sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Päevvee, nyt alkoivat kissanpäivät!
Torpan Armo lähettää terveiset Hilton Helsinki-Vantaa Airportin Loungesta. Täällä sitä nyt ollaan Nemppakuoman kanssa kissanpäivillä. Loungessa latailen puhelinta, Nemppa liimailee matkalaskun kuitteja A4:lle ja minä ihmettelen työkseen matkustelevien ihmisten sunnuntai-illan puuhia. Useimmat näköjään näpyttävät läppäreitään (menen vielä täydestä), särpivät jotain kevyttä juomaa (menen vieläkin täydestä) ja nokkivat pientä iltapalaa (käyn vieläkin täydestä).
Päkiät ovat kipeinä korkkareilla kipittämisestä, terminaali kakkosesta kävelylenkki terminaali ykköseen ja takaisin sekä pikamarssi tänne hotelliin. Harmi, etten laittanut Sports Trackeria päälle, olisin saanut varmaan ihan kivat lukemat. Korkokenkäkävely ei todellakaan ole vahvin lajini.
Tämä sunnuntai on muutenkin ollut varsin leppoisa. Pulkkamäkeen ei laskiaisen kunniaksi joudettu. Sen sijaan lasketeltiin tuttua rannikkotietä Inkooseen, juotiin kahvit ja rapsutettiin hevoset. Plus yksi hirven kokoinen tamma. Sieltä laseteltiin Kirkkonummelle, lisää hevosia. Ja nyt selvisi yksi syy tamma Töttiksen luonne on niin viisto. Hällä on ollut varsavuosina vinolattiainen karsina. Kyseinen karsina on nykyisin nimetty Huimaushuoneeksi (kuivaushuone) joten nytpä tämäkin asia selvisi. Hevosella joka on seissyt vinolla lattialla, ei voi olla muuta kuin neljä vasenta jalkaa ja jatkuva huippaus korvien välisessä tuulitunnelissa.
Perilliset jäivät isovanhempien huomaan ja matkustavat kotiin tiistaina. Peetu näköjään on vaihtanut täysin leiriä maalaiskoirasta kaupunkilaiskoiraksi. Viihtyy hyvin ja marssii tyytyväisenä pitkiä kävelylenkkejä monta kertaa päivässä. Otan Peetun (jos nuoriherra enää suostuu lähtemään) kyytiini perjantaina kotimaahan palattuani.
Torpalla on kuulema hiljaista ja vielä kerran hiljaista. Iso-J harrastaa nykyisin kävelylenkkejä Nassen kanssa sekä pullakahvitteluja Äitikullan residenssissä. Ihme, etteivät käyneet kirkossa, niin on hurskasta meno siellä. Uskoo ken tahtoo. Kotona siis kaikki hyvin ja niin täälläkin.
Meillä on aamuherätys heti neljän jälkeen joten voi olla, että huomenna maanantaina ei tule kuittausta kummempaa. Nukahdan ehkä sinne geysiriin vai mikä se nyt oli.
Kiitti ja kuitti, palataan asiaan. Torpan Armo siirtyy nyt lomamoodiin ja kehrää tyytyväisenä.
Hellurei, missä kuljetkin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Oikein mukavaa lomaa Torpan Armolle ! Lepää, nauti ja muista olla hankkimatta liikaa ihkuja ponnysiä ;)
VastaaPoistaOli hauska tavata, näytitte megahyville kaikki kolme. Tytöt ovat niin nättejä ja eipä sinunkaan fyysisestä habituksesta olisi voinut alkuvuoden loputonta sairaskertomusta arvata !
Huimaushuoneen syvintä pohtiessani totean että meidän molemmat poikaset on siellä aikoinaan bunkannut. Se ehkä selittää monta asiaa ;)
Kiitos, Oli kiva nähdä ja toiinen kiitos glögimehutarjoilusta. Varmaan meidän varsoilla oli päitsetkin väärin päin päässä ja loput lelut patterin välissä.
PoistaHyvää lomaa,
VastaaPoistaOP, joka nauraa räkätti hurskaalle menolle torpalla. OP
Kiitos! Hurskas meno, kuulen jo kellojen soivan ylistysvirttä. Not.
PoistaVeikkaan, että Äitikulta löysi lääkekonjakit, se selittäisi moisen hurskauden paremmin...
Mukavaa matkaa!
VastaaPoistaTosi ihania noi kissakuvat :) ja kiva kun yhtä kissanpäivät sullakin välillä :)
Kiitos. Nyt hurr ja purr. Kohta soi herätys.
PoistaLentäkää matalalla ja turvallisesti :D
VastaaPoistaTaatusti erilainen viikko edessä - vedä kaikki mahdollinen irti siitä!
Iso-J:n hurskauteen en kovasti paljon luottaisi.. mutta ihan sivustakatsojan näkökulmahan tämä vain. No en kyllä ihan varppina seniorikansalaiseekaan... köh...köh... jostainhan se tytärkin on geeninsä saanut :P
Nämä hurskaat geenit on nyt hinattu portille 14... Good morning? No such thing
Poista