Tulen ja jään maa

On the rocks, on the ice

Eiköhän tämä Islannin matkan kuva-anti ala olla viimeistä pläjäystä vaille valmis.
Reissuviikon tiistai oli hieno päivä. Aamulla lähdettiin jahtaamaan valaita ja kuten olen kymmenesti todennut, iso jätti kävi näytillä. Ja kolme delfiiniä.

Tiistaina oli illallinen Hotelli Borgin saleissa, hieno buffetillallinen olikin. Pyörimme siellä enemmän ja vähemmän epätietoisina milloin alkupalatarjoilu päättyy ja milloin pääruoka kannetaan esille. Suurin kysymys olikin lähinnä se, missä ruokailu tapahtuu koska pöytiä ei ollut juuri missään.

Vähitellen kolmellesadalle (ja muutama kymmenen päälle) vieraalle selvisi, että koko ajan ollaan kahmittu tarjottimilta pieniä sieviä väkerryksiä ja se oli se illallinen. Kauniita, taiteellisia ruokakoristeita joiden kimppuun hyökkäsimme hunnilauman tavoin. Aina kun uusi tarjotin kannettiin esille, se oli yleensä ryövätty tyhjäksi ennenkuin tarjoilijaparka sai sen tarjoilupöytään.

Paljon nähnyt ja kokenut ryhmä oli vähintään hämmentynyt, mutta ilmeisesti niitä ruokataideteoksia tuli illan aikana syödyksi riittävästi kun nälkä lähti. Pienintäkään käryä ei ole mitä annoksissa oli, yhtä veikkaan lampaanlihataskuiksi ja yksi oli mitä ilmeisimmin kanaa. Loput olivat kalaa, hummereita ja muita meren ihmeitä.

Hotel 101

Sieltä meidän piti jatkaa revontulireissulle. Porukka pyöri epätietoisena hotellin edustalla ja odottelimme busseja. Toisaalla bussit odottelivat meitä matkustajia, tietokatkos.

Kolmella bussilla ajettiin kauaspois kaupungin valoista. Meitä saatteli matkaan tähtikirkas taivas ja vastaanotti lumipyry. Se niistä aurora borealiksista sillä kertaa. Kävelimme tovin laavakentällä kunnes meitä vaivihkaa seurannut liivimiesten partio (ei niitä nahkaliiviäijiä sentään) hätisteli meidät takaisin.

Meidän bussimme opas oli innokas karaokeihminen ja hän yritti yllyttää väsyneitä luontomatkailijoita laulamaan omalla kielellään jonkin rallin/viisun/virren. Aika nihkeä osanotto. Ilmeisesti porukka ei tankannut riittävästi laululientä Borgin jääbaarista.

Minä veikkaan, että pitkä päivä ulkoilmassa ja hätäisesti ahmitut päivällistarjoomukset vetivät porukat koomaan bussin lämpimässä ja hämärässä hurinassa.

Vielä muutama kuva hotellimme yleisistä tiloista. Hotelli 101 oli kieltämättä kiva, taiteellinen ja erikoinen. Ei ehkä ominta aluettani, mutta taiteen ystävälle varmasti kiva kokemus. Mukava eskimon näköinen setä opasti ja kommentoi aamiaisella kunkin valintoja ja vahti haukkana, että kaikkea oli tarjolla. Taisin olla ainoa, joka kulautti aamuisin snapsin kalanmaksaöljyä. Hän nimittäin sangen hämmentyneenä pälyili asiakkaiden pöytiin ja silmillään haki tarjoilutiskiltä kadonnutta lasia. Hullu suomalainen tietenkin…

Pikkuhotellin sisustus oli mielenkiintoinen. Huonekerrosten käytävät olivat mustan ja liilan sekamelskaa, hämäriä ja synkeitä. Vastapainona alakerran tilojen vaaleudelle tummuus oli todella hätkähdyttävä.

Huoneet olivat mitä mielenkiintoisempia arkkitehtonisia ratkaisuja, kylpyhuone kuin kruununjalokivenä keskellä kaikkea, avovessa ja avosuihku. Kaakelilattia märkätilassa ja parketti ripirinnan, ei kynnystä. Kivilattia oli jääkylmä mikä sinänsä on ihme, sillä lämmitys on kutakuinkin ilmainen tuliperäisen maan lämpötuotannon ansiosta. Eikä se asumistamme hankalaksi tehnyt, mehän kotiudumme ja sopeudumme ihan mihin vaan.

Kuvista näkee, että me todellakin teimme olomme kotoisaksi:

Huoneeseemme roudattu varavuode toimi kätevänä kamojen säilytys- ja lajittelupisteenä ja työtasoille keskitimme todellakin kaiken ensiarvoisen tärkeän. Varavuoteesta hyödynsimme vain toisen peiton ja tyynyt, hyvin mahduimme kingsize -punkkaan köllöttelemään lyhyet yöunemme.

Muistutan itseäni, Barefoot -niminen punaviini on äärimmäisen hyvää. Osuimme kuin johdatettuina paikallisen viinakaupan Vinbudin ikkunoiden äärelle ja kas kummaa, vaatimattomasta viinivalikoimasta löytyi Barefootia. Sitä täytyykin hakea pari lekkeriä kotivarastoon, saa nimittäin Alkostakin.

Kokeneet Islanninkävijät hankkivat alkoholijuomansa lentokentältä, kaupungilla on vain yksi myymälä.

Minä jotenkin luulen, että tämä matka-asia on nyt käsitelty. En edes yritä kiteyttää sitä mitenkään. Muutamassa päivässä näimme vain vähän, ja silti niin paljon. Ainutlaatuista ja käsittämätöntä.

Moni on todennut Islannin tulen ja jään maaksi. No on se sitäkin. Mutta myös näin:

Moni tulee. Ja jää. 

En ihmettele.

Tämä tästä. Paluu arkeen on jo muuttunut arkirutiineiksi. Viikonloppu meni Torpan töissä ja levätessä. Kevätpäivä on tasattu ja nyt alkaa valoisa aika.

Esikoinen hankkiutuu innolla eroon kyynärsauvoistaan, uudet tennarit (Kingsland…) saa käyttöön nimittäin vasta sitten kun a) tiet ovat kuivat b) kävely sujuu omin jaloin.

Tennarikelejä odottelen minäkin. Tänään taaperrettiin loskassa, kumppareissa.
Aurinkoista alkuviikkoa, missä kuljetkin!