tiistai 13. toukokuuta 2014

Tervepä terve!


Jep, se todellakin olen taas minä, Torpan Armo täällä näppiksellä.

Sunnuntai oli surkea päivä eikä eilinen maanantai sen kummoisempi ollut. Tänään heräsin huomattavan levänneenä ja vatsa rauhoittuneena ja totesin, että minulla on NÄLKÄ! Ensimmäistä kertaa sitten perjantaiaamun minulla oli oikea, rehellinen nälkä.

Muutenki olo on hyvä, mielialasta puhumattakaan.

Tänään pitäisi olla rankkasadepäivä mutta ainakin tällä hetkellä ulkona tarvitaan aurinkolaseja, linnut vislailevat iloisina ja on muutenkin mahdottoman nätti sää. Kostea toki, sadetta on tullut kahtena yönä ja tänään aamullakin satoi. Ulkona voi taas hengittää normaalisti ja pitää jopa ikkunoita auki, ihanan raikas ja puhdas ilma. Sinne menivät siitepölyt, sateen myötä maahan.

Hevoset eivät olisi millään tahtoneet sadenuttuja niskaansa, mutta laitoin ne kuitenkin. Nyt seisovat portilla sen näköisenä, että on hiki, on kuuma, tule orja auttamaan nämä palttoot pois.

Palttoista puheen ollen, eipä ole kummoinen kasa loimipyykkiä pestävänä. Tallitoppiksia ei tarvitse pestä ollenkaan, käyttökertoja tasan nolla. Tuuletus riittää. Vanhat Rhinot pesen, uusien varaloimien vöitä ei ole säädetty, pituus vain mitattu hätäisesti. Joten nekin selviävät ihan tuuletuksella. Ulkotoppiksia käytettiin ehkä 5 kertaa joten eipä niissäkään pesemistä ole.

Olen toki sangen kriittinen loimittaja, mutta viime talvena en kertakaikkiaan nähnyt tarvetta loimitukseen, en edes 'varmuudenvuoksi' pukemiseen.

Ensi talvena tilanne on mitä todennäköisemmin ihan eri, eiväthän vuodet ole veljiä keskenään. MOT.

Tältä päivältä ei toistaiseksi muuta, kuviakin on vasta kameralla. Haminasta ei juuri yhtään kuvaa, asia joka hitusen harmittaa. Täytyy tehdä sinne joskus ihan turistireissu ja kuvata ne kauniit vanhat talot, kujat ja kadut. Raatihuoneentori -vai mikä se keskusympyrä nyt olikaan, on nätti, käykäähän katsomassa jos kulmille osutte.

Toimeliasta tiistaita, missä lienetkin! Tänään pelataan lätkää! Toivottavasti Suomi-Ruotsi -matsikin nähdään, tänään pitää ensin selättää Saksa.






13 kommenttia:

  1. Varsinkin sadeloimien pesu on raskasta. Tai ei se pesu, mutta se kyllästys, että pitää vettä jatkossakin. Pesen harvoin, mutta joskus on pakko...

    VastaaPoista
  2. Espoossa oli kätevää viedä loimet kyllästettäväksi (ja pesuun) erääseen purjehuoltoon. Pesivät ja kyllästivät moiset nenäliinat (vrt. purjeet) ihan salamana. Ja halvalla. Piti vaan viedä ruuhka-aikojen ulkopuolella niin sai nopeasti takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi!! Kyllä mäkin maksaisin tommosesta palvelusta. Se kyllästys on niin ärsyttävää ja se käry mikä siitä aineesta lähtee.

      Poista
    2. Ärtsyt isopropanolin käryt kyllä tulee. Purjehuolto oli mun entinen asiakas ja kävin kerran kysymässä onnistuisiko loimihuolto. Helpotti kummasti.

      Poista
  3. Täällä taasen on menty monta päivää kylmähkön vesisateen ollessa ympärivuorokautista mutta ensi viikolla pitäisi alkaa ne kauan kaivatut helteet.

    Sen on hyvä että tokenit p-taudista mutta täällä ei toimeliaisuudesta voi puhua kun lekuri totesi keuhkoputken tulehduksen riivaavan perin urheilullisia keuhkojani ja kuin bonuksena, fysiatrian lekuri diagnosoi selkäongelmieni kroonisoituneen ja B -lausuntoa tuli vuoden loppuun asti.

    Vaan mitäpä näistä, nautihan tulevista kauniista keleistä ja kerro koko orkesterille terveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ukkostaa!
      Voi sua ja sun vaivojasi, ei käy kateeksi. Koeta pitää pää kasassa ja uskoa, että joskus se päivä jurttaankin paistaa!

      Terkkuja!

      Poista
  4. Helteitä odotellessa... nyt puhaltaa 10m/sek pohjoistuuli, joka jäätää viimeisetkin aivosolut vaikka lämmintä on melkein +10 astetta. Ei toooosiaankaan tunnu siltä.

    Vielä huominen armotonta työtä - sitten neljäksi päivää Viroon ry... ry... noh - ryhmämatkailemaan. Tulihan se sieltä! Kiertämään puutarhoita kukkahattutätien kanssa. Oikeesti. Sulaudun seurueeseen kuin kuuma veitsi voihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä trooppinen ukkosmyrsky, juuttaan lämmin päivä oli ja nyt sataa.

      Ryhmäytymistä vaan sinne ja hahhah-hauskaa matkaa, olet irtiottosi totisesti ansainnut.

      Poista
    2. No oikeesti matkaseura on tosi hullua kasviporukkaa ja kyllä me pystybaarissa pistetään illalla ilot pystyyn. Tuskin kukaan (no minä en ainakaan) haluu lähteä yöelämään, mutta kun kerran hauskaa voi pitää ihan keskenään latinaksi puhuen, niin miksipä vaivautua muualle?

      Poista
    3. Mä tiedän. Ja uskon. Huima reissu luvassa. Pidä Ystävä hauskaa, olet sen ansainnut.

      Poista
    4. Arvaa vain... aamulla lähden ennen sian pieremää ja palaan maanantaina aamuyöstä. Tuosta välistä raportoidaan ehkä suljetulla osastolla.

      Kesä ehtii räjähtää käsiin lämpöaallon myötä, kunnes palaan. Neljäkin päivää lähes +20 tekee ihmeitä nopeasti. Missaan jotain, mutta saan vastaavasti paljon jotain muuta.

      Hauskaa loppuviikkoa, minä häivyn kuvioista loppuviikoksi!

      Poista
  5. Täällä täysi radiohiljaisuus? Minä palauduin reissusta, naurua, iloa ja runsaita kokemuksia täynnä. Siihen kun lisätään edukkaasti hankittuja harvinaisuuksia taimistoilta ynnä muutama loota lonkeroa sekä tietenkin tuliaisviskit Maestrolle, niin eihän reissu voinut olla muuta kuin helvetin onnistunut.

    Kuittaan itseni nukkumaan, oma sänky on aina oma sänky!

    VastaaPoista
  6. Huhuu, mitä Armo hommaillee? Lienet ahkeroimassa ulkona auringonpaisteessa, koska kovin hiljaista on blogissa. Toivottavasti vatsapöpöstä toipuminen sujuu mallikkaasti. Täällä huhuilee Nemppa

    VastaaPoista

Ilahdun kovasti kaikista kommenteista.
Voit myös laittaa minulle sähköpostia hirnakka@gmail.com