Syysromanssi

Syksy alkaa siitä, kun talli valmistellaan hevosten sisämajoitustilaksi. Kesällä (loppukesäkin lasketaan) pesty ja puunattu talli sai pikkuisen valkoista paikkamaalausta. Suurempiin remontteihin ei ole vielä, kolmen talven jäljiltä mitään tarvetta. Sisäkatto uusitaan jossain vaiheessa, samalla uusitaan tallinvintin lattia. Katto on jo parsittu kasaan.

Ensin haettiin heinäkuorma. Hyvää heinää löytyy ihan naapurilähiöstä (tää meidän city on laaja kuin kiinan kartta) eikä heinänhakuun tärväydy kaikkine puheineen puolta tuntia.

Seuraavana päivänä tuli pellettikuorma. Hiabilla lavalta nyytti suoraan tallin pariovista sisään ja pumppukärryllä lava paikoilleen. Siellä on.

Meinasi jo hätä tulla käteen hevosten sijoittelun suhteen. Mutta onneksi älysin laittaa viestin myös Heidille tuohon naapurikylään. Hommahan meni niin, että Ihmepoika jäi vielä hiomaan kuvioita ratsuttajan talliin ja Töttis oli valmis tulemaan kotiin. Vaan eihän Töttis yksin voi olla, kaveri piti saada. Yksi jos toinen suunnitelma meni mönkään milloin aikatauluongelmien milloin kuljetuspulmien takia. Vaan Heidiltä löytyi apu tähän vaivaan. Vallu on Mahtipappa, hieno ja iso komistus.

Siellä se miun oma Hunksi on, on se komee!

Vallu (ei mikään ruipelo-Valpio)

Pusuja kaltereiden välistä

Pusuja... eikun puuroa!

Hevosten saapumisen ajoittaminen oli tarkkaan pläänätty. Kun Vallu on lastattu, lähden hakemaan Töttistä. Osimoilleen samaan aikaan oltaisiin sitten meillä pihassa.

Mutta eihän se niin mene. Töttis oli pitkän laitumen takimmaisessa laidassa ja sinne ja takaisin tarpomiseen meni aikaa. Sitten saimme todeta, että traileri oli peruutettu sangen luovalla tavalla sellaiseen kuoppaan, ettei maasturin koukku ollut lähimainkaan hollilla.

Niinpä me sitten naisissa nostettiin traikun vetoaisaa ylös ja puntattiin se jollain perinaisellisella sisukiukkuraivolla vetokoukun päälle.. ja viisi senttiä kuulasta ohi. Lisää sisua ja vähän voimaa ja kyllä, siihen loksahti mihin pitikin.

Kun koppi oli valmis, hain tallista hevosen. Joka yleensä kävelee koppiin sen kummemmin ihmettelemättä. Yleensä. Nyt piti muutama täysin tarpeeton tammamainen kiemura ja harhautus tehdä ennenkuin oli valmis astumaan sillalle ja löntystämään koppiin. Luukku kiinni ja matkaan! Kotona Vallu jo oli hyvän tovin odotellutkin, tutustunut tarhaan ja Torpan mäen maisemiin. Tyrkkäsin Töttiksen sekaan ja sitten kamerat ojossa kuvaamaan tutustumisrituaaleja jotka joskus ovat varsin vauhdikkaita.

Iuh! -vinkaisi Töttis ja sitten vaihdettiin vähän poskipusuja. Ja syvennyttiin ripi rinnan saman heinäkasan ääreen syömään. Meillä loksahti useampikin leuka rinnuksiin: ai olikstää niinku tässä??
Oli se.

Illalla taluteltiin hevoset talliin ja nehän ovat kuin vanha pariskunta. Isännällä pikkuisen kaihia silmissä joten emäntä ensin vaikka heikoille jäille.
Tallissa Vallun piti tutkia seinät ja heinät, maistaa vettä ja nuolaista kivennäistä. Sitten tervetuliaispäästöt ja ruunan oli hyvä syventyä ruokailemaan. Vähän väliä piti kummankin tarkistaa, että kämppis on paikalla ja tallessa.

Tänään talliin astuessani Vallu hörhötti huomenet ja Töttis touhusi jo uloslähtöä. Vallu hirnui kovasti perään vaikka ihan oltiin näköetäisyyden päässä. Jätin hevoset tarhaan sillä en ollut kaikessa tohinassa ehtinyt tsekata laitumen aitoja.

Päivällä Heidi osui paikalle silloin, kun minäkin olin käymässä kotona ja siirrettiin hevoset laitumelle. Nyt nähtiin jopa laukkaliikehdintää. Mutta eipä sitten muuta. Hevoset etenivät laidunta pitkin päivän mittaan rinta rinnan, turpa maassa. Kaikessa rauhassa. Ja illan pimettyä kaikessa rauhassa, hyvässä järjestyksessä yöksi talliin.

Kiitos vielä kerran Heidi, että tuon mainion Pappahevosen annoit Töttikselle kaveriksi. Yritetään pitää hyvää huolta ja mieli pirteänä. Jossain vaiheessa tehdään vielä yksi hevosten vaihto, Ihmepoika tulee kotiin ja Vallu siirtyy takaisin omaan laumaansa. Mutta nyt on näin ja hyvä on näin.

Muilta osin on todettava, että minä, kamera, tapahtumat ja blogi eivät nyt ole oikein kohdanneet toisiaan. Asiat eivät etene millään tavoin kronologisesti niinkuin kelvollisilla päiväkirjoilla on tapana. Asiat ovat niin sekaisin ja kummallisesti, että en jaksa ottaa paineita.

Tänään tuli punnituksessa takapakkia, kotilepoa perjantaiaamuun saakka ja sitten onkin vähän isompien päätösten aika. Ei se helpolla päästä, ei millään.

Mutta se siitä. Minäkin sain tänään diagnoosin, se alkaa u:lla ja loppuu s:ään eikä kyseessä ole unettomuus (vaikka toki sekin seuranani on). Nyt edetään todella pienin askelin ja tehdään vain välttämättömin.

Kiitos kaikille viesteistänne ja kommenteistanne. Luen kyllä kaiken.
Kohti torstaita, missä lienetkin!

Aamu-usva joenmutkassa

Äitikullan mahtijoriinit