Maanataiaamu alkaa parhaimmillaan hyvällä aamukahvilla, hyvässä seurassa, kauniissa maisemissa. Ja kun joen kaupungissa asutaan, joki ja iso vesihän ne kauniin maiseman muodostavat.
Täällä on semmoinen paikka kuin Jokiasema jota kehun, kiitän ja suosittelen ihan ilman korvausta, pyyteettä ja vilpittömästi. Sinne suuntasin Nuorimmaisen kanssa maanantaina. Meillä oli myös Tehtävä joten starttasimme kesäkruisailumme joen suusta, Joensuusta (kehehehe miten hyvä sanaleikki).
Tuolta sukkuloimme Ilosaarirockin jälkiä ihmeteltyämme kohti pohjoista. Pitää vielä mainita, kuinka ihmeen ripeä talkoolaisten joukko on. Ilosaarirockin tapahtuma-alue oli kuin roskapommin jäljiltä ja jostain roskaläjistä könysi esiin etäisesti ihmistä muistuttavia otuksia, ilmeisesti niitä rokkenrollityyppejä. Vajaan tunnin kahvittelun jälkeen roskaläjät ja ne örkit olivat siivoutuneet isoihin kasoihin, pullot ja purtilot lajiteltu ja kaikki oli jätteenkuljetusta vaille valmista.
Pohjoisen suunnassa poikkesimme valtatieltä ja löysimme nämä, monelle tutut kansallismaisemat. Ensin toki liikutaan noin 400 metriä lähinnä pystysuuntaan...
Kunnes vihdoin saavutaan tälle lukuisista maalauksista, kuvista ja matkailumainoksista kuuluisalle paikalle. Siinä on sininen Pielinen ja lukuisat saaret ja korkeus merenpinnasta on roimasti yli 300 metriä. Paikalla oli pari muutakin ja kuvausvuoroa joutui odottelemaan tovin. Mikäs oli odotellessa, sileillä kallioilla oli kiva istuksia ja katsella kaunista maisemaa.
Vaikka meri onkin omin elementtini, tunnen aina pakahduttavaa iloa Kolin, eritoten Ukko-Kolin laella. Siellä pieni ihminen tuntee itsensä vahvaksi.
Rankka kiipeileminen ja muurahaisten hyökkäyksen kohteeksi joutuminen vaati virvokkeita, kas näin:
Mieli ja sielu ravittuina siirryimme gondolihissillä parkkipaikalle ja söimme hyvän lohikeittolounaan. Kun nyt päivärahakeikalla oltiin, pistin tarjoomuksen firman piikkiin. Pikkuinen rötös ja vähäinen synti joka ei tässä maailmassa merkitse verottajalle mitään mutta meille reissulaisille paljon.
Seuraava etappi oli Pielisen toisessa päässä, sieltä pyydystimme kyytiin 6 uutta siipiveikkoa. Koska helle oli ankara ja kanasilla kuuma, pysähdyimme juomatauolle. Enpä olisi uskonut, että joskus minäkin kanoja juotan huoltiksen pihalla.
Toinen kanojen tankkaus oli muutaman kymmenen kilometrin päässä, haukkoivat ilmaa sen näköisinä, että kohta heltta kalpenee ja kanasta henki pakenee. Kanat virvoiteltuamme ajelimme Pielisen ympäriajomme viimeistä lenkkiä, takaisin Joensuuhun.
Mukava, kerrassaan mahtava maanantai. Eilinen toivoa herättänyt tiistai oli omassa sarjassaan hyvä päivä. Eikä tässä keskiviikossakaan ole moittimista. Mitä nyt taivas meni vähän pilveen ja ukkonen yrittää jyryyttää pahaa ilmaa tähän suuntaan. Sadetta saa tulla pikkuinen ripsaus, muuten on hyvä näin.
Tässä vielä reissumme kanallinen anti, saatiin kolme lapsivaimoa Vappupillille ja laajennettiin kanarotuvalikoimaamme kolmella Kääpiökoch -rotuisella kanalla. Kukkoa näille ei ole, katsotaan sitten ensi kesänä onko meillä mahdollisuus ottaa kolmas kukko pikkuväen porukkaan vai täytyykö kanalaa laajentaa.
Mukavaa viikonjatkoa, missä lienetkin!
 |
| Kaksi chaboa ja kääpiokoch (oikealla) |
 |
| Kääpiokoch -kanaset |
 |
| Kääpiökoch nukkuu ja chabot unta valvovat |
Ihana postaus, kaikin puolin. :)
VastaaPoistaNiin ja hienoja kanoja taas!
Kiitos, oli kiva päiväretki. Jäi paljon mukavia muistoja.
PoistaNoiden kanojen viisaus taisi jäädä jonnekin juottopisteiden välille, ilta ollaan rakennettu niille orsia ja koko ajan vain roikkuvat salavan oksissa ja humalaliaaneissa. Hullut elikot!
Huikeat maisemat, samat joita käytiin jokunen vuosi sitten omin silmin ihailemassa. Suomi on niin järkyttävän kaunis maa ! Onnenpekkoja me.
VastaaPoistaJa kanatkin ovat kuin mallikansiosta ! Kauniita ja terveen näköisiä. :)
Jep, vaikka matkailunmasentamiskeskus on tehnyt kaikkensa turistit karkoittaakseen, on Suomi silti upea maa, Hangosta sinne lapin kairoille saakka. Tänne itään on osunut sinisiä vaaroja ja paljon mutkikkaita mäkiä.
PoistaItseasiassa, minua vähän arvelutti laittaa noiden kanojen kuvia, tulopäivän otoksia ja ovat niin reissussa rähjääntyneitä. Nyt ovat päivän kylpeneet ja sukineet sulkansa ojennukseen ja ovat paljon paljon puhtaamman näköisiä.
Pitää huomenna kuvata mokomia nokkelia harakoita enemmän, ihan mahdottomia lentotieteen maistereita, aviaattoreita kerrassaan.
Een ois koskaan uskonut, että sanon kanoja näteiks, mut onhan toi pilkullinen sitä :)
VastaaPoistaPilkullinen onkin muuten noista fiksuin. Se marssi muiden huomamatta Kesäresidenssiin orrelle eikä Vappupilli joka isännän virkaa toimittaa, huomannut mitään.
PoistaOnko teillä tuota kääpiökochia aikaisemmin? Kun minulla ei ole kokemusta kuin niistä tavallisista valkoisista ja maatiaisrotuisista, (ja jos tarkkoja ollaan, niin nekin kanat oli naapurissa, mutta kyllä minä niitä kanoja etsin välillä meidänkin tontilta ja vähän mistäkin) niin paljastan tässä taas tyhmyyteni ja kysyn, että mitenkäs munintapuoli. Käytättekö te ne? En minä muuten mutta tuommoiset itsekasvatetut ovat niin hirveän hyviä maultaan ja leivontaominaisuuksiltaan. Haikeudella muistelen sitä aikaa.
VastaaPoistaOP
Ei meillä ole ollut kääpiökocheja aiemmin, nämä olivat ihan puhdas, rehellinen heräteostos. Kun otettiin isommanpuoleinen kuljetusboksi mukaan niin sinne mahtui kolmen pienen chabon lisäksi kolme pulleampaa kananeitiä :D
PoistaJokaikinen muna joka kanalasta irtoaa, otetaan ravintokäyttöön. Pienet kanat tekevät pieniä munia ja isommat kanat (maatiaiset ja tehokanalasta eläköityneet munanpukkaajat) tekevät vastaavasti isompia. Maku on toisesta maailmasta verrattuna kaupan ns. luomumuniin, keltuainen keltaista, todella keltaista.
Kilvan ovat tuttavat rouvat muniamme kiitelleet, niillä tulee kuohkeaa ja keltaista leivonnaista.
Toki joskus annamme kanarouvien hautoa, sehän se on kanaemon perimmäinen vietti. Nytkin meillä on neljä maatiaistipua (kiuruveden kantaa) emojensa kanssa sisätiloissa, pääsevät ulos heti kun ovat sulkaantuneet paremmin. Yksi mummokana (näistä ns. pikkuväen porukoista) hautoo tarmokkaasti, yhtä munaa.
Aika nopeasti sitä oppii leivonnassa säätämään munien määrän suhteessa niiden kokoon. Pari kakkupohjaa on kyllä mennyt ns. pipariksi kun ovat kuohuneet uunissa yli äyräiden.
Minäkin muistan sen värin erittäin hyvin, ihan tavallisessa sokerikakussa. Kuorihan niissä oli hauraampi, ja niistä joskus näki, mitä se kana oli syönyt, mutta eipä tuo haitannut...Ainoa huono puoli oli, kun kukko siirtyi taivaallisille orsille, heirarkian ylin kana alkoi kiekua aamuisin, hirveää rääkymistä: koko kylä heräsi. Kävi niin sääliksi sitä pahnanpohjimmaista kanaa, raasu.
PoistaOP
Minä pidän aina kanakalkkia tarjolla ja viljojen seassa, että tulee kestävä kuori. Valkoisten kanojen munausten kuori on kyllä huomattavan ohut, varmaan johtuu jo siitä, että ovat parivuotiaina munintaikänsä loppusuoralla ja viimeisiä väsäävät.
PoistaMeillä on yksi sangen viriili kiuruveteläiskana, pomppii parin mustan kanan niskassa. Liekö sitten alistamista vai mitä. Kiekua se ei vielä osaa eikä yritä. Kukko Savolainen on kuitenkin parven kingi.
Kyllä nyt munaa riittää Torpalla! Hienot maisemat upeissa kuvissa, kyllä oli kiva katsoa ja nauttia kun on taivas korkealla ja sinisenä!
VastaaPoistaKääpiökocheilta melkosestaan puuttuu pyrstö :D
Eivät nuo pikkuiset vielä muni, loppukesästä sopii ootella pikkumunia. Minusta nuo kääpiökochit ovat niin hupaisan näköisiä, että niitähän oli pakko saada. Kukko pitää hommata ensi kesänä.
PoistaTäytyy olla puhdistava ja vahvistava kokemus katsella kolin maisemaa. Jotenkin jumalallinen.
VastaaPoistaKanaset ovat kyllä kauniita ! Täydellinen country living idylli tuollainen kana kokoelma omalla kartanolla !
Oli se, mahtava kokemus.
VastaaPoista