitui, oli vaikeaa opetella taas normisyöminen ja kaverit katsoivat perään, että syön ja että ruoka pysyi myös sisällä. Siinä olisin voinut taas liusua vaaralliselle alueelle, tai ainakin liian pienille annoksille. OP
VastaaPoistaVoi surkeus näitä tarinoita, niitä on niin paljon :(
PoistaOnneksi sinulla tilanne kääntyi niin, että elämä voitti.
Minulla oli viime talven tulehduskierteen takia kroppa tyhjä ja unohdin jo mikä on nälkä. Oli todella työlästä opetella normaali neljän tunnin ruokarytmi ja sopeuttaa treenit saadun ravinnon mukaan. Koko ajan väsytti. Siksipä en kai huomannutkaan mitä pöydän toisella puolella tapahtui...
Se hiipii salakavalasti, ja sitten kun siihen on kiinnitetty huomiota, saattaa alkaa systemaattinen syömättömyyden peittely. "Söin jo." Juu, se on työlästä opetella uudelleen normitavoille. Huomasin sen tuossa työ-opiskelukuvioissa.
PoistaEhkä sitä kautta ymmärrrät itsekin, miltä tuntuu, kun ei ole nälkä...alussa saattoi ollakin, myöhemmin ei. Se vaan katosi, ja sitä nautti siitä, että pystyi olemaan pitkiä aikoja syömättä tai syödä vain tosi vähän.
Minullahan sairaus liittyi jotenkin tarpeeseen hallita edes yhtä osa-aluetta elämässäni. Oli sairastunut aikaisemmin, moni tärkeä ihminen kuoli lyhyen ajan sisällä, ja oli paljon muitakin isoja juttuja, joiden käsittelyyn ei ollut taitoja, voimia, kokemusta ja mitä lie, mutta sen minä osasin, kontrolloida syömistä.Eli ilmeisesti hieman erilainen tausta kuin useimmiten julkisuudessa käsiteltävillä tapauksissa. OP
Lämmin kiitos sinulle OP näistä viesteistäsi. Nyt ymmärrän taas pikkuisen paremmin vihollista jonka kanssa kamppailemme. On hyvä nähdä ja huomata uusia näkökulmia.
PoistaEipä mittään. Minä toivon todella, että perillisesi selviäisi sittenkin säikähdyksellä - ja vanhempansa myös. Kun kyse ei ole siitä, etteikö ruokaa olisi tarjottu, niin kuin äitini sanoi.
PoistaMinä olen vähän sitä mieltä, että tätä a:lla alkavaa syömishäiriötä on käsitelty vähän liian yksipuolisesti julkisuudessa, ulkonäköön ja murrosikään etc keskittyen. (No joo, koulussa oli ekalla yksi ope sanonut, ettei minun pitäisi ottaa lisää ruokaa, kun olen vähän tukeva. Ihan normipainoinen, rimppakinttu olin, mutta oli toppahousut jalassa. Samainen ope sitten vuosien päästä mainitsi moneen kertaan, että tuo OP se on niin hoikkanen. Mutta kun itse pidin tätä opettajaa vähän tollona, enkä edes ekalla ottanut tuota ruokamainintaa niin todesta. Taisin tokaistakin, että toppahousut tekee läskin näköiseksi tms Mutta kyllä se siellä muistin lonkeroissa oli..). Luulen, että nämä oli minulla niin pienempiä tekijöitä siinä kuitenkin. Ystäväni taas oli ja on kontrollifriikki ja ns pakkomenestyjä...Toivotaan, ettei se niin pitkälle mene kuin hänellä. OP
Minä olen aivan samaa mieltä siinä, että a:sta on tuotu julkisuuteen vain tietty suppea 'potentiaalisten' ryhmä. Kun se ryhmä ei ole niin homogeeninen. Jokainen yksilö joka sairastuu on omanlaisensa, omalla tarinallaan, omilla tunteillaan. Yhdellä sairauden laukaisee ulkonäköpaineet, toisella joku muu. Yleistä on kai vain se, että oma kehonkuva muuttuu (vääristyy) peilissä ja vaakalla. Loppu onkin yksilökohtaista selviytymistaistelua josta joko selvitään kuivin jaloin, ilman suurempia vaurioita, tai sitten pitemmän kautta.
PoistaSellainen kirja kuin Olen juuri syönyt (Pia Charpentier ym.) on hyvä, joskin joiltakin osin hieman yleistävä perusteos jokaisen sairastuneen läheiselle.