Kesäperinteitä ja uusia houkutuksia

Kesä, tämä lämmin vuodenaika se on ihmisen parasta aikaa. Minussa ei virtaa tippaakaan eskimon verta joten kylmä, pimeä, märkä ja jäinen vuodenaika saa aikaan sekä vilun- että inhonväristyksiä. Siksi olikin hieman koomista, että Islanti teki niin lähtemättömän vaikutuksen. Vieläkin se hassu pieni saari tulee uniini.

Uskon, että tämä kesä jää muistoihin hieman erilaisena kesänä, mutta muistot tekevät tästä(kin) kesästä erityisen, muistamisen arvoisen.

Tänään aamulla minä ja Nuorimmainen heräsimme tyhjään ja hiljaiseen taloon. Iso-J ja Esikoinen lähtivät jo kukonpieremän aikaan baanalle, työhommia ja Esikoinen assistenttina. Varsinainen myyntitiimi se kaksikko kuulema on. Nyt Esikoinenkin tietää mikä on myyntimiehen lounas (kylmiä nakkeja suoraan pussista) ja mitkä ovat vartin hätäiset (nokoset levähdyspaikalla).

Meillä oli Nuorimmaisen kanssa hidas aamu, minä jatkoin surutta yöunia tuvan soffalla kun aamuhommat oli kuitattu tehdyksi.
Sitten lähdettiin kaupungille.

Äitikulta istui kampaajalla ja me lohnustelimme ympäriinsä. Mitään ei varsinaisesti lähdetty hakemaan eikä ruokakauppaankaan ollut asiaa (ihme!). Kierreltiin vähän alennusmyyntejä, mutta ilmeisesti saatiin Hispaaniassa niin täysmittainen ostosimmuniteetti, että mitään ei kelpuutettu kahta vilkaisua tärkeämmäksi. Jostain syystä tulin alakuloiseksi nähdessäni rekillisen räikeän keltaisia t-paitoja. Lapussa luki Pirjo T-paita s-xxl. Hinta oli halpa ja paitoja paljon. Ehkä joku muukin masentui.

Muuten täysin turha kierros, mitään ei löydetty. Paitsi Nuorimmaisen bongaamat palmikoidut nahkaohjat. Ne ostettiin viivana kun halvalla saatiin.

En tiedä lankesinko taas halpuuden ansaan vai tehtiinkö todella hyvä löytö. Mutta 18,90 € hintalapussa nahkaisista palmikoiduista ohjista sai pankkikortin salamannopeasti esille. Nuorimmainen putsasi ja öljysi ja nyt ne kiiltelevät hellan kaiteessa. Menkää Puuiloon hakemaan omanne.

Kun joutoaikaa jäi eikä kaupoissa kiertely napannut, mentiin torille. Ihan join istualteen kahvit ja huitaisin Karjalanpiirakan munavoilla ääntä päin. Oli hyvää. Kerran kesässä pitää torikahvilla käydä, Check. Perinteet kunniaan edes kerran kesässä.

Kotiintultua minulle kirkastui mikä meiltä täältä puuttuu. No jukoliste, riippumatto tietenkin!
Meillä on tuossa kanalan ulkotarhan edessä kolme salavaa joiden yhdessä välissä ränsistyy ihan joutavana vanha ja ruma keinu, sellainen missä on penkit vastakkain. Sen tilalle tarvitaan ehdottomasti riippumatto. Ja siihen toiseen puuväliin toinen matto. Äkkiähän minä netistä löysin vanhan ihastukseni, La Siesta -matot ja heidän nettimyymälänsä. Voi varjele, että on vaikea valita.

Joitakin takavuosilta tuttuja malleja oli näemmä loppunut ja tilalle tullut jotain uutta. Tilausta en vielä jättänyt mutta sivu on auki ja vain klikkauksen päässä tuleva onnenkehtoni. Iso-J valitkoon omansa.

Mattojen saavuttua suurimman stressin aiheuttanee joutoajan puute. Mutta se on sen ajan murhe. Pesen vaikka koko Torpan ikkunat yhtenä päivänä jos palkkiona on ikioma riippumatto. Ihan varppina pesen.

Nettisurffailun makuun päästyäni kurkkasin vielä yhden paikallisen taimiston nettiluetteloa. Kuolaneritys oli valikoiman nähtyäni luokkaa 'Vihikoira haistaa kohteen', mutta vilkaisu kasvin perustietojen jälkeen oikeanpuoleiseen hintasarakkeeseen sai enimmät innot laantumaan. Tiedän mitä synttärilahjaksi tahdon! Se on kirjovaahtera 'Drummondii' ja köynnösruusu 'John Cabot'.

Tänään tuli iloa ja onnea sekä surua. Synttäreiden jälkeisenä aamuna onkin lähtö etelään, serkkupoika siunataan ikilepoon. Asia, joka tekee omalla karulla tavallaan tästä kesästä ikimuistoisen. Kaikella on aikansa eikä päiviensä määrää kukaan tiedä.

Olen onnellinen tästä päivästä. Tämä oli hyvä päivä, meillä. Toisaalla on suru ja ikävä.
Olkoon huominen omanlaisensa, missä kuljemmekin.

Tähän loppuun vielä etähali sinne Aurinkovuorelle, siellä on nyt ystävillä kissanmentävä haava sydämissä. Kepeät askeleet Nemolle, Veli Winston on varmasti vastassa.

Ja vielä yksi PeeÄässi: Toveri Tita on hyvä ja tunnistaa tämän kasvinreuhakkeen. Mikä hiton turkmenistanialainen tyttöystävä lienee, nimi on aina hukassa. Rehottaa ihan mahdottomasti, ekassa kuvassa häälyy pionien taustalla, jälkimmäisessä reuhottaa ihan omana itsenään. Tuolla alla kyyhöttää kääpiömanteli ja magnolia, ne olisi kai syytä kaivaa pois??

Hullu ku pullosta tullu!

Ja vielä:
juuri saamani tiedon mukaan Torpan Ratsut (Huom! Monikko!) ovat kunnostautuneet kurssihevosina. Sanatarkka lainaus saamastani viestistä:
Molemmat hepat aivan loistavia kurssitunnilla, otan huomenna ne kans jos sopii!
En tosin voi olla varma ovatko olleet loistavia ratsuja vai loistavia esimerkkejä läpilaiskoista hevosennahkoista, mutta toiveikkaana ja positiivisena ihmisenä toivon ensimmäistä vaihtoehtoa. Töttiskin on ilmeisesti pysynyt pystyssä kaikissa askellajeissa :D