Nelivetopäivä Islannissa

Pelit ja vehkeet

Huoltotiimin menopeli

Eivät ne Islannin ihmeellisyydet vielä loppuneet, vasta nyt minulla on tovi aikaa esitellä torstain nelivedot. Gaalan jälkeinen aamu oli pikkuisen kankea mutta ei onneksi ankea. Koska minä ja Nemppa olemme molemmat aamuisin erittäin epäsosiaalisia, ensimmäiset kokonaiset lauseet vaihdoimme aamiaisella. Yhteisestä sopimuksesta.

Aamupalan jälkeen meidät pakattiin busseihin ja karautimme tutustumaan uusiin ihmeellisyyksiin. Nuokuin jonkinlaisessa semiunessa koko matkan Grindavikiin joka on tuulinen niemennokka Reykjenesin niemimaalla. Ihan siinä Ison Atlantin rannalla.

Oppaaksemme saimme hauskan hepun joka tunsi paljon suomalaisia ja jolla oli hyvät jutut. Kyllähän se suomalaista sielua lämmittää kun kaukana maailman laidalla tunnetaan Kekkonen kovimpana kalamiehenä mitä Islannin ulkopuolelta on tullut.

Varikolla meille annettiin äärimmäisen tyylikkäät (köhhhöh) ajohaalarit, kypärämyssyt, kypärät ja ajohanskat. Ja noin kymmenen minuutin demon jälkeen olimme valmiita, Ladies, start your engines!

Suurimmalta osalta kuskin penkillä istui mies, jälkeenpäin laskimme, että naiskuskeja oli vain minä plus neljä muuta.

Koekierros tasaisella tiellä, pikkulenkki helpolla polulla ja sitten aitojen sisältä laavakentille.

Karavaani tauolla

Tuo nyppylä kierrettiin vastapäivään

Alkumatkasta, ennen puolimatkan pysähdystä ajelimme matalammalla, laavakentillä melko tasaisessa maastossa. Siellä täällä oli ruosteisia laivanhylkyjä ja mitä lie merentuomia vehkeitä. Edellispäivänä satanut lumi tasoitti maiseman niin, etteivät ne röykkyiset ja lohkareiset laavakivipellot näyttäneet juuri miltään. Ajaessa tuntui kyllä kyydin pomppuisuus. Sitten älysin rentouttaa lapaluiden välikön ja hartiat ja kummasti löytyi mukavampi ajoasento. Metri metriltä homma muuttui hauskemmaksi.

Stopin jälkeen lähdimme kiipeämään. Tuossa oli semmoinen paikka, että sokeakin näki otsallaan miten piti ottaa pitkä ja tasainen kiihdytys ylämäkeen. Letkan ekana ajanut mies (varmaan italalainen) ei tätä ilmiselvää asiaa älynnyt vaan pysähtyi kesken nousun. Eikä se mönkkäri siitä noussut. Opashan se sitten siitä nykäisi ylös ja egonsa kolhinut suhari ajeli korvat luimussa kiviröykkiöiden taakse. Parilla seuraavallakin oli pieniä ongelmia kun eivät ilmeisesti uskaltaneet kiihdyttää tarpeeksi. Ylös ne kurjat kuitenkin räpistelivät.

Minulla oli helppoa, kun tajusin miten se rasti pitää selvittää ja komeasti karautettiin mäki ylös.
Huikeat maisemat, oijoijoi. Harmi, ettei ajaessa voinut kuvata. Nemppaparkaa en rohjennut pyytää kuvaajaksi sillä välillä takapenkiltä kuului varovainen vinkaisu, sitten oli todella hiljaista ja sitten taas syvä huokaus, helpotuksesta.

Rekkarissa onnennumero, tietenkin!

Alamäkiosuus näytti kyllä melko pahalta, mutta kun tajusin, että oppaiden huoltomönkkäri syöksyi sujona mäkeä alas, uskoin, että siitä voi ihan oikeasti ajaa aika vauhdilla. Wohhhou, superhauskaa! Yhdessä kohdassa mietin, tuleeko hyppy mutta kaikki neljä tassua pysyivät maassa. Harmi.

Toisessa kohtaa katsoin parhaimmaksi muistuttaa Nemppaa katumaan mahdollisia syntejään ja lukemaan rukouksensa… mutta niin vain selvitettiin sekin paikka ehjin nahoin.
Takaisin varikolle ajaessa oli ihan pakko kokeilla paljonko vehkeellä pääsi, vain neljäänkymppiin se kiihtyi. Oppaiden vehkeet olivat paljon viritetympiä.

Parkkeeraus sujui pilkulleen nätisti samaan sievään jonoon mistä lähdettiinkin. Jonkin aikaa piti istua parkissa ja samalla tarjoutui tilaisuus katsoa minkä kypärän alta kuoritui mies ja minkä alta nainen. Jep, meitä naiskuskeja oli vain muutama.

Yksi elämäni hienoimpia reissuja! Ihan menee top-5:n joukkoon. Ekologisuus ei tietenkään ollut tämän kokemuksen pointti. Olihan se ihan huimaa ajella siellä vulkaanisella laavakentällä sammuneen tulivuoren rinnettä ylös ja alas, nähdä Atlantin horisontti ja tietää, että jos tästä lähden venheellä etelään, vastassa on Etelänapamanner ja Pingiivien vastaanottokomitea.

Jos vielä joskus pääsen takaisin tuolle hassulle saarelle, aion lähteä vähintään puolipäiväretkelle. Ja ajaa itse, tietenkin.

Riemusta hihkuva ryhmä pakkautui bussiin kohti lounasravintolaa. Ihan parin minuutin matkan päästä se löytyikin. Listalla oli kalaa, kalaa ja kalaa. Plus superhyvä jälkiruoka, tietenkin.

Lounasravintolassa tapasimme ratsastuksella aloittaneen kakkosryhmän ja vaihdoimme kokemuksia.
Seuraava kohteemme, Eldhestar -ratsastuskeskus, oli noin puolen tunnin bussimatkan päässä, huimia maisemia riitti koko matkaksi.

Mitä lähemmäs ratsastuskeskusta pääsimme, sitä enemmän teiden varsilla näkyi hevosia ja kohtahan niitä oli piha sakeanaan. Ahtauduimme taas uusiin haalareihin ja kypäriin. Minä ja eräs toinen nainen päädyimme letkan kärkeen pitemmän ratsastushistoriamme takia/vuoksi/johdosta.

Aikamoinen härdellihän se oli kun tarhasta siirrettiin valmiiksi satuloidut hobittihevoset kentälle ja jokainen ratsastaja hinattiin jollain konstilla satulaan. Koska sain tuplasti liian suuren ratsastushaalarin ja alla oli farkut, ratsautuminen oli haasteellista mutta punnersinhan minä sinne itseni, jopa ihan oikeaoppisesti islantilaistyyliin, samassa rintamasuunnassa hevosen kanssa. Englantilaistyylissähän noustaan päinvastoin, ensin selkä menosuuntaan, vasen jalka jalustimeen ja siitä kiertopompulla ylös.
Yllättävän vaikealta tuntui nurinkurin meno.

Meitä oli reilut 50 ratsukkoa joten karavaani oli pitkä ja pysähteli vähän päästä. Mukana oli niin paljon väkeä, että osalla meni aika säätämiseen, osa ei malttanut noudattaa oppaiden ohjeita ja osa oli muuten vaan ihan pihalla.

Kiersimme aakeeta laakeeta peltoa, vuorille ei lähdetty. Enkä olisi niin isolla porukalla lähtenytkään.

Pikkuisen saimme maistaa töltin (islanninhevosen oma askellaji) tasaisuutta ja liitopassia ja sitten taas karavaani seis, joltain katkesi ohja, joltain irtosi jalustin ja yksi tipahti kyydistä.

Oli se silti hienoa. Hevoset olivat omassa maassaan, omassa elementissään ja sopuisia kuin mitkä.
Olen minä aina pitänyt issikoista ja nyt rakastuin niihin entistä enemmän.

Paljonhan issikoita rahdataan kotisaareltaan muualle

Elf, oma ratsuni

maailmaan, Suomessakin on varmasti satoja hobittihevosia.

Jotenkin surullista on se, että kerran Islannista lähtenyt issikka ei voi koskaan palata kotisaarelleen. Hevosten maahantuonti on lailla kielletty. Tästä syystä esimerkiksi Sormusten Herra -leffoja ei voitu kuvata Islannissa. Olisihan se ollut koomista jos Aragorn olisi ratsastanut minihevosella miekka kiviä vasten kolisten, hieman olisi ehkä syönyt uskottavuutta myös Gandalfilta, kaavun liepeet aina ravassa.

Tunnin lenkki oli nopeasti tehty ja palasimme takaisin talleille.

Yritin räpsiä vähän kuvia, mutta hevosia ja ihmisiä oli niin paljon, ettei oikein ollut tilaa miettiä kuvakulmia.

Tässä nyt kuitenkin jotain, ratsastuksen ja varusteiden riisumisen jälkeen hevoset saivat kipsutella kujaa pitin laidunpellolle, isossa laumassa ne ovat omimmillaan. Ja kuten kuvista ehkä näkyy, värejä on joka lähtöön. Ei kahta samanlaista.

Ammattilaisen satulateline

Tyson, 24 v

Kolmas aktiviteettimme piti olla reissu aktiiviselle vulkaaniselle alueelle ja jäätikölle. Se ei valitettavasti toteutunut, sillä ajo ylös jonnekkin olisi ollut edellispäivän lumimyterin vuoksi vaarallista isolla bussilla. Niinpä ajelimme kohti Reykjavikia ulkoilman uuvuttamina ja raukeina. Oikeastaan ei haittaa vaikka Geysirit jäivät näkemättä, onpahan taas yksi syy matkustaa takaisin.

Bussimatkan aikana sain ikäviä uutisia kotoa, Esikoinen oli ottanut osumaa Äiti Maahan ratsastustunnilla ja oli siirretty ambulanssilla röntgeniin Joensuuhun. Onneksi mistään iskua ottaneesta kohdasta ei löytynyt murtumaa ja lääketokkurainen tyttö jäi sairaalaan yöksi tarkkailtavaksi.
Ilta oli vähän alavireinen, halusin olla puhelimen tavoitettavissa ja jätimme päättäjäisillallisen väliin. Kävimme ihan hotellin läheisessä italialaisravintolassa syömässä ja siirryimme hyvissä ajoin hotelliin. Lähtöaamun herätys piippasi kl. 03.15 joten yöstä tulisi lyhyt ja päivästä pitkä.

Semmoinen oli nelivetopäivä islantilaisittain. Hymyssä suin muistan tuon päivän, toivottavasti kauan.

Kuinka moni lukijoista on joskus käynyt Islannissa?

Nyt perjantain kimppuun, koulukyytejä ja kauppareissua pukkaa.
Lunta satoi yöllä ja nyt se on sitten sohjovellinä. Yrh. En tykkää.