Kuvat on, kuvaton

Söpöilköön nyt tuo Felixin ryökäle tuossa kuvituksena.
Kuvia minulla on, mutta olen silti kuvaton. Kuvat kamerassa eikä tarmoa eikä aikaa kaivella piuhaa, yhdistää laitteita ja setviä kuvaläjistä parhaat päältä. Ehkä sitten huomenna?

Tänään tapahtui paljon. Nuorimmainen pääsi kotiin, mutta osaston ovi on raollaan, avautuu yhdellä puhelinsoitolla. Seuraava reissu onkin sitten pidemmänpuoleinen.

Nämä muutamat päivät antoivat kuitenkin paljon työkaluja (ja voimia) kohdata tulevat haasteet ja selvitä niisä ehkä hieman paremmin.

Tunnustan aliarvioineeni vastustajan. Se on viekas, katala ja ehdottomasti läpeensä paha.

Olen (ja koko perhe on) saanut valtavasti tukea, yhteydenottoja ja kannustusta niin monelta taholta, että kaikkien kiittäminen ja muistaminen on mahdotonta. Kirjoitan nämä seuraavat kirjaimet hitaasti, arvostaen ja painokkaasti, teille kaikille: K-I-I-T-O-S !

Jokainen blogiin, facebookin viesteihin, tekstareihin tullut viesti ja kommentti on auttanut. Kaikki olen lukenut ja kaikkia arvostan. Halaukset, äänet puhelimessa, sanat kännykän näytöllä, kaikki ovat auttaneet.

Elämän täytyy jatkua ja syvimmistäkin poteroista on pinnalle noustu. Niin tästäkin.

Esikoinen on viettänyt hikisiä tunteja ratsastaessaan molempia torpan ratsuja. Poni Sörsselson sai Esikoiselta kiitettävän arvosanan ja Töttiksen uudet, uljaat lihakset (oikein tarkasti kun katsoo pinkkien lasien läpi) ovat nostaneet Töttiksen ratsuindeksiä Esikoisen hieman snobismiin kallellaan olevalla asteikolla huimasti. Ja kyllä, sen mitä eilen jaksoin ja ehdin katsoa, hyvältä näyttää.

Tänään nousi rajuilma, rajusti ilmaantuikin. Radiossa sanottiin jotta jossain Kesälahdella ja Kiteellä on jotain ukonilmaa, samassa paukahti Torpan ilmatilassa ja taivas valui maahan asti. Minulla oli luonnollisesti kiesistä sivulasit alhaalla... Pihalla etenin kauheassa puhurissa kohti kiesiä ja sain kuin sainkin veivattua ikkunat kiinni. Penkit ovat märkänä, kyllä ovat. Täytyy huomenna tutkia ja tuulettaa, eivätköhän luvatut helteet kuivata sen mikä tänään kastui.

Myrsky repi puita ja taivas salamoi, kirjaimellisesti. Pari kertaa iski oikein kunnolla, muttei siinä rankkasateessa nähnyt mihin ja miten. Iso-J sai sähköiskun irroittaessaan koneitten piuhoja työhuoneessa. Onneksi ei käynyt pahemmin.

Pahimman rytäkän tauottua siirsimme hevoset talliin ja tutkimme tuhoja. Laidunaidan päällä rötkötti vanha hieno pihlaja. Naapurin vanha tuomi oli katkipoikki ja ainakin yksi kuusi oli erkaantunut latvastaan melko ikävän näköisesti. Kuusitukki siitä tulee. Konkeloita on metsässä varmasti paljon, täytyy lähipäivinä käydä kurkkimassa.

Pihan salavat olivat kaameassa kunnossa. Taloa lähinnä oleva kärsi pahiten, outoa mutta totista totta. Roskaa riitti siivottavaksi.

Illalla kävimme moottorisahalla pätkimässä pihlajaa pienempiin osiin. Menee koko puu kaatoon, salama on iskenyt varsinaiseen runkoon niin, että erkanevat oksat ovat harallaan mikä minnekin, repsottavat säleiden varassa. Täytyy naapurin kanssa miettiä mihin suuntaan ja milloin puu kaadetaan. Hevosia ei voinut puun epävakauden takia laittaa laitumelle, eli ne norkoilevat yön lankkutarhassa. Sähköt saatiin kuitenkin kiertämään.

Yksi kanantipu oli lentänyt myrskyn aikana väärälle puolelle aitaa, hönttiparka ravasi aitaa ympäri ja etsi pääsyä omiensa joukkoon. Onneksi hoksasin ajoissa ja sain tipun talteen.

Yöksi on luvattu sateita ja uutta myrskyä. Saapa nähdä mistä ja miten silloin puhaltaa.

Huomiseksi (apua, taas perjantai) on ohjelmassa monenlaista hankintareissua. Ehkä nettiyhteys kestää ja saan aikaiseksi siirrettyä ne kuvatkin.

Näillä mennään, kuka missäkin.

The Stig, The Hero

:D

PeeÄäs: näiden kahden alimman kuvan myötä toivon Iso-J:n muistavan lähestyvän syntymäpäiväni.

Tummat pilvet

Tänään tuli myrsky. Se puhdisti ilmaa. 

Kuva otettu Keskussairaalan osasto 10:n ikkunasta. Osasto 10 on, kuten monet päättelevätkin, lasten osasto.

Toivon uusien, lempeämpien tuulien puhaltavan jatkossa. 

Kiitos ystäville, missä olettekin!

Sir Milton

Maailman Paras Mieliystävä, rakas Veli Milton seurasi Patsyn, Ellin, Winstonin ja monen muun kissaystävän tassunjälkiä sateenkaarisillalle. Tie koitui kohtaloksi.

Liian aikaisin lähti rakas ystävä. Nuku hyvin, elät muistoissamme. Aina.

Perjantaipäivitys

Helleviikko perjantaissa, kovaa kyytiä nämä viimeiset koululaisten kesälomaviikot kuluvat. Päivitystahti on hiipunut samaa tahtia kun lämpömittarin lukemat nousevat. Ilmeisesti kuumuus häiritsee dataliikennettäkin, harva se päivä olen turhautuneena hakannut modeemin on-off -kytkintä. Kun ei toimi niin ei toimi. Ja iltaisin, kun olisi aikaa, ei ajatus liiku sen vertaa, että saisi kuvat kamerasta purettua. Lisäksi tämä vanha, mutta rakas MacBookini taitaa tulla tiensä päähän, hidasta, ah niin kovin hidasta on vanhuksen käynti.

Selitykset sikseen,  nyt näyttäisi nettiyhteys pelaavan, tuvassa on mukavan viileä ja kerrankin on rauhallinen hetki. Kauppareissut tehty ja viikonloppu voi alkaa.

Ikkunat on sitten pesty, joko minä siitä mainitsin?
Peetu on oma puuhakas itsensä, kuvissa hengiltä otetaan kumikanaa. Vinkupilli kesti tällä kertaa piinallisen kauan, ainakin vartin. Monelle mutkalle piti pienen koiran itsensä veivata kunnes vihdoin koitti juhlallinen hetki, kana oli tukevasti käpälissä ja pillikohta leukojen välissä. Sitten vaan krunts ja se oli siinä. Seuraava toimenpide olisi ollut kumikanavainaan suolistaminen (pieneksi silppuaminen) mutta nopea ilonpilaaja nappasi aarteen pois ja roskiin. Arvaatte varmaan miksi Peetua joskus kutsutaan lisänimellä Sulju?

Hevoset tulivat kotiin torstaina. Ensin tuli Töttis ja seuraava trailerin kunniakierros toi pihaan Ratsuoppilas Sörsselssonin. Kumpikin on vankistunut ja saanut lihasta, jopa tamma, tuo luiskapersauksinen pihtikinttu. Ihme kumma, jalatkin näyttävät suoristuneen reissussa. Siellä on kyllä niin mahtava laidun jossa on mittaa ja pituutta, mäkiä ja kumpareita. Laumassa liikutaan paljon ja kyllähän se pattia kasvattaa hevosenkin persauksiin.

Tänään olisi tarkoitus illan viilentyessä ottaa hevoset iltalenkille, käykööt vaikka peltoja kiertelemässä.
Perilliset saavat hoitaa homman, minä en ahtaudu ratsastushousuihin enkä sonnustaudu kypärään, en mistään hinnasta tässä kuumuudessa. Siihen persauksen alle vielä kuumana hohkava hevonen, no thanks.

Hevosten myötä tulivat paarmat, nuo lentävät pienet pirulaiset. Tuli myös kesän kausituoksu Eau de Terva. Minä parka saan lähes poikkeuksetta tervankärystä migreenin mutta ihme ja kumma, hevosten hoitoöljy ei migreeniä laukaise. Lienee sitten aitoa tavaraa ja minä olen allerginen halvoille kopiolle.

Ensimmäinen kylpyhetki 

"Kyllä olisi tarpeen saada vähän omaakin aikaa"

"Nyt muuten lähdetään tuonne meikäläisten puolelle"

"Me lähdetään nyt, heippa pätkät"

Lomareissumme aikana kuoriutuneet kiuruveteläistiput ja yhteishuoltajuussopimuksen tehneet kanamammat näyttivät olevan valmiita siirtymään ulkoilmaelämään. Useampana päivänä kanamammat ovat yrittäneet lentää ikkunalasista läpi tai livahtaa avoimesta ovesta, selkeästi koppikausi alkoi ahdistaa.

Arvelimme, että valkoiset tehokanat (Britneys Stupidos) ja kiuruveteläiset kanat saattavat nokkia näitä pikkuisia, joten kiikutimme ne Silkkikanojen ja muun pikkuväen puolelle.

Ensimmäisenä rouvat kaivoivat kelpo poterot johon kyykistyivät kylpemään. Hiekka lensi ja rouvat huolehtivat hygieniastaan. Lapsivuodetomut ja sisäilman pölyt saivat kyytiä kun madamet nautiskelivat DaySpa -tuokiosta. Pikkutiput seurasivat vieressä ja hetken päästä ipanat melskasivat kylpypoterossa kuin vanhat tekijät.

Puhdasta tuli ja sitten lähdettiinkin kävelylle. Ihan selkeästi kanaemot pohtivat elämänpiirin kaventumista jälkikasvun myötä ja totesivat, että omiensa joukossa olisi sekä potentiaalisia vauvakuumeisia lapsenvahteja, että miehinen mies, Kukko Savolainen roolimalliksi pienille.

Niinpä tuo harmaa rouva ilmeisen turhautuneena vähän pölläytteli Kääpiökoch -kanarouvaa joka tuli uteliaisuuttaan tutkimaan tipuja tarkemmin. Sen jälkeen kanamammat marssivat tomerasti kanaosastoja erottavalle verkko-ovelle ja odottivat pääsyä omiensa joukkoon. Sen verran päättäväisiä olivat joten avasimme oven.

Illalla kävin katsomassa, koko lössi oli marssinut jo yöpuulle sisäkanalaan, myös nämä pikkuiset.
Aamulla ipanat ovat jo kylpemässä ja sen jälkeen vetivät hirmuista rallia ympäri ulkotarhaa. Kukko Savolainen nosteli hämmentyneenä koipiaan ja vanha ruskea tehokanamummo tyyskähti nokalleen kun pikkuväki jyräsi kahta puolta ohi.

Ei niillä siis mitään hätää ole, hyvin tuntuu kanoillakin olevan koko kylä kasvattaa -menetelmä hallussa.
Sen verran yritin tipujen päitä katsella, että kovin kanavoittoiselta porukka vaikuttaa. Yksi on ehkä kukko ja sille etsitään oma koti myöhemmin.

Entäpä Pikkupojat?
No mitäs ne, elämä on rallia ja kehruukoneen pärinää. Pärinäpojat ottavat elämästä ilon irti ja käyvät silminnähden sekä koirien että Setä Miltonin hermoille. Harmoninen yhteiselämä on vielä kaukainen haave, nämä huligaanit eivät todellakaan saa vielä liikkua vapaasti Torpassa. Elämä on rajattu Esikoisen huoneeseen ja välillä saavat vetää Yläkerran Ympäriajoja muissa yläkerran tiloissa.

Alakertaan näillä hiiviömivveillä ei ole mitään asiaa. Käytöskoulussa ovat jääneet luokalleen harva se päivä.

Riemua siis riittää ja sehän on tässä kovassa maailmassa iloinen asia.

Muilta osin viikko on ollut vuoristorataa. Omat menoni olen karsinut minimiin, joskin eilen tapahtui pienoinen oikeusmurha. Olisin nimittäin niin kovasti tahtonut Nemppakuoman kanssa kaupungille, lasillisille eli parille. Noh, tuli muuta eteen ja homma siirtyi tulevaisuuteen.

Tänään sain onneksi balsamia eilisen jättämille haavoille. Toveri AS piipahti kaupungissa ja sinne pääsin tällä kertaa minäkin. Kiitos vielä kerran, oli aivan huippukiva nähdä. Seuraavat kahvit tarjoan minä ja ne tarjotaan meillä. Ne ovat aamukahvit joten pitää tulla jo edellisenä iltana.

Tänään saamme Siskolikan ja pari poikaa pikavisiitille. Jääkiekkokausi alkaa maanantaina ja sehän tarkoittaa sitä, että Siskolikka ja Hokipoika siirtyvät jäähalleihin. Treenejä ja leirejä on paljon ennen pelien alkamista.

Tähän loppuun vielä kuvasarja Pikkupoikien edesottamuksista.
Hauskaa viikonloppua, missä lienetkin!

I´m gonna swing on the chandelieeeeeer...

Söpö, söpömpi, kissanpentu

Mä piilotan tän pelivälineen tänne lehden alle

Hiiviömivvi 

Oskar kikkailee itselleen jäähyn

Nouuuuuuuuuu!! 

Hei kuuntele nyt, mä voin kyllä selittää 

No ei sitten, ikävä ihminen!

Ja taas me aidataan

Kesän makein helminauha

Eipä mulla muuta kuin terveisiä kaikille helteeltä. Paahdekin tuolla huiskutelee ja Aurinko myös.
Minä ja Nuorimmainen lähdemme tallaamaan peltoon aitauskamppeiden kanssa. Sitä saa taas melko tarkkana olla käytettävissä olevien keppien ja nauhan kanssa, niiden riittävyyden arviointi suhteessa aidattavaan alaan on melko haastavaa. Mutta joka kerta on aitaushomma tehty ja hevoset saaneet vihreänsä.

Huomenna ne tulevat kotiin, Torpan Ratsut.
En ole vielä varma tuodaanko ratsain vai kopilla, riippuu niin monesta asiasta. Selvinnee sekin aikanaan.

Esikoinen on tyhjentänyt tallin pesua varten ja seuraavaksi olisi syytä ottaa käsiin taltta ja höylä, ainakin kuokka, että Poni Sörsselssonin talviöiden improvisoinnit tallin valkealta seinältä saadaan pois.
Valkoinen maali peittää sen mikä jää jäljelle painepesurin käsittelystä.

Palataan taas!
Mukavaa päivää, missä lienetkin!

Takapihan Tavernan keitaalla

#macuserhateswindows

Koska en ole päässyt blogger 'palveluun' kolmeen vuorokauteen, laitan terveiset puhelimen kautta. Kuvien koko on jättimäinen, korjaan ne heti kun pääsen läppärillä läpi. 

Viikonloppu on ollut paahteinen. Vettä saisi letkuttaa plantaasille niin paljon kuin kaivosta lähtee mutta laiska ei jaksa. 

Täällä on vihattu windowseja, manattu Mac -koneita ja sadateltu Saunalahtea. 

Ikkunat on pesty, sillä leijun. Vuotuinen urakka vaati uhrinsa. Vasen jalkani puoliksi halvaantui eilen, ei tuntoa, ei pitoa, ei ponnistusvoimaa. 

Raahasin jalkaa perässä, hinauduin seiniä pitkin ja kas, aamulla tunto palasi ja kramppi herkesi. Oli muuten fittimäinen tunne kun jalasta lähti tunto.

Tänään jatkoin ikkunanpesua, pesin ne joihin huimalla uloittuvuudellani yletyin. 

Viimeinen ikkuna oli helppo, työtason päällä. Siksi nostin yläruudukon lasit ylös. 

Seuraavaksi ne rojahtivat olkavarrelle. 

Olivat pitkät minuutit kun odottelin apuja, Iso-J rymisti tupaan ja nosti ne perhanan triplaikkunat pois. Onneksi oli hauista jumpattu, suoraan siihen rojahtivat. 

Kipeä on vieläkin, haudoin kolmen K:n ohjein vajaan tunnin ja ihme kyllä, mustelmaa ei ole vielä noussut. Ehkä mitään isompaa ei hajonnut ja yön aikana itsestäänkorjaantuva keho elpyy. 

Muilta osin kaikki hyvin.

Peetu tappoi ties monennenko kumikanan, oikeat kanat voivat hyvin. Pikkupojat jyräävät hunnilaumana yläkerrassa ja Setä Milton näyttää hautovan synkeitä säkeitä niiden pikkuhirviöiden varalle. 

Hevoset tulevat kotiin keskiviikkona, toinen tulee käymään, toinen jää. 

Nämä kaikki saisivat tulla, syötävää riittäisi kaikille. Ensi vuonna voi olla mahdollista ottaa pari vierasta laitumelle, eivät nämä meidän ponit ehdi kaikkea hoitamaan kahdestaan. 

Ja viikonlopun hyväksi lopuksi syötiin Takapihan Tavernassa, hyvin kuten aina. Sain luku-urakkani päätökseen ja totean, että olipa mukava lukumatka. Suosittelen kaikille monitasoisten tarinoiden ystäville. Minua miellytti Twin Peaks -tyylinen kerronta, kaikilla tarinoilla oli aina vähintään kaksi puolta ja oma mielikuvitus  turvasi sen, että mielenkiinto säilyi koko 800 -sivuisen järkäleen viimeiselle sivulle. 

Kirjanmerkkinä toimi ystävien lähettämä postikortti Ystadista. Sattumaa tai ei, Iso-J ja Esikoinen katsovat joka ilta ainakin yhden Kurt Wallander -leffan. Meillä on ne kaikki, Komisario Beckit päälle ja monta muutakin sarjaa.

Nyt unta kohti ja päin alkavaa viikkoa. Siellä odottaa tallin pesu ja vuosihuolto, laidunten aitaus ja pari muuta urakkaa. 

Nähdään taas, missä lienetkin!! 

Kesäperinteitä ja uusia houkutuksia

Kesä, tämä lämmin vuodenaika se on ihmisen parasta aikaa. Minussa ei virtaa tippaakaan eskimon verta joten kylmä, pimeä, märkä ja jäinen vuodenaika saa aikaan sekä vilun- että inhonväristyksiä. Siksi olikin hieman koomista, että Islanti teki niin lähtemättömän vaikutuksen. Vieläkin se hassu pieni saari tulee uniini.

Uskon, että tämä kesä jää muistoihin hieman erilaisena kesänä, mutta muistot tekevät tästä(kin) kesästä erityisen, muistamisen arvoisen.

Tänään aamulla minä ja Nuorimmainen heräsimme tyhjään ja hiljaiseen taloon. Iso-J ja Esikoinen lähtivät jo kukonpieremän aikaan baanalle, työhommia ja Esikoinen assistenttina. Varsinainen myyntitiimi se kaksikko kuulema on. Nyt Esikoinenkin tietää mikä on myyntimiehen lounas (kylmiä nakkeja suoraan pussista) ja mitkä ovat vartin hätäiset (nokoset levähdyspaikalla).

Meillä oli Nuorimmaisen kanssa hidas aamu, minä jatkoin surutta yöunia tuvan soffalla kun aamuhommat oli kuitattu tehdyksi.
Sitten lähdettiin kaupungille.

Äitikulta istui kampaajalla ja me lohnustelimme ympäriinsä. Mitään ei varsinaisesti lähdetty hakemaan eikä ruokakauppaankaan ollut asiaa (ihme!). Kierreltiin vähän alennusmyyntejä, mutta ilmeisesti saatiin Hispaaniassa niin täysmittainen ostosimmuniteetti, että mitään ei kelpuutettu kahta vilkaisua tärkeämmäksi. Jostain syystä tulin alakuloiseksi nähdessäni rekillisen räikeän keltaisia t-paitoja. Lapussa luki Pirjo T-paita s-xxl. Hinta oli halpa ja paitoja paljon. Ehkä joku muukin masentui.

Muuten täysin turha kierros, mitään ei löydetty. Paitsi Nuorimmaisen bongaamat palmikoidut nahkaohjat. Ne ostettiin viivana kun halvalla saatiin.

En tiedä lankesinko taas halpuuden ansaan vai tehtiinkö todella hyvä löytö. Mutta 18,90 € hintalapussa nahkaisista palmikoiduista ohjista sai pankkikortin salamannopeasti esille. Nuorimmainen putsasi ja öljysi ja nyt ne kiiltelevät hellan kaiteessa. Menkää Puuiloon hakemaan omanne.

Kun joutoaikaa jäi eikä kaupoissa kiertely napannut, mentiin torille. Ihan join istualteen kahvit ja huitaisin Karjalanpiirakan munavoilla ääntä päin. Oli hyvää. Kerran kesässä pitää torikahvilla käydä, Check. Perinteet kunniaan edes kerran kesässä.

Kotiintultua minulle kirkastui mikä meiltä täältä puuttuu. No jukoliste, riippumatto tietenkin!
Meillä on tuossa kanalan ulkotarhan edessä kolme salavaa joiden yhdessä välissä ränsistyy ihan joutavana vanha ja ruma keinu, sellainen missä on penkit vastakkain. Sen tilalle tarvitaan ehdottomasti riippumatto. Ja siihen toiseen puuväliin toinen matto. Äkkiähän minä netistä löysin vanhan ihastukseni, La Siesta -matot ja heidän nettimyymälänsä. Voi varjele, että on vaikea valita.

Joitakin takavuosilta tuttuja malleja oli näemmä loppunut ja tilalle tullut jotain uutta. Tilausta en vielä jättänyt mutta sivu on auki ja vain klikkauksen päässä tuleva onnenkehtoni. Iso-J valitkoon omansa.

Mattojen saavuttua suurimman stressin aiheuttanee joutoajan puute. Mutta se on sen ajan murhe. Pesen vaikka koko Torpan ikkunat yhtenä päivänä jos palkkiona on ikioma riippumatto. Ihan varppina pesen.

Nettisurffailun makuun päästyäni kurkkasin vielä yhden paikallisen taimiston nettiluetteloa. Kuolaneritys oli valikoiman nähtyäni luokkaa 'Vihikoira haistaa kohteen', mutta vilkaisu kasvin perustietojen jälkeen oikeanpuoleiseen hintasarakkeeseen sai enimmät innot laantumaan. Tiedän mitä synttärilahjaksi tahdon! Se on kirjovaahtera 'Drummondii' ja köynnösruusu 'John Cabot'.

Tänään tuli iloa ja onnea sekä surua. Synttäreiden jälkeisenä aamuna onkin lähtö etelään, serkkupoika siunataan ikilepoon. Asia, joka tekee omalla karulla tavallaan tästä kesästä ikimuistoisen. Kaikella on aikansa eikä päiviensä määrää kukaan tiedä.

Olen onnellinen tästä päivästä. Tämä oli hyvä päivä, meillä. Toisaalla on suru ja ikävä.
Olkoon huominen omanlaisensa, missä kuljemmekin.

Tähän loppuun vielä etähali sinne Aurinkovuorelle, siellä on nyt ystävillä kissanmentävä haava sydämissä. Kepeät askeleet Nemolle, Veli Winston on varmasti vastassa.

Ja vielä yksi PeeÄässi: Toveri Tita on hyvä ja tunnistaa tämän kasvinreuhakkeen. Mikä hiton turkmenistanialainen tyttöystävä lienee, nimi on aina hukassa. Rehottaa ihan mahdottomasti, ekassa kuvassa häälyy pionien taustalla, jälkimmäisessä reuhottaa ihan omana itsenään. Tuolla alla kyyhöttää kääpiömanteli ja magnolia, ne olisi kai syytä kaivaa pois??

Hullu ku pullosta tullu!

Ja vielä:
juuri saamani tiedon mukaan Torpan Ratsut (Huom! Monikko!) ovat kunnostautuneet kurssihevosina. Sanatarkka lainaus saamastani viestistä:
Molemmat hepat aivan loistavia kurssitunnilla, otan huomenna ne kans jos sopii!
En tosin voi olla varma ovatko olleet loistavia ratsuja vai loistavia esimerkkejä läpilaiskoista hevosennahkoista, mutta toiveikkaana ja positiivisena ihmisenä toivon ensimmäistä vaihtoehtoa. Töttiskin on ilmeisesti pysynyt pystyssä kaikissa askellajeissa :D

Kanan lento

Mummo hautoo

Palataas takaisin kanalaan. Juuri kun sain julkaistua uusien tulokkaiden esittelyn, ne antoivat aihetta uuteen mainintaan.

Maanantai-ilta kanasilta meni ihan vaan jetlagista toipumiseen eikä yösijaa kysellyt kukaan. Kyykkäsivät kuka mihinkin ja nuokkuivat yöunensa miten sattuu.

Eilen oli jo melkoinen pulina kun eivät kaikki mahtuneet Kesäresidenssiin. Siihen, jota se kauhea mökämies Vappupilli isännöi. Onhan  meillä ulkotarhassa toinenkin pikkumökki, mutta tämä kanamummo on sen ominut nyt täysin tipulatarkoitukseen. Yhtä munaa hautoo, katsotaan nyt mitä siitä kehkeytyy. Vappupillin olen nähnyt tämän(kin) kanan niskassa keikkuvan, joten yritys on ollut kova.

Tänään illalla pikkuväellä olikin varsinaiset turpakäräjät. Kauhea pulina ja touhotus yöpaikoista. Orsia viriteltiin sekä luonnonoksista, että ihan ruuvinvääntimen, sahan ja puutavaran avulla. Iso-J rehki tunnin, että saatiin katoksen alle hyvä ja tukeva orsi.

Kanniskelin uusia kanoja yksi kerrallaan orsille ja yritin esitellä niille uusia yöpuita. Kissan viikset. Kirjaimellisesti.

Setä Milton kiipeili salavassa ja toisella laidalla näky oli tämä:

Nämä uudet likat ovatkin varsinaisia lentäjä-Ässiä, kanatarhan aidalla kökötellään yöpuulla.
Yksi chabo on lehahtanut salavaan.

Aamulla saakin tähystää tarkasti ennenkuin Milton pääsee aamupartioon, kanojen on syytä olla aidan turvallisemmalla puolella.

Kerrottakoon nyt sen verran, että ulkotarhaa ei ole kattoverkotettu juuri tuosta kohdasta, juuri tuon salavan takia. On meinään mahdoton putsattava salavan roskista jos koko yläosa on verkolla.
Huomenna on kuitenkin viisaampaa viritellä verkot kattoonkin, eihän tuosta nyt mitään tule, että noin riskirajoilla keikkuvat.

Ja miten suuruudenhulluja ne ovat. Parven pienimmät kanat lentelevät noin korkealle. Eikä korkeushypyssä häviölle jäänyt tämä kukoksi veikkaamani tipukaan:

Vähäinen hukkapätkä, heltasta maahan noin 10 cm

Maasta se pieninkin ponnistaa, ylös pääsi.

Leiskautti joutessaan reilun metrin, Kesäresidenssin katolle. Tuolta on hyvä tähystää silkkikanojen urpoiluja. Ja sitä hupiahan ne kyllä tarjoavat.

Kukkorähjä

Vappupilli ja silkkikananuorisoa

Juu ei käy elämä pitkäveteiseksi tämän siipikarjan kanssa. Kiuruveteläiset maatiaiset ovat taitavia lentäjiä ja harva se päivä saa hätistellä samoja hurjapäitä takaisin tarhaan. Mutta nythän mulla varsinainen kirppusirkus on jos nämä uudet ovat vielä huimempia lentäjiä.

Äkkiä sitä verkkoa nyt tänne, perhana vieköön. Nasse saa painaa yötä myöten kanapaimenena, ei rekku jaksa moista liihotusta ja yöelämää.

Rauhaisaa yötä, missä lienetkin.